Forensinen arkeologia Historiallinen aika Maijanen Heli Osteologia Pohjois-Amerikka

Lahjoitettujen ruumiiden käyttö tafonomian tutkimuskeskuksissa edistää forensista tutkimusta

Heli Maijanen

Tafonomian tutkiminen, etenkin kuolinajan määritys, on tärkeä osa henkirikostutkimusta, sillä sen perusteella voidaan selvittää tapahtumien kulkua ja rajata epäiltyjen henkilöiden joukkoa ja heidän mahdollista osallisuuttaan rikokseen. Mediassa on usealla eri taholla esitelty tutkimuskeskuksia, joissa tutkitaan ihmisen maatumisprosessia. Aihetta on käsitelty tv-ohjelmissa esimerkiksi näyttelijä Stephen Fryn tai National Geographicin johdolla. Myös kirjailija Patricia Cornwellin romaani Ruumistarha sai inspiraationsa Tennesseessä Yhdysvalloissa sijaitsevan Anthropological Research Facilityn (ARF tästä lähtien) toiminnasta. ARF:ää ja muita vastaavia tutkimuskeskuksia kutsutaan kansanomaisesti nimellä ”bodyfarm”, mutta tämä suppea nimitys koetaan tieteellisessä kontekstissa epäkunnioittavaksi vainajia kohtaan (Vidoli et al. 2017), ja tässäkin yhteydessä käytän niistä nimitystä tafonomian tutkimuskeskukset (ks. esim. Oostra et al. 2020). Tafonomia tarkoittaa muutoksia, joita tapahtuu organismille sen kuoleman jälkeen. Forensisessa tutkimuksessa tafonomia liittyy etenkin kuolinajan määrittämiseen ja siihen, mitä ruumiille on tapahtunut henkirikoksen jälkeen.

hirvi luu
Tafonomiset prosessit käynnissä: eläimen lonkkaluu luonnon muokattavana. Kuva: Terje Asphaug, CC BY 2.0.

Ajatus kymmenistä hajoavista ruumiista aidatulla alueella lähellä asutusta voi kuulostaa erikoiselta ja herättää kysymyksiä, miksi moista ylipäänsä tehdään. Tafonomiset tutkimuskeskukset on perustettu mahdollistamaan maatuvien ihmisjäänteiden tutkimusta kuolinajan määritystä varten. Idea tutkimuskeskuksesta sai alkunsa karkeasta virhearviosta, jonka teki antropologian professori William Bass (University of Tennessee, Knoxville). Joulukuun lopussa vuonna 1977 professori Bass kutsuttiin tutkimaan ruumista, joka oli löydetty kajotusta haudasta erään perheen omalta hautausmaalta. Päätön ruumis oli eversti Shyn haudassa, yläruumis arkun päällä. Ruumiin jalat ja lantio olivat romahtaneet alas rauta-arkun kannessa olevasta reiästä. Eversti Shy oli kuollut Yhdysvaltain sisällissodan taistelussa vuonna 1864. Nyt näytti siltä, että joku oli yrittänyt haudata tuoreemman vainajan samaan hautaan rikkoen samalla arkun kantta. Vaatetetusta ruumiista lähti voimakas mätänemisen haju, sillä pehmytkudokset olivat hajoamisvaiheessa. Bass antoi kentällä arvionsa kuolinajasta: vainaja oli ollut kuolleena 6‒12 kuukautta. Kuolinajan määrittely perustui hajuun ja pehmytkudoksen hajoamisen määrään (Bass 1984).

Muutamaa päivää myöhemmin eversti Shyn arkku tutkittiin kokonaisuudessaan ja sieltä löydettiin vain pirstaleinen kallo. Löytynyt kallo ja tarkemmat laboratoriotutkimukset vaatteista ja luista johtivat tutkijat miettimään tulkintaansa uudestaan. Vaatteet olivat täyttä puuvillaa eli tuskin 1970-luvulta peräisin. Jäänteet tuoksahtivat balsamointiaineelta ja arkusta löydetty kallo täydensi ruumista. Kyseessä täytyi siis olla eversti Shyn palsamoitu ruumis, eikä tuoreempi henkirikoksen uhri. Bass totesi olleensa 112 vuotta väärässä kuolinajan arviossaan. Bass ei ollut voinut kuvitellakaan, että sisällissodan aikaisessa vainajassa olisi vielä pehmytkudokset jäljellä. Ilmeisesti haudanryöstäjät olivat etsineet sisällissodan aikaisia esineitä ja aseita ja sen takia everstin ruumis oli vedetty osittain ulos arkusta. Professori Bass päätti, että ihmisruumiin hajoamisprosessia oli tutkittava tarkemmin kontrolloiduissa olosuhteissa (Bass 1984). Niinpä prosessi maailman ensimmäisen tafonomian tutkimuskeskuksen perustamiseksi alkoi Knoxvillessä.

ARF kyltti
Vanha ARF:in kyltti. Kuva: Ask A Forensic Artist, CC BY 2.0.

