Meksikolaisen joukkohaudan vainajista osa oli orjakaupan uhreja

Nina Maaranen

Mexico Cityssä 1980-luvulla aloitetut metrolinjan kaivaukset paljastivat 1500-luvun aikaisen joukkohaudan espanjalaisten rakentaman siirtomaasairaalan (Hospital Real de San José de los Naturales) yhteydestä. Vaikka sairaalassa oli tarkoitus hoitaa lähinnä alkuperäisasukkaita (los Naturales), useat tutkimukset viittaavat siihen, että hoitoa laajennettiin myös muihin ryhmiin (Hernández López & Negrete Gutiérrez 2012M Rodríguez & Tapia 2003). Kolme hautausmaalle haudattua yksilöä erottuivat muista vainajista hampaidenmuokkauksen takia. Luututkimus viittasi henkilöiden olleen hampaiden ja luuston osalta samankaltaisia Saharan eteläpuolisen Afrikan asukkaiden kanssa (Hernández López & Negrete Gutiérrez 2012). Heräsi epäilys, että henkilöt olivat Afrikan orjakaupan ensimmäisiä uhreja.

Atlantin orjakauppa alkoi 1500-luvulla ja jatkui 1800-luvulle saakka, jonka aikana yhteensä noin 10–-19 miljoonaa ihmistä kuljetettiin varsinkin Keski- ja Länsi-Afrikasta orjiksi pääasiassa uuteen maailmaan (Barquera et al 2020). Eurooppalaisten tuomat konfliktit ja taudit romahduttivat alkuperäisväestöjen määrän niin Pohjois- kuin Etelä-Amerikassa (Burns et al 2014, Vågene et al 2018), minkä on arveltu olleen ainakin osasyy laajamittaisen orjakaupan syntyyn.

Atlantin orjakauppaa tehtiin niin laillisesti kuin laittomasti, mikä on vaikeuttanut orjuutettujen ihmisten määrän arviointia. Kuolleisuus matkan aikana oli myös korkea, ja noin 1,5 miljoonan ihmisen arveltiin kuolleen pelkästään laivamatkan aikana. Espanjan osuus orjakaupasta oli noin 18 % (Behrendt 1999). Espanjan hallitsija Kaarle I antoi luvan alkaa kuljettaa afrikkalaisia orjia Espanjan siirtomaa-alueille Keski-Amerikkaan, Karibian saarille, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan vuonna 1518. Jo saman vuoden aikana 4000 orjaa saapui Jamaikalle (Wynter 1984).

Mexico Cityn kaivauksissa löydetyt kolme henkilöä päätyivät osaksi Antropologisen ja historiallisen koulun (Osteology Laboratory of the Post Graduate Studies Division at the National School of Anthropology and History) luurankokokoelmaa. Heidät arvioitiin noin 20–40-vuotiaiksi miehiksi. Luissa oli useita vastoinkäymisten merkkejä, muun muassa parantuneita ampumahaavoja ja murtumia, aliravitsemukseen yhdistettyä kallonohentumista sekä raskaan fyysisen työn aiheuttamia kulumia. Yksilöiden kuolinsyy ei ole varmuudella selvillä, mutta joukkohaudan on arveltu johtuneen laajamittaisesta epidemiasta.

Luututkimuksen tulosten johdosta kolmea vainajaa päätettiin tutkia lisää biokemiallisten isotooppi- ja muinais-DNA-menetelmien avulla (Barquera et al 2020). Muinais-DNA:n avulla voidaan tutkia paitsi ihmisten, myös taudinaiheuttajien, perimää. Isotooppitutkimuksella voidaan sen sijaan arvioida ihmisten liikkuvuutta. Liikkuvuus- eli mobilisaatiotutkimuksissa hampaiden ja luiden alkuainearvoja (esimerkiksi strontiumin tai hapen isotoopit) vertaillaan sekä toisiinsa että kallioperäarvoihin. Arvot kertovat, onko henkilö esimerkiksi asunut lapsuudessaan eri paikassa kuin myöhemmin.

