Eero Kangas
Vuonna 2020 levinnyt koronaviruspandemia synnytti länsimaissa runsaasti keskustelua nenän ja suun peittävien kasvomaskien käytöstä ja hyödyistä viruksen leviämisen ehkäisemisessä. WHO ja THL ottivat aluksi kannakseen, ettei kasvomaskeja tulisi suositella tavallisten kansalaisten käytettäviksi. Suomen lehdistössä viranomaiset esittivät maskien väärin käytettynä jopa edistävän taudin leviämistä (esim. Vihavainen 2020). On ymmärrettävää, että ainakin osittain maskien käytön hillitsemisen motiivina oli niiden riittävyyden varmistaminen terveydenhuoltohenkilöstölle, joka niitä välttämättä tarvitsi. Tämä kuitenkin antoi tilaa myöhemmälle maskikeskustelulle sekä perusteita maskien käyttämättömyydelle syksyn 2020 tilanteessa, jossa sitä viranomaisten taholta sittenkin suositeltiin (esim. THL 30.10.2020). Nykyisen kasvomaskikeskustelun ja sen politisoitumisen vuoksi kiinnostava kysymys on, minkälaista maskikeskustelua edellisen pandemian, ns. espanjantaudin (v. 1918–1920), aikana käytiin.
Maskit ja espanjantauti
Espanjantaudiksi kutsutaan vuosien 1918–1920 influenssapandemiaa, joka ei nimestään huolimatta saanut alkuaan Espanjassa. Espanja oli ensimmäisen maailmansodan aikana neutraali valtio, minkä vuoksi siellä oli jokseenkin vapaa lehdistö – ainakin verrattuna sodassa mukana olleiden valtioiden sotapropagandaa levittäneisiin lehdistöihin, joissa influenssasta raportoiminen olisi voinut haitata yleistä moraalia. Tästä syystä epidemiasta raportoitiin julkisesti ensimmäisen kerran Espanjassa, minkä vuoksi pandemia sai nimensä maan mukaan (Short et al. 2018: 2).
Yhdysvalloissa ensimmäiset tapaukset ”vakavaa tyyppiä olevasta influenssasta” raportoitiin Kansasissa sotilastukikohdissa maaliskuussa 1918. Myös monissa Euroopan maissa oli havaittu epänormaalia influenssa-aktiivisuutta jo ennen varsinaista pandemiaa. Short et al. (2018) kertovat, että jo talvella 1916–1917 Ranskan sotilastukikohdissa oli havaittu korkeita kuolinlukuja aiheuttavaa influenssaa. Heidän mukaansa on mahdollista, että tauti levisi aluksi Euroopassa ja muuttui pikkuhiljaa helpommin tarttuvaksi. Tauti saattoi siis levitä aluksi sotilaiden keskuudessa, mutta rintamien muutenkin kurjien olojen ja korkean kuolleisuuden vuoksi selkeää ja kattavaa raportointia ei mahdollisesti juurikaan tehty. Näin ollen tauti olisi yleistynyt vasta sotilaiden palatessa rintamilta kotiin vuoden 1918 aikana.
Nenän ja suun peittävien maskien käyttöä espanjantaudin aikana on tutkittu jonkin verran. Bradford Luckinghamin artikkelin ”To mask or not to mask: a note on the 1918 Spanish Influenza epidemic in Tucson” mukaan Yhdysvalloissa otettiin käyttöön paikallisia kasvomaskisääntojä silloin kun ne nähtiin tarpeellisiksi. Esimerkiksi Tucsonissa, Arizonassa, oli vuonna 1918 melko tiukat maskisäännöt, kun taas itärannikon suurkaupungeissa maskinkäyttöä ei nähty yhtä tarpeelliseksi (Luckingham 1984: 199). On kuitenkin huomattavaa, että Luckinhamin artikkelissa tämä tieto on peräisin itärannikon suurkaupungeissa espanjantautipandemian aikana vierailleelta henkilöltä, joka itse vastusti maskien pakollisuutta Tucsonissa. Voi siis hyvin olla, että hän sanoi näin edistääkseen omaa kantaansa olettaen, että todellista asiaintilaa ei olisi kovin helppo kenenkään tucsonilaisen tarkistaa. Kuvalähteiden perusteella maskeja käytettiin myös mm. New Yorkissa.
