Rokotevastaisuuden ja rokotevastaisten argumenttien kehitys Suomessa isorokosta nykypäivään

Topi Kytölehto

Tässä artikkelissa tarkastelen rokotevastaisuuden historiaa Suomessa etsimällä eroja ja samankaltaisuuksia rokotevastaisuuden ilmenemistavoissa ja argumenteissa. Lähteinä käytän pääasiassa Kansalliskirjaston digitaalisia sanomalehtiaineistoja, päivälehtiä sekä historiallisia luonnonlääketieteeseen keskittyviä julkaisuja. Ajallisesti lehtiaineisto on rajattu 1800-luvun loppupuolelle ja 1900-luvun alkupuolelle kansallisten rokoteohjelmien käynnistymisestä toisen maailmansodan alkuun. Aikarajaus kattaa myös osittain lääketieteen modernisoitumisen ajan esimerkiksi hygienian parantumisen sekä penisilliinin keksimisen suhteen. Rajaus perustuu myös endeemisen isorokon esiintymisen loppumiseen Suomessa vuonna 1922, sillä useimmat rokotteet olivat ennen tuota aikaa nimenomaan isorokkorokotteita, joihin varhainen rokotevastaisuus keskittyi. Tein lehtiin täsmähakuja sanoilla ”rokote”, ”rokote + pakko”, ”rokote + vastustus”, minkä lisäksi luin satunnaisotannalla Parantaja-lehteä, joista löytyi parhaiten aihetta käsitteleviä artikkeleita. Tärkein käyttämäni moderni lähde on Suvi Rytyn artikkeli ”Anti-vaccinationism from historical perspective in the early 20th-century Finland”.

Isorokko

Isorokko oli lähihistoriamme pelätyimpiä tartuntatauteja. Tauti leviää pisaratartuntana ja aiheuttaa kuumetta, päänsärkyä sekä märkiviä rakkuloita iholle. Isorokko aiheutti merkittävän osan uuden ajan tautikuolemista ja sitä pelättiin sen vuoksi laajalti. Isorokko tuhosi myös suuria osia siirtolaisalueiden alkuperäisväestöistä, joilla ei ollut taudin kestämiseen tarvittavaa vastustuskykyä.

Edward Jennerin vuonna 1798 kehittämä isorokkorokote oli aikanaan todellinen läpimurto, joka toi uuden teknologian isorokon vastaiseen taisteluun. Jo sitä ennen 1700-luvulla tehtiin kuitenkin rokonistutusta, jossa lehmästä saatua isorokon sukulaista, lehmärokkovirusta, istutettiin ihmiseen. Näin voitiin estää isorokkotartuntoja. Suomessa rokottaminen ei ollut aluksi viranomaistoimintaa, vaan sitä tekivät vapaaehtoiset, kuten Suomen Talousseura. Vuonna 1824 rokotusvastuu siirtyi lääkintäviranomaisille. Käytännössä rokotuksia antoivat 1800-luvulla usein papit ja lukkarit, mutta myöhemmin myös kätilöt. Pakolliseksi isorokkorokotus tuli asteittain vuodesta 1886 alkaen. Rokotukset toimivat niin hyvin, että Suomen katsottiin olevan vuonna 1922 vapaa endeemisestä isorokosta. Koko maailmasta isorokko hävisi vuonna 1979. (Laurent 2018, 3.)

Rokotteet ovat kuitenkin kohdanneet vastustusta heti ensimmäisestä rokotuksesta lähtien. Jo 1700-luvulla papiston piirissä oli ajateltu, että rokottaminen oli jumalan luomistyöhön puuttumista, eikä sitä siksi tulisi tehdä. Parhaana suojana tauteja vastaan nähtiin siveä ja synnitön elämä, joka suojeli jumalan vitsauksilta (Forsius). Rytyn (2020) mukaan kiivaimmin rokotteita vastustettiin niiden tullessa pakollisiksi 1800-luvun mittaan koko Euroopassa ja Suomessa 1885–1890. Kaikkialla rokotekriittiset näkivät toimivansa saman asian puolesta kuin rokottajat: tarkoituksena oli estää tautien leviämistä (Porter & Porter 1988, 235). Argumenttina käytettiin sitä, että ”likaisuus” oli syynä sairauksiin. Osa rokotevastaisista piti isorokkoa ”terveenä” ja näki sen ehkäisevän muita sairauksia, kuten kuppaa ja tuhkarokkoa (Porter & Porter 1988, 236). Mikäli isorokko ei aiheuttaisi kuolemia, rokotekriittiset näkivät muiden sairauksien korvaavan isorokon kuolleisuudessa joka tapauksessa (Porter & Porter 1988, 237–238). Esimerkiksi Britanniassa rokotevastaiset näkivät, että rokottaminen loukkaa yksilönvapautta; parlamentilla ei tulisi olla oikeutta hyökätä rokotuksilla tervettä ihmiskehoa kohtaan oli kyseessä lapsi tai aikuinen, edes kansallisen terveyden perusteella, ja pakkorokotus nähtiin siveyden tai raittiuden loukkaamiseen verrattavana rikoksena (Porter & Porter 1988, 238). 

