Mesoliittinen kivikausi Pronssikausi Ranta Tanja Reinikainen Samuel Suomi Väisänen Teemu

Lapin varhaisimman asutuksen jäljillä Savukosken Soklissa

Teemu Väisänen, Samuel Reinikainen & Tanja Ranta

Elokuussa 2019 joukko arkeologeja ja arkeologian opiskelijoita körötteli poroja väistellen kohti Savukoskea. Tunnelmaa autoissa nostatti Eero Avenin Naltioon-kappale, joka osuvasti nimesi seuraavan kahden kuukauden aikana tutuksi tulevat maisemat. Tosin tunnelma oli jo valmiiksi korkealla, sillä olivathan kaikki innoissaan osallistumassa yhteen vuosituhannen suurimmista esihistoriallisten kohteiden kaivaushankkeista.

Soklin kaivoshankealueelle kohdistuneesta kaivaushankkeesta vastasi Museoviraston Arkeologiset kenttäpalvelut, ja tutkimuksia johtivat Museoviraston Arkeologisten kenttäpalveluiden tutkijat Vesa Laulumaa ja Johanna Seppä. Heidän apunaan kaivauksilla toimi neljä apulaistutkijaa ja 14 kaivausapulaista, jotka olivat pääasiassa arkeologian opiskelijoita eri puolilta Suomea. Tutkimusten kustannuksista vastasi Yara Suomi Oy, jonka tavoitteena on avata alueelle fosforikaivos.

Vaikka kyseessä oli pelastuskaivaus, oli siinä samalla harvinainen tilaisuus saada lisätietoa heikosti tunnetusta Itä-Lapin esihistoriasta. Tuntemattoman selvittämiseen liittyy sinänsä aina tietty viehätys, mutta alue on lisäksi tutkimuksellisesti tärkeä myös valtakunnallisessa mittakaavassa ja erityisesti maamme varhaisimman historian näkökulmasta. Lapissa nimittäin sijaitsee osa Suomen vanhimmista asuinpaikoista ja lisätietoa tästä pioneeriasutuksesta toivottiin löytyvän myös Soklista.

Tutkimuskohteet sijoittuivat Loitsana-järven ympäristöön, jonne myös pystytettiin väliaikainen leiri. Kuva: Teemu Väisänen.

Jääjärvestä varhaiseen asutukseen
Kun jääkausi läheni loppuaan, syntyi jäätikön reunan perääntyessä tunturien ja jäätikön reunan väliin patoutuneita jääjärviä. Yksi näistä oli Soklin jääjärvi, joka patoutui Nuortti- ja Värriötunturien sekä jäätikön reunan väliin. Järven vedenpinta kohosi jopa 270 metriin merenpinnan tasosta ennen vähittäistä tyhjentymistään nykyiseen 214 metriin (Pesonen 2013; Shala et al. 2014).

Jäätikön jatkaessa vetäytymistään, kasvit valtasivat alueen nopeasti. Puista koivu valloitti alueen ensimmäisenä, kunnes mänty levisi alueelle syrjäyttäen lopulta koivun valtapuuna koko Lapissa 7000–5000 vuotta sitten (Shala et al. 2014; Rankama 2001: 141). Ensimmäisiin pohjoisiin eläinlajeihin kuuluivat pohjoisiin olosuhteisiin sopeutuneet jyrsijät, naali, kärppä ja riekko, ja maayhteyden synnyttyä myös tunturipeura, kettu ja jänis (Rankama 2008: 892). Lopulta riistan perässä saapuivat myös ihmiset.

Soklin jääjärvi laajimmillaan patoutuneena tunturien sekä jäätikön reunan väliin. Kuva: Vesa Laulumaa.

