Historiallinen aika Humanistinen arkeologia Piha Minerva Rautakausi Skandinavia

Bïernh juvleminie – Haudatut karhut: arkeologisia ja sanastohistoriallisia näkökulmia eteläsaamelaiseen karhuperinteeseen

Minerva Piha

Johdanto

Saamelaiseksi karhuperinteeksi ymmärretään useimmiten rituaali, jossa karhu kaadetaan, syödään ja haudataan. Tällainen karhuperinne onkin näkyvä arkeologisessa materiaalissa, sillä saamelaisten kotiseutualueilta on löytynyt runsaasti karhunhautoja. Lisäksi tästä perinteestä on myös aikalainen tarkka kuvaus: Pehr Fjellströmin väitöskirja Kort Berättelse Om Lapparnas Björna-Fänga vuodelta 1755. Tämä kuvaus perustuu siinä esitetyn saamenkielisen sanaston perusteella uumajansaamelaisella alueella suoritettuun karhurituaaliin. (Mebius 2003).

Fjellströmin kuvauksessa karhurituaaliin liittyy useita eri vaiheita, joista keskeisimmät ovat karhun kierto, karhun kaato ja kuljettaminen kyläyhteisöön, karhun keitto ja syöminen sekä karhun hautaaminen. Karhun kierrolla tarkoitettiin karhun talvipesän kiertämistä eli pesän paikallistamista. Kevättalvella koottiin metsästysryhmä ja lähdettiin karhunkaatoon. Kaikissa karhurituaalin vaiheissa keskeistä oli erilaisten puhdistautumis- ja suojautumisriittien suorittaminen ja erilaiset laulut. Kun karhu tuotiin kylään, erityisesti naisten oli tärkeää suojautua, sillä karhun väen katsottiin olevan vaarallista naiselle. Naiset saivat esimerkiksi katsoa karhun metsästyksessä mukana olleita miehiä vain messinkirenkaan lävitse. Kylässä juhlittiin: karhun liha keitettiin ja syötiin, ja juhlan jälkeen karhu haudattiin. Fjellströmin mukaan karhua syödessä karhun luita ei saanut rikkoa ja haudattaessa luut piti asetella tarkasti anatomiseen järjestykseen.

Karhulla on ollut erityistä merkitystä monissa kulttuureissa. Kuva: Per Harald Olsen/Flickr (CC BY-ND 2.0).

Saamelaiseen alkuperäisuskontoon erikoistuneet uskontohistorioitsijat (esim. Pentikäinen 2007; Mebius 2003) ovat todenneet, että saamelaisessa katsomuksessa karhun ajateltiin olevan sukua ihmisille, minkä takia karhua on kunnioitettu. Saamelaisesta perinteestä tunnetaan tarina, jossa karhu nai saamelaisnaisen ja näille syntyy poika. Karhu antaa itse pojalleen ohjeet siitä, miten karhua tulee kunnioittaa: se pitää metsästää, keittää, syödä ja haudata. Karhun sukulaisuus ihmiseen tulee esille joissain karhunnimityksissä, kuten eteläsaamen biss-aajja, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ’pyhää isoisää’.

Karhurituaalilla katsotaan uskontohistoriallisessa tutkimuksessa olleen sukulaisuuden ja karhun tahdon kunnioittamisen lisäksi olleen muitakin merkityksiä: se saattoi voimistaa metsästäjiä ja uudistaa yhteisön metsästysarvoja ja yhteisöllisyyttä. Lisäksi karhunmetsästykseen kuului ajatus karhun uudelleensyntymisestä. Kaadettu karhu syntyi uudelleen saamelaiseen maailmankäsitykseen kuuluneessa tuonpuoleisessa maailmassa, jota eteläsaamessa kutsutaan (suom. Saivo). Karhurituaali on keskeisessä osassa karhun elonkierron varmistamisessa ja turvallisessa matkaamisessa tämän- ja tuonpuoleisen maailman välillä. (Pentikäinen 2007.)

Josef Wilhelm Wallanderin maalaus Björnjakt i Jämtland vuosilta 1864–1865 havainnollistaa karhunmetsästystä.