Rokotusvastainen ilmapiiri yleistyi Suomessa 1910-luvulla. Helene Laurentin (2018) mukaan syynä oli muun muassa luonnonlääketieteen suosion kasvaminen keskiluokan parissa. Rytyn (2020) mukaan ”–luonnonparannustavan ja vegetarismin kannattajat vastustivat rokotusta, koska se heidän mielestään oli terveydelle vaarallinen, hyödytön sekä moraaliton. Pääasiallisena syynä näihin näkemyksiin oli luonnonparannustavan sairauskäsitys”. Rytty näkee myös, että ”1900-luvun alun luonnonparannustapa ja vegetarismille ominainen terveyden ja moraalin yhteen kietoutuminen sekä näihin aatteisiin sisältynyt pyrkimys yhteiskunnalliseen uudistukseen” oli syynä rokotusten vastustamiseen vegetaristien parissa.

Yhdysvalloissa spiritualismi, homeopatia, vesiterapia ja luonnonlääketiede loivat otollisen ympäristön rokotevastaisuudelle yhdessä liberalismin aatteen kanssa (Porter & 1988, 239). Myös eläinsuojelu-, raittius-, työväen- ja naisten oikeuksien liikkeissä, protestanttisissa herätysliikkeissä, teosofisen ja spiritualistisen liikkeen sekä erilaisten vaihtoehtoisten parannusliikkeiden piirissä rokotevastaisuus herätti jonkin verran vastakaikua (Rytty 2020, 2). Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa rokotevastaisuus olikin yhteiskunnallinen ja järjestäytynyt liike 1800-luvun jälkipuoliskolla (Porter & Porter 1988, 251–252; Rytty 2020, 2). 

Poliittinen kulttuuri ei vielä 1900-luvun alussa ollut kehittynyt nykyisenlaiseksi parlamentarismiksi, jossa valtaa pitävät vakiintuneet puolueet ovat saavuttaneet hegemonisen aseman. Yhdistymisvapaus taattiin Suomessa kansalaisille vasta vuonna 1906 eikä poliittista järjestelmää vastaan kapinoiminen ollut samanlainen teko kuin nykyaikana. Tuolloin poliittista valtaa edusti monelle Venäjän keisarikunta, jota vastaan myös Suomen suuriruhtinaskunnan monet poliitikot taistelivat passiivisen tai aktiivisen vastarinnan merkeissä. (vrt. Nurmi & Salmenniemi 2019)

Suomessa ensimmäinen järjestäytynyt rokotevastainen liike oli Suomen Vegetaarinen Yhdistys, joka perustettiin 1913. Tuohon aikaan vegetarismi nähtiin luonnonmukaisena elämäntapana (Rytty 2020, 2), johon kuului Terveys-lehden mukaan ”huonon ilman, epäterveellisten asuntojen, liikarasituksen, epäsiisteyden, alkoholin, tupakan, kahvin, myrkyllisten lääkkeiden, seerumin, rokotuksen, luonnottoman ravinnon ja sopimattoman vaatetuksen vastustaminen. Vegetarismi käsittää siis koko terveysopin ja on ainoa olemassa oleva johdonmukainen käsitys tässä asiassa, koska se perustuu luonnonlakeihin” (Terveys 1911, 19–20). Terveys-lehti keskittyi kuitenkin enemmän vegetarismiin varsinaisen rokotevastaisuuden jäädessä sivurooliin.