Vaikka Savukosken alueen esihistoriaa on tutkittu vain vähän, Soklin asutushistoriasta tunnetaan entuudestaan kolme radiohiiliajoituksella varmennettua vaihetta. Näistä varhaisinta edustaa vuoden 2019 kaivausalueisiinkin sisältynyt Malmio 1:n kivikautinen asuinpaikka, josta saatu radiohiiliajoitus ajoittaa alueen mesoliittiselle kivikaudelle noin vuoteen 8070 eaa (Pesonen 2013). Asuinpaikalla tehdyistä koekuopista on löydetty kvartsi-iskoksia ja peuran luuta (Kankaanpää 1988). Tätä vanhempi ajoitus Pohjois-Suomesta on aiemmin saatu vain Vetsijärven Sujalan asuinpaikalta Utsjoelta (8300–8200 eaa.).

Seuraavaa asutushistoriallista vaihetta edustavat Malmio 5:n ja Kaulusmukka 3:n myöhäismesoliittiset asuinpaikat, jotka on ajoitettu 59005700 eaa. Kaulusmukka 3:n tiedetään asbestikeramiikkalöytöjen perusteella olleen käytössä vielä varhaismetallikaudella (Pesonen 2013).

Kolmas asutusvaihe suuntautuu hieman pohjoisemmaksi ja on selkeästi nuorempi, sillä Rouoivan porokämpän varhaisrautakautinen asuinpaikka on ajoitettu noin vuoteen 285 eaa. (Pesonen 2013; Tallavaara & Varonen 2008).

Kyseessä on kuitenkin vain otanta tutkituista kohteista, ja alueen kymmenet muut esihistorialliset kohteet saattaisivat antaa hyvinkin erilaisia ajoitustuloksia.

Kun jääjärvi tyhjeni, Soklin alueen kohteista Malmio 1 paljastui ensimmäisenä veden alta sijoittuen niemen kärkeen. Kuva: Vesa Laulumaa.

Soklin pioneeriasutusta metsästämässä
Suomen varhaisempien pioneeriasuttajien alkuperästä ja levittäytymisestä Suomen alueelle on käyty keskustelua jo pitkään. Nykytietämyksen mukaan ensimmäiset ihmiset saapuivat ainakin Etelä-Suomen alueelle kaakosta, ja he edustivat niin sanottua Kundan mesoliittista teknokompleksia (spesifistä esineistöä käyttävä yhteisö). Pohjoisvirolaisen merkittävän löytöpaikan mukaan nimetty Kundan teknokompleksi, jonka tyypilliseen esineistöön kuuluvat luuesineet ja piisäleet, voidaan lukea osaksi laajempaa Kundan-Butovon-Veretjen kulttuurien aluetta, joka on ulottunut Baltiasta kauas Äänisen itäpuolelle asti, ja jonka esineistössä on kaikkialla samantyyppisiä piirteitä. (Halinen 2015; Takala 2004.)

Pohjois-Lappi on voinut saada jäiden väistyttyä ensimmäiset asukkaansa pohjoisen kautta Norjan rannikon komsakulttuurista tai idän kautta Venäjän jälkisvidryläisestä kulttuurista. Asiasta ei ole vielä täyttä varmuutta, sillä siinä missä Vetsijärven Sujalan kiviesinelöytöjen materiaali viittaa komsakulttuuriin, typologiset piirteet yhdistävät aineiston itäiseen jälkisvidryläiseen kulttuuripiiriin (Rankama & Kankaanpää 2007: 30). Koska jälkisvidryläisen kivitekniikan vaatimaa kivimateriaalia ei kuitenkaan tavata muualla kuin Suomen etelä- ja pohjoisosissa, matka Venäjältä Utsjoelle olisi tullut taittaa yhden sukupolven aikana, jotta kiventyöstötekniikka ei olisi päässyt unohtumaan (Kankaanpää & Rankama 2005: 128).

Myös Soklin löytöaineiston, kuten Malmio 1B:n tummien kvartsiittiesineiden, työstötekniikkaa päästään aikanaan tutkimaan runsaan aineiston avulla. Kuva: Vesa Laulumaa.

Pitkät välimatkat eivät toisaalta ole olleet este kivikaudella, mistä esimerkkinä on Puolan alueelta löydetty peuranluusta valmistettu käärmesauva, jonka materiaali on peräisin Pohjois-Karjalasta tai Etelä-Lapista. Sillä voi olla radiohiiliajoituksen mukaan ikää hieman alle 10 000 vuotta, joten se on harvinainen todiste kivikautisista vaihdantaverkostoista (Grzegorz et al. 2017). Koska kivikaudella liikkumiseen hyödynnettiin jokia, järviä ja meriä, myös Sokli on ollut jääkauden jälkeisten valtaväylien risteyksessä. Alueen pioneeriasutukseen sekä ihmisten ja esineistön liikkumiseen liittyykin vahva tutkimusintressi.