Fjellströmin kuvausta ja siitä tehtyjä tulkintoja tarkastellessa pitää kuitenkin muistaa, että kuvaus on saamelaisyhteisön ulkopuolisen henkilön tekemä. On mahdollista, että ulkopuolinen tarkkailija ei ole ymmärtänyt kaikkia rituaaliin kuuluneita vaiheita tai vivahteita. Saamelaiset informantit eivät välttämättä ole uskaltaneet tai halunneet kertoa kaikkea rituaaliin liittyvää totuudenmukaisesti, sillä 1700-luvulla saamelaiseen alkuperäisuskontoon kuuluvia elementtejä kirjattiin ylös, jotta kristinuskon lähetyssaarnaajat voisivat tehokkaammin kitkeä pakanalliseksi katsomiaan tapoja saamelaisista. Vanhat historialliset dokumentit saamelaisista ovat siis voimakkaasti länsimaisen kolonialismin värittämiä. (Ks. aiheesta lisää esim. Fossum 2006).

Seuraavassa esitän joitain erityisesti eteläsaamelaiseen karhuperinteeseen liittyviä näkökulmia, joita on tutkittu arkeologisilla ja sanastontutkimuksen menetelmillä. Käsittelen karhunkaatoon liittyvää karhurituaalia ja pohdin myös muita näkökulmia eteläsaamelaiseen karhuperinteeseen. Eteläsaamen puhuma-alue sijaitsee Keski-Skandinaviassa Ruotsin Jämtlannissa, Härjedalenissa ja Taalainmaalla sekä Norjan Etelä- ja Pohjois-Trøndelagissa ja Hedmarkin pohjoisosissa.

Saamelaiskielten nykyinen levintä (kuvassa) on hyvin erilainen kuin menneisyydessä. Tässä artikkelissa käsitellään Laatokan ja Äänisen eteläpuolista aluetta sekä Länsi- ja Sisä-Suomea. Kuvaan on merkitty kielet: 1. eteläsaame, 2. uumajansaame, 3. piitimensaame, 4. luulajansaame, 5. pohjoissaame, 6. koltansaame (jota puhutaan käytännössä vain Suomessa Inarin alueella), 7. inarinsaame, 8. kildininsaame ja 9. turjansaame. (Kuva: Wikimedia Commons).

Karhunhautojen arkeologiaa

Karhunhaudat ovat edellä kuvatun karhun rituaalisen metsästämisen arkeologisia jälkiä. Niitä tunnetaan Pohjois-Norjasta ja -Ruotsista Keski-Skandinavian eteläsaamelaiselle alueelle saakka. Suomen pohjoisosista ei tiettävästi ole toistaiseksi löytynyt karhunhautoja, vaikka saamelaista karhunmetsästysperinnettä tunnetaan sieltäkin. Eteläsaameksi karhunhauta on bissiengaelmie, ja se tarkoittaa kirjaimellisesti ’pyhän hautaa’.

Vanhin karhunhauta sijaitsee Luoteis-Norjassa, ja se ajoittuu 200–300-luvulle jaa. Nuorimmat ajoitetut haudat ovat 1700-luvulta ja ne sijaitsevat eteläsaamen puhuma-alueella. Koko Saamenmaan huomioiden suurin osa haudoista ajoittuu viikinkiajan loppupuolelta keskiaikaan (1000–1300-luvuille). (Myrstad 1996.) Eteläsaamelaisella alueella hautoja on 13. Niistä yksi on ajoitettu 1500–1600-luvuille, loput neljä ajoitettua ovat 1700-luvulta tai yksi jopa myöhäisemältä ajalta (Zachrisson & Iregren 1974; Zachrisson 1985; Myrstad 1996; Fossum 2006).

Karhunhaudat muistuttavat rakenteiltaan usein sen alueen ihmisten hautauksia, missä karhunhauta on tehty. Karhu on voitu haudata maahan tai luolaan, kivikkoiselle maaperälle kivien väleihin tai onkaloihin samaan tapaan kuin ihmisten hautaamisissa käytetyt kivikkohaudat (eteläsaameksi lihpiegaelmie, norjaksi urgrav). (Myrstad 1996). Ruotsin puolella on ollut tapana haudata karhu ihmishautoja muistuttaviin maahautoihin useammin kuin kivikkohautoihin; eteläsaamelaiselta alueelta tosin on sekä maa- että kivikkohautoja muistuttavia karhunhautoja (Fossum 2006).

Stenselessä tutkittu karhunhauta sijaitsee uumajansaamelaisella alueella. Kuva: B. Allard.