Lahjoittajasta luukokoelmaan

Tafonomian tutkimuskeskusten toiminta perustuu ruumiin lahjoitusohjelmiin. Nämä lahjoitusohjelmat eroavat anatomisista lahjoitusohjelmista siten, että vainajan ruumiin pehmytkudosten annetaan hajota luonnollisesti ulkoilmassa ja luut menevät tutkimuksen jälkeen luukokoelmaan, eikä niitä palauteta perheelle haudattavaksi. Kerron tässä lyhyesti lahjoittajan matkasta rekisteröityneestä lahjoittajasta luukokoelman yksilöksi. Tiedot perustuvat kirjallisuuteen (esim. Jantz & Jantz 2008; Shirley et al. 2011; Vidoli et al. 2017) ja kokemuksiini työskennellessäni vuosina 2008‒2014 Forensic Anthropology Centerissä (FAC tästä lähtien), jonka hallinnoima ARF on. Jos henkilö haluaa lahjoittaa ruumiinsa kyseisiin tutkimuskeskuksiin, tapahtuu se helpoiten lukemalla lahjoitusohjelman toimintaperiaatteet ja lataamalla internetistä lahjoituspaperit (esimerkiksi https://fac.utk.edu/body-donation/, luettu 19.1.2021). Myös omainen voi lahjoittaa perheenjäsenensä ruumiin kuoleman jälkeen. Lahjoitusdokumentteihin kuuluu todistajien vahvistama lahjoituspaperi, jonka lisäksi lahjoittaja täyttää itsestään kyselylomakkeen. Kyselyssä tiedustellaan muun muassa henkilötietoja, elintapoja, asuinhistoriaa, mahdollisia sairauksia, leikkauksia ja lääkityksiä. Lahjoittaja voi myös suostua käytettäväksi vammatutkimuksissa, joiden avulla tutkitaan vammojen syntymekanismeja. Tuleville lääkäreille voidaan opettaa uusia toimenpiteitä käyttämällä ruumiita, jos lahjoittaja on antanut siihen suostumuksensa.

Kun FAC saa lahjoitusdokumentit, henkilö kirjataan rekisteröityneeksi lahjoittajaksi ja hänelle lähetetään vahvistus lahjoituksesta. Lahjoittaja voi olla rekisterissä vuosikausia ennen kuin matka etenee. Seuraava askel tapahtuu, kun lahjoittaja kuolee. FAC saa silloin tiedon kuolemasta yleensä omaisilta tai hautaustoimistosta. Tällöin järjestellään vainajan toimitus FAC:n tiloihin. Jos vainaja sijaitsee 160 km säteellä Knoxvillestä, FAC hakee ruumiin sairaalasta, ruumishuoneelta tai hautaustoimistosta. Muussa tapauksessa omaiset joutuvat järjestämään kuljetuksen. Lahjoituksen voi tehdä kuka tahansa täysi-ikäinen, mutta esimerkiksi HIViä ja hepatiittia sairastaneet yksilöt voidaan ottaa vastaan vain polttojäänteinä. Tällä hetkellä lahjoitetuilta vainajilta vaaditaan kuoleman jälkeen tehty negatiivinen COVID-19-testitulos  https://fac.utk.edu/, luettu 19.1.2021). Lahjoittajat voivat olla samanaikaisesti elinlahjoittajia, jolloin ruumis siirtyy tafonomian tutkimuskeskukseen vasta elintenluovutukseen liittyvien toimenpiteiden jälkeen.

ARF laitos
Vanha kuva aidatusta ARF:stä. Kuva: ZenOptic, CC BY-NC-SA 2.0.

Kun vainaja on saapunut FAC:n tiloihin, ruumis dokumentoidaan ja valmistellaan ARF:ään vientiä varten. Kirjallisen dokumentaation lisäksi vainajasta otetaan valokuvat, joilla dokumentoidaan ruumiin kunto sen saapuessa tutkimuskeskukseen. Vainajasta otetaan veri-, kynsi- ja hiusnäytteitä mahdollisia tulevia tutkimuksia varten. Vainajan paino ja pituus mitataan. Valmisteluissa vainajan käsien ja jalkojen suojaksi laitetaan verkkopussi estämään pienten luiden katoamista hajoamisprosessin yhteydessä. Ruumiin käsivarteen ja sääreen laitetaan nippusiteellä kiinni metallinen numerolaatta, jonka numerolla ruumis identifioidaan tästä lähtien.

Jos ruumista ei käytetä mihinkään tiettyyn tutkimusprojektiin, se viedään ARF:ään ja asetetaan maanpinnalle mahalleen. Ruumis peitetään mustalla muovilla. Ruumiin hajoamista dokumentoidaan valokuvin koko hajoamisprosessin läpi. Kesällä ruumiin pehmytkudokset voivat hävitä Knoxvillessä jo kahdessa viikossa (Bass 1997). Kun ruumiin pehmytkudokset ovat pääosin hajonneet ja jäljellä on vain luut, joukko forensisen antropologian opiskelijoita tulee paikalle dokumentoimaan luurangon ja keräämään luut pois. Tämän jälkeen opiskelijat puhdistavat luista viimeisetkin pehmytkudoksen jäännökset laboratoriossa. Prosessi jatkuu seuraavaksi luiden dokumentaatiolla, joka sisältää inventaarion, sairauksien ja mahdollisten leikkauksien/implanttien raportoinnin ja luiden mittaamisen. Tämän jälkeen jokaiseen luuhun kirjoitetaan yksilön oma identifikaationumero. Sitten luuranko on valmis kokoelmaan, jossa sitä voidaan käyttää tutkimukseen ja opetukseen (Ks. lisää luukokoelmista Kalmistopiirissä). Vuosittain W. M. Bass Donated Skeletal Collection -kokoelmaan tulee noin 100 uutta yksilöä.

Jos ruumis on osa jotain tiettyä tutkimusprojektia, toimenpiteet ja niiden vaiheet riippuvat projektin luonteesta ja tarkoituksesta. Maan pinnalle sijoittamisen sijaan ruumis voidaan myös haudata. Silloin ruumista käytetään ARF:llä järjestettävissä viranomaisten ja tutkijoiden koulutuksissa. FAC:llä on yli 3400 rekisteröitynyttä lahjoittajaa (Vidoli et al. 2017).