Suomessa osoituksena järjestäytyneen rokotusvastaisen liikkeen kannatuksesta oli 1920–30-lukujen kolme joukkoanomusta, joista yhteen kerättiin jopa 20 000 nimeä. Rytyn (2020) mukaan Terveys-lehdessä julkaistuissa argumenteissa on havaittavissa kolme rokotevastaista teemaa: rokotteet ovat terveydelle vaarallisia, rokotteet ovat hyödyttömiä, rokotteet ovat moraalittomia. Lasten nähtiin menettävän elämänvoimaansa rokotuksen myötä ja saavan lastentauteja rokotuksen takia. Rokotteet saattoivat aiheuttaa jälkitauteja, itse rokottaminen saattoi myös tappaa rokotettavan johtuen esimerkiksi steriiliyden puutteesta. Isorokkorokotteen väitettiin myös altistavan tuberkuloosille. (Rytty 2020; Terveys 1925, 14.)

Rokotevastaiset tahot hyödynsivät myös usein virallista dataa, tosin vain omaa näkökulmaansa tukevia näkemyksiä tilastoista poimien (Rytty 2020, 5-6). Rokotteen ei nähty hävittäneen isorokkoa 1900-luvun alussa Suomesta, vaan syynä tähän nähtiin ”maan henkinen ja taloudellinen nousu”. (Rytty 2020, 6; Parantaja 1927, 35–47). Myös lääkärien ammattietiikkaa ja moraalia kyseenalaistettiin lehdistössä ja rokotevastaisessa liikkeessä (Rytty. 2020, 7; Parantaja 1927, 35–47). Lisäksi eläinten kärsimys rokotteen tuottamisessa nähtiin moraalittomana (Rytty 2020, 8; Terveys 1911, 1–5). Lehmästä siirrettävää saastunutta ainesta pidettiin vahingollisena ihmiselle, olihan eläin Raamatun perusteella ihmistä alempi olio. Rokotteessa olevan aineksen lisäksi ihmiseen nähtiin siirtyvän eläimelliset vietit: taipumus eläimellisiin himoihin ja epäsiveellisiin hurjasteluihin (Rytty 2020, 9; Terveys 1912, 25–28). Muutenkin rokotteiden nähtiin rokotekriittisten parissa mahdollistavan moraalittoman elämäntavan (Rytty 2020, 9; Terveys 1915, 21–24.)

Nykyaikaista rokotevastaisuutta on tutkittu vähän. Tällä hetkellä Turun ja Tampereen yliopistojen yhteisessä hankkeessa ”Terveys, tieto ja asiantuntijuus: vaihtoehtohoitoihin ja rokotteisiin liittyvä lääketiedekriittisyys 1900-luvun alusta nykypäivään” nelihenkinen tutkimusryhmä tarkastelee vaihtoehtohoitojen käyttöä ja rokotekriittisyyttä sekä niihin liittyvää koululääketieteen kritiikkiä. Rokotevastaisuutta on tutkittu myös rokottamattomien lasten vanhempien kautta, esimerkiksi Johanna Nurmen ja Suvi Salmenniemen julkaisussa ”Konfliktien välttelyä ja piiloon hakeutumista – Rokotekriittisten vanhempien vastustustaktiikat”. Nurmen ja Salmenniemen mukaan rokotuskattavuus Suomessa on korkea. Rokotteiden kritiikki kohdistuu yleensä niiden turvallisuuteen ja tehokkuuteen (Nurmi & Salmenniemi 2019, 2). Nurmen ja Salmenniemen tutkimuksessa voi havaita selkeitä eroja sadan vuoden takaisessa lehdistössä käytyyn keskusteluun. Esimerkiksi avointa vastarintaa ei heidän tutkimuksessaan esiinny. Harvinaista näkyvää vastarintaa rokotuksia vastaan 2000-luvulla edustavat Suomessa ammattiyhdistysliike TeHyn vastustus hoitajien pakkorokotuksia kohtaan sekä Rokotusinfo ry:n sikainfluenssaepidemian rokotusten vastustamiskampanjan muodossa vuosina 2009–2010 (Nurmi & Salmenniemi 2019, 66).

