Historiallinen aika Suomi Toropainen Veli Pekka

Ikkunat 1600-luvun Turussa

Veli Pekka Toropainen

Lasiruutuiset lyijypuiteikkunat, pergamentti-ikkunat ja vetoluukulliset valoaukot mahdollistivat valon pääsyn huonetiloihin. Niistä nähtiin kadulle ja niistä tirkisteltiin sisälle. Niistä puhuteltiin kadun kulkijoita ja niistä huudeltiin herjoja sisään. Varkaat murtautuivat niistä sisään, tai nappasivat niiden ollessa avoimena vaatteita ja hopealusikoita mukaansa. Rötösten estämiseksi ikkunoiden luukut suljettiin yöksi, mutta myöhäiset liikkujat saattoivat kolistella niitäkin nukkujien harmiksi. Ikkunoiden merkitys käy hyvin ilmi Turun oikeuspöytäkirjoista, joihin päätyi 1600-luvun mittaan satoja tapauksia, joissa ne näyttelivät merkittävää osaa. Tutustumme tässä artikkelissa niitä koskevien oikeusjuttujen kautta kaupungin rakennuskantaan ja sosiaaliseen elämään.

Lasimestareita

Ikkunat olivat vielä 1600-luvun Turussa pieniruutuisia ja lyijypuitteisia rakenteita, joissa oli lasiruutuja vaihteleva määrä muutamasta yli kymmeneen. Ruutujen määrää voi päätellä siitä, montako niitä rikottiin valoaukkoa kohti. Varakkaimpien talojen ikkuna-aukoissa ruutuja oli luonnollisesti enemmän, kuin pieneläjillä. Esimerkiksi kauppias Casper Hörnigk syytti maaliskuussa 1662 ratsumiehensä vaimoa Sara Grelsdotteria kotirauhan rikkomisesta. Vaimo oli tullut Hörnigkin taloon etsimään miestään ja rikkonut yhden ikkunan kaikki 16 ruutua.

Lyijypuiteikkuna varustettuna myrskyraudoilla, jotka olivat tavallisia 1600-luvulla. Kuva Theresia Bråkenheim/Stockholms läns museum.

Oikeusjuttujen perusteella lasi-ikkunat olivat kuitenkin yleisiä kaikissa asuinrakennuksissa. Ainakin kadulle antavat ikkunat varustettiin saranallisilla yöksi suljettavilla puuluukuilla, jotta humalaiset liikkujat eivät olisi rikkoneet niitä tai häirinneet sisällä olijoita. Jöran Kahran vaimo Brita Ambrosiusdotter meni joulukuussa 1667 etsimään miestään, joka oli ryypiskelemässä Henrik Stäkin tuvassa. Kun vaimo saatiin sieltä kadulle, suljettiin portti ja ikkunaluukut, jottei hän olisi voinut häiritä miehiä enempää

Ikkunalasia tuotiin Turkuun Ruotsista lasiarkuissa. Väliseinillä varustettuihin arkkuihin lasi pakattiin suurempina levyinä pystyyn. Kun lasia sitten tarvittiin, leikkasivat lasimestarit sen haluttuihin mittoihin ja kiinnittivät lyijypuitteisiin ja karmeihin. Pyöreitä pullon pohjaa muistuttavia lasiruutuja mainitaan harvoin, ja ikkuna lasi olikin yleensä niin sileää ja hyvälaatuista, että sen läpi saattoi tehdä varsin tarkkojakin havaintoja.

Ikkunantekijöitä työpajassaan 1700-luvun alkupuolella. Kuva: Wellcome Collection.

Turussa mainitaan lasimestareiden ammattikunnan edustajia koko vuosisadan ajan, ja heitä oli kaupungissa jo edeltävillä vuosisadoilla. Esimerkiksi Jöran Glasmästarelta vaadittiin vuonna 1641 tämän isän Matts Pisshatun jättämää perintöä. Samana vuonna Vehmaan Hermalasta kotoisin ollut Matts Thomasson murhasi lasimestari ja kaupungin rummunlyöjä Axel Glasmästaren. Tapaus kertoo siitä, että lasimestareiden oli hankittava toisinaan lisäansioita ottamalla vastaan myös ammattiinsa kulumattomia tehtäviä.