Tafonomiset tutkimukset

Ensimmäisen tafonomian tutkimuskeskuksen, ARFin, perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 40 vuotta. Sen jälkeen vastaavia tutkimuskeskuksia (ks taulukko 1) on noussut myös muualle Yhdysvaltoihin ja viime vuosina myös Yhdysvaltojen ulkopuolelle: Australiaan (Marhoff-Beard et al. 2018), Alankomaihin (Oostra et al. 2020) ja Kanadaan (Pecsi et al. 2020). Myös Isossa-Britanniassa on käyty keskustelua tarpeesta avata eläimiä hyödyntävien tutkimuskeskusten rinnalle myös oma tutkimuskeskus, jossa voidaan käyttää ihmisruumiita (Williams et al. 2018).

Taulukko 1. Tafonomian tutkimuskeskukset. (Taulukko pohjautuu lähteisiin Wescott 2018, Pecsi et al. 2020 ja Varlet et al. 2020).

Tutkimuskeskus ja instituutti Paikka Perustamisvuosi Leveyspiiri
ARF/University of Tennessee Knoxville, TN, USA 1981 35 N
FOREST/Western Carolina University Cullowhee, NC, USA 2007 35 N
FARF/Texas State University San Marcos, TX, USA 2008 29 N
STAFS/Sam Houston State University Huntsville, TX, USA 2008 30 N
CFAR/Southern Illinois University Carbondale, IL, USA 2012 37 N
FIRS/Colorado Mesa University Grand Junction, CO, USA 2013 39 N
AFTER/ University of Technology Sydney Yarramundi, New South

Wales, Australia

2016 33 S
ARISTA/ Amsterdam’s Academic

Medical Center

Amsterdam, Alankomaat 2017 52 N
FIRST/University of Southern Florida Tampa, FL, USA 2018 27N
FROST/ Northern Michigan University Marquette, MI, USA 2018 46N
REST[ES]/ University of Québec –

Trois Rivières

Quebec, Kanada 2019 46N

ARF=Anthropological Research Facility, FOREST= Forensic Osteology Research Station, FARF= Forensic Anthropology Research Facility, STAFS=Southeast Texas Applied Forensic Science Facility (toinen käytetty nimitys: Applied Anatomical Research Center of Southwest Texas (AARC)), CFAR= Complex for Forensic Anthropology Research, FIRS= Forensic Investigation Research Station, AFTER=Australian Facility for Taphonomic Experimental Research, ARISTA= Amsterdam Research Initiative for Sub-surface Taphonomy and Anthropology, FIRST=Florida Forensic Institute for Research, Security and Tactical Training, FROST=Forensic Research Outdoor Station REST[ES]= Recherche en Sciences Thanatologiques [Experimentales et Sociales].

Voisi kysyä, miksi yksi tutkimuskeskus ei riitä. Tähän löytyy varsin yksinkertainen syy: olosuhteet. Jos jättää omenan pilaantumaan ulos kesällä ja talvella, on pilaantumisprosessi erilainen vuodenaikojen välillä. Paikallinen ilmasto tai vuodenaika vaikuttaa hyvin paljon hajoamisprosessiin, sillä hajoaminen tapahtuu nopeammin lämpimässä ilmassa. Siten Tennesseestä saatavia tuloksia ei voi soveltaa Coloradossa tai Alankomaissa. Tällä hetkellä suurin osa tafonomian  tutkimuskeskuksista sijoittuu lauhkeaan ilmastoon, jossa on kuumat tai lämpimät kesät. Poikkeuksen tästä tekevät Coloradon FIRS ja Michiganin FROST, jotka edustavat kylmää ja kuivaa ilmastoa (ks. Wescott 2018). Ilmaston lisäksi myös muut tekijät, kuten maaperä, vaikuttavat hajoamisprosessiin. Kuolinajan määrittämisen lisäksi tutkimusskaala on laajentunut viime vuosina voimakkaasti. Seuraavaksi esittelen muutamia esimerkkejä tafonomian tutkimuskeskuksissa tehdyistä tutkimuksista.

omena
Mätänevä omena. Kuva: ashleigh290, CC BY 2.0.
  1. Kuolinajan arviointi

Kuolinaikaa voidaan arvioida useilla menetelmillä. Suuri osa varhaisesta ruumiin hajoamistutkimuksesta keskittyi tutkimaan ruumiiden makroskooppisia hajoamismuutoksia ja niihin vaikuttavia tekijöitä (Mann et al. 1990; ks. lisää Wescott 2018). Hajoamisprosessia on testattu myös erilaisissa olosuhteissa, kuten sisätiloissa tai vedessä, vaatetuksella tai ilman tai käärittynä erilaisiin materiaaleihin (Miller 2002; Ritchie 2005; O’Brien & Kuehner 2007; Dautartas 2009). Tutkimuksissa voidaan myös kopioida jonkun ratkaisemattoman henkirikostapauksen olosuhteita ja selvittää, miten hajoaminen olisi tapahtunut niissä olosuhteissa (Bytheway et al. 2015). Tutkimuksissa on voitu vertailla myös eri tutkimuskeskusten välisiä tuloksia (Wescott et al. 2018).