Huolimatta Soklin mielenkiintoisesta potentiaalista alueen tutkimus on aikaisemmin rajoittunut lähinnä inventointeihin, joiden määrä tosin on kaivostoiminnasta johtuen ollut varsin runsas. Soklin kaivoksen koealueella on tehty arkeologisia inventointeja vuosina 1988, 1989, 2008 sekä 2013. Alueella havaittujen muinaisjäännösten määrä on valtava, ja esimerkiksi vuoden 2013 inventoinnissa dokumentoitiin yhteensä 51 esihistoriallisen ja historiallisen ajan kohdetta, joista 21 oli entuudestaan tuntemattomia (Pesonen 2013).

Inventoinneissa löydettyjä kohteita paikannettiin vehreästa maastosta kaivausten ensimmäisinä päivinä. Kuva: Teemu Väisänen.

Kaivaukset
Vuonna 2019 Soklin alueella kaivettiin yhteensä kuutta kohdetta (Malmio 1, 2, 6, 8, 10 ja 12), jotka oli valittu tutkittavaksi aiemmin tehtyjen inventointihavaintojen perusteella. Osaan kohteista kuului useampia alakohteita, kuten 10A, 10B ja 10C, joille avattiin erilliset kaivausalueet. Kohteita lähestyttiin pitkin, ristikkäin suunnatuin koeojin, joita sitten laajennettiin löytöaineiston sijoittumisen mukaan. Jokaisen kaivauslöydön tarkat koordinaatit ja korkeustieto mitattiin takymetrillä, jotta löytöjen sijoittumista suhteessa toisiinsa voitaisiin tarkastella jälkityövaiheessa.

Kaivausalueiden löytöaineisto oli runsas, ja se koostui enimmäkseen palaneista luufragmenteista ja kvartsi- sekä kvartsiitti-iskoksista, joiden koko vaihteli pienistä katkelmista melkein nyrkin kokoisiin bipolaariytimiin. Varsinkin luut esiintyivät joillakin kohteilla selvissä keskittymissä. Näillä paikoilla on mahdollisesti syöty tai heitetty maahan ruuantähteitä, mutta myös valumavesi on voinut muodostaa löytökeskittymiä, ja veden jälkiä olikin näkyvissä kaivausalueen maaperässä.

Runsaslöytöisen Malmio 10B:n kaivaukset käynnistettiin ristikkäin suunnatuin koeojin. Kuva: Teemu Väisänen.

Selkeisiin esineiden katkelmiin lukeutuivat kivikirveet sekä kvartsi- ja kvartsiittikaapimet. Löytöihin kuului myös yksittäisiä piikiven tai sertin fragmentteja, kuten Malmio 12:sta löydetty nuolenkärjen katkelma. Koska piikivi ja sertti olivat tuontitavaraa, löydöt viittaavat alueella olleen kauas ulottuvia vaihdantaverkostoja jo varhain. Laboratorioon lähetetyt radiohiilinäytteet paljastanevat, miten syvälle esihistoriaan nämä yhteydet ulottuvat.

Kaikki Soklin kaivausalueiden löydöt eivät kuitenkaan viitanneet vain kivikauteen, vaan usealta alueelta paljastui myös varhaismetallikautinen käyttövaihe. Siitä kertoivat karkeat asbestisekoitteiset keramiikan kappaleet, joita löydettiin muun muassa aivan kaivausten lopussa avatulta Malmio 6 -alueelta. Keramiikka oli ilmeisesti samantyyppistä Lovozeron keramiikkaa, jota on löytynyt Soklin kaivausalueelta pari kilometriä kaakkoiseen sijaitsevalta Kaulusmukka 3:n asuinpaikalta.