Muinais-DNA-analyysi vahvisti, että yksilöt olivat perimältään afrikkalaisia, ja tilastollisessa analyysissa vainajat ryhmittyivät perinnöllisesti Länsi- ja Etelä-Afrikan alueen väestöihin. Isotooppitutkimuksen perusteella he olivat viettäneet lapsuutensa Meksikon ulkopuolella, mitä luultavimmin Länsi-Afrikan alueella. Hampaiden muinais-DNA-analyysi paljasti myös, että yksilöillä oli kroonisia tauteja, kuten hepatiitti B-virusta ja frambesiaa eli vaapukkasyylää (englanniksi yaws). Tautimuodot olivat lähellä nykyisiä afrikkalaisia kantoja ja saattoivat tarttua kantajiin joko Afrikassa tai orjalaivassa matkalla Amerikkaan.

Espanja kuljetti Meksikon alueelle arviolta noin 200 000 orjaa. Nykyisin noin 1–2 miljoonaa Meksikon nykyväestöstä identifioituu afromeksikolaiseksi. Tutkimuksessa vanajista havaittuja äitilinjaisia haploryhmiä on noin 0,01–2,27 prosentilla Meksikon nykyisestä väestöstä. Kolmea kuudesta tutkijoiden raportoimasta haploryhmästä ei oltu aiemmin yhdistetty afrikkalaiseen perimään, mikä heidän mukaansa kertoo orjakaupan laaja-alaisesta toiminnasta jopa sen alkuaikoina. Espanjan amerikkalaiset siirtomaat nousivat Espanjaa vastaan pian Napoleonin sotien ja Ranskan Espanjan-valtauksen jälkeen vuonna 1807. Paraguay, Bolivia, Argentiina, Chile, Venezuela, Meksiko ja Peru itsenäistyivät, mikä johti samalla monessa maassa myös orjuuden lakkautukseen. Meksiko itsenäistyi virallisesti vuonna 1821, mutta orjuus lakkautettiin vasta 1829 Vicente Guerreron noustessa maan presidentiksi. Espanjan kuningas Ferdinand lakkautti orjuuden ja kielsi orjakaupan sen kansalaisilta vuonna 1820.

Lähteet:

Barquera, R., Lamnidis, T.C., Lankapalli, A.K., et al 2020. Origin and health status of first-generation Africans from early colonial Mexico. Current Biology 30, 2078–2091.

Behrendt, S. 1999. Transatlantic Slave Trade. Teoksessa Behrendt, S.D., Richardson, D. & Eltis, D. (toim.) Africana: The Encyclopedia of the African and African American Experience. New York: Basic Civitas Books.

Burns, J.N., Acuña-Soto, R., and Stahle, D.W. (2014). Drought and epidemic typhus, central Mexico, 1655-1918. Emerging Infectious Diseases 20, 442–447.

Hernández López, P.E. & Negrete Gutiérrez, S.S. 2012. ¿Realmente eran indios? Afinidad biológica entre las personas atendidas en el Hospital Real San José de los Naturales, siglos XVI–XVIII. PhD thesis (Escuela Nacional de Antropología e Historia).

Lagunas Rodríguez, Z., and Karam Tapia, C.E. (2003). Cráneos africanos de la época colonial con mutilación dentaria, procedentes del ex Hospital Real de San José de los Naturales de la Ciudad de México, D.F. Estud. Antropol. Biologica 11, 967–981.

Wynter, S. 1984. New Seville and the Conversion Experience of Bartolomé de Las Casas: Part One. Jamaica Journal 17(2): 25–32.

Vågene, Å.J., Herbig, A., Campana, M.G., Robles García, N.M., Warinner, C., Sabin, S., Spyrou, M.A., Andrades Valtueña, A., Huson, D., Tuross, N., et al. (2018). Salmonella enterica genomes from victims of a major sixteenth-century epidemic in Mexico. Nature Ecology & Evolution 2, 520–528.