Marja Ahola
Neoliittiselle kivikaudelle ajoittuvilta asuinpaikoilta löydetään yleensä runsaasti saviastian paloja, joiden koristelun ja valmistustekniikan perusteella on muun muassa rakennettu Suomen kivikauden kronologia. Keramiikalla ja sen tutkimuksella onkin ollut jo pitkään hyvin keskeinen rooli arkeologisessa tutkimuksessa. Näinpä esimerkiksi Torsten Edgren käsittelee Suomen historia I -teoksessa neoliittista kivikautta nimenomaan otsikon ’Keramiikka ilmaantuu – Kuusi kautta, kolmatta vuosituhatta’ alla esitellen niin astioiden valmistuksessa käytetyn vyöhyketekniikan kuin kampakeramiikan tyylijaksotkin (Edgren 1984, 27). Vaikka keramiikan tulo ei Suomen alueella muuttanut väestön toimeentuloa, oli saviastioiden ilmestyminen niin suuri muutos, että sen käyttöönotto merkitsee Suomen kivikauden kronologiassa neoliittisen kivikauden alkua.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana saviastioiden tutkimus on ottanut uusia suuntia. Astioiden pintaan palaneita ruokajäänteitä on pystytty ajoittamaan, jolloin myös Suomen kivikauden kronologia on tarkentunut entisestään (Leskinen & Pesonen 2009). Analysoimalla saviastioiden sisältämiä rasvajäänteitä on taas todettu, että astioissa on valmistettu tai säilytetty kalaa ja riistaa (Pääkkönen et al. 2018; Papakosta & Pesonen 2019). Tarkastelemalla saviastioiden valmistusta – tai oikeammin, savea materiaalina – nousee esiin lisäksi rituaaliseen toimintaan liittyvä näkökulma: astiat on tehty erikoisesta, maan alta löytyvästä aineksesta, jota voi muokata loputtomasti ja joka muuttuu kuin toiseksi sitä polttamalla (Herva et al. 2017). Tämän uuden raaka-aineen erityinen luonne ei ole varmasti jäänyt kivikauden ihmisiltä huomaamatta, vaan se on oletettavasti vaikuttanut myös siihen, miten astioita on koristeltu, minkälaisia sekoitteita saven joukkoon on laitettu ja minkälainen muoto valmiille astialle on annettu (Herva & Lahelma 2019, 148). Vaikka astioiden koristelu on yleensä geometrista (Edgren 1984, 33–35), vilahtelevat niissä myös vesilinnut (Pesonen 1996). Linnut vaikuttavat olevan astioissa läsnä toisinaan myös sekoitteessa käytetyissä höyhenissä ja munankuorissa (Huurre 1998) sekä astioiden munaa muistuttavassa muodossa (Herva & Lahelma 2019, 148).
Pohjoisten alueiden etnografiassa linnut liitetään usein sieluun ja uudelleensyntymään (ks. esim. Herva & Lahelma 2019, 143–153). Linnuilla on selkeästi ollut keskeinen rooli myös kivikauden metsästäjä-keräilijöiden maailmankuvassa, sillä lintuja on kuvattu mm. kalliopiirroksissa ja -maalauksissa (Lahelma 2008). Lintujen siipiä on myös löydetty metsästäjä-keräilijähaudoista, jossa ne ovat oletettavasti olleet kiinnitettynä vainajan hauta-asuun (Mannermaa 2013). Samalla tavalla keramiikka-astiat – savesta uudelleensynnytetyt, munanmuotoiset esineet – eivät välttämättä ole olleet vain arkisia kippoja ja kuppeja, vaan jokapäiväisen käytön lisäksi esineillä on voinut olla myös symbolista arvoa (Herva et al. 2017).
Tätä taustaa vasten voisi olettaa, että monimerkityksellisiä saviastioita löytyisi asuinpaikkojen lisäksi myös rituaalisista konteksteista. Vaikka saviastiat ovat yleisiä nuorakeraamisissa haudoissa (Ahola 2019, 55), kivikauden metsästäjä-keräilijöiden haudoissa astiat ovat kuitenkin harvinaisia (Edgren 1982; Ahola 2019). Tässä artikkelissa pohdin miksi saviastioita ei laitettu vainajien mukaan ja mitä se kertoo aikakauden uskomuksista.