Kirjallisten lähteiden tiedoista poiketen arkeologiset tutkimukset ovat todistaneet, että karhun luita ei ole tarvinnut asetella hautaan tarkasti anatomisesti oikeassa järjestyksessä. Anatomista järjestystä on pyritty noudattamaan tärkeimpien luiden, kuten pääkallon ja lapaluiden osalta. Lisäksi jotkin karhun luurangon osat on voitu asetella anatomiseen järjestykseensä, esimerkiksi karhun etukäpälän luut on joissain tapauksissa löytyneet hyvin tarkkaan asetellusti. (Zachrisson & Iregren 1974; Fossum 2006.) Eteläsaamelaisella alueella sijaitsevat karhunhaudat osuvat parhaiten yksiin Fjellströmin (1755) kuvauksen kanssa esimerkiksi anatomisen järjestyksen osalta (Fossum 2006).

Karhunhautoihin liittyvän karhuperinteen alkuperä

Karhun rituaalinen metsästys on ollut yleinen ilmiö pohjoisella pallonpuoliskolla (esim. Sarmela 2006), ja karhunmetsästysperinnettä tunnetaan saamelaisten lisäksi muiltakin uralilaista kieltä puhuvilta kansoilta, kuten suomalaisilta ja hanteilta. Saamelaisen karhunkaatoperinteen hyvin vanhan uralilaisen alkuperän puolesta puhuukin se, että monet uralilaiset kansat tuntevat karhunmetsästysperinteen. Uralilaisesta alkuperästä ei kuitenkaan ole olemassa arkeologista tai kielitieteellistä aineistoa, ja tuskin folkloristinen tai uskontotieteellinen tutkimuskaan voi varmasti todistaa tällaisen alkuperän puolesta.

Fennoskandian pohjoisosista tunnetut karhunhaudat ajoittuvat varhaisimmillaan ajanlaskun alkua seuraaville vuosisadoille. Saamen kielet ovat nykytutkimuksen mukaan levinneet nykyisille puhuma-alueilleen tai niiden välittömään läheisyyteen samoihin aikoihin eli 200–300-luvuilla (esim. Häkkinen 2010; Heikkilä 2011; Aikio 2012; Piha & Häkkinen 2020). Tätä ennen alueella ei siis voida sanoa olleen saamelaisia siinä mielessä, että alueella ei puhuttu saamea. Teoriassa Fennoskandian pohjoisosien vanhinkin karhunhauta on voinut olla saamenkielisen väestön tekemä. Toisaalta on mahdollista, että karhun hautaaminen on alun perin kuulunut Fennoskandian pohjoisimmissa osissa asuneen muinaiseurooppalaista kieltä puhuneen väestön kulttuuriin (Piha 2020; muinaiseurooppalaisista kielistä ks. esim. Aikio 2012). Saamen kieltä puhunut väestö on alueelle tultuaan sulautunut muinaiseurooppalaista kieltä puhuneen väestön kulttuuriin ja perinyt karhunhautaperinteen tältä hävinnyttä kieltä puhuneelta väestöltä.

Karhunkallo Stenselen karhunhaudassa. Kuva: Sune Zachrisson.

Karhunhautaperinteen periytyminen muinaiseurooppalaista kieltä puhuneelta väestöltä on todennäköinen vaihtoehto, sillä eteläisestä Suomesta ja sisämaasta ei tunneta lainkaan Skandinavian tyylisiä, varhaiselle rautakaudelle ajoittuvia karhunhautoja. Ennen pohjoiseen Fennoskandiaan tuloaan saamelaiset asuttivat Etelä- ja Sisä-Suomea, joten jos karhunhautausperinne oli tunnettu jo ennen Skandinaviaan siirtymistä, siitä pitäisi olla jälkiä eteläisen Suomen arkeologisessa aineistossa. Karhunhautoja ei tunneta myöskään siltä alueelta Laatokan ja Äänisen läheisyydessä, jossa nykytutkimuksen mukaan on puhuttu saamen kielten kantamuotoa.