Espanjantaudin aikana Tucsonissa sekä monissa muissa Yhdysvaltain länsirannikon kaupungeissa, kuten San Franciscossa, joko kehotettiin tai määrättiin käyttämään kankaisia nenän ja suun peittäviä maskeja (Luckingham 1984: 192). Maskien käyttöönoton ajateltiin ainakin jossain määrin mahdollistavan paluun normaalielämään ja kaupunkien uudelleen avaamiseen – toisin sanoen maskisuosituksella pyrittiin lieventämään vaatimuksia kotona pysymisestä. Tucsonissa kaupungin terveysviranomainen määräsi syksyllä 1918, että jokaisen miehen, naisen ja lapsen on Tucsonissa käytettävä maskia tilanteissa, joissa käytiin välttämätöntä kauppaa. Lisäksi kauppojen omistajien oli rajoitettava asiakasmäärää niin, että kaupassa oli yhtä aikaa vain yksi asiakas 500 neliöjalan pinta-alaa kohti (noin asiakas /46 m²). Myöskään tarpeetonta oleskelua kaupoissa tai kaduilla ei sallittu (Luckingham 1984: 194). Varsinkin kauppiaille karanteeni oli ollut taloudellisesti vaikea tilanne, ja maskien käyttö toi toivottua kaupankäynnin lisääntymistä (Luckingham 1984: 192).
Punaisen Ristin paikalliset yksiköt värväsivät työntekijöitä valmistamaan maskeja, joita tarvittiin suuria määriä. Tucsonissa maskeja tuotettiin vuorokaudessa 2300 kappaletta ja paikallinen lehti Citizen kuvaili lopputulosta ilmaisulla ”tyylikäs Kalifornia-maski” (nifty California mask) (Luckingham 1984: 194). Kuvailun motivaationa saattoi olla pyrkimys maskien suosion lisäämiseksi korostamalla niiden muodikkuutta. Tuohon aikaan Hollywoodin elokuvatuotanto oli kasvamassa ja elokuvatähti-ilmiöt lisääntymässä, joten on luontevaa ajatella, että Kalifornia nähtiin erityisen muodikkaana paikkana. Maskien suosio jäi Tucsonissa kuitenkin melko vähäiseksi. Niitä käytettiin, koska niin oli määrätty ja koska poliisi valvoi maskin käyttöä. Kuitenkin oli tapauksia, joissa maski laitettiin kasvoille vasta poliisin lähestyessä. Jotkut myös valittelivat, etteivät voi tehdä maskin kanssa töitään normaaliin tapaan, koska se aiheutti silmälasien huurtumista. (Luckingham 1984: 199.)
Toisaalta Citizen-lehti esitti, että vaikka henkilö ei uskoisikaan maskien hyötyihin, hänen olisi siitä huolimatta hyvä käyttää niitä maskeihin uskovien ihmisten mielenrauhan takaamiseksi (Luckingham 1984: 198). Tämä on mielenkiintoinen toteamus, sillä se kertoo epidemian hillitsemisen yhteisöllisestä ulottuvuudesta. Nykyisen koronaviruspandemian aikana yhteisöllisyyden merkitystä on korostettu monissa maissa, ja lehdistöissä on esimerkiksi käytetty individualismin kautta pandemiaa lähestyvää Ruotsia kauhuesimerkkinä siitä, mihin liiallinen yksilökeskeisyys pandemiatilanteessa saattaisi johtaa. Tällaista retoriikkaa oli jonkin verran nähtävissä nettikeskusteluissa erityisesti kesän 2020 aikana (esim. Ehrnroothin kolumni ja siihen liittyvä keskustelu 16.6.2020). Toisaalta Citizenin toteamus voidaan tulkita myös siten, että jo tuolloin mahdollisesti ajateltiin ympärillä olevien ihmisten suojaamista sairastuneen puheen ja uloshengityksen levittämiltä taudinaiheuttajilta.
