Kittilän kansanperinnettä ja saamelaisten hautausmaita

Kittilän kunnan Könkäänkylässä sijaitsee Sikkola-niminen pieni kylä Ounasjokivarressa. Siellä on perimätiedon mukaan saamelaisten hautausmaa ja muinainen saamelaisten kesälaidun Raunin kenttä. Onko näistä saatavilla tietoa? Entä saamelaisten hautausmaista muuten? – Lukijan kysymys

Muinaisjäännösrekisteriin ei ole merkattu yhtään muinaisjäännöstä Kittilän Sikkolasta, ja vain yksi kivikautinen asuinpaikka Könkään kylästä (kohdetunnus 261010014). Perimätietona kerättyjä tarinoita Kittilän alueelta on kuitenkin dokumentoitu (esim. Paulaharju 1922), ja osa näistä paikoista on liitetty arkeologisiin havaintoihin maastossa. Näitä ovat esimerkiksi Jerisjärven itäosassa sijaitseva Haltialetto, jossa on perimätiedon mukaan ollut saamelaisten kalmisto ja uhripaikka. Kohteesta onkin havaittu muutama hautapainanne. Kelontekemänjärven Manalaissaaressa Noitakalliolla on perimätiedon mukaan kivilatomus, jolla noidat ovat laulaneet itsensä loveen (Paulaharju 1932: 53). Lisäksi sinne olisi tehty hautauksia vuosilukumännyn juureen (Paulaharju 1922: 58). Kittilässä on Kinisjärven itärannassa Purnunkulassissa, Saarijärven Manalaissaaressa ja Kiistalan Kylän Vierelässä kesähautojen painanteita. Kittilän Maijanjärvessä on yksi kivilatomus, jota on myös arveltu saamelaishaudaksi. Yhtäkään näistä Kittilän kohteista ei ole tutkittu arkeologisin kaivauksin.

Muualta Suomesta on tutkittu arkeologisesti joitakin saamelaisten hautapaikkoja. Saamelaisten kalmistojen tunnistamiseen on kuitenkin vaikuttanut se, ettei suomalaisessa arkeologiassa ole pyritty liittämään hautauksia yhtä vahvasti tiettyihin etnisiin ryhmiin kuin Norjassa ja Ruotsissa, joista saamelaisten hautausmaita tunnetaan enemmän (Piha 2011: 9). Suomessa saamelaiset ovat historiansa aikana myös asuneet etelämpänä kuin Norjassa ja Ruotsissa, eikä kohteita voida täällä suoraan sijaintinsakaan perusteella määritellä saamelaisiksi. Suomessa kalmistoja ei ole siis välttämättä tunnistettu saamelaisiksi (Piha 2011: 3).

Laajasta elinalueesta johtuen saamelaisten eri yhteisöjen hautaustavat ovat olleet riippuvaisia alueesta, yhteyksistä muihin kulttuureihin ja myöhemmin, saamelaisten kääntyessä kristinuskoon, myös yhteisöjen uskonnosta (Piha 2011: 6). Arkeologisesti saamelaisiksi hautaukset tunnistetaan erityisesti esineistön perusteella, mutta myös haudan rakenteessa ja sijoittumisessa maisemaan voi olla saamelaisille hautauksille tyypillisiä piirteitä (Piha 2011: 63). Lisäksi tuohen esiintymistä vainajan päällä on joskus pidetty merkkinä esihistoriallisesta saamelaisesta hautaustavasta.

Varhaisimpiin saamelaisten hautaustapoihin kuuluvat erilaiset kivihaudat, kuten kivistä muodostetut kammiot, röykkiöt, kivenlohkareet yms. joita tunnetaan erityisesti Norjasta ja Ruotsista (Svestad 2011: 43). Pohjoisen Fennoskandian kivihautaustraditiosta voi lukea lisää Kalmistopiirin julkaisusta Kivihaudat – saamelainen hautaustapa? Saamelaisten hautauksiin on kiinteästi yhdistetty ruumishautaustraditio, mutta tutkimus on paljastanut, että myös polttohautaus on kuulunut esihistorian aikaa saamelaisin hautaustyyppeihin (Piha 2011: 40-41).

Saamelaisten traditioista kertovien kirjallisten ja etnologisten lähteiden perusteella hautaustavat ovat olleet varsin vaihtelevia historiallisella ajalla. Toisinaan on käytetty arkkua, toisinaan haudattu maan päälle telineelle tai peitetty vainaja kivillä, tuohella tai sammalilla, joskus vainaja on kääritty liinavaatteeseen tai puettu omiin vaatteisiinsa (Piha 2011: 17-20). Yleinen tapa Suomen puolella on ollut myös rakentaa salvottuja kuoppia, joihin on haudattu useampi vainaja (Paulaharju 1922: 251-252; Ruohonen 2012: 64). Vainajille on useimmiten laitettu hautoihin mukaan esineitä (Piha 2011: 19).

Näillä historiallisella ajalla dokumentoiduilla hautaustavoilla voi olla pitkät juuret esihistoriaan, ja esimerkiksi esihistoriallinen tapa haudata vainajia kivestä rakennettuihin hautoihin on jatkunut historialliselle ajalle (Svestad 2011: 48). Saamelaisten ruumishautauksille tyypillinen piirre niin esihistoriallisella kuin historiallisella ajallakin näyttäisi olleen hautojen jättäminen hyvin mataliksi, alle metrin syvyisiksi, tai hautaaminen aivan maan pinnalle (Svestad 2011: 48).