Lovozeron keramiikkatyyppi on saanut nimensä Kuolan niemimaalla sijaitsevan löytöpaikan mukaan, ja sen ajoitus on 19001000 eaa. (Halinen 2015). Asbestin käyttö ruoka-astioiden valmistuksessa saattaa kuulostaa tämän päivän ihmiselle omituiselta, mutta sekoittamalla asbestikuituja märkään savimassaan saa valmistettua hyvin tukevia ja lämmönkestäviä saviastioita.

Keramiikkalöydöistä on havaittavissa asbestikuituja, mikä viittaisi Lovozeron keramiikkaan. Kuva: Vesa Laulumaa.

Rakenteet olivat esinelöytöihin verrattuna hyvin vähäisiä. Malmio 12 ja 10B -alueilta löytyi kummaltakin kivetty liesi, joiden sisällä erottui voimakkaan värinen nokimaakerros. Siinä missä Malmio 12:n liesi oli rakenteeltaan varsin matala, Malmio 10B:n liesi upposi syvälle maahan, mistä päätellen sitä voi luonnehtia niin sanotuksi kuoppaliedeksi. Malmio 10B:ltä havaittiin myös toinen hajonnut liesi, jonka veden hajottama nokimaa erottui maaperästä tummina viiruina. Kaikista liesistä otettiin maanäytteitä, joiden avulla voidaan selvittää muun muassa liesien ajoitus sekä löytää ja tunnistaa niissä mahdollisesti säilyneet luu- ja makrofossiilijäänteet.

Oletettuihin rakenteisiin kuului myös vuoden 1988 inventoinnin yhteydessä löytynyt muinaisjäännös, joka oli kirjattu muinaisjäännösrekisteriin pyyntikuopaksi. Kuoppa todettiin maakerrosten perusteella vanhaksi, mutta sen syvyys ei viitannut pyyntikuoppaan eikä maakerroksissa myöskään havaittu merkkejä ihmistoiminnasta. Vastaavasti tutkittu, mahdollisena muinaisjäännöksenä aikaisemmin kirjattu, kuoppa todettiin liian matalaksi ollakseen pyyntikuoppa.

Kaivausten edessä Loitsanan värimaisema muuttui syksyisemmäksi. Kuva: Vesa Laulumaa.

Malmio 1 – Soklin vanhin asutusvaihe
Kaivauspaikalle saavuttaessa suurimmat odotukset suuntautuivat erityisesti vanhimpaan Malmio 1:n kivikautiseen asuinpaikkaan. Jo ensimmäisenä työpäivänä avatun kaivausalueen ensimmäisissä kerroksissa kuitenkin ilmeni, että asuinpaikka oli pahasti vaurioitunut luultavasti ohi kulkevan tien rakentamisen yhteydessä, jolloin asuinpaikan päälle oli pakkaantunut uudempaa, myllääntynyttä maa-ainesta.

Koska kohde kuitenkin tarjosi ainutlaatuisen aineiston Lapin pioneeriasutuksen historiasta, pienen iskuryhmän tehtäväksi annettiin paljastaa koskematon maanpinta myllätyn maan alta. Kaivinkoneen kevyen raapaisun ja useiden hikisten lapionpistojen jälkeen alkuperäinen maanpinta onnistuttiin tavoittamaan ja työvälineet päästiin taas iskemään koskemattomaan löytökerrokseen. Ilon määrä olikin suunnaton ensimmäisen luunpalasen tullessa vastaan, sillä se mahdollisti kohteelle tehtävän uuden ajoituksen. Pian seurasi myös kohtalainen määrä kvartsi-iskoksia sekä lisää palanutta eläinluuta mukaan lukien myöhemmin osteologisessa analyysissa tunnistettu karhun sormi- tai varvasluu.

Malmio 1A:n profiilista voidaan nähdä pakkautuneen maan määrä alkuperäisen maanpinnan (harmaa) päällä. Kuva: Vesa Laulumaa.

