Kivilatomus Pronssikausi Rautakausi Saipio Jarkko Suomi

Pronssikautisia kivikirveitä röykkiöissä ja rautakauden kalmistoissa

Jarkko Saipio

Suomessa pronssikautiset kivikirveet ovat pronssikirveiden tavoin tyypillisesti irtolöytöjä niin rannikolla kuin sisämaassakin. Tunnetaan kuitenkin muutama poikkeus, jossa tällainen esine on ilmoitettu löytyneeksi röykkiön yhteydestä. Käytettiinkö niitä siis hauta-antimina joissakin erikoistapauksissa? Löytötiedot, tai oikeastaan niiden aukot, vihjaavat että selitys ei välttämättä ole näin yksinkertainen.

Vuonna 1894 torppari Nestori Koivisto Kiukaisten Paneliasta toimitti Muinaistieteelliselle toimikunnalle kaksi rombimaisen kivikirveen puolikasta, joista toinen (KM 2994:7) edustaa skandinaavista myöhäispronssikautista tyyppiä, toinen (KM 2994: 8) mahdollisesti idästä päin Suomeen levinnyttä varhaispronssikautista tyyppiä. Ensin mainitun Koivisto kertoi löytäneensä maillaan olevasta hiidenkiukaasta, viimeksimainitun saman hiidenkiukaan vierestä. Vuotta myöhemmin Virtain Alahavangan kylästä toimitettiin Muinaistieteelliselle toimikunnalle ehjä myöhäispronssikautinen skandinaavinen kivikirves (KM 3078: 8), joka ilmoitettiin löydetyn ”järvenrannalla olevista jättiläisten kiukaasta [sic], kun sitä oli hajotettu”. Muita löytöjä ei kyseisestä röykkiöstä toimitettu, kuten ei myöskään Koiviston tapauksessa.

Paneliasta löytnyt skandinaavinen kivikirves pronssikaudelta. Kuva: Jarkko Saipio.
Mahdollisesti itäistä pronssikautta edustava löytö Paneliasta. Kuva: Jarkko Saipio.

Nämä kaksi tapausta jäivät hyvin pitkäksi aikaa vaille vastineita. Dokumentoidun röykkiökaivauksen raportista saatiin lukea pronssikautisesta kivikirveestä ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran vuonna 1979. Tuolloinkaan ei kyseessä oikeastaan ollut varsinainen pronssikausikaivaus. Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander tutki vuonna 1979 Euran Luistarin rautakautisen kalmiston alueelta salaperäisen röykkiön, jonka kivipeitteen alta paljastui mm. useita palaneen luun keskittymiä, rautakuonaa, rautakautista keramiikkaa, rautakautisia metalliesineitä, pronssikautiseksi partaveitseksi tulkittava pronssilevyn kappale (ks. Kontekstin merkitys arkeologiassa – esimerkkinä pronssikauden partaveitsi) ja pronssikautinen kaksoisnappi. Röykkiön reunakehän ulkopuolelta löytyi ”kehää vasten nojalleen olleiden laakakivien alta” pronssikautisen kivikirveen puolikas (KM 20552: 10).

Suomen pronssikauden löytöjä on käyty läpi vuonna 2019 Turun yliopiston Kipot ja kielet -projektissa. Tässä yhteydessä on havaittu myös toinen rautakautisesta kalmistosta peräisin oleva rombikirves. Raision Mahittulan Tuomalan rautakautisen polttokenttä- ja ruumiskalmiston valtaisa löytöaineisto sisältää myös kivikirveen puolikkaan (KM 19000: 5514), joka on myös mitä ilmeisimmin pronssikautista alkuperää.

Myöhäispronssikautinen skandinaavinen kivikirves Virtain Alahavangan kylästä. Kuva: Jarkko Saipio.
Raision Mahittulan Tuomalan rautakautisesta kalmistosta löytynyt pronssikautisen kirveen kappale. Kuva: Jarkko Saipio.

Luistarin ja Tuomalan löydöt pakottavat kysymään, mistä oikeastaan on kyse Koiviston ja Alahavangan dokumentoimattomissa löydöissä. Unto Salo ehdotti vuonna 1981 ”Satakunnan pronssikaudessa” varovasti, että kivikirveet ovat saattaneet olla pikemmin osa kivipeitettä kuin hauta-antimia. Tuomalan löydön perusteella voidaan ajatella, että tällainen tapa käyttää kivikirvestä liittyisi myyttisen menneisyyden tuomiseen osaksi myöhemmin kasattua röykkiötä. Tällöin ne ehkä rinnastuisivat Timo Miettisen vuonna 1995 kaivaman Iitin Hiidensalmen lapinraunion suuresti astiaa muistuttavaan luonnonkiveen. Tai toki selitys voi myös olla jotakin, mitä kukaan ei ole vielä tullut ajatelleeksi…

Euran Luistarista löytynyt pronssikautisen kirveen puolikas (KM 20552:10). Kuva: Ulla Moilanen.

———

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava. Hän työskentelee parhaillaan tutkijana Turun yliopiston biologian oppiaineen Kipot ja kielet -hankkeessa, jossa hän vastaa pronssikauden esinetietokannan kokoamisesta. Kivikirveslöydöt käytiin läpi projektin yhteydessä.

Kirjallisuutta:

Lehto, Sari. 2004. Suomen myöhäisneoliittiset ja pronssikautiset kiviset reikäkirveet. Pro gradu –työ. Turku: Turun yliopisto.

Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa. 1986. Luistarin röykkiöhauta – kivi-, pronssi-, rautakautinen mysteeri. Iskos 6. 53­­–66.

Meinander, C. F. 1954. Die Bronzezeit in Finnland. Helsinki: Suomen muinaismuistoyhdistys.

Pietikäinen, Taina. 2006. Muutos ja pysyvyys – hautausrituaali nuoremmalla rautakaudella Raision Mahittulan Tuomalan kalmistossa. Pro gradu –tyo. Turku: Turun yliopisto.

Salo, Unto. 1981. Satakunnan historia I,2: Satakunnan pronssikausi. Rauma: Satakunnan maakuntaliitto ry.

2 kommenttia

  1. Olen miettinyt sitä, kun olen katsellut kivikauden kirveitä ym, että en usko niitä valmistetun ensiksi kauniiksi ja hyvin muotoilluiksi design esineiksi, vaan että ne ovat muotoutuneet ja hiotuneet käytössä pitkän ajan kuluessa. Siis valmistus on alkanut teelmistä, sopivan muotoisista kivistä. Tällaisia teelmiä ja kehitelmiä ei sitten havaita, vaan usein todetaan vain ”luonnonkivi”.

    Tykkää

    1. Kyllä kivikaudella on esineiden teossa ollut mukana myös esteettistä silmää, ja kiviesineitä on viimeistelty huolella. Hyvinä esimerkkeinä eläinpääaseet ja pronssikirveitä jäljittelevät kiviset vasarakirveet, joihin on kopioitu joskus jopa alkuperäisissä oleva valusauma. Hienosti kiillotetusta mutta käyttämättä jääneestä esineestä taas hyvä esimerkki on Kiuruveden kourutaltta: https://www.finna.fi/Record/musketti.M012:KM9914:1

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.