Eteläsaamelaisella alueella karhunhaudat ovat tämän hetkisen tiedon mukaan varsin nuori ilmiö: karhunhautaperinteen ehtiessä alueelle 1500-luvulla eteläsaamelaiset olivat asuttaneet aluetta jo yli tuhat vuotta. Näyttää siltä, että karhunhaudat ja niihin liittyvät muut perinteet ovat eteläsaamelaisessa kulttuurissa pohjoisempien saamelaiskulttuurien varsin myöhäistä vaikutusta (Piha 2020). Mahdollista toki on, että ajoittamattomat karhunhaudat osoittautuisivat vanhemmiksi kuin tähän mennessä ajoitetut hautaukset, mutta en pidä todennäköisenä, että ajoittamattomatkaan haudat olisivat peräisin varhaiselta rautakaudelta. Näin ollen se väestö, jonka eteläsaamen puhujat kohtasivat alueelle tullessaan, ei liene harjoittanut perinnettä, johon liittyy karhunkaato ja hautaaminen. Karhunkaatorituaalin puuttuminen varhaisesta eteläsaamelaisesta kulttuurista ei tue ajatusta, että karhunkaatoperinne olisi ikivanhaa uralilaista perua.

Karhunhautoja on löytynyt myös pohjoisimmasta Ruotsista luulajan- ja pohjoissaamelaisilta alueilta. Kuvassa on Jokimukan länsipuolelta löytynyt Karatsin karhunhauta Ruotsin tunturi- ja saamelaismuseo Ájtteen ennallistettuna. Kuva: Göran Sjöberg.

On kuitenkin huomattava, että yllä oleva esitys koskee vain sitä karhuperinnettä, johon liittyy arkeologisesti dokumentoitavissa olevat karhunhaudat. Mikään ei todista sitä vastaan, että nykyisin puhuttujen uralilaisten kielten kulttuuriin olisi kuulunut jonkinlainen karhuperinne. Karhu on varmaankin ollut varhaisista ajoista lähtien merkittävä eläin, johon on liittynyt uskomuksia ja mahdollisesti myös rituaalisuutta. Tällaisen karhuperinteen merkkejä ei vain toistaiseksi tunneta: siitä ei välttämättä ole selviä merkkejä arkeologien löydettäväksi tai merkkejä ei ole löydetty tai osattu tulkita. Sanastoaineisto saattaa tuoda näkökulmia ainakin eteläsaamelaiseen karhuperinteen karhunkaatoperinteitä edeltävään aikaan, kuten seuraavassa luvussa esitän.

Suomessa ja Skandinaviassa tiedetään karhun olleen merkittävä ihmisille jo kivikaudelta saakka: kivikautiset karhunpääesineet ja Pohjois-Norjan kalliotaiteesta löydetyt karhua esittävät kuvat puhuvat tämän puolesta.

Paltamon kivikautinen karhunpääkirves. Kuva: Markku Haverinen/Museovirasto.

Eteläsaamen karhuperinteen sanasto

Eteläsaamen kielessä on useita karhuun viittaavia nimityksiä. Näitä ovat ainakin tässä esiteltävät bïerne; duvrie; biss-aajja; boeltaajja; boeltegotje. Lisäksi on karhunhautaa merkitsevä bissiengaelmie. Tarkastelen seuraavassa näiden sanojen etymologiaa ja semantiikkaa. Katsaukseni perustuu artikkeliini “Archaeological and lexical perspectives on indigenous South Saami religion” (Piha 2020).

Perussanat Bïerne ~ beere, duvrie

Sanat bïerne ja duvrie ovat perussanoja – niihin ei siis ole lisätty johtimia tai ne eivät ole yhdyssanoja. Molemmat lainattu kantaskandinaavista eli kielimuodosta, josta kehittyivät myöhemmin mm. ruotsin ja norjan kielet.

bïerne, beere < (etelä)kantasaame *pierne̮ ← kantaskandinaavi *bernu > ruotsi björn. (Lehtiranta 1989; Piha tulossa.)

duvrie < eteläkantasaame *tuvr ← kanta- / siirtymäskandinaavi *diura > muinaisnorja dýr, ruotsi djur ’eläin’. (Aikio 2009; Piha & Häkkinen 2020.)

Nämä sanat ovat tulleet eteläsaamen esimuotoon ajanjaksolla 200/300–500 jaa; duvrie saattaa tosin olla hiukan myöhäisempi sana, joka on lainattu nk. siirtymäskandinaavista, joka on kantaskandinaavia seurannut kielimuoto (Piha & Häkkinen 2020). On kiinnostavaa, että nämä molemmat sanat ovat verrattain uusia lainasanoja eteläsaamessa. Vanhempi (ehkä uralilaista alkuperää oleva) karhuun viittaava nimitys on kadonnut eteläsaamesta.

