Nelli-Johanna Saari
Maskun Humikkalan ristiretkiaikainen ruumiskalmisto sijaitsee Maskussa, aivan Maskun keskiaikaisen kirkon vieressä olevalla mäellä. Kalmisto ajoittuu hautalöytöjen ja bysanttilaisen hopeakolikon (976–1025 jaa.) perusteella ainakin ristiretkiajan alkupuolelle, noin 1050-luvulle. Mäki on tunnettu historiallisesti nimellä Raatomäki, mikä saattaa viitata siihen, että paikalta on aikaisemmin löydetty ihmisten jäänteitä. Kalmiston lähellä, kirkosta luoteeseen, sijaitsee myöhäispronssikautinen tai varhaisrautakautinen asuinpaikkakohde nimeltä Maskun Myllymäki. (Pälsi, 1925; Kujanen & Nissiaho, 1985.)
Humikkalan kalmisto löytyi soranotossa jo vuonna 1925, minkä jälkeen kohdetta lähialueineen on tutkittu arkeologisin kaivauksin paitsi löytövuotenaan myös vuosina 1964 , 1973 ja 1984 (Pälsi 1925; Hirviluoto 1964; Sarkki 1973; Kujanen & Nissiaho 1985). Mäen päältä ja rinteiltä on löytynyt yhteensä noin 56 runsain hauta-annein varustettua hautaa, mutta osa haudoista oli tuhoutunut soranoton myötä jo ennen arkeologisia tutkimuksia (Pälsi, 1925). Hautoihin on haudattu sekä miehiä että naisia eri ikäluokista lapsiin ja vanhuksiin (Salo, 2019; Pälsi, 1925). Suurin osa haudoista on ollut itä–länsisuuntaisia eli vainajan pää on asetettu haudan länsipäähän, kun taas jalat osoittivat itään (Pälsi, 1925). Hautaustavan on tulkittu osoittavan, että kalmistoa käyttänyt yhteisö on omaksunut ainakin osittain kristinuskon. Kalmiston laelta onkin suora näkymä Maskun keskiaikaiselle vuosien 1490–1510 aikana rakennetulle kivikirkolle (Hiekkanen, 2007: 98–99), jota ennen paikalla on ilmeisesti sijainnut puinen kirkko.
Humikkalan kalmiston vainajat haudattiin runsaasti koristelluissa asuissa aseineen ja koruineen, joten sen perusteella kristillinen vaikutus ei ollut vielä kalmiston käytön aikana erityisen voimakasta. Kalmistosta on löydetty myös useampi miekka. Hauta-antimet sisältävät muun muassa hopeagraanikehyksisen vuorikristallin, rahalöytöjä, miekkoja (ks. tarkemmin Maskun Humikkalan miekkahaudat), pronssiesineitä, turkiksia sekä hopealankaupotuksin koristellun tapparan. Kalmiston tekstiililöydöt ovat mahdollistaneet Maskun Humikkalan muinaispuvun rekonstruktion haudan nro 32 löytöjen perusteella, ja hautojen tekstiilejä on käytetty yhä mallina erilaisissa ristiretkiaikaisten tekstiilien rekonstruktioissa (Moilanen 2017: 169).
Ristiretkiaikaisen ruumiskalmiston lisäksi Maskun kirkon kellotapulin vierestä ja kirkon länsipäädystä on löydetty merkkejä mahdollisesta polttokenttäkalmistosta (Brusila, 1992). Hautausmaalta havaittiin vuoden 1999 koekaivauksien aikana myös matala röykkiö, johon kaivetusta koekuopasta löytyi palaneen hiilen paloja (Brusila, 1999).
Kirjallisuutta:
Hiekkanen, M. 2007. Suomen keskiajan kivikirkot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, pp.98–99.
Moilanen, U. 2017. Kuinka kivikauden tutkija kaivoi rautakautta – Sakari Pälsin kalmistokaivauksista. Teoksessa: Sakari Pälsi – Elämä ja työt, Metsola, M. & Relas, J. (toim.), pp. 167–174.
Arkistolähteitä:
Brusila, H. 1999. ‘Arkeologisen kohteen tarkastus. Masku, Kirkkopolku’. Museovirasto, tutkimusraportti.
Brusila, H. 1992. ‘Arkeologisen kohteen tarkastus. Maskun hautausmaa’. Museovirasto, tutkimusraportti.
Hirviluoto, A-L. 1964. ‘Masku Humikkala. Rautakautisen hautapaikan kaivaus 2.-4.7.1964’. Museovirasto, tutkimusraportti.
Kujanen & Nissiaho. 1985. ‘Masku Humikkala Muuntajamäki. Koekaivaus’. Museovirasto, tutkimusraportti.
Pälsi, S. 1925. ‘Masku Humikkala Kalmiston kaivaus 1925’. Museovirasto, tutkimusraportti.
Salo 2019. ‘Osteological analysis. Masku, Humikkala, Pappilan Myllymäki KM 8656, 16575’. Museovirasto, tutkimusraportti.
Sarkki, S. 1973. ‘Masku Humikkala. Rautakautisen kalmiston reuna-alueen kaivaus’. Museovirasto, tutkimusraportti.
KALMISTOPIIRI 