Lasimestareita saapui kaupunkiin Ruotsista ja myös saksankielisiltä alueilta, mutta osa heistä oli aivan kotimaista syntyperää ja saanut oppinsakin Turussa. Esimerkiksi Kokemäen Kakkulaisten Mårten Simonsson vaati joulukuussa 1670 sairaana olevalle sisarelleen piika Karin Simonsdotterille tämän saatavaa 16 taalaria heidän veljeltään lasimestari Karl Nyymanilta. Lasimestari Berendt Berendtsson Reese, joka saattoi vuonna 1672 piika Margareta Mattsdotter Lingon raskaaksi aviolupauksen alla ja heittämään siten piian tittelinsä menemään, oli nimestään päätellen ulkomaista syntyperää. Esimerkiksi vuonna 1694 mainitun lasimestari Jakob Jakobsson Linneruksen kansallisuus ei ilmene oikeuslähteistä. Turun Akatemialla oli omia käsityöläismestareita, joiden joukossa mainitaan esimerkiksi vuonna 1686 lasimestari Jöran Eriksson.

Käsityöläisten yleistä tapaa noudattaen lasimestarit seurustelivat oikeusjuttujen perusteella epävirallisissa kokoontumisissaan lähinnä muiden ammattikuntamestareiden kanssa. Siten puuseppä Hans Meijer valitti joulukuussa 1689 lasimestari Johan Sperlingin kutsuneen häntä kelmiksi ja petturiksi ja hänen vaimoaan huoraksi. Sperling oli tullut jouluaatonaattona Meijerin luo ja he olivat juoneet tuopin olutta yhdessä. Mukana ollut tupakankehrääjä oli sanonut, että saksassa oli sellaisia hevosia, jotka kykenivät vetämään 12 olutvadin kuormaa. Sperling oli epäillyt tätä, mutta Meijerin lanko oli sanonut, että jo vain Lyypekissä oli sellaisia hevosia! Kun Meijerin vaimo oli sanonut myös köyhäläisten tulevan Tukholmasta Turkuun, oli Sperling ottanut itseensä ja haukkunut tätä huoraksi. Sperling asui kuitenkin kaupungissa keskeisellä paikalla torilta Uudellemaalle johtavan Karjakadun varrella.

Tasasivuisen ikkunalasin kappale, osa lyijypuiteruutua. Huomaa rouhittu reuna. Lasin pinnassa on kemiallisesta reaktiosta johtuvaa ns. lasiruttoa. Kuva: Turun museokeskus.

Kuten muutkin käsityöläismestarit, olivat lasimestarit tarkkoja siitä, etteivät ammattikunnan ulkopuoliset tehneet heidän töitään ja vieneet heiltä elinkeinoa. Porvari Jakob Silta kertoi elokuussa 1698 lasimestari Henrik Muhrbergin murtautuneen hänen tupaansa Sillan ja hänen vaimonsa poissa ollessa, ja rikkoneen siellä peilin sekä lasia ja Sillan työkalut. Muhrberg kertoi oikeudelle, että hän ja lasimestari Anders Cappelmanin leski olivat saaneet pormestarilta luvan tehdä kotietsinnän

Sillan luona tämän harjoittaman luvattoman ammattikunnan oikeuksia rikkovan nurkkamestaruuden vuoksi. Muhrberg kertoi tuvassa olleen vanhan itsellisnaisen, jolla ei ollut avainta kamariin. Siksi mukana ollut kaupungin vahtimestari Henrik Kleen oli sanonut, että heidän oli sitten mentävä ikkunasta. He irrottivat sen ja Cappelmanin lesken kisälli kiipesi siitä kamarin työpajaan, josta löytyi lasia, kuten tuvastakin.

Mainittu lasimestari Anders Cappelman ja hänen leskensä Margareta Johansdotter mainitaan usein oikeusjutuissa. Pistooliseppä Jöran Jakobsson vaati siten vaimolleen Malin Gerdtsdotter Hübbertzille tammikuussa 1686 appipuoleltaan lasimestari Anders Cappelmanilta tämän ensimmäisen vaimon ja Malinin äidin Brita Joachimsdotterin perintöä 400 kuparitaalaria. Vuonna 1670 suoritetun perinnönjaon mukaan Britalla oli neljä lasta Gerdt Hübbertzin kanssa, nimittäin Anna, Malin ja Brita ja Gerdt. Lapsista Anna, Brita ja Gerdt olivat kuolleet jo ennen äitiään.