Nykyään tutkimus on teknologian kehittyessä siirtynyt ruumiin silmämääräisistä muutoksista yhä pienempiin osiin ihmisruumiissa, kuten lipideihin ja mikrobeihin. Lihaskudoksen ja siinä olevien lipidien hajoamisen tutkimusta massaspektometrilla on testattu kuolinajanmääritystä varten käyttämällä tafonomiseen tutkimuskeskukseen tulleiden ruumiiden kudosnäytteitä. Tulokset ovat olleet lupaavia (Langley et al. 2019; Wood & Shirley 2013). Kuolinajan määrittämistä on testattu myös tutkimalla ruumiin mikrobeja esimerkiksi nenästä ja korvakäytävästä, suusta ja suolistosta (Hauther et al. 2015; Johnson et al. 2016; Adserias-Garriga et al. 2017). Useimmiten kuolinajan määritykset keskittyvät hautaamattomiin ruumiisiin, mutta myös haudattujen ruumiiden kuolinajan määritystä on testattu (Pittner et al. 2020).

kärpänen
Kärpäset ja niiden toukat ovat tutkimuskohteina kuolinajan määrityksessä. Kuva: sankax, CC BY_NC 2.0.
  1. Eläinten toiminta

Kuolinaikaa on tutkittu myös ruumiita ja niiden pehmytkudoksia hyödyntävien hyönteisten avulla (Rodriguez & Bass 1983; Wallman 2017). Hyönteiset voivat hyödyntää pehmytkudoksen lisäksi luita. Ainakin torakan aiheuttamia jälkiä luissa on dokumentoitu luiden puhdistusvaiheessa (Synstelien & Maijanen 2018). Hyönteisten lisäksi myös muut eläimet voivat hyödyntää hajoavaa ruumiista. Tutkimuskeskuksissa on tutkittu, mitkä eläimet käyttävät ruumista tai siinä olevia hyönteisiä ravinnokseen ja missä järjestyksessä ruumiinosia hyödynnetään. Tutkimukset voivat raportoida yleisellä tasolla eläinten toimia (Steadman et al. 2018) tai jonkun tietyn eläimen, kuten esimerkiksi pesukarhujen, villikissojen tai haaskalintujen toimintaa (Garcia 2020; Jeong et al. 2016; Spradley et al. 2012). Eläinten toiminnan ymmärtäminen on oleellista, koska se voi vaikuttaa ruumiin hajoamiseen ja siten kuolinajan määritykseen. Esimerkiksi oravien toimintaa seuraamalla ARF:llä on todettu niiden yleensä kiinnostuvan kuivista luista (näissä tapauksissa yli 30 kk kuolemasta) ja siten niiden hampaanjäljet luissa voivat auttaa hahmottamaan kuolinaikaa (Klippel & Synstelien 2007).

  1. Maaperän tutkimus

Tutkimuksissa ei keskitytä pelkästään ruumiiseen, vaan myös sitä ympäröivään maaperään. Ihmisen hajoamisprosessin on todettu vaikuttavan maaperään ja sen mikrobikantaan (Damann et al. 2012; Keenan et al. 2018). Kuolinajan määrittämistä on myös testattu maaperässä olevien bakteerien laadun ja määrän perusteella (Adserias-Garriga et al. 2017). Maaperän tutkimukset voivat olla tärkeitä, jos esimerkiksi epäillään ruumiin siirtämistä paikasta toiseen. Hajoamisprosessin yhteydessä ihmisen DNA:ta voi siirtyä maaperään ja sen tunnistamista on testattu tutkimuskeskuksissa (Emmons et al. 2017).

Maanäytteistä voidaan tutkia mikrobien lisäksi DNA:n säilyvyyttä. Kuvassa on minigrip-pussin sisällä olevaa multaista maata. Kuva: Heli Maijanen.
Maanäytteistä voidaan tutkia mikrobien lisäksi DNA:n säilyvyyttä. Kuva: Heli Maijanen.
  1. Tunnistamisprosessi

Elävien ja kuolleiden tunnistamisessa voidaan käyttää muun muassa sormenjälkiä ja silmän iiristä. Vainajilla hajoamisprosessi kuitenkin vaikuttaa niiden säilyvyyteen. ARF:llä tehdyssä tutkimuksessa testattiin, kuinka kauan sormenjäljet ja iiris voivat säilyä tunnistamiskelpoisina kuoleman jälkeen. Tulokset osoittivat, että tämä riippui vuodenajasta ja olosuhteista, sillä sormenjäljillä säilyvyyden vaihtelu oli kesän neljästä päivästä talven 50 päivään ja iiriksen kesän kahdesta päivästä talven 35 päivään (Sauerwein et al. 2017). Myös DNA-testien toimivuutta ja DNA:n säilyvyyttä on testattu eri kudoksilla hajoamisprosessin aikana (Andronowski et al. 2017; Turingen et al. 2020). Luihin kuoleman jälkeen tulevat mikrobit voivat selittää DNA:n säilyvyyttä, sillä mikrobit ja niiden määrä voivat vaihdella eri luutyyppien välillä (Emmons et al. 2020).

  1. Hautauksien ja ruumiiden löytäminen

Ruumiita ja hautoja etsitään usein koirien avustuksella. Ruumiskoirien koulutusta ja testausta voidaan tehdä lahjoitettujen ruumiiden osilla. Esimerkiksi Teksasissa tehdyn kokeen perusteella koirat merkitsivät haudatut ruumiskudokset huomattavasti nopeammin hiekassa kuin savessa (Alexander et al. 2016). Nykyteknologia mahdollistaa droonien ja laserkeilauksen käytön mahdollisten salahautojen löytämiseksi. Niiden tarkkuutta ja toimintaa tunnettujen hautojen kohdalla on testattu tutkimuskeskuksissa (Murray et al. 2018; Corcoran et al. 2018). Myös kasvillisuus voi auttaa paikantamaan mahdollisia ruumiin hajoamiseen liittyviä paikkoja (Brabazon et al. 2020).