Suomessa aiemmin vallinneesta rokotevastaisuudesta on yhä jäljellä kaipuu oman kehon ja terveyden hallintaan, vaikka kansanterveyden kustannuksella. Vastarintaa oikeutetaan samanlaisilla argumenteilla omasta ajattelusta ja oman tien kulkemisesta sekä oikeudesta harkintaan kuin sata vuotta sitten (Nurmi & Salmenniemi 2019, 60–65). Nykyaikaiseen rokotevastaisuuteen liittyy myös eräänlaista feminististä ajattelua, jossa moderni lääketiede edustaa maskuliinista tiedeuskovaisuutta, jonka vastustamisen voi nähdä emansipaationa ja voimaantumisena (Nurmi & Salmenniemi 2019, 69). Toisinaan rokotevastaisuus on nähty myös antikapitalistisena ja henkilökohtaista vapautta tuovana kamppailuna, jossa vastustetaan paitsi rahan ja lääkeyhtiöiden valtaa, myös vallitsevaa poliittista ilmapiiriä (Nurmi & Salmenniemi. 2019, 71–75). Rokotevastaisuuden avulla voidaan nykyään rakentaa myös äitiyttä, ainakin aiempaa näkyvämmin sosiaalisen median luoman uudenlaisen mediatoimijuuden kautta. 

Ilmiönä rokotevastaisuus on siis saanut uusia puolia verrattuna sadan vuoden takaiseen rokotevastaisuuteen. Rokotevastaisten vanhempien argumenteissa loistavat poissaolollaan uskonnolliset ja suorat lääketiedettä kritisoivat argumentit. Sen sijaan korostetaan omia valintoja ja näiden itseisarvoisuutta. Esimerkiksi laumasuojaa tai omien lasten etua eivät vanhemmat ainakaan haastatteluissa maininneet. Kysymys vaikuttaa pitkälti olevan yksilöiden kokemasta alisteisesta asemasta asiantuntijoihin ja instituutiohin (Nurmi & Salmenniemi 2019, 76), jota lähdetään haastamaan hiljaisella vastarinnalla.

Rokotevastaiset tahot eivät muodosta kovin eheää yhteisöä. Rokotevastaisten toimijoiden kirjo oli myös aiemmin niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti sangen moninainen. Rokotekattavuus vaihtelee eri puolilla Suomea (Yle). Vuosina 2009–2010 sikainfluenssarokotteen vastaisessa kampanjassaan aktiivinen Rokotusinfo ry ei näytä tällä hetkellä enää harjoittavan julkaisutoimintaa internetissä. Yhdistyksen ylläpitämä Rokotusinfo.fi-sivusto argumentoi rokotekriittisyyden puolesta. Kyseinen sivusto oli Magneettimedian (äärioikeistoyhteyksinen julkaisu, jonka aiempi kustantaja tuomittiin käräjäoikeudessa kansanryhmää vastaan kiihottamisesta) ohella harvoja lähteitä, jotka nimettiin Johanssonin ja Ruotsalaisen (2014, 56–57) opinnäytetyössä esimerkkinä rokotekriittisyyden syistä ja rokotuksiin liittyvästä tiedonhankinnasta. Sivuston Kysymyksiä ja vastauksia -teksti on 2000-luvun alkupuolelta ja sitä on päivitetty viimeksi vuonna 2009. Yhdistyksen hallituksessa ei ole yhtään lääketieteen ammattilaista tai lääketieteellisen tutkinnon suorittanutta. Sivustolla on myös mainintoja muun muassa homeopatiasta, mikä oli myös sadan vuoden takaisen rokotevastaisuuden kannattajien suosituin vaihtoehtohoito. 

Rokotekriittisyys on nostanut päätään 2000-luvulla useaan otteeseen. Lääketieteen kehitys on tuonut aiemman rokotevastaisuuden rinnalle salaliittoteorioita, aivan kuin entisajan myyttejä. (Lue lisää kulkutauteihin liittyvistä huhuista tästä linkistä. ) Lääkäri ja tutkija Juhani Knuuti (2020) näkee rokotevastaisuuden kasvussa merkittäviä riskejä. Hänen mukaansa ”rokotevastaisuus on yksi suurimmista globaaleista terveysuhista”. Mikäli nykyisenkaltainen luonnon hyödyntäminen jatkuu, voi luonnon ja ihmisen välisen rajapinnan jatkuva kohtaaminen tuottaa jatkuvasti uusia tauteja (Vuorinen 2020, 5; Wolfe et al 2007, 3), eivätkä vanhatkaan taudit ole häviämässä mihinkään  – ainoastaan isorokko on selätetty, kiitos globaalin rokotusohjelman. Rokotteilla ja niiden kehittämisellä on siis merkitystä.

