Ahola Marja Hautaustavat Itä-Eurooppa ja Venäjä Kivikausi Neoliittinen kivikausi Ruumishautaus

Vatsalleen haudatut – Koillis-Euroopan kivikautisten metsästäjä-keräilijäyhteisöjen hylkiöitä, heittiöitä vai väkeviä yksilöitä?

Marja Ahola

Noin 7000 vuotta sitten haudattiin huomattavan suurikokoinen mies nykyisen Venäjän alueelle lähelle Arkangelin kaupunkia. Tämä noin 190-senttinen metsästäjä-keräilijä löydettiin 1930-luvun lopulla Kubenino-nimiseltä kohteelta (Foss 1938) . Miehellä oli kaulassaan useita luusta ja sarvesta tehtyjä pitkänomaisia esineitä, joiden joukossa roikkui mm. karhun penisluu (Kashina et al. 2020). Miehen lantiota koristi lähes 30 majavan etuhammasta, kymmenen näädän alaleukaa sekä sarvesta työstetty veitsenkahva. Vainajan lantion alta löytyi lisäksi katkennut luinen naskali ja hirven etuhampaan kappaleita, kun taas lantion päälle oli asetettu luunuolenkärkien fragmentteja.

Kubeninosta 1930-luvulla löydetty ”kivikauden jättiläinen” kuvattuna in situ kaivauksilla. Kuva: State Historical Museum, Moskova.

Miehen lantiolta tavatussa veitsenkahvassa on saattanut vainajan eläessä olla kiinni piiveitsi, jonka toinen puolisko löytyi katkaistuna vainajan pään alta ja toinen sen vierestä (Foss 1938). Piiveitsen lisäksi miehen pään vierestä löytyi luinen nuolenkärki. Vastaava luukärki oli sijoitettu katkaistuna myös vainajan oikean käden vierelle, jonka alta löytyi lisäksi piiesineen kappale ja -iskos. Vainajan jalkojen vieressä oli kaksi suurempaa luuesinettä, kotkan varvasluu sekä joitakin luukoruja. Näiden lisäksi vainajan oikean reisiluun päälle oli asetettu sarvesta työstetty, etäisesti ihmistä muistuttava figuuri yhdessä majavan hampaiden sekä saukon ja näädän alaleukojen kanssa (Kashina et al. 2020).

Vainajan pään alta ja vierestä löytyneet piiveitsen kappaleet. Veitsestä puuttuu sen keskiosa, jota ei ollut asetettu hautaan. Kuva: I. Seden’kov/ State Historical Museum, Moskova.

Silmiinpistävin seikka tämän ”kivikautisen jättiläisen” hautauksessa ei kuitenkaan ollut vainajan mukaansa saama varustus – vaikka sekin on kokonaisuudessaan harvinaislaatuinen – vaan vainajan asento: mies oli laskettu punamullalla varustettuun hautakuoppaan vatsalleen (Foss 1938). Tämä hautausasento on harvinainen kivikautisilla metsästäjä-keräilijä kalmistoilla, joissa vainajat on yleensä haudattu kuin nukkuvaa ihmistä imitoivaan asentoon (ks. esimerkiksi Tõrv 2016, Fig. 80). Jos hautausasentoa tarkastellaan historiallisten kontekstien näkökulmasta, liittyy se usein (joskaan ei aina) vainajan häpäisemiseen ja on varattu yhteisön hylkiöille (Arcini 2009; Alterauge et al. 2020). Oliko Arkangelin alueelle 7000-vuotta sitten haudattu suurikokoinen mies myös yhteisönsä hylkiö, vai miksi mies oli asetettu hautaan vatsalleen?

Suurikokoisen miesvainajan jalan päältä löytynyt antropomorfinen figuuri. Kuva: I. Seden’kov/ State Historical Museum, Moskova.