Cappelmanin leski Margareta jäi taloudellisesti turvattuun asemaan miehensä kuoltua, sillä hänellä oli oma talo, josta hän saattoi myös vuokrata huoneita saadakseen tuloja. Siten muurarimestari Hieronymus Nicolain vaimo Anna Maria Kompst ja Margareta Johansdotter sopivat maaliskuussa 1693 ystävällisellä kädenlyönnillä haukkumasanansa niin, että leski antoi huoneenvuokran Kompstille anteeksi tulevaan Mikon päivään saakka.

Kaupunginviskaali syytti puolestaan lokakuussa 1693 lasimestari Cappelmanin leskeä Margareta Johansdotteria ja lasimestari Matts Thomassonin leskeä Agneta Sigfridsdotteria siitä, etteivät nämä olleet kivenneet katujaan ajoissa. Molemmat saivat kolmen hopeamarkan sakon. Seuraavana vuonna Margaretaa syytettiin siitä, että hän oli jättänyt suorittamatta yövartiovelvollisuutensa, joka kuului kaikille kaupungin talonomistajille.

Kaupungin vahtimestari Henrik Kleen ilmoitti, että jos porvari Jakob Sillan kamariin ei päässyt ovesta, niin oli mentävä ikkunasta. Sillan epäiltiin harjoittavan laitonta nurkkamestariutta. KA z:205, TKO 1.8.1698, 380−382.

Ikkunoiden valmistamiseen ja viimeistelyyn tarvittiin myös maalareita. Maalarimestari Joachim Kröger väitti siten maksaneensa 40 taalarin velkansa edesmenneelle kultaseppä Anders Holmille maalaamalla tämän ikkunaluukut. Holmin leski sanoi, että luukut maalattiin ennen velkakirjan tekoa.

Valmiita ikkunoita karmeineen saatettiin myydä, sillä ne olivat arvokkaita, eivätkä talojen omistajat aina katsoneet niiden kuuluvan kiinteään omaisuuteen. Oikeudessa käsiteltiin lokakuussa 1667 asiaa, jonka mukaan Matts Kötti oli ostanut kaksi ikkunaa edesmenneeltä Leonhard Pistolmakarelta ja kolme ikkunaa Karin Persdotter Trumpeterskalta. Staffan Bengtsson oli ostanut sen jälkeen edesmenneen Leonhardin talon tämän vävyltä David Fågelsångilta ja vaati ikkunoita takaisin. Koska Kötti oli ostanut ikkunat rahalla, päätettiin, että hän saisi pitää niistä kaksi ja palauttaisi kolme Staffanille. Asiaan liittyen Henrik Tilaksen vaimo Maria Eriksdotter lupasi saman vuoden joulukuussa luovuttaa viidellä markalla ostamansa ikkunan Staffan Bengtssonille.

Ikkuna jokapäiväisessä elämässä

Ikkunoilla oli symbolista arvoa, sillä esimerkiksi kaupungin hallintoelimenä toiminut raati korosti toisinaan päätöstensä laillisuutta julistamalla ne kaupunkilaisille raatihuoneen ikkunasta samaan tapaan, kuin joulurauhaparvekkeen lasiovet avataan Turun protokollasihteerin julistaa joulurauha nykyäänkin. Siten vuonna 1723, joulukuun 24. päivänä, olivat kaikki pormestarit ja raatimiehet paikalla raatihuoneella, kun joulurauha julistettiin sekä ruotsiksi että suomeksi kaupunginsihteerin toimesta raatihuoneen ikkunasta. Sen jälkeen raatihuoneen vahtimestari julisti sen kaduilla.

Ikkunat mainitaan usein oikeusjuttujen sivujuonteena, mutta niiden kautta saadaan tietoa päivittäisestä elämästä. Kuten esimerkiksi silloin, kun Anna Auvainen tunnusti syyskuussa 1672 varastaneensa. Rikokseen käytetyn tiirikan hän oli löytänyt lattialautojen alta siten, että hän oli syönyt illalla leipää ja laskenut loput siitä ikkunalle. Yöllä rotat olivat pudottaneet sen lattialle ja kun Anna oli tutkinut asiaa tarkemmin, oli hän löytänyt tiirikan.

Ikkunoiden lyijypuitetta Turun linnasta. Kuva: Turun museokeskus.