Mielestäni Nurmen ja Salmenniemen (2019) esittämät ratkaisumahdollisuudet rokotevastaisuuteen ovat oikean suuntaisia; kyseessä ei ole niinkään lääketieteen kyseenalaistaminen vaan kuulluksi tulemisen kokemus, oman aktiivisen valinnan mahdollisuuden huomioiminen. Rokotevastaiset ihmiset osittain kokevat vastustavansa tapaa, jolla heitä kohdellaan ja miten he kokevat tulevansa kohdelluiksi. Erityisesti nuoret, äitiydestään epävarmat äidit tulisi nostaa vaikuttamisen keskiöön. He tekevät tutkimusten mukaan perheessä lastenhoitoon ja täten myös rokotuksiin liittyvät päätökset. Parantamalla lääketieteen instituutioiden asiakaskokemusta ja palvelumuotoilua ihmisläheisemmäksi ja ymmärtävämmäksi, voitaisiin tulevaisuudessa tavoitella nykyhetkeä parempaa rokotekattavuutta.

———
Topi Kytölehto opiskelee Suomen historiaa Jyväskylän yliopistossa ja on kiinnostunut aate-, työväen sekä sukupuolihistoriasta. Teksti pohjautuu esseeseen, jonka kirjoittaja laati valtakunnallisen humanistisen verkko-opetuksen Kulkutautien historiaa -kurssilla syyslukukaudella 2020.

Lähteet

Viitatut lehdet numeroineen:
Terveys 1911. nro 1.
Terveys 1912. nro 2.
Terveys 1915. nro 5.
Parantaja 1927. nro 1.

Kirjallisuus

Forsius A. Rokotus isorokkoa vastaan Suomessa. http://www.saunalahti.fi/arnoldus/rokotus.html

Johansson, Arla & Ruotsalainen Liisa. 2014. Rokotuskriittisyyden syyt ja rokotuksiin liittyvä tiedonhankinta – Kyselytutkimus neuvolaikäisten lasten rokotuskriittisille vanhemmille. Diakonia-ammattikorkeakoulu. Opinnäytetyö. 

Knuuti, Juhani. 2020. Koronaviruksesta ja sen hoidosta leviää runsaasti väärää tietoa. Turun yliopisto.

Laurent, Helene. 2018. Isorokkorokotuksen historiaa. Sic! 1/2018.

Nurmi, Johanna & Salmenniemi, Suvi. 2019. Konfliktien välttelyä ja piiloon hakeutumista – Rokotekriittisten vanhempien vastustustaktiikat. Hiljainen vastarinta. Tampere University Press.

Nurminen Amanda & Sellgren Sini. 2016. Rokotustoiminta Suomessa vuosina 1802–2016. Metropolia.

Porter, Dorothy; Porter, Roy. 1988. The Politics of Prevention: Anti-vaccionatism and Public Health in Nineteenth-century England. Medical History, 1988, 32: 231–252.

Rytty, Suvi. Anti-vaccinationism from historical perspective in the early 20th-century Finland. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti – Journal of Social Medicine 2019: 56: 215–227. 

Vuolanto, Pia, Nurmi, Johanna et al. Terveys, tieto ja asiantuntijuus: vaihtoehtohoitoihin ja rokotteisiin liittyvä lääketiedekriittisyys 1900-luvun alusta nykypäivään” https://blogit.utu.fi/laaketiedekriittisyys/hanke/

Vuorinen, Heikki S. 2020. Kulkutautien historiasta 2000-luvulla sekä niiden tutkimisesta ja historian käytöstä kulkutautien tulevaisuuden ennustamisessa.

Wolfe, Nathan D.; Dunavan, Claire Panosian; Diamond, Jared. 2007. Origins of major human infectious diseases. Nature Publishing Group.

Yle. Rokotekriittisyys jakaa Suomen itä- ja länsiosiin. 2019.