Kiinnostavaa on niin ikään, miksi kantaskandinaavista on lainattu karhunnimityksiä eteläsaameen. Ne ovat todennäköisesti eufemismeja eli kiertoilmauksia. Karhua on pidetty pyhänä eläimenä ja sen oikean nimen lausumisen on ehkä ajateltu olleen vaarallista. Siksi on tarvittu kiertoilmaisuja, ja näitä on voitu saada vaikkapa lainaamalla naapurikielestä. (Ks. esim. Koponen 2005; Frog 2016–2017.) Huomionarvoista on se, että koska eufemismeja on lainattu kantaskandinaavista, on karhulla täytynyt olla erityinen merkitys eteläsaamen esimuodon puhujille sellaisena aikana, jolloin karhunhautaperinnettä ei vielä tunnettu. Tämä todistaa, että jonkinlaisia karhuun liittyviä uskomuksia oli jo varhaisella rautakaudella.

Rautakautinen karhunmetsästäjä. Kuva: Ulla Moilanen.

Yhdyssanat biss-aajja, boeltaajja, boeltegotje ~ boeltehkodtje ~ boelteskodtje, bissiengaelmie

Loput kolme tässä esiteltävistä karhunimityksistä ovat yhdyssanamuotoisia. Näistä kahdessa tulee esille karhun merkitys ihmisen sukulaisena: aajja tarkoittaa ’isoisää’. Sanan biss-aajja kirjaimellinen merkitys on ’pyhä isoisä’ ja sanan boeltaajja voisi kääntää vaikkapa ’metsän isoisäksi’. Myös sanojen boeltegotje ~ boelteskodtje perusosan gotje ~ skodtje merkitys viitannee jonkinlaiseen sukulaisuussuhteeseen. Myös nämä sanat ovat todennäköisesti alun perin eufemismeja.

Yhdysanojen etymologiaa tutkittaessa pitää tarkastella kunkin yhdyssanan osan alkuperää erikseen. Tässä esitellyistä sanoista aajja on peräisin suomalais-permiläisestä kantakielestä, bissie joko kantagermaanista tai länsiuralista, boelte kantagermaanista ja gaelmie kantasuomesta; gotje ~ skodtje-sanalle ei ole tiedossa etymologiaa.

Kielitieteen historiallisella menetelmällä ei voi saada selville yhdysanojen muodostusajankohtaa. On mahdollista tarkastella yhdyssanan osien ikää ja alkuperää ja todeta, että varhaisin aika, jona yhdyssana on voitu muodostaa, on nuoremman osan ikä. Niinpä esimerkiksi bissiengaelmie voi olla muodostettu aikaisintaan kantasuomen puhuma-aikana eli noin 200–400-luvuilla jaa. Ennen tätä aikaa eteläsaamen kielessä ei ollut sanaa gaelmie; bissie oli tullut kieleen jonkin verran aikaisemmin.

Yhdyssanojen muodostusajankohdan absoluuttinen ajoittamien on kielitieteellisellä menetelmällä mahdotonta, mutta joissain tapauksissa arkeologia voi avustaa yhdyssanan ajoittamisessa (Piha 2020). Edellä mainittu sana bissiengaelmie on erinomainen esimerkki tällaisen arkeologis-kielitieteellisen menetelmän toimivuudesta.

Karhu on ollut merkittävässä roolissa Fennoskandiaa asuttaneiden väestöjen kulttuureissa. Kuva: Joni-Pekka Luomala/Flickr (CC BY 2.0).

Kuten yllä olen esittänyt, karhunhaudat ajoittuvat nykyisen tiedonmukaan eteläsaamelaisella alueella aikaisintaan 1500-luvulle. On erittäin todennäköistä, että sanan bissiengaelmie muodostusajankohta on suunnilleen sama kuin karhunhautaperinteen alun. Kieleen tulee sanoja tarpeeseen: kun tutuksi tulee uusi käsite, sille tarvitaan myös sana. (Piha 2020.) On tietysti mahdollista, että karhun hautaaminen ja muut siihen liittyvät perinteet tulivat tutuiksi jonkin verran ennen kuin eteläsaamen puhujat alkoivat itse noudattaa kyseisiä perinteitä. Niinpä sana on voinut syntyä hiukan ennen karhunhautaperinteen alkamista.