Iloiset uutiset saivat pian jatkoa, kun apulaistutkija Olli Eranti onnistui paikantamaan hieman korkeammalta maastosta uuden, entuudestaan tuntemattoman asuinpaikan, jota alettiin heti arvuutella jopa muita kohteita vanhemmaksi. Alueeseen kohdistetut toiveet eivät valuneet hukkaan, sillä sieltä saatu löytöaineisto erottui selvästi muiden kaivausalueiden löytöaineistoista kauniine mustavalkoisine kvartsiitti-iskoksineen. Ne näyttivät Erannin alustavan kenttätulkinnan mukaan teknologialtaan hyvinkin vanhoilta, mutta selvyyttä asiaan toki saadaan vasta, kun alueelta kerätyt radiohiilinäytteet ovat analysoitu.

Kohti talvea
Kivikautisten kohteiden konkarikaivajienkin mielestä Soklissa oli yllättävää joidenkin avattujen kohteiden kivikautisten kulttuurikerrosten paksuus. Usein kivikautisesta oleskelusta on todisteena vain muutama kvartsi-iskos ja luunmuru melko lähellä maanpintaa, mutta esimerkiksi Malmio 10B -alakohteen kaivauskuopasta muodostui lähes metrin syvyinen, ja luu- ja kvartsilöytöjä oli niin paljon, että pelkkä takymetrimittauksista tulostettu löytölista käsitti 58 sivua. Alueella oli viihdytty pitkään tai palattu sinne lukuisia kertoja uudestaan. Johanna Seppä kiteytti osuvasti löytörunsauden herättämät ajatukset: ”Ei täällä ainakaan ole ruuasta ollut pulaa.”

Myös kaivajat viihtyivät kohteella varsin pitkään monet jopa kaksi kuukautta. Kaivauskauden viimeisellä viikolla sää alkoi kuitenkin jo muuttua talvisemmaksi ja viimeisiä koekuoppia kaivettiin kevyessä lumisateessa, joka vaihtui aina välillä räntä- tai vesisateeksi. Paljas maanpinta oli aamuisin kovaa, ja avattuja alueita oli pakko peittää yöksi pressuilla, jotta pinta pysyi sen verran sulana, että kaivamista pystyttiin jatkamaan seuraavana päivänä. Vaikka sään muuttuminen tarjosi hyvän hengähdystauon sääskiltä, tämä olikin hyvä merkki lopettaa kaivaukset tältä erää ja siirtää runsas löytöaineisto sisätiloihin jatkotutkimuksia varten.

Kaivausten viimeiset koekuopat kaivettiin talvisemmissa tunnelmissa. Kuva: Jussi-Pekka Hiltunen.

Kaivauslöydöt siirtyivät kaivausten päätteeksi jälkityövaiheeseen, johon kuuluu löytöjen puhdistaminen, punnitseminen ja luettelointi. Koska kenttätyövaiheessa jokaista löytöä ei millään ehditä tarkastelemaan lähemmin, saadaan vasta laboratorio-olosuhteissa löytöaineistosta parempi kokonaiskuva ja monet löytöjen yksityiskohdat, kuten luihin tehdyt viillot, paljastuvat.

Kaivauksissa talteen otettu runsas luuaineisto on siirtynyt osteologisiin tutkimuksiin, joissa mahdollisimman monesta palaneen luun kappaleesta yritetään määrittää laji. Lisäksi kaivauksilta otetut hiilinäytteet on lähetetty radiohiiliajoitukseen, joka viimein selvittää kaivausalueiden tarkemman ajoituksen. Odotamme innolla etenkin Malmion 1:n ajoituksia.

Radiohiiliajoituksessa selviää, onko Malmio 1A:lta löytynyt palanut karhun sormi- tai varvasluu jopa Suomen vanhin. Kuva: Vesa Laulumaa.

Lopuksi
Soklin kaivaukset jäävät näillä näkymin tauolle, sillä alueelle ei palata ainakaan vuoden 2020 aikana. Kaivostoiminnan aloittaminen alueella edellyttää kuitenkin loppujenkin kohteiden tutkimista, ja lähivuodet näyttävät, päästäänkö tutkimuksia jatkamaan.