  1. Muita aiheita

Tutkimuskeskuksessa on voitu havainnoida luonnonvoimien vaikutuksia maanpinnalla olleisiin luurankoihin. Huhtikuussa 2011 Knoxvillessä oli raju kevätmyrsky, johon liittyi myös raekuuro. Rakeet olivat kooltaan noin golfpallon kokoisia ja aiheuttivat tuhoja paikallisiin rakennuksiin ja autoihin. Rakeiden lisäksi kaatuneet puut ja tippuneet oksat aiheuttivat tuhoja ARF:ssä. Kun myrskyn aikana ulkona tutkimuskeskuksessa olleet yksilöt alkoivat tulla luukokoelmaan, havaittiin luissa erilaisia murtumia, joita ei yleensä esiintynyt. Kolmessakymmenessä tutkitussa yksilössä oli mahdollisia myrskyn ja raekuuron aiheuttamia murtumia. Murtumat, jotka olivat muodoltaan pyöreitä tai soikeita ja halkaisijaltaan keskimäärin 23 mm, tulkittiin todennäköisesti rakeiden aiheuttamiksi (Maijanen et al. 2016).

lumi rae
Esimerkkejä rakeista huhtikuun 2011 myrskyn aikana. Kuva: 350.org, CC BY-NC-SA 2.0.

Tutkimuskeskuksien muut tehtävät

Tutkimus ja sen ohessa tapahtuva koulutus ei kehitä pelkästään antropologian opiskelijoiden ammattitaitoa vaan myös muiden forensisten tieteiden, kuten geofysiikan, arkeologian, ekologian, hyönteistieteen, kasvitieteen, patologian ja kemian edustajien edistymistä alallaan (Williams et al. 2018; Blau 2017). Tutkimuskeskukset tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden käytännön koulutukseen (Cross & Williams 2017; Blau 2017), sillä realistisia olosuhteita hajoamisprosessin tutkimukseen on muuten harvoin tarjolla. Opiskelijoiden ja tutkijoiden koulutuksen lisäksi tutkimuskeskukset järjestävät kursseja poliiseille. Esimerkiksi ARF on järjestänyt FBI:n agenteille vuodesta 1999 lähtien viikon pituisen kurssin (Vidoli et al. 2017), jossa harjoitellaan arkeologisia menetelmiä käyttäen kartoittamaan maastosta löytynyttä luurankoa tai kaivamaan luurankoa haudasta. Kurssit edistävät tutkijoiden ja viranomaisten välistä yhteistyötä (Forbes 2017).

Lainsäädäntö, eettisyys ja paikallisten reaktiot

Tafonomian tutkimuskeskukset käyttävät tutkimuksissaan niille varta vasten lahjoitettuja ruumiita. Hyvin pitkään ruumiiden käyttö tällaiseen tutkimukseen on ollut mahdollista vain Yhdysvalloissa. Eri maiden lainsäädännöt ovat erilaisia, eivätkä välttämättä salli ihmisruumiiden käyttöä tafonomian tutkimuksessa. Niinpä useissa maissa, etenkin Isossa-Britanniassa on käytetty eläimiä, yleensä sikoja tai jäniksiä, tutkittaessa hajoamisprosessia (Williams et al. 2018; Troutman et al. 2014; Cross et al. 2009). Viime vuosina on kuitenkin todettu, että eläinmallien tuloksia ei voi suoraan soveltaa ihmiseen (Dautartas et al. 2018). Eläinten käyttöä perustellaan kuitenkin sillä, että niitä on helpompi hankkia suurempia määriä, jolloin voidaan paremmin kontrolloida testattavien yksilöiden ikää, kokoa, elinolosuhteita, ruokavaliota ja kuolintapaa (Williams et al. 2018). Vaikka tafonomian tutkimuskeskusten kasvava määrä osoittaa, että tutkijat pitävät niiden perustamista eri ilmastoihin tärkeänä, on osa tutkijoista skeptisiä tutkimustulosten tarpeellisuudesta. Tutkimuskeskukset ja niiden toiminta ovat kalliita, eivätkä saadut suppeat tulokset välttämättä oikeuta niitä (Black 2017).

Lainsäädännön lisäksi toimintaa tafonomian tutkimuskeskuksissa ohjaavat eettiset säännöt ja ohjeistukset. Näissä huomioidaan lahjoituksen asiallisen ja kunnioittavan kohtelun lisäksi opiskelijoiden ja työntekijöiden terveys ja turvallisuus, jotka pyritään takaamaan riittävällä koulutuksella, suojautumisella suojavaattein ja rokotuksin (hepatiitti). Nykyaikana digitaalisen teknologian, nopean median ja sosiaalisen median pelisäännöistä pitää keskustella tutkimuskeskuksien toiminnan yhteydessä. Pohtimisen aiheita ovat muun muassa kuvien ja videoiden julkaisu ja tuhoavien menetelmien käyttö (Bytheway et al. 2015)

Paikallisten reaktiot tafonomian tutkimuskeskuksia kohtaan voivat vaihdella. Knoxvillen ARF sijaitsee sairaalan parkkipaikan vieressä hyvin lähellä asutusta. Alkuvuosina paikalliset osoittivat mieltään ARF:ää vastaan, mutta nykyään siitä ollaan jopa ylpeitä (Vidoli et al. 2017). Uusia tutkimuskeskuksia suunniteltaessa on hyvä kuulla paikallisia viranomaisia ja muita osapuolia. Tutkimuskeskuksesta ja sen toiminnasta tulee antaa rehellistä tietoa, jotta vältytään huhuilta ja peloilta. Median kautta voidaan välittää tietoa siitä, miksi tafonominen tutkimus on tärkeää ja mihin sillä pyritään. (Pecsi et al. 2020) Mikään tutkimuskeskuksista ei salli yleisön pääsyä varsinaiseen ulkoilmakeskukseen, mutta esimerkiksi FAC esitelmöi ahkerasti toiminnastaan erilaisille ryhmille. Omaiset voivat käydä katsomassa perheenjäsenensä luurankoa kokoelmassa. Kasvavat lahjoitusmäärät eri tutkimuskeskuksissa osoittavat ihmisten myönteistä suhtautumista kyseisiin tutkimuskeskuksiin.