Kivikauden metsästäjä-keräilijähaudat Suomessa
Ennen kuin siirrymme tarkastelemaan kivikauden metsästäjä-keräilijähaudoista talletettuja keramiikkalöytöjä, on syytä avata aikakauden hautausperinnettä hieman tarkemmin. Manner-Suomen alueelta tunnetaan noin 60 kivikaudelle ajoittuvaa metsästäjä-keräilijähautakohdetta. Vanhimmat hautakohteista ajoittuvat noin reilun 8000 vuoden taakse, kun taas nuorimmat ovat noin viiden-neljän tuhannen vuoden ikäisiä (Ahola 2019, 41). Kohteet ovat pääosin ruumishautauksia, jotka on löydetty joko yksittäishautoina, yhden tai muutaman haudan ryppäinä asuinpaikoilta tai erillisinä kalmistoina. Näistä haudoista erityisesti nk. tyypillisen kampakeramiikan piiriin ajoittuvat noin 6000 vuotta vanhat kalmistohaudat on varusteltu runsain pii- ja meripihkaesinein, kun taas samanaikaiset asuinpaikkahaudat sisälsivät selkeästi vähemmän esineitä (Ahola 2017, 210). Koska vain kalmistohaudoista on talletettu lisäksi tuohta ja palamatonta savea – vainajan käsittelyyn liittyviä löytöjä – vaikuttaa siltä, että kalmistoon haudatut yksilöt ovat saaneet erilaisen kohtelun kuin asuinpaikalle haudatut vainajat. Mielenkiintoista kyllä, kalmistokohteet sijoittuvat myös maisemallisesti näyttäviin paikkoihin – erikoisten luonnonmuodostelmien viereen tai lähelle alueen korkeinta kohtaa (Ahola 2019, 66–67).
Vaikka Suomesta on löytynyt runsaasti kivikautisia hautauksia, on hauta-aineisto haastava. Tämä johtuu siitä, että Manner-Suomen maaperä on niin hapan, ettei orgaaninen aines – kuten ihmisluu – säily siinä tuhatta vuotta kauempaa. Näin ollen Suomen kivikautisista ruumishautauksista, pois lukien Ahvenanmaan aineistot, puuttuvat lähes kaikki jäänteet itse vainajista (ks. kuitenkin Ihmisluut Suomen kivikautisissa kuoppahautauksissa). Haudat näyttävätkin löydettäessä lähinnä soikion tai suorakulmion muotoiselta kuopparakenteelta, jossa on näkyvillä joko vahvasti värjäytynyttä tai punamultaa (Ahola 2019, 43–45). Toisinaan rakenteesta saattaa löytyä myös kiviesineitä tai meripihkaa, mutta ei aina, sillä lähialueiden vastaavien hautausten tapaan vainajan mukaan on saatettu laittaa myös luuesineitä tai eläinten hampaista työstettyjä koruja (ks. Olenij Ostrovin mesoliittinen kalmisto).
Tyypillisin esinelöytö Suomen kivikautisista metsästäjä-keräilijähaudoista on meripihkakoru (Ahola 2017). Nämä esineet sijaitsevat haudoissa alueilla, jotka voidaan liittää vainajan vaatetuksen tai koristeluun. Mielenkiintoista kyllä, haudoista on dokumentoitu myös meripihkarenkaita tai -nappeja, jotka sijoittuvat pareittaan hautakuopan toiseen päähän yhdessä palamattoman saven fragmenttien kanssa (Edgren 2006). Koska paremmin säilyneissä metsästäjä-keräilijähaudoissa nämä pareittain esiintyvät meripihkaesineet ovat löytyneet saven peittämistä kalloista joko vainajan silmien päältä tai niiden läheisyydestä (Nilsson Stutz et al. 2013, 1026), kuuluvat ne mitä luultavimmin osaksi vainajan kasvoille tehtyä naamiota (Edgren 2006).
Meripihkan lisäksi metsästäjä-keräilijä-haudoista on löydetty runsaasti erilaisia kiviesineitä. Näistä tyypillisimpiä ovat erilaiset piikärjet, -veitset ja -kaapimet. Joistakin haudoista on löytynyt meripihkakorujen rinnalla myös liuskekoruja tai niiden kappaleita. On kuitenkin huomionarvoista, että kivikirveet ja -taltat ovat harvinaisia metsästäjä-keräilijähaudoissa, ja erityisesti mesoliittisista (n. 8900–5200 eaa.) tai varhaisneoliittisista (n. 5200–3900 eaa.) haudoista löydettyinä ne koostuvat pääsääntöisesti teelmistä (Ahola 2017, 208). Samaan tapaan muutkaan haudoista löytyneet esineet eivät välttämättä ole täydellisiä kappaleita, vaan esimerkiksi piikärkien terä saattaa olla katkennut tai koru olla vain puolikas fragmentti alkuperäisestä esineestä (Ahola 2017, 208, 211). Onkin mahdollista, että osa esineistä rikottiin tarkoituksellisesti ennen niiden asettamista hautaan.