Tynnyrintekijä Matts Påvalsson oli vuokrannut itselleen asunnon Tomptilan talosta. Vuokraisäntä puuseppä Johan Holm oli kuitenkin käyttäytynyt epäasiallisesti häntä ja hänen vaimoaan kohtaan. Isäntä oli ottanut tuvasta ikkunat, jolloin Matts, hänen vaimonsa ja lapsensa olivat joutuneet kärsimään mitä kovinta talven kylmyyttä 12 vuorokauden ajan. Tämän jälkeen puuseppä oli tullut hänen tupaansa ja kaatanut penkit, arkut ja ruokaa täynnä olleen padan sanoen, että enkös minä saa tehdä omassa tuvassani niin kuin haluan.

Tuomiokapituli lähetti syyskuussa 1689 maalliseen oikeuteen tutkittavaksi Someron Kimalan talollisen Zacharias Thomassonin ja porvari Johan Kimalaisen lesken Malin Jöransdotterin avioliittoasian. Leskellä oli takanaan jo kaksi aiempaa avioliittoa. Talollinen oli lähettänyt edellisenä vuonna naapurinsa ja erään kirjurin etsimään Turusta sopivaa leskeä, joka kihlautuisi hänen kanssaan. Leski kertoi, että kun mies tuli kaupunkiin, ei tämä miellyttänytkään häntä. Kihlalahjat hän oli kyllä saanut, mutta palauttanut ne. Mies ei huolinut niitä takaisin, vaan jätti ne ikkunalle matkustaessaan pois. Malinin oli ollut siksi pakko säilyttää niitä.

Korttelimestari Erik Kalkkilan vaimo Sofia Josefsdotter valitti joulukuussa 1688, että porvari Jakob Hassen vaimo Filippa Grelsdotter oli pahoinpidellyt ja haukkunut Sofian hänen omassa tuvassaan. Vaimo Filippa oli tullut paikalle ja haukkunut Sofiaa kaakinpuuhuoraksi, Saatanan jäseneksi ja juopporatiksi hakaten ja polkien häntä samalla jaloillaan. Kun Sofia oli päässyt Filipan kynsistä, hän oli mennyt ulos ja laittanut oven lukkoon perässään aikomuksenaan noutaa kaupunginpalvelijoita todistamaan väkivallantekoa. Palatessaan Sofia oli mennyt sisään ja laittanut eteisen oven hakaan, jotta ikkunasta ulos kiivennyt Filippa ei olisi päässyt uudelleen sisään. Filippa oli kuitenkin avannut ikkunan ja huitonut Sofiaa siitä.

Porvari Jakob Halisen vaimo Brita Jöransdotter valitti elokuussa 1689 Hollolasta olleen ratsumiehen Henrik Arvidssonin käyttäytyneen törkeästi hänen talossaan 30. heinäkuuta. Henrik oli juonut talossa tovereidensa kanssa, ja pois lähtiessään luvannut maksaa kulutetun oluen. Kun niin ei ollut tapahtunut, oli Britan piika mennyt ratsumiehen perään ja vaatinut rahoja. Tämä oli sanonut, että hän maksaisi heti, ja oli ottanut pistoolinsa ja ampunut niillä kamarin ikkunasta sisään. Kuulat olivat tästä vielä todisteena seinässä. Seuraavaksi ratsumies oli huitonut molemmilla miekoillaan ikkunan läpi ja haukkunut Britan väkeä.

Ikkunoiden antamalla valolla oli luonnollisesti tärkeä merkitys työnteolle. Porvari Johan Kalima valitti maaliskuussa 1697 satulaseppä Hans Nicklas Johnin lyöneen hänen vaimoaan. Kalima tuotti todistamaan Johnin kisällin Hans Jacobin, joka kertoi, ettei hän ollut nähnyt Johnin lyövän vaimoa, sillä hän oli kääntynyt työnsä puoleen ikkunaan päin. Hän ei ollut myöskään ymmärtänyt heidän puheitaan, sillä hän ei itse puhunut kuin saksaa.

Apteekkari Abraham Francen työsklentekee ikkunan valossa (Rembrandt van Rijn, 1657). Kuva: Kansallisgalleria.

Lasiruudut ja kalvoikkunat

Ikkuna-aukkoja mainitaan kaikenlaisissa rakennuksissa vessoja lukuun ottamatta. Niitä oli luonnollisesti asuinrakennuksissa ja karjasuojissa, mutta esimerkiksi aitassakin saattoi olla ikkuna. Ikkunallisia aittoja käytettiin ilmeisesti kauppatilana. Raati lähetti lokakuussa 1695 kämneriin käsiteltäväksi Anna Sigfridsdotterin ja kauppias Johan Spikerin entisen puotipalvelijan Johan Måbackin salavuoteusasian. Johan oli houkutellut Annan Spikerin aittaan, ja he olivat yhtyneet siellä seisoaltaan oven ja ikkunan välissä kirkkaalla päivänvalolla.