Kuvassa on luminen metsä.
Suomen luminen ja kylmä talvi vaikuttaa hajoamisprosessiin. Kuva: Heli Maijanen.

Tafonomian tutkimuskeskus Suomeen?

Euroopassa on tällä hetkellä yksi tafonomian tutkimuskeskus, joka käyttää tutkimuksissaan ihmisruumiita. Alankomaiden ARISTA tarjoaa mahdollisuuden kansainväliselle tutkimukselle, mutta sen tulokset tuskin soveltuvat pohjoisen olosuhteisiin. Suomessa luminen ja kylmä talvi tuo omat vaikutuksensa ihmisruumiin hajoamisprosessiin. Suomessa on tehty ruumiin hajoamistutkimusta lähinnä muumioitumisprosessiin liittyen. Tutkimusta on tehty kirkkojen alla säilyneistä muumioista (ks. Väre et al. 2016) ja muumioitumisprosessin selvittämiseksi on tehty kokeellisia muumioitumistutkimuksia siolla (Nurminen et al. 2017).

Ihmisruumiita käyttävän tafonomian tutkimuskeskuksen perustaminen Suomeen ei ole ajankohtaista tällä hetkellä. Tällaisen tutkimuksen mahdollistaminen riippuu ennen kaikkea lainsäädännöstä. Suomessa hautaustoimilaki, terveydensuojelusääntely ja laki ihmisen elimien ja kudoksien lääketieteellisestä käytöstä ovat varmasti tärkeimpiä kansallisia lainsäädöksiä, jotka liittyisivät ihmisruumiin tafonomian tutkimukseen. Asia on monitahoinen ja lainsäädännön tarkempi selvittely ja tulkinta jätetään tämän artikkelin ulkopuolelle.

Yhdysvaltojen tutkimuskeskusten kaltaisen ohjelman ylläpitäminen vaatii vakaata rahoitusta, tiloja sekä työvoimaa. Todennäköisesti lahjoitukset alkaisivat hitaasti, mutta esimerkiksi nykyään FAC:n luukokoelmassa on yli 1400 yksilöä ja niiden määrä kasvaa vuosittain noin sadalla yksilöllä. Toimintaan liittyvät eri vaiheet vaativat työvoimaa. FAC:llä on vakituisen henkilökunnan lisäksi noin 10 opiskelija-assistenttia puoliaikaisena. Näiden lisäksi toimintaan eli vainajien luurankojen keräämiseen ja puhdistamiseen osallistuu noin 70 vapaaehtoista opiskelijaa vuosittain (Vidoli et al. 2017).

Jos lainsäädäntö mahdollistaisi kyseisen toiminnan Suomessa, se tuskin olisi yhtä laajamittaista kuin Yhdysvalloissa. Tämä johtuu tietysti osin pienemmästä väkiluvusta ja myös siitä, että selvittämättömien henkirikosten määrä on eri luokkaa näiden kahden maan välillä. Jos lainsäädäntö sallisi ja tutkimus koettaisiin tarpeelliseksi, myös kansalaisten suhtautuminen asiaan vaikuttaisi tutkimuskeskuksen perustamiseen. Tafonomian tutkimuskeskus ei toimisi ilman paikallisten hyväksyntää eikä varsinkaan ilman ihmisiä, jotka lahjoittaisivat ruumiinsa tieteelliseen tutkimukseen.

Alla olevasta linkistä voitte halutessanne osallistua kyselyyn, jossa kartoitetaan suhtautumista ihmisruumiiden lahjoittamiseen tafonomian tutkimuskeskuksiin ja luukokoelmiin. Kysely on auki 20.4.2021 asti. Tarkemmat tiedot kyselystä löytyvät kyselylomakkeesta.

Linkki kyselyyn: https://webropol.com/s/Tafonomia2021

— — —

Heli Maijanen on arkeologian yliopistonlehtori Oulun yliopistossa ja erikoistunut biologiseen antropologiaan. Hän suoritti tohtorintutkinnon University of Tennesseessä Knoxvillessä ja työskenteli opintojensa aikana Forensic Anthropology Centerissä luukokoelmanhoitajana vuosina 2008‒2014.

 

Tutkimuskirjallisuus

Adserias-Garriga J, Quijada NM, Hernandez M, Lázaro DR, Steadman D, Garcia‐Gil J. 2017. Dynamics of the oral microbiota as a tool to estimate time since death. Molecular Oral Microbiology. 32(6):511‒516.

Adserias-Garriga J, Quijada NM, Hernandez M, Lázaro DR, Steadman D, Garcia‐Gil J. 2017. Daily thanatomicrobiome changes in soil as an approach of postmortem interval estimation: an ecological perspective. Forensic Science International 278: 388‒395.

Alexander M, Hodges T, Wescott D, Aitkenhead-Peterson J. 2016. The effects of soil texture on the ability of human remains detection dogs to detect buried human remains. Journal of Forensic Sciences 61(3):649‒654.