Koillis-Euroopan kivikauden metsästäjä-keräilijöiden hautaustapa

Ennen kuin voimme ymmärtää paremmin vatsalleen hautaamisen perinnettä kivikauden metsästäjä-keräilijöiden maailmankuvassa, tulee meidän ensin ottaa muutama askel taaksepäin ja tarkastella, miten nämä yhteisöt yleensä hautasivat vainajansa Koillis-Euroopan pohjoisilla alueilla. Erityisesti Suomen alueella kivikauden metsästäjä-keräilijähaudat yhdistetään nk. punamultahautoihin eli maan alle tehtyihin ruumishautauksiin, joissa joko vainaja tai hautakuoppa (tai molemmat) on maalattu rautapitoisesta savimaasta valmistetulla punamullalla (Ahola 2019). Vaikka punamultaa on käytetty hautarituaaleissa aina paleoliittiselta kivikaudelta lähtien (Pettitt 2011), ei sitä kuitenkaan tunneta kaikista Koillis-Euroopan metsästäjä-keräilijähaudoista. Yhdistävä tekijä näille ruumishautauksille onkin vainajan kokoa vastaava hautakuoppa sekä haudan sijainti joko asuinpaikalla, erillisessä kalmistossa tai yksittäishautauksena (Nilsson Stutz 2014).

Kuten edellä mainittiin, on vainaja – tai vainajat – asetettu hautaan yleensä luonnollisessa asennossa, joka muistuttaa nukkuvaa ihmistä (Nilsson Stutz 2003; Tõrv 2016). Muutamalta kalmistolta tunnetaan myös istuma-asentoon aseteltuja vainajia (ks. esimerkiksi Larsson 1989). Vainajan mukaan asetetussa esineistössä painottuvat niin erilaiset eläinten hampaista tai esimerkiksi meripihkasta tai kivestä tehdyt korut kuin luu-, sarvi- ja kiviesineet (Nilsson Stutz 2014). Sen sijaan keramiikka-astioita niissä on vain harvoin (ks. Saviastiat kuuluvat eläville? Keramiikka Suomen kivikautisissa metsästäjä-keräilijähaudoissa). Vainajien luiden asentoa tarkastelemalla on pystytty osoittamaan, että osa vainajista on myös kääritty tiukasti esimerkiksi taljaan tai tuoheen (Nilsson Stutz 2003). Vaikka mahdolliset taljat ovat maatuneet jo kauan sitten, on haudoista löytynyt tuohen kappaleita. Esimerkiksi Länsi-Suomesta Kolmhaaran kampakeraamisesta (n. 3900-3500 e.a.a.) kalmistosta on talletettu runsaasti punamullan värjäämä tuohta (Edgren 1959).

Hautojen ihmisluuaineiston perusteella maan alle on haudattu niin miehiä, naisia, aikuisia, lapsia, nuoria kuin joitakin vanhuksiakin (Nilsson Stutz 2014). Hautoja tunnetaan kuitenkin niin vähän, ettei kaikkia yhteisön jäseniä ole oletettavasti haudattu samalla tavalla (ks. esimerkiksi Tõrv 2016, 232). Historiallisten metsästäjä-keräilijä ja paimentolaisyhteisöiden hautaperinteiden tavoin (Waronen 1898) osa vainajista saatettiinkin nostaa puihin tai jättää maan pinnalle. Koska joiltakin kivikaudelle ajoittuvilta asuinpaikoilta on myös löytynyt yksittäisiä ihmisluita sekoittuneena muuhun asuinpaikka-aineistoon, on metsästäjä-keräilijöiden hautaustavat eittämättä olleet monimutkaisia ja moninaisia (Nilsson Stutz 2014). Vaikka maahautaukset painottuvat arkeologisessa aineistossa, voikin olla mahdollista, että vainajia on haudattu maan alle vain poikkeuksellisissa tilanteissa.