Muut karhuun liittyvät yhdyssanat eivät ole aivan yhtä pitävästi ajoitettavissa kuin bissiengaelmie. Karhunnimitykset ovat voineet syntyä jo ennen karhunhautaperinnettä, koska selvästi karhu on ollut merkityksellinen eläin eteläsaamen puhujille jo ennen karhujen hautaamista. Toisaalta ne ovat yhtä hyvin voineet syntyä karhun hautaamiseen liittyvien perinteiden yhteydessä. Tällaisiin yhdyssanojen muodostusajankohtaa koskeviin kysymyksiin tuskin koskaan saamme varmaa vastausta.

Kirjoittaja on filosofian tohtori suomalais-ugrilaisen kielitieteen ja arkeologian aloilta. Teksti perustuu kirjoittajan pitämään esitelmään Suomen Kielen Seuran kokouksessa 16.2.2021.

Lähteet

Aikio, Ante (Luobbal Sámmol Sámmol Ánte) 2012. An essay in Saai ethnolinguistic prehistory. Riho Grünthal & Petri Kallio (toim.). A linguistic map of prehistoric northern Europe, 63–118. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia 266. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura.

Fjellström, Pehr 1981 [1755]. Kort Berättelse Om Lapparnas Björna-Fänga, Samt Deras Der Wid Brukad Widskeppelser.  Norrländska skrifter 5. Uumaja: Två Förläggare.

Fossum, Birgitta 2006. Förfädernas land. En arkeologisk studie av rituella lämningar i Sápmi 300 f.Kr.–1600 eKr. Uumaja: Uumajan yliopisto.

Frog 2016–2017. Sámi Religion Formations and Proto-Sámi Language Spread: Reassessing a Fundamental Assumption. RMN Newsletter 12–13, 36–69.

Heikkilä, Mikko 2011. Huomioita kantasaamen ajoittamisesta ja paikantamisesta sekä germaanisia etymologioita saamelais-suomalaisille sanoille. Virittäjä 1/2011, 68–82.

Häkkinen, Jaakko 2010. Jatkuvuusperustelut ja saamelaisen kielen leviäminen (osa 2). Muinaistutkija 2/2010, 56–64.

Koponen, Eino 2005. Guovža ’bear’. Ulla-Maija Kulonen, Irja Seurujärvi-Kari & Risto Pulkkinen (toim.). The Saami. A Cultural Encyclopaedia, 137–138. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 925. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Lehtiranta, Juhani 1989. Yhteissaamelainen sanasto. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia 200. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura.

Mebius, Hans 2003. Bissie: Studier i samisk religionshistoria. Östersund: Jengel.

Myrstad, Ragnhild 1996. Bjørnegraver i Nord-Norge. Spor etter den samiske bjørnekulten. Stensilserie B, nr. 46. Tromsø: Universitetet i Tromsø.

Pentikäinen, Juha 2007. Golden King of the Forest. The lore of the northern bear. Helsinki: Etnika.

Piha, Minerva 2020. Archaeological and lexical perspectives on indigenous South Saami religion. Tiina Äikäs & Sanna Lipkin (toim.). Entangled beliefs and rituals: Religion in Finland and Sápmi from Stone Age to Contemporary Times, 110–157. Monographs of the Archaeological Society of Finland 8. Helsinki: Suomen arkeologinen seura.

Piha, Minerva (tulossa). Comments on the origins of a few indigenous South Saami religious words.

Piha, Minerva & Häkkinen, Jaakko 2020. Kantasaamesta eteläkantasaameen. Lainatodisteita eteläsaamen varhaisesta eriytymisestä. Sananjalka 62, 102–124.

Sarmela, Matti 2006. Karhu ihmisen ympäristössä. Clive Tolley (toim.). Karhun kannoilla. In the footsteps of the bear. Karhun kannoilla symposiumi, Pori 11.–13. marraskuuta 2005, 42–83. Kulttuurituotannon ja maisematutkimuksen julkaisuja IX, Satakunnan Museon julkaisuja 14/2006. Turun yliopisto ja Satakunnan museo.

Zachrisson, Inger 1985. New archaeological findings from the territory of the Southern Saamis. Louise Bäckman & Åke Hultkrantz (toim.). Saami Pre-Christian religion: Studies on the oldest traces of religion among the Saamis, 83–99. Acta universitatis Stockholmiensis 25. Tukholma: Tukholman yliopisto ja Almqvist & Wiksell.

Zachrisson, Inger & Iregren, Elisabeth 1974. Lappish bear graves in northern Sweden: An archaeological and osteological study. Early Norrland 5. Tukholma: Kungl. vitterhets historie och antikvitets akademien.

 

2 kommenttia

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.