Andronowski J, Mundorff A, Pratt I, Davoren J, Cooper D. 2017. Evaluating differential nuclear DNA yield rates and osteocyte numbers among human bone tissue types: A synchrotron radiation micro-CT approach. Forensic Science International: Genetics 28: 211‒218.

Bass W. 1984. Time interval since death. A difficult decision. Teoksessa Rathbun & Buikstra (toim) Human identification: case studies in forensic anthropology. Charles C. Thomas, Springfield, 136‒147.

Bass W. 1997. Outdoor decomposition rates in Tennessee. Teoksessa Haglund & Sorg (toim) Forensic Taphonomy. The post-mortem fate of human remains. CRC Press, Boca Raton, 181‒186.

Black S. 2017. Body farms. Forensic Science, Medicine and Pathology 13(4):475‒476.

Blau S. 2017. Body farms. Forensic Science, Medicine and Pathology 13(4):484‒486.

Brabazon H, DeBruyn J, Lenaghan S, Li F, Mundorff A, Steadman D, Stewart N. 2020. Plants to Remotely Detect Human Decomposition? Trends in Plant Science 25(10): 947‒949.

Bytheway J, Connor M, Dabbs G, Johnston C, Sunkel M. 2015. The Ethics and Best Practices of Human Decomposition Facilities in the United States. Forensic Science Policy & Management: An International Journal 6:3-4: 59‒68.

Corcoran K, Mundorff AZ, White D, Emch W. 2018. A novel application of terrestrial LIDAR to characterize elevation change at human grave surfaces in support of narrowing down possible unmarked grave locations. Forensic Science International 289: 320‒328.

Cross P, Simmons T, Cunliffe R, Chatfield L. 2009. Establishing a Taphonomic Research Facility in the United Kingdom. Forensic Science Policy & Management: An International Journal, 1: 4, 187‒191.

Cross P, Williams A. 2017. Taphonomy Facilities as Teaching Aids. Teoksessa Forensic Science Education and Training (toim. A. Williams, J.P. Cassella and P.D. Maskell). https://doi.org/10.1002/9781118689196.ch4

Damann F, Tanittaisong A, Carter D. 2012. Potential carcass enrichment of the University of Tennessee Anthropology Research Facility: A baseline survey of edaphic features. Forensic Science International 222: 4‒10.

Dautartas A. 2009. The Effect of Various Coverings on the Rate of Human Decomposition. Master’s Thesis, University of Tennessee, 2009. https://trace.tennessee.edu/utk_gradthes/69

Dautartas A, Kenyhercz MW, Vidoli GM, Meadows Jantz L, Mundorff AZ, Steadman DW. 2018. Differential decomposition among pig, rabbit and human subjects. Journal of Forensic Sciences 63(6):1673‒1683.

Emmons A, DeBruyn J, Mundorff A, Cobaugh K, Cabana G. 2017. The persistence of human DNA in soil following surface decomposition. Science & Justice 57(5): 341‒348.

Emmons A, Mundorff A, Keenan S, Davoren J, Andronowski J, Carter DO et al. .2020. Characterizing the postmortem human bone microbiome from surface-decomposed remains. PLoS ONE 15(7): e0218636

Forbes S. 2017. Body farms. Forensic Science, Medicine and Pathology 13(4):477‒479.

Garcia S, Smith A, Baigent C, Connor M. 2020 The Scavenging Patterns of Feral Cats on Human Remains in an Outdoor Setting. Journal of Forensic Sciences 65: 948‒952.

Hauther K, Cobaugh K, Jantz L, Sparer T, DeBruyn J. 2015. Estimating Time Since Death from Postmortem Human Gut Microbial Communities. Journal of Forensic Sciences 60: 1234‒1240.

Jantz LM & Jantz R. 2008. The Anthropology Research Facility: The Outdoor Laboratory of the Forensic Anthropology Center, University of Tennessee. Teoksessa The forensic anthropology laboratory (toim. Warren M, Walsh-Haney H, Freas L). Boca Raton: CRC Press, 7‒22.

Jeong Y, Jantz L, Smith J. 2016. Investigation into seasonal scavenging patterns of raccoons on human decomposition. Journal of Forensic Sciences 61(2):467–471.

Johnson H, Trinidad D, Guzman S, Khan Z, Parziale J, DeBruyn J, Lents N. 2016. A machine learning approach for using the postmortem skin microbiome to estimate the postmortem interval. Plos One. DOI:10.1371/journal.pone.0167370

Keenan SW, Emmons AL, Taylor LS, Phillips G, Mason AR, Mundorff AZ, et al. 2018. Spatial impacts of a multi-individual grave on microbial and microfaunal communities and soil biogeochemistry. PLoS ONE 13(12): e0208845.

Klippel W, Synstelien J. 2007. Rodents as Taphonomic Agents: Bone Gnawing by Brown Rats and Gray Squirrels. Journal of Forensic Sciences 52: 765‒773.

Langley N, Wood P, Herling P, Steadman D. 2019. Forensic Postmortem Interval Estimation from Skeletal Muscle Tissue A Lipidomics Approach. Forensic Anthropology 2:3: 1‒6.

Maijanen H, Wilson‐Taylor R, Jantz L. 2016. Storm‐Related Postmortem Damage to Skeletal Remains. Journal of Forensic Sciences 61: 823‒827.

Mann R, Bass W, Meadows L. 1990. Time since death and decomposition of the human body: variables and observations in case and experimental field studies. Journal of Forensic Sciences 35:103–111.