Vatsalleen haudatut metsästäjä-keräilijät

Jos maan alle haudatut vainajat ovat jo normista poikkeavia hautauksia, mihin se jättää vatsalleen haudatut vainajat? Koillis-Europasta tunnetaan vajaat 30 vatsalleen haudattua vainajaa kymmeneltä kohteelta (Ahola et al. 2020; Brinker et al. 2020). Pääosa näistä vainajista on aikuisia miehiä, mutta myös naisia ja lapsia on haudattu vatsalleen. Koska näillä kohteilla on yhteensä noin 500 hautausta, ei vainajan asettaminen vatsalleen ole kuitenkaan ollut yleinen käytäntö kivikautisten metsästäjä-keräilijöiden parissa. Vaikka hautoja on ajoitettu radiohiilimenetelmän avulla vain harvakseltaan, löytöaineiston perustella vanhimmat hautauksista ajoittuvat 8. vuosituhannelle e.e.a. ja nuorimmat 4. vuosituhannelle e.a.a. (Ahola et al. 2020, Taulukko 1). Näiden ajoitusten perusteella vatsalleen hautaamisen perinnettä on harjoitettu harvakseltaan usean vuosituhannen ajan.

Pääsääntöisesti vatsalleen haudattuja vainajia on vain muutama yhdellä kohteella (Ahola et al. 2020). Arkangelin alueelle Kubeninoon haudatun suurikokoisen miehen haudan läheisyydestä löytyi kuitenkin viisi muuta hautausta, joista kahdessa vainaja oli miehen tapaan asetettu vatsalleen (Foss 1938). Toinen näistä haudoista oli pahoin tuhoutunut, mutta toiseen oli haudattu noin 160 cm mittainen henkilö – ehkä nainen – ja se ajoittui samanaikaiseksi isokokoisen miehen haudan kanssa (Kashina et al. 2020). Vaikka tähän hautaan aseteltu vainaja oli saanut mukaansa huomattavasti vähemmän esineistöä, löytyi tämänkin jalan päältä sarvesta veistetty ihmisfiguuri. Mielenkiintoista kyllä, vainajan tapaan myös tämä figuuri oli asetettu vatsalleen.

Kubeninosta löydetty vatsalleen asetettu ihmisfiguuri, jonka silmiä ei ole kaiverrettu näkyviin. Kuva: I. Seden’kov/ State Historical Museum, Moskova

Verrattuna muihin asentoihin aseteltujen vainajien hautoihin, vatsalleen haudatut vainajat eivät vaikuta eroavan näistä hautauksista mukaan laitetun esineistön tai hautakuopan rakenteen osalta; kuten muissakin haudoissa, vainajat ja hautakuoppa on valmisteltu tarkoin hautausta varten ja vainaja asetettu hautaan huolellisesti (Ahola et al. 2020). Tässä mielessä kivikauden metsästäjä-keräilijöiden vatsalleen haudatut vainajat eroavat myöhempien aikojen vastaavista haudoista, joissa vatsalleen aseteltu vainaja ei ole saanut hauta-antimia, on heitetty hautaan tai esimerkiksi mestattu ennen tai jälkeen hautauksen (Arcini 2009). Vaikuttaakin siltä, että kivikauden vatsalleen asetettuja vainajia on kunnioitettu siinä, missä muitakin maan alle haudattuja yksilöitä.

Silmät ovat sielun peili?

Miksi siis vatsalleen? Yksi mahdollisuus hautaustapaan saattaisi olla halu peittää vainajan kasvot niin, ettei tämä pysty katsomaan eläviä. Vaikka emme pääse käsiksi kivikautisten metsästäjä-keräilijöiden mielenmaisemaan, monet Euraasian historiallisista metsästäjä-keräilijöistä tai paimentolaisista uskoivat ihmisen sielun sijaitsevan tämän silmissä ja peittivät tämän vuoksi vainajan kasvot kankaalla tai nahalla (Harva 1933, 175, 192-193 ) . Uskomusten mukaan vainajan katse olisi muuten voinut vahingoittaa eläviä tai tämä olisi voinut viedä jonkun elävistä mukanaan vainajalaan. Mielenkiintoista kyllä, Itä-Siperian Jakuutit ovat tästä syystä haudanneet erityisen voimakkaita vainajia, kuten shamaaneja, vatsalleen (Bravina et al. 2016). Vaikka nämä henkilöt olivat eläessään yhteisön kunnioitettuja jäseniä, oli heidän voimansa kuoleman jälkeen vaikeasti hallittavissa. Joillekin vainajille ei näin riittänyt kasvojen peittäminen kankaalla, vaan tarvittiin vieläkin väkevämpiä keinoja, jottei vainajan katse tavoittanut eläviä.