Huolimatta siitä jatkuvatko kenttätyöt vai eivät, Soklista saatu aineisto on jo näiden kaivausten jälkeen erittäin mittava. Tämä antaa hyvän perustan monipuoliselle jatkotutkimukselle ja tuo merkittävästi uutta tietoa Itä-Lapin varhaisista asukkaista. Tieteellisiä julkaisuja odotellessa itse kukin voi päästä Soklin tunnelmaan oheisen videon avulla:

———

Kiitokset Vesa Laulumaalle tekstin lukemisesta ja kommentoinnista.

Kirjallisuutta
Halinen, Petri 2015. Kivikausi. Teoksessa: Haggrén, Georg, Halinen, Petri, Lavento, Mika, Raninen, Sami & Wessman, Anna (toim.) Muinaisuutemme jäljet. Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle. Gaudeamus: Helsinki: 19–121.

Kankaanpää, Jarmo & Rankama, Tuija. 2005. Säleitä ja säletekniikkaa Utsjoen Vetsijärveltä. P. Pesonen & T. Mökkönen (toim.) Arkeologipäivät 2005: Arkeologia ja kulttuuri & Uutta kivikauden tutkimuksessa. Suomen arkeologinen seura: Hamina: 118–131.

Osipowicz Grzegorz, Witas Henryk, Lisowska-Gaczorek Aleksandra, Reitsema Laurie , Szostek Krzysztof, Płoszaj Tomasz, et al. 2017. Origin of the ornamented bâton percé from the Gołębiewo site 47 as a trigger of discussion on long-distance exchange among Early Mesolithic communities of Central Poland and Northern Europe. PLoS ONE 12(10): e0184560. doi.org/10.1371/journal.pone.0184560

Rankama, Tuija & Kankaanpää, Jarmo. 2007. Utsjoen Vetsijärvi – asustusta 10 000 vuotta sitten. E-K. Harlin & V-P. Lehtola (toim.). Peurakuopista kirkkotentteihin – Saamelaisalueen 10 000 vuotta arkeologin näkökulmasta, 30–55. Oulu: Giellagas Institute, University of Oulu.

Rankama, Tuija & Kankaanpää, Jarmo 2008. Eastern arrivals in post-glacial Lapland: the Sujala site 10 000 cap BP. Antiquity 82 (318): 884899.

Rankama, Tuija & Ukkonen, Pirkko 2001. On the early history of the wild reindeer (Rangifer tarandus L.) in Finland. Boreas 30: 131–147.

Schultz, Hans-Peter. 1996. Pioneerit pohjoisessa. Suomen varhaismesoliittinen asutus arkeologisen aineiston valossa. Suomen Museo 1996: 5–32.

Shala, Shyhrete, Helmens, Karin, Luoto, Tomi, Väliranta, Minna, Weckström, Jan, Salonen, Sakari, Kuhry, Peter 2014. Evaluating environmental drivers of Holocene changes in water chemistry and aquatic biota composition at Lake Loitsana, NE Finland. Journal of Paleolimnology 52(3): 311–329.

Takala, Hannu. 2004. Lahden Ristola ja Etelä-Suomen varhaisin jääkauden jälkeinen asuttaminen. Lahden kaupunginmuseo, Lahti.

West, Steven Michael. 1992. Temper, thermal shock and cooking pots: A study of tempering materials and their physical significance in prehistoric and traditional cooking pottery. [Pro gradu -tutkielma] University of Arizona, Arizona.

Tutkimusraportit
Kankaanpää, Jarmo. 1988. Soklin rikasteputkilinjan arkeologinen inventointi. (Kemi) – Keminmaa – (Tervola) – Rovaniemi – Kemijärvi – Pelkosenniemi – Savukoski. Museovirasto, Esihistorian toimisto, Helsinki.

Pesonen, Petro. 2013. Inventointiraportti. Savukoski, Sokli. Osayleiskaava‐alueen arkeologinen inventointi 10.6.‐4.7.2013. Museovirasto, Arkeologiset kenttäpalvelut, Helsinki.

Tallavaara, Miikka & Varonen, Meri. 2008. Savukoski, Soklin kaivosalueen arkeologinen inventointi. Museovirasto, Arkeologian osasto, Helsinki.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.