Marhoff-Beard S, Forbes S, Green H. 2018. The validation of ‘universal’ PMI methods for the estimation of time since death in temperate Australian climates. Forensic Science International 291: 158‒166.

Miller R. The Affects of Clothing on Human Decomposition: Implications for Estimating Time Since Death. Master’s Thesis, University of Tennessee, 2002. https://trace.tennessee.edu/utk_gradthes/856

Murray B, Anderson D, Wescott D, Moorhead R, Anderson M. 2018. Survey and insights into unmanned aerial vehicle-based detection and documentation of clandestine graves and human remains. Human Biology 90(1):3 (doi:10.13110/humanbiology.90.1.03).

Nurminen N, Lipkin S, Kuha A, Väre T, Marjakangas S, Niskanen M, Junno JA. 2016. Experimental mummification in northern Finland. Fennoscandia Archaeologica XXXIV: 146‒151.

O’Brien T, Kuehner A. 2007. Waxing Grave About Adipocere: Soft Tissue Change in an Aquatic Context. Journal of Forensic Sciences 52: 294‒301.

Oostra R, Gelderman T, Groen M, Gepke Uiterdijk H, Cammeraat E, Krap T, Wilk L, Lüschen M, Morriën E,  Wobben F, Duijst W, Aalders M. 2020. Amsterdam Research Initiative for Sub-surface Taphonomy and Anthropology (ARISTA) – A taphonomic research facility in the Netherlands for the study of human remains. Forensic Science International 317:110483.

Pecsi E, Bronchti G, Crispino F, Forbes S. 2020. Perspectives on the establishment of a Canadian human taphonomic facility: The experience of REST[ES]. Forensic Science International: Synergy 2: 287‒292.

Pittner S, Bugelli V, Benbow ME, Ehrenfellner B, Zissler A, Campobasso CP, et al. 2020. The applicability of forensic time since death estimation methods for buried bodies in advanced decomposition stages. PLoS ONE 15(12): e0243395.

Ritchie G. A Comparison of Human Decomposition in an Indoor and an Outdoor Environment. Master’s Thesis, University of Tennessee, 2005. https://trace.tennessee.edu/utk_gradthes/2292

Rodriguez W, Bass W. 1983. Insect activity and its relationship to decay-rates of human cadavers in East Tennessee. Journal of Forensic Sciences 28:423–432.

Sauerwein K, Saul T, Steadman D, Boehnen C. 2017. The effect of decomposition on the efficacy of biometrics for positive identification. Journal of Forensic Sciences 62(6):1599‒1602.

Shirley N, Wilson R, Jantz L. 2011. Cadaver use at the University of Tennessee’s Anthropological Research Facility. Clinical Anatomy 24: 372‒380.

Spradley MK, Hamilton MD, and Giordano A. 2012. Spatial patterning of vulture scavenged remains. Forensic Science International 219:57‒63.

Steadman DW, Dautartas A, Kenyhercz MW, Meadows Jantz L, Mundorff AZ, Vidoli GM. 2018. Differential scavenging among pig, rabbit and human subjects. Journal of Forensic Sciences 63(6):1684‒1691.  

Synstelien J, Maijanen H. 2018. Bone modification by American cockroach. Society for American Archaeology, Program of the 83rd annual meeting, Washington DC.

Troutman L, Moffatt C, Simmons T. 2014. A Preliminary Examination of Differential Decomposition Patterns in Mass Graves. Journal of Forensic Sciences 59: 621‒626.

Turingan RS, Brown J, Kaplun L, Smith J, Watson J, Boyd DA, Steadman DW, Selden RF. 2020. Identification of human remains using Rapid DNA analysis. International Journal of Legal Medicine 134(3): 863‒872.

Varlet V, Joye C, Forbes S, Grabherr S. 2020. Revolution in death sciences: body farms and taphonomics blooming. A review investigating the advantages, ethical and legal aspects in a Swiss context. International Journal of Legal Medicine 134: 1875‒1895.

Vidoli GM, Steadman DW, Devlin JB, Jantz LM. History and development of the first anthropology research facility, Knoxville, Tennessee. Teoksessa Taphonomy of human remains: forensic analysis of the dead and the depositional environment (toim. Schotsmans EMJ, Marquez-Grant M, Forbes SL) Oxford: Wiley; 2017. p. 606–21.

Väre T, Junno JA, Niinimäki J, Niskanen M, Niinimäki S, Núñez M, Tuukkanen J, Tranberg A, Heino M, Lipkin S, Tuovinen S, Vilkama R, Ylimaunu T, Kallio-Seppä T. 2016. Computed tomography of mummified human remains in old Finnish churches, a case study: the mummified remains of a 17th-century vicar revisited. Post-Medieval Archaeology 50:2: 368‒379.

Wallman JF. 2017. Body farms. Forensic Science, Medicine and Pathology 13(4): 487‒489.

Wescott DJ. 2018. Recent advances in forensic anthropology: decomposition research. Forensic Sciences Research 3(4): 278‒293.

Wescott DJ, Steadman DW, Miller N, Sauerwein KA, Clemmons C, Gleiber DS, McDoneld C, Meckel L, Bytheway JA. 2018. Validation of the total body score/accumulated degree-day model at three human decomposition facilities. Forensic Anthropology 1(3):143‒149.

Williams A, Rogers C, Cassella J. 2019. Why does the UK need a Human Taphonomy Facility? Forensic Science International 296: 74–79.

Wood PL, Shirley NR: 2013.Lipidomics Analysis of Postmortem Interval: Preliminary Evaluation of Human Skeletal Muscle. Metabolomics 3: 127. doi:10.4172/2153-0769.1000127

 

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.