Tucsonissa maskien pakollisuudesta kuitenkin luovuttiin oikeuden todettua, että koska koululaisten ei ollut pakko käyttää koulussa maskia ja aikuisten tuli sitä julkisissa tiloissa käyttää, suosi tämä sääntö koululaisia ja oli siten epäoikeudenmukainen (Luckingham 1984: 201). Tämä kuvastaa mielestäni maskien käytön epäsuosiota, sillä perusteena käytetty ero aikuisten ja lasten maskinkäytön vaatimuksissa on melko absurdi ja reiluuden idean väärin ymmärtävä. Citizen kirjoittikin lopulta, että maskit olivat hyvin epäsuosittuja ja ettei lähes kukaan lopulta uskonut niiden hyödyllisyyteen (Luckingham 1984: 202).
Maskit ja koronaviruspandemia
Nykyisen koronaviruspandemian aikana myös länsimaissa on ryhdytty suosittelemaan kasvomaskien käyttöä varsinkin julkisissa sisätiloissa. Saksassa tämä tuli pakolliseksi sakon uhalla jo keväällä 2020, mutta Suomessa maskeja alettiin virallisesti suositella vasta alkusyksyllä toisen epidemia-aallon uhatessa. Saksassa argumentti maskien pakollisuudelle jo keväällä liittyi ajatukseen palaamisesta jossain määrin normaaliin elämään pitkään jatkuneiden sulkutoimien päätteeksi.
Suomen mallin kaltainen suosituksiin perustuva maskinkäyttö saattaa olla ongelmallinen ainakin sosiaalisella tasolla, jos mahdollisimman monen halutaan käyttävän maskia – vaikka Suomessa maskipakko on hankala toteuttaa lainsäädännöllisesti. Saksassa maskin pakollisuus nähdään kuitenkin sosiaalisesti huojentavana asiana. Koska asia on normalisoitu lainsäädännön tasolla, ei kenellekään tule eteen pohdintaa siitä, onko maskia viisasta käyttää kauppareissulla tai onko sille ylipäätään tarvetta esimerkiksi iltayhdeksältä lähes tyhjässä hypermarketissa. Kaikille on Saksassa selvää, että julkisissa sisätiloissa käytetään aina maskia ja koska kaikkien on sitä käytettävä, ei asiaa tarvitse sen enempää miettiä ja punnita. On sosiaalisesti helpompi käyttää maskia, koska tietää muidenkin sitä käyttävän. On silti huomattava, että Suomessa tautitapausten yleistyttyä syksyllä 2020 on ainakin pienemmissä kaupungeissa maskien käyttö yleistynyt niin, ettei kaupassakävijälle tule enää kiusaantunutta tunnetta maskin käytöstä.
Yhdysvalloissa maskikeskustelu on melko polarisoitunutta. Siellä ei ole ainakaan toistaiseksi liittovaltion tasolta annettu maskipakkoa ja siten osavaltioiden on ollut mahdollista ottaa käyttöön erilaisia käytäntöjä. Mielenkiintoista Yhdysvalloissa käytävässä maskikeskustelussa on esimerkiksi ns. ”Karen-meemien” käyttö. Karen-meemit kuvaavat stereotyyppistä, etuoikeuksistaan kiinni pitävää keski-ikäistä valkoista naista. Bhasin et al. (2020: 935) kuvaavat, miten meemiä käytetään eri tavoin vastakkaisia näkökantoja puoltavissa kannanotoissa, mutta yhteistä molemmille on yleinen sukupuolittunut naisiin kohdistuvaa kritiikki. Maskeja kannattavat esittävät Karenin tyhmänä, rasistisena, ylimielisenä ja itsekeskeisenä individualistina, joka toimii väärin jättäessään noudattamatta yhteiseen hyvään pyrkiviä ohjeita (Bhasin et al. 2020: 933). Maskeja vastustavat puolestaan kuvaavat Karenin tyhmänä, tekopyhänä ja kontrolloivana. Maskien kannattajille tyhmyys tarkoittaa suositusten seuraamatta jättämistä ja maskien vastustajille suositusten automaattista seuraamista (Bhasin et al. 2020: 934).
