Rautavaaran erikoinen kaiverrettu kivi – hautakivi vai jotain muuta?

Rautavaaralta Ala-Keyrityn kylästä löytyi sanomalehtilähteiden mukaan vuonna 1922 vanha hautakivi, jossa oli kaiverrus ”1411 E.W.”. Mihin hautakivi on päätynyt? – Lukijan kysymys

Rautavaaran kivilöydöstä kerrotaan Karjalainen-lehdessä 20.6.1922. Lehtijuttu on otsikoitu ”Muinaislöytö Rautavaaralla” ja sen mukaan erikoinen kivi löytyi saman vuoden toukokuussa Alakeyrityn kylästä, tilan no 1 pellosta. Löydön teki kymmenvuotias Matti Hakkarainen ollessaan isänsä kanssa kylvötöissä. Kivi löytyi ”pientareen ja pellon rajasta” ja siitä oli näkynyt vain vähän toista päätä. Matti oli kaivanut kiven esiin ja huomannut siinä kirjoituksen, josta kertoi heti isälleen. Kovin suuresta kappaleesta ei ollut kyse, sillä kiven kerrotaan painaneen 4,4 kiloa. Siihen oli jutun mukaan kaiverrettu numerot ja kirjaimet ”1411 E. W.”.

Lehtijutussa löytöpaikan kerrotaan olevan Keyritty-järven eteläpäässä itärannalla, ”Watalan talon” lähistöllä. Lähellä kerrotaan sijainneen ”ikivanhan” kalmiston, jonka alue oli vasta vuosisadan alussa otettu peltokäyttöön. Lehden mukaan kalmisto oli ollut käytössä aikana, jolloin ”kirkkoja eikä pappeja vielä ollut”, tosin on huomioitava, että suullinen perimätieto ajoituksesta ei välttämättä ole tarkka. Lehtijutussa kerrotaan myös, että kalmiston paikkaa oli perinteisesti pelätty, eikä siellä kasvaneita vadelmia ollut kukaan uskaltanut syödä pelätessään ”kalman” tarttuvan niistä. Lehtijutun mukaan paikalta oli myös aikaisemmin löytynyt vanhaan asutukseen viittaavia rahoja.

Muinaisjäännösrekisteriin ei ole merkitty kalmistoja Keyritty-järven eteläpäähän. Ainoastaan järven pohjoisosassa sijaitsevaa Kalmo-nimistä saarta on arveltu paikannimen perusteella mahdolliseksi kalmiston paikaksi. Aikaisemmin, ennen järven pinnan laskemista, Kalmon kohdalla on ollut kaksi erillistä saarta: Rajasaari ja Tappelussaari. Näistä Rajasaarta on arveltu myös paikaksi, jossa sijaitsi yksi Täyssinän rauhassa sovitun rajan rajamerkeistä (Julku 1990: 131).

Kaiverrettu kivi on lehtitietojen mukaan löytynyt kuitenkin useita kilometrejä Kalmoa etelämpää. Siksi perimätieto vanhasta alueella sijainneesta kalmistosta on kiinnostava. Asiakirjalähteiden perusteella Keyrityn alueen asutus on syntynyt noin 1500-luvulla, joten varovasti arveltuna löytöpaikan tienoilla voisi olla esimerkiksi tähän aikaan ajoittuva tai nuorempi kalmisto.  Ei kuitenkaan ole täysin varmaa, onko Rautavaaran löydössä kyseessä lainkaan hautakivi.

Sellaisia keskiaikaisia hautakiviä, joissa on tekstiä, tunnetaan varmuudella kirkoista. Niitä on asetettu etenkin pappien ja muiden sosiaalisesti korkeassa asemassa olleiden henkilöiden haudoille (ks. Keskiajan naisia ja miehiä Suomen kirkkojen vanhimmissa hautakivissä). Nämä kivet ovat tavallisesti suuria, laakeita ja suorakaiteen muotoisia. Niihin on voitu hakata kuvioita ja myöhemmin myös latinankielistä tekstiä. Valmistusmateriaalina on tavallisesti käytetty kalkkikiveä. Rautavaaran kiven kerrotaan olevan ”pehmeää materiaalia”, mutta kiveä kuvaillaan kuitenkin luonnon muovaamaksi.