Talojen seiniä varjeltiin vahingoilta, sillä rakennusaineet olivat kalliita. Naapurin tiputtava räystäs tai seinän kasteleva toiminta pyrittiin kitkemään tuoreeltaan. Esimerkiksi porvari Lars Kulhon piika Brita Påvalsdotter oli ollut pesemässä lankoja ojassa tammikuussa 1691, kun porvari Jöran Tammi oli kiivennyt ikkunastaan ulos ja ottanut piikaa kurkusta kiinni, ja ajanut tätä takaa aina Kulhon portille saakka. Tammi vastasi, että piika oli roiskinut vettä hänen ikkunaansa ja seinäänsä. Hän oli lähettänyt tyttärensä sanomaan piialle kolme kertaa, että tämä siirtyisi pesemään lankoja Kulhon portille, jossa oli toinen samanlainen puro.

Historiallisen karjarakennuksen ikkuna-aukkoja. Kuva: Onni E. Koponen/Pielisen museo.

Edesmenneen herra Karl Pictoriuksen epävapaa tontti sijaitsi Kankurinkadulla ja hänen kolme poikaansa herra Johan Pictorius sekä Gustaf ja Mickel olivat asuneet sitä kaikessa sovussa ennen paloa. Heidän kuoltuaan siitä puhkesi vuonna 1689 riita perillisten välille. Gustafin leski Elisabet Hogenberg valitti, että hänet oli suljettu kaivolta ja saunasta, jonka hänen miehensä oli rakentanut. Lisäksi hänen pääsynsä tontille oli estetty niin, että lesken oli kiivettävä tupansa ikkunasta ja hakattava aittansa rikki saadakseen kulkutien tontille.

Monista oikeustapauksista ilmenee, että ikkunoiden kiinnitys seinään oli heikko ja ne oli helppo nostaa pois paikoiltaan. Kaupunginvouti Anders Thomassonin leski Magdalena Höök valitti siten elokuussa 1697, että hänen tyttärensä Kirstin, joka oli viidennellätoista vuodellaan, ja nuorin, kahdeksannella vuodellaan ollut Agata, olivat ottaneet kivituvan ikkunan irti ja vieneet siellä olleen perintönsä.

Kun oikeus käsitteli toukokuussa 1695 entisen kaupunginviskaali Robert Sågerin tekemää tappoa, kertoi asessori Joachim Schultzin renki Gabriel Gabrielsson kuulleensa meteliä krouvina toimineesta kellarituvasta. Hän oli kiiruhtanut katsomaan, mitä siellä tapahtui, mutta ovi oli ollut lukossa. Hän oli irrottanut ikkunan ja kiivennyt siitä sisään. Asianajaja Erik Forsenius puolestaan kertoi kävelleensä kadulla, kun hän kuuli meteliä. Forsenius oli kysynyt ikkunassaan seisoneelta Johan Fleegeltä, mitä oli tapahtunut. Tämä oli vastannut jonkun makaavan kuolleena torilla, jonne oli kokoontumassa paljon väkeä.

Kyseisen Sågerin oikeustapauksessa mainitaan ikkuna toisessakin yhteydessä. Sågerin rikostoveri, Naantalin entinen tulliesimies Erik Portman, joutui vangittuna raatihuoneelle. Siellä hän makasi vaimonsa Maria Rothovian sisaren vaimo Elisabet Rothovian. He olivat siten syyllistyneet sukurutsaan. Jo aiemmin mestatun Robert Sågerin leski Elisabet Albertz kertoi Portmanin puolen vankihuoneesta olleen aivan pimeän. Portman oli laittanut ikkunan eteen tyynyn ja vaatteita ennen tekoaan Elisabetin kanssa.

Vetoluukullinen valoaukko historiallisessa savupirtissä. Kuva: Kansatieteen kuvakokoelma/Museovirasto.