On mielenkiintoista, että jo espanjantaudin aikaan käydyssä maskikeskustelussa on ollut samanlaisia piirteitä kuin nykyään. Jo tuolloin keskustelu maskeista oli melko kiivasta, ja aiheina olivat esimerkiksi silmälasien huurtuminen ja maskien sopivuus pukeutumistyyleihin. Toisaalta keskustelua käytiin myös koululaisten asemasta pandemian aikana ja siitä, pitäisikö kouluissakin käyttää maskeja ja mikä on lasten rooli taudin leviämisessä. Nykyisessä maskikeskustelussa järkiperäiset päättelyketjut ja tietoa tuottavien tahojen esittämä todistusaineisto maskien hyödyistä jäävät toisinaan viihdyttävämpien ja poliittisia tunteita herättävien keskustelutapojen jalkoihin. Nykyisessä keskustelussa onkin vahvemmin kyse kulttuuris-poliittisen identiteetin rakentamisesta ja ylläpitämisestä. Koronaviruksen aikana maski on siis enemmän ideologinen, varsinkin Yhdysvalloissa, kun taas espanjantaudin aikana maski oli vastustajiensa mielestä lähinnä epämiellyttävä.
———
Kirjoittaja valmistelee tekoälyn historiaa käsittelevää gradua digitaalisen kulttuurin oppiaineeseen Turun yliopistossa. Hän on kiinnostunut myös mm. mielenfilosofisista kysymyksistä ja länsimaisen ruokakulttuurin historiasta. Teksti perustuu esseeseen, jonka kirjoittaja laati Turun yliopiston tarjoamalla Kulkutautien historiaa -verkkokurssilla .
Lähteet:
Bhasin, T., Butcher, C., Gordon, E., Hallward, M., & LeFebvre, R., 2020. Does Karen wear a mask? The gendering of COVID-19 masking rhetoric. International Journal of Sociology and Social Policy. doi: 10.1108/IJSSP-07-2020-0293.
Jari Ehrnroothin kolumni: Miksi Ruotsi epäonnistui ja alistui koronalle? Yle 16.6.2020.
Luckingham, B., 1984. To mask or not to mask: a note on the 1918 Spanish influenza epidemic in Tucson. The Journal of Arizona History, 191–204.
Nicholls, H. 2006. Pandemic influenza: the inside story. PLoS Biol, 4(2), e50. doi: https://doi.org/10.1371/journal.pbio.0040050
Scerri, M., & Grech, V., 2020. To wear or not to wear? Adherence to face mask use during the COVID-19 and Spanish influenza pandemics. Early human development, 105253. doi: 10.1016/j.earlhumdev.2020.105253.
Short, K. R., Kedzierska, K., & van de Sandt, C. E., 2018. Back to the future: lessons learned from the 1918 influenza pandemic. Frontiers in cellular and infection microbiology, 8, 343. doi: 10.3389/fcimb.2018.00343.
THL: Suositus kasvomaskien käytöstä kansalaisille 30.10.2020.
Vihavainen, S. 2020. Miksi Suomessa ei suositella kasvomaskien käyttöä kaikille? ”Siitä voi tulla jopa virusgeneraattori”, sanoo ylilääkäri. Helsingin Sanomat 2.4.2020.
KALMISTOPIIRI 