Saviastiat kivikauden metsästäjä-keräilijähaudoissa
Suomen kivikautisista metsästäjä-keräilijähautakohteista on kaivettu yhteensä noin 200 hautarakennetta (Ahola 2019, liite 1), joista vain neljästä on löytynyt saviastioita (Ahola 2017, 206). Mielenkiintoista kyllä, ilmiö näkyy myös muissa Itämeren alueen kivikautisissa metsästäjä-keräilijähautakohteissa. Saviastioita ei esimerkiksi tunneta juurikaan Itä-Ruotsin kuoppakeraamisista (n. 3200–2300 eaa.) hautauksista (Larsson 2009b, 251), ja Latvian Zvejniekin mesoliittis-neoliittiselta, yli 300 hautaa käsittävältä, metsästäjä-keräilijäkalmistoltakin niitä on löydetty vain viidestä haudasta (Zagorskis 2004 [1987], liite 1). Saviastioiden käyttöä on siis selkeästi määrittänyt tietyt, rituaaliset säännöt.
Vaikka varsinaiset astiat (tai niiden kappaleet) ovat harvinaisia, on astioiden paloja löydetty runsaasti hautojen täytemaakerroksista (Ahola 2017, 207). Koska useat haudoista sijaitsevat asuinpaikoilla, liittynevät nämä löydöt asuinpaikalla tapahtuneeseen toimintaan. On kuitenkin harhaanjohtavaa kuitata hautojen täytemaa pelkkänä ”asuinpaikkajätteenä”, sillä hauta on luultavasti tietoisesti kaivettu asuinpaikalle. Koska esimerkiksi Zvejniekin kalmistossa läheiseltä, jo pois käytöstä jääneeltä asuinpaikalta haettua tummaa maata on käytetty yleisesti kalmiston hautoja täytettäessä, on myös asuinpaikkamaalla löytöineen ollut selkeästi oma merkityksensä hautausrituaalissa (Nilsson Stutz et al. 2013, 1026–1027). Suomen aineistossa joidenkin hautakuoppien reuna on toisinaan myös vuorattu astianpaloilla – erityisesti reunapaloilla – tai keramiikka-astian pala asetettu kuopan pohjalle lähelle vainajaa (Ahola 2017, 207).
Niissä harvoissa tapauksissa, joissa hautaan on asetettu saviastioita, ovat astiat myös saaneet jollain tavalla erityisen kohtelun: ne asetettiin hautaan osittaisina, ylösalaisin tai haudattiin erilliseen kuoppaan vainajan alle (Ahola 2017, 207). Suomen aineistossa lähes kaikki haudoista löydetyt saviastiat ovat osittaisia, mutta sama hauta on saattanut myös sisältää sekä osittaisia että kokonaisia astioita. Esimerkiksi Taipalsaaren Vaaterannan tyypillisen kampakeramiikan aikaan (n. 3900–3500 eaa.) ajoittuvan kalmiston hauta 3:n vainajan läheisyydestä talletettiin paikalleen hajonnut miniatyyriastia kun taas oletetun hautauskerroksen alta löytyi vielä yksi kokonainen astia ja yksi osittainen astia, molemmat kuitenkin sirpaleina (Katiskoski 2003, 112). Suomen kontekstissa tämä hautaus on ainutlaatuinen, mutta vastaava käytäntö tunnetaan Latviasta saman aikaisesta Krejčin kalmistosta, jossa erään hautauksen alla oli saviastioita tai niiden kappaleita sisältänyt kuoppa (Zagorskis 1961). Oletettavasti nämä astiat haudattiinkin tarkoituksella omaan kuoppaansa, lähelle vainajaa mutta kuitenkin selkeästi erillään tästä.