Käsitys ”pahasta silmästä” eli vahingoittavasta katseesta löytyy yleisesti useista eri kulttuureista ympäri maailman. Pahalta silmältä on suojauduttu mm. erilaisin amuletein. Kuva: Wikimedia Commons (CC BY 4.0)

Yllä esitetyn valossa on mielenkiintoista, että kivikauden metsästäjä-keräilijöiden kalmistoista tunnetaan vatsalleen haudattujen vainajien lisäksi myös henkilöitä, joiden kasvot on peitetty punamullan sekaisella savella sekä silmien päälle asetetuilla meripihkarenkailla tai –helmillä (Edgren 2006; Nilsson Stutz et al. 2013 ). Joidenkin vainajien kasvojen päältä on talletettu myös runsaasti luu- ja hammaskoruja erityisesti silmien ja otsan alueelta (Gurina 1956; Butrimas 2002). Koska metsästäjä-keräilijöiden tekemien ihmisfiguurien silmiä ei myöskään yleensä kuvata tarkasti (Jonuks 2019) , voisi hyvinkin olla mahdollista, että silmiin liitettiin vastaavia uskomuksia kuin historiallisella ajallakin. Tästä näkökulmasta onkin huomionarvoista, että Kubeninossa hautaan laitettu ihmisfiguuri asetettiin myös vatsalleen, kasvot piiloon; figuurilla oli ainakin tässä tapauksessa vastaavia ominaisuuksia kuin vainajallakin.

Ehkä myös Kubeninoon haudatun ”kivikauden jättiläisen” uskottiin omaavan erityisiä voimia suuren kokonsa vuoksi. Tähän voisi viitata myös miehen mukaansa saamat esineet, kuten karhun penisluu, eri eläinten leukaluut, kotkan varvasluu ja ihmismäinen figuuri. Vaikka mies saikin muuten vastaavan hautausrituaalin kuin maan alle haudatut henkilöt yleensäkin, saattoi miehen ruumissa edelleen vaikuttava voima vaatia poikkeavan asennon. Mikään hautauksessa ei kuitenkaan viittaa siihen, että mies olisi ollut yhteisönsä hylkiö.

Juttu pohjaa Marja Aholan, Ekaterina Kashinan ja Kristiina Mannermaan artikkeliin ’Hunter-gatherer prone burials of the Kubenino site, NW Russia (c. 5000 cal BC) – Normative or deviant burials?’ Artikkeli on julkaistu teoksessa: Marila, M, Ahola, M., Mannermaa, K. & Lavento, M. (toim. ) 2020. Archaeology and Analogy: proceedings of the eight Baltic archaeological seminar (BASE), Archaeology and analogy, held at the Tvärminne zoological station, Finland, November 30th – December 3rd, 2017. Interarchaeologia 6.

Lähteet:

Ahola, M. 2019. Death in the Stone Age: Making Sense of Mesolithic Neolithic Mortuary Remains from Finland (ca. 6800-2300 Cal BC). Helsinki: University of Helsinki

Ahola, M., Kashina, E. & Mannermaa, K. 2020. Hunter-gatherer prone burials of the Kubenino site, NW Russia (c. 5000 cal BC) – Normative or deviant burials? Teoksessa M. Marila, M. Ahola, K. Mannermaa & M. Lavento (Toim.), Archaeology and Analogy: proceedings of the eight Baltic archaeological seminar (BASE), Archaeology and analogy, held at the Tvärminne zoological station, Finland, November 30th – December 3rd, 2017. Interarchaeologia 6, 44-64.