Hautoja on toisinaan merkitty kivillä jo rautakauden loppupuolella, ja keskiajan kuluessa hautakivet yleistyivät. Arkeologista tietoa Itä-Suomen varhaisten kalmistojen hautakivistä on kuitenkin suhteellisen vähän. Uukuniemen Papinniemen historiallisesta ortodoksikalmistosta löytyneet hautakivet ovat olleet melko pieniä ja koristelemattomia, ja niitä on voitu työstää halutun muotoisiksi (Laakso 2014: 97–99). Lappeenrannan Kauskilan 1400-1600-luvuille ajoittuvassa kalmistossa on perimätiedon mukaan ollut myös tunnistamattomilla kirjoituksilla varustettuja hautakiviä, jotka sittemmin on viety pois (Laakso 2008: 10).

Pitäisin silti epätodennäköisenä sitä, että kiveen kirjattu luku viittaisi kuolin- tai hautausvuoteen. Jutun mukaan kirjoitus kivessä on ”erinomaisen hyvin säilynyt”, joten kaiverrus ei luultavasti ole ollut kovin vanha. Kirjaimiksi tulkittua osiota nimitetään lehtijutussa myös puumerkiksi, joten kirjaintulkintakaan ei välttämättä kuulosta täysin vakuuttavalta, vaikka ilman kuvalähdettä on vaikea sanoa, mitä kiveen on todellisuudessa hakattu. Yksi vaihtoehto on, että kivi olisikin ollut osa jotakin rajamerkkiä.

Keyritty-järvellä on rajojen suhteen erityisen kiinnostava historia. Täyssinän rauhassa 1595 määritettiin Ruotsin ja Venäjän välinen valtakunnanraja kulkemaan järven poikki pohjois-eteläsuunnassa. Stolbovan rauhassa 1617 rajaa siirrettiin idemmäksi, minkä jälkeen jälkeen järvi jakautui puoliksi Savon, puoliksi Karjalan puolelle.

Monia rajamerkkejä on aikojen saatossa tuhoutunut, ja joskus niitä on voitu myös tuhota tahallisesti (Laakso 2013: 474). Kyösti Julkun mukaan Keyritty-järvellä sijainnut Täyssinän rauhan aikainen rajamerkintä on hajotettu ja mahdollisesti osittain vieritetty järveen (Julku 1990: 131, 136). Täyssinän rauhan Ruotsin puolen rajamerkinnöissä on käytetty numerosarjoja ja kruunusymbolia, Venäjän puolella sijaitsevilla alueilla merkintänä oli usein ortodoksiristi. Myös muihin rajakiviin on toisinaan hakattu ristejä, joiden vuoksi yksittäisiä pienempiä rajapyykkejä voi toisinaan luulla hautakiviksi.

Historiallisia kartta-aineistoja läpikäymällä voisi selvittää tarkemmin esimerkiksi historiallisten kylien ja tilusten rajoja kiven löytöpaikan ympäristössä. Karttalähteistä voisi selvittää esimerkiksi sitä, viittaisiko kiven numerosarja esimerkiksi rajapyykin numeroon. Hyvällä onnella kivestä on tehty ilmoitus Muinaistieteelliselle toimikunnalle (Museoviraston edeltäjä), jolloin siitä saattaisi löytyä lisätietoa Museoviraston arkistosta. Jos kivestä sattuisi löytymään esimerkiksi piirroskuva, saattaisi tulkinta hieman helpottua.

Vastaus: Ulla Moilanen, arkeologian tohtorikoulutettava, Turun yliopisto.

———

Kysy oma kysymyksesi tällä sivulla tai lue vastauksia muihin lukijoiden esittämiin kysymyksiin tästä linkistä.

Lähteet:

Arkeologisen kulttuuriperinnön opas: rajamerkki.

Julku. K. 1990. Kaivattu Keyrityn rajapyykki. Faravid 14: 129-136

Laakso, V. 2008. Kauskila – Lappeen vanhin keskus. Etelä-Karjalan maisema- ja kulttuurialueselvitys, osa 2: 9–10.

Laakso, V. 2013. Kiveen kirjoitettu. Ruotsin ja Venäjän väliset historialliset rajamerkit arkeologian valossa. Historiallinen Aikakauskirja 4/2013: 467–476.

Laakso, V. 2014. Papinniemi in Uukuniemi and Related Archaeological Sites of the Eastern Orthodox Cultural Area in Finland. Archaeologica Medii Aevi Finlandiae XIX. Suomen keskiajan arkeologian seura.

Muinaislöytö Rautavaaralla. Karjalainen no 66 (20.06.1922) s. 3

Niukkanen, M. 2009. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset, tunnistaminen ja suojelu. Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3.