Saviastioiden löytyminen haudasta osittaisina on mielenkiintoinen ilmiö. Rikottiinko astiat osana hautausrituaalia vai oliko astian toinen puoli jätetty tarkoituksella elävien pariin? Vaikka kyseessä voi olla myös astian säilyvyyteen liittyvä seikka – astiat ovat voineet hajota haudassa paikalleen täytetyn kuopan paineen tai vainajan lahoamisprosessin myötä – on esimerkiksi Bulgariasta tutkittu kuparikauden hauta, josta löytyi puolikas keramiikka-astia (Todorova et al. 2002). Yllättäen tämän astian paloja löytyi myös noin 200 metrin päässä haudasta sijainneesta asumuksesta. Oletettavasti tämän astian osittaminen onkin ollut tarkoituksellista, ja sen avulla on ehkä ylläpidetty elävien ja kuolleiden välistä yhteyttä (Chapman & Gaydarska 2007, 95). Vaikka kuparikausi Bulgariassa on analogiana kaukana Suomen kivikaudesta, tulevaisuudessa olisi silti mielenkiintoista verrata Suomen metsästäjä-keräilijä haudoista talletettuja saviastian kappaleita asuinpaikoilta talletettuun keramiikka-aineistoon. Löytyisikö asuinpaikoilta osia hautojen astioihin?
Osittaisten saviastioiden lisäksi Suomen aineistosta tunnetaan myös yksi astian pohjapala sekä muutama kokonainen miniatyyriastia, joista osa on asetettu hautaan pohja ylöspäin (Ahola 2017, 207). Valtavirrasta poikkeavan koon lisäksi tämä asettelu tekee myös näistä astioista anomalisia ja muistuttaa kiviesineiden mahdollista tahallista rikkomista; ehkä näillä esineillä onkin ihmisten tapaan ajateltu olevan oma sielunsa, joka on pitänyt surmata ennen esineen laittamista hautaan (Ahola 2019, 67–68). Vaikka toiminnon takana olevaan ajatusmaailmaan ei välttämättä ole mahdollista päästä käsiksi tätä syvemmin, on kuitenkin mielenkiintoista, että sama perinne on läsnä myös Itä-Ruotsin kuoppakeraamisissa haudoissa, sillä myös näiden hautojen harvat keramiikka-astiat koostuvat puolikkaista astioista, astioiden pohjista tai väärinpäin asetetuista miniatyyriastioista (Larsson 2009b, 252). Koska suurin osa Itä-Ruotsin kuoppakeramiikasta on talletettu asuinpaikoilta, läheltä muinaista rantaviivaa, on arkeologi Åsa M. Larsson esittänyt, että astioita saatettiin myös rikkoa tarkoituksella asuinpaikoille (Larsson 2009a, 345-347, 409). Vastaava perinne on saattanut olla vallalla myös Suomen alueen metsästäjä-keräilijöiden parissa.
Lopuksi
Saviastiat eivät kuulu Suomen tai Itämeren alueen kivikautisten metsästäjä-keräilijäyhteisöiden yleisiin hauta-antimiin. Vaikka saviastioita on voitu käyttää osana hautausrituaalia, ei niitä ole asetettu mukaan hautaan ilman erityisiä toimenpiteitä. Ehkä ei pidetty sopivana palauttaa maan alta kaivettua savea sen uudessa muodossaan takaisin, tai ehkä saviastioiden paikka oli elävien parissa – myös niiden käyttöajan päätyttyä. On kuitenkin selvää, että niinkin tavanomainen löytö kuin saviastianpala ole pelkkä ”asuinpaikkalöytö”, vaan se kertoo omaa tarinaansa kivikauden metsästäjä-keräilijöiden maailmankuvasta.
————
Kirjoittaja on väitellyt tohtoriksi Helsingin yliopistosta aiheenaan Suomen kivikautiset haudat ja hautaustavat. Tällä hetkellä hän työskentelee Helsingin yliopistossa tutkijatohtorina ja tarkastelee migraatiota ja ihmisten liikkumista uskonto- ja rituaaliarkeologian näkökulmista.
Lähteet:
Ahola, M. 2017. The material culture of Finnish Stone Age hunter-gatherer burials. Fornvännen 4/2017. 201–215.
Ahola, M. 2019: Death in the Stone Age: Making Sense of Mesolithic-Neolithic Mortuary Remains from Finland (ca. 6800-2300 Cal BC). Helsinki: University of Helsinki
Chapman, J. and Gaydarska, B. 2007. Parts and Wholes: Fragmentation in Prehistoric Context. Oxford: Oxbow Books.
Edgren, T. 1982. Formgivning och function. En kamkeramisk studie. Iskos 3. Helsinki: Finska fornminnesföreningen.