Alterauge, A., Meier, T., Jungklaus, B. et al. 2020. Between belief and fear – Reinterpreting prone burials during the Middle Ages and early modern period in German-speaking Europe. PLoS ONE 15(8): e0238439. 

Arcini, C. 2009. Losing face. The worldwide phenomenon of ancient prone burial. Teoksessa: I.-M. Back, I. Danielsson, A. Gustin, A. Larsson, N. Myrberg & S.T Hedeén (toim.), Döda personers sällskap. Gravmaterialens identiteter och kulturellauttryck/On the Threshold. Burial Archaeology in the Twenty-First Century. Tukholma: Stockholm University, 187–202.

Brinker, U., Bērziņš, V., Ceriņa, A. et al. 2020. Two burials in a unique freshwater shell midden: insights into transformations of Stone Age hunter-fisher daily life in Latvia. Archaeol Anthropol Sci 12, 97. 

Butrimas, A. 2012. Donkalnio ir Spigino Mezolito-Neolitokapinynai. Seniausi laidojimo paminklai lietuvoje. Vilna: Vilniaus dailes akademijosleidykla.

Edgren, T. 1959. Kolmhaara-gravarna. Finskt Museum LXVI (1959), 5–25.

Edgren, T. 2006. Kolmhaara reconsidered. Some new observations concerning Neolithic burial practice in Finland. Teoksessa: L. Larsson & I. Zagorska (toim.), Back to the Origin. New Research in the Mesolithic–Neolithic Zvejnieki Cemetery and Environment, Northern Latvia. Tukhoma: Almqvist & Wiksell International, 327–336.

Foss, M.Y. 1938. Pogrebeniya na stoyanke Kubenino. Trudy Gosudarstvennogo Istoricheskogo Muzeya, VIII, 73–91

Gurina N.N. 1956. Oleneostrovskiy mogil’nik. Materialyi issledovaniya po arkheologii SSSR, 47. Moskova & Leningrad: Academy of Sciences of USSR.

Jonuks, T. 2019. Mesolithic anthropomorphic sculptures from the Northern Europe, Quaternary International,

Kashina, E., Ahola, M. Mannermaa, K. 2020. Ninety years after: New analyses and interpretations of Kubenino hunter-gatherer burials, north-western Russia (c. 5000 cal BC). Quaternary International

Nilsson Stutz, L. 2003.  Embodied Rituals & Ritualized Bodies. Tracing Ritual Practices in Late Mesolithic Burials.  Tukholma: Almqvist & Wiksell International. 

Nilsson Stutz, L., Larsson, L. and Zagorska, I. 2013. The persistent presence of the dead: recent excavations at the hunter-gatherer cemetery at Zvejnieki (Latvia). Antiquity, Vol. 87: 1016–1029. 

Nilsson Stutz, L. 2014. Mortuary Practices. Teoksessa: V. Cummings, P. Jordan & M. Zvelebil, The Oxford Handbook of the Archaeology and Anthropology of Hunter-Gatherers. Oxford: Oxford University Press, 712–728.

Tõrv, M. 2016. Persistent practices. Multi-Disciplinary Study of Hunter-Gatherer Mortuary Remains from c. 6500–2600 cal. BC, Estonia. Dissertationes Archaeologiae Universitatis Tartuensis, 5. Tartto: University of Tartu Press.

Waronen, M. 1898. Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjapainon osakeyhtiö.

1 kommentti

  1. Hei!
    Onko tietoa, olivatko mainitut näädän alaleuat kaikki mäntynäädän leukoja vai oliko mukana myös kiiltonäädän eli soopelin alaleukoja. Soopelihan on hieman näätää isompi.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.