Tunnetuimpiin saamelaisten hautoihin kuuluvat ns. noitahaudat, jollainen on tutkittu rakennustöiden yhteydessä mm. Savukosken Mukkalasta (Leppäaho 1934: 2; Piha 2011: 47, ks. myös Mukkalan historiallinen saamelaiskalmisto Savukoskella). Noitahauta viittaa nimensä mukaan siihen, että kalmistoon on tulkittu haudatun saamelainen shamaani eli noita. Yleensä noitahaudat esiintyvät yksittäin, mutta Savukosken Mukkalassa noitahautaus esiintyy seitsemän muun haudan kanssa (Piha 2011: 49).

Mukkalassa viisi vainajaa oli haudattu arkuissa ja kaksi ilman arkkua (Leppäaho 1934: 2). Toinen arkuton hautaus oli lapsen ja toinen erilleen muista ahkioon haudatun naisen. Kaikki vainajat oli luultavasti haudattu täysissä vaatteissaan, ja jokaisella oli jalassaan kallokas-jalkineet (Leppäaho 1934: 4). Vainajat oli myös peitetty taljalla. Osalla oli lisäksi hauta-antimia, esimerkiksi ahkioon haudatulla naisella oli tulusrauta, veitsi ja kuparisormus ja yhdellä miesvainajalla savipiippu, tulusraudat ja kukkaro (Leppäaho 1934: 2-3).

Kolmen haudan päällä oli rautainen risti, mikä kertoo kristinuskon vaikutuksista saamelaisyhteisöihin (Piha 2011: 50). Noidan haudaksi tulkittu hautaus oli suunnattu kristillisesti itä-länsi suuntaiseksi, ja se oli yksi ristillä merkityistä haudoista (Leppäaho 1934: 2). Vainajalla oli hauta-antimenaan veitsi, tulukset, hopeasormus sekä noidan rumpuun liittyvää esineistöä, mm. kaulassa pidettyjä arpoja eli ketjuun ripustettuja kolikoita ja karhunhampaita (Leppäaho 1934: 3; Piha 2011: 49). Mukkalan kalmisto on ajoitettu rahojen perusteella 1650-luvulle (Piha 2011: 51). Lisää noitahaudoista ja shamanismista voi lukea Kalmistopiirin aiemmasta julkaisusta Maailmojen välillä matkaavat – Shamanismi ja shamaanien hautojen arkeologiaa.

Saamelaisten kesähautoja tunnetaan Suomesta useita. Ne ovat väliaikaisia hautauksia, ja niiden traditio juontaa juurensa saamelaisten kääntymiseen kristinuskoon 1600-luvulla (Svestad 2011: 39, 43; Piha 2011: 56). Liikkuvaa elämää viettäneiden yhteisöjen vainajat haudattiin kesäaikaan väliaikaisiin hautoihin, ja kuljetettiin talvella jäitä pitkin kirkkomaalle (Piha 2011: 57). Kesähaudat esiintyvät eritoten saarissa, joihin vainajat on voitu haudata kivikkoon tai maan alle. Kesähautoja esiintyy koko Lapin alueella, mutta ne ovat myös tavallinen ilmiö ei-saamelaisen eräväestön keskuudessa. Kolttasaamelaiset ovat tehneet saarille myös pysyviä kristillisiä hautauksia (Piha 2011: 57).

Kiinnostus saamelaisten hautapaikkojen tunnistamiseen myös esihistoriasta on herännyt, ja tulevaisuudessa kenties tunnistetaan aiempaa laajemmin saamelaisten hautapaikkoja ja monimuotoisia traditioita arkeologisesta aineistosta myös Suomessa. On kuitenkin hyvä muistaa Saamelaiskäräjien linjaus siitä, että saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksien toteutumiseksi saamelaisten kulttuuriperintöä ja perinteistä tietoa koskevassa tutkimuksessa edellytetään sekä Saamelaiskäräjien että tutkimuksen kohteena olevan saamelaisyhteisön ennakkosuostumusta (Sámediggi 2017). Saamelaiskalmistojen tutkimuksista voi lukea lisää myös jutusta Saamelaisalueen arkeologiaa ja eettisiä kysymyksiä Inarin konferenssissa.

Vastaus: Sanni Salomaa, Turun yliopisto

Kysy oma kysymyksesi tällä sivulla tai lue vastauksia aikaisempiin lukijoiden esittämiin kysymyksiin tästä linkistä.

Lähteet:

Leppäaho, Jorma 1934. Selostus Savukosken Tanhuan kylän Mukkalan lappalaiskalmiston tutkimisesta v. 1934. Kansatieteen käsikirjoitusarkisto nro 546.

Paulaharju, Samuli 1932. Seitoja ja seidan palvontaa. Vähäisiä kirjelmiä LXXXIV. Eripainos Suomi V, 15:sta. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki.

Paulaharju, Samuli 1922. Lapin Muisteluksia. Kustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki.

Paulaharju, Samuli 1921. Kolttain mailta. Kustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki.

Piha, Minerva 2011. Saamelaisten kirkkomaiden ulkopuoliset hautaustavat rautakaudelta 1950-luvulle. Tutkimushistorian ja -traditioiden vaikutus arkeologiseen hauta-aineistoon. Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, Turun yliopisto.

Ruohonen, Juha 2012. Kalmistoja, kaivauksia, kallonmittausta: fyysisen antropologian tutkimuskohteita Pohjois-Suomessa. Faravid 36.

Sámediggi 2017. Saamelaiskäräjät on päättänyt ottaa käyttöön saamelaisten kulttuuriperinnön ja perinteisen tiedon hyödyntämistä koskevat menettelyohjeet. Julkaistu 24.8.2017. Viitattu 18.6.2018.

Svestad, Asgeir 2011. The Impact of Materiality on Sámi Burial Customs and Religious Consepts. Fennoscandia archaeologica XXVIII.