Edgren, T. 1984. Kivikausi. Teoksessa: Blomstedt, Y. (toim.). Suomen historia I, 19–97. Espoo: Weilin+Göös.
Edgren, T. 2006. Kolmhaara reconsidered. Some new observations concerning Neolithic burial practice in Finland. Teoksessa: Larsson, L. & Zagorska, I. (toim.), Back to the Origin. New research in the Mesolithic-Neolithic Zvejnieki cemetery and environment, Northern Latvia, 327–336. Stockholm: Almqvist & Wiksell International.
Herva, V-P. & Lahelma, A. 2019. Northern Archaeology and Cosmology: A Relational View. London & New York: Routledge.
Herva, V-P., Mökkönen, T. & Nordqvist, K. 2017. A northern Neolithic? Clay work, cultivation and cultural transformations in the boreal zone of north-eastern Europe, c.5300–3000 BC. Oxford Journal of Archaeology 36(1), 25–41
Huurre, M. 1998: Kivikauden Suomi. Helsinki: Otava.
Katiskoski, K. 2003. Cemetery and the dwelling site Vaateranta in Taipalsaari, southeastern Finland. Suomen Museo, 110, 81–125.
Lahelma, A. 2008. A Touch of Red. Archaeological and Ethnographic Approaches to Interpreting Finnish Rock Paintings. Iskos 15. Helsinki: The Finnish Antiquarian Society.
Larsson, Å.M. 2009a. Breaking and Making bodies and pots. Material and ritual Practices in Sweden in the Third Millenium BC. Aun40. Uppsala: Uppsala Universitet.
Larsson, Å.M. 2009b. Pots, pits and people: Hunter-gatherer Pottery Traditions in Neolithic Sweden. Teoksessa Gheorghiu, D. (toim.) Early Farmers, Late Foragers, and Ceramic Traditions: On the Beginning of Pottery in the Near East and Europe, 239–270. Cambridge: Cambridge Scholars Publishing.
Mannermaa, K. 2013. Powerful birds. The Eurasian jay (Garrulus glandarius) and the osprey (Pandion haliaetus) in hunter-gatherer burials at Zvejnieki, northern Latvia and Yuzhniy Oleniy Ostrov, northwestern Russia. Anthropozoologica, 48(2), 189–205
Nilsson Stutz, L., Larsson, L. & Zagorska, I. 2013. The persistent presence of the dead: recent excavations at the hunter-gatherer cemetery at Zvejnieki (Latvia). Antiquity, 87, 1016–1029.
Papakosta, V. & Pesonen, P. 2019. Lipid residues in early hunter-gatherer ceramics from Finland. Teoksessa: Mannermaa, K., Manninen, M.A., Pesonen, P. & Seppänen, L. (toim.), Helsinki Harvest: Proceedings of the 11th Nordic Conference on the Application of Scientific Methods in Archaeology, 32-47. MASF 7. Helsinki: The Archaeological Society of Finland.
Pesonen, P. 1996. Rääkkylän joutsenet ja muita kampakeramiikan linnunkuvia. Kentältä poimittua 3, 5-14.
Pesonen, P. & Leskinen S. 2009. Pottery of the Stone Age Hunter-Gatherers in Finland. Teoksessa: Jordan, P & Zvelebil, M. (toim.) Ceramics before farming. The dispersal of pottery among prehistoric Eurasian hunter-gatherers, 299–318. Walnut Creek: Left Coast Press.
Pääkkönen, M., Bläuer, A., Olsen, B., Evershed, R. P., & Asplund, H. 2018. Contrasting patterns of prehistoric human diet and subsistence in northernmost Europe. Scientific reports, 8(1). doi:10.1038/s41598-018-19409-8
Todorova, H., Dimov, T., Bojadziev, J., Vajsov, I., Dimitrov, K. & Avramova, M. 2002. Katalog der prähistorischn Gräber von Durankulak. Teoksessa: Todorova, H. (toim.), Durankulak Band II. Die prähistorischen Gräbenfelder. Teil II. Berlin-Sofia: Anubis.
Zagorskis, F. 1961. Kreiču neolita kapulauks. Arheologija un etnogrāfija 3, 3–18.
Zagorskis, F. 2004 [1987]. Zvejnieki (Northern Latvia) Stone Age Cemetery. BAR International Series 1292. Oxford: Archaeopress.
KALMISTOPIIRI 