Vaatimattomammissa taloissa ja karjasuojissa ikkunan tehtävää toimittivat eläimennahasta valmistetut kalvoikkunat. Edesmenneen porvari Hakulin leski Margareta Jakobsdotter kertoi helmikuussa 1695 rumpali Jöran Jöranssonin tulleen edellisenä lauantaiyönä kello kahden aikaan hänen talolleen ja pyrkineen sisälle ovesta. Kun leski oli vielä makuulla, eikä päästänyt häntä sisään, oli Jöran mennyt kalvoikkunalle ja rikkonut sen. Jöran kertoi olleensa humalassa Linnanpaltalla pidettyjen kemujen jälkeen. Matts Larssonin vaimo Margareta Jakobsdotter puolestaan suuttui joulun pyhinä 1667 piialleen Maria Mårtensdotterille ja aiheutti tälle haavan sormeen puukolla. Syynä tähän oli se, että piika oli tehnyt reiän saunan kalvoikkunaan.

Valoaukko voitiin peittää myös sivuun vedettävällä luukulla. Henrik Vääräjalka valitti elokuussa 1690 isänsä pahoinpidelleen hänet. Talon saunassa lastaan hoitamassa ollut Henrikin vaimo Brita Persdotter kertoi kuulleensa pihalta meteliä ja pistäneensä päänsä saunan ikkunasta ulos. Hän oli nähnyt miehensä makaavan pihalla ja appensa tämän päällä. Isä oli lisäksi heitellyt kiviä pojan tupaan, josta miniän oli paettava lapsineen. Riita syntyi siitä, että poika väitti maanneensa aiemmin naimattomana ollessaan saman piian, jonka isä aikoi nyt naida. Poika halusi omien sanojensa mukaan estää isää tekemästä tämän hirvittävän sukurutsaisen synnin.

Mitä ikkunasta näkyi?

Asuinrakennusten ikkunat avautuivat sekä kadulle että rakennuksilla ja aidoilla sekä portilla suljetulle pihalle. Karjasuojien valoluukut saattoivat lisäksi avautua tonttien väliseen solaan. Oikeuteen päätyi lukuisia tapauksia, joissa kadun puoleisista ikkunoista kurkittiin sisään, tai pihan ikkunoista tarkkailtiin sisällä olevien käytöstä. Karjasuojien aukot puolestaan mahdollistivat lian heittämisen naapuritontin seinänvierustalle.

Ikkunoista kurkistelu oli toisinaan luvallista. Porvari Simon Stikkulan vaimo Anna Mattsdotter kertoi toukokuussa 1697 lähteneensä kirkkoon Kristuksen taivaaseenastumisen päivän aamuna kello viisi. Hän jätti kaksi ja puoli sekä puolitoista vuotta vanhat lapsensa nukkumaan. Hän pyysi samassa pihassa asuvaa Johan Stikkulan vaimoa Brita Isaksdotteria tarkkailemaan lapsia ikkunalasin läpi. Brita lupasi tehdä niin. Hän kertoi käyneensä kuudelta katsomassa tupaan lasin läpi. Toinen lapsista istui silloin penkillä ja toinen nukkui kehdossa. Kun kellot soittivat ruotsinkielisen jumalanpalveluksen alkamisen merkiksi, nukkuivat molemmat lapset.

Perhe ikkunan ääressä. Cornelis Bega (1631−1664). Kuva: Kansallisgalleria.

Hatuntekijä Lorentz Kiöl valitti elokuussa 1687, että vahtimestari Erik Kalkkila oli tullut joidenkin vartiomiesten kanssa edellisen rukouspäivän yönä hänen talolleen Linnankadulla ja hakannut porttiin. Kun Kiöl ei ollut avannut porttia riittävän nopeasti, oli Kalkkila hakannut ikkunaluukkua, josta Kiölin torstaina synnyttänyt vaimo oli säikähtänyt. Vahtimestari sanoi nähneensä, että sisällä poltettiin kynttilää pormestarin ja raadin kiellosta huolimatta, ja hän oli halunnut nähdä, mitä sisällä puuhattiin.

Koska ikkunat mahdollistivat ulkopuolisten katseet talon omaisuuteen, suljettiin ne luukuilla talonväen ollessa poissa. Tämäkään ei aina auttanut. Simon Frantsila syytti helmikuussa 1662 tyttöstä Margareta Tyniusdotteria ja piika Gertrud Eriksdotteria varkaudesta. Frantsila oli mennyt kesällä 1660 vaimonsa ja väkensä kanssa Lietoon heinään, ja jättänyt Margaretan sekä Matts Bryggaren lesken Brita Johansdotterin talonsa vahdiksi. Naiset olivat tiirailleet tuvan ikkunasta sisään, ja sieltä oli sitten hävinnyt 30 taalaria rahaa, hopeasolkia sekä ruoka- ja vaatetavaraa.

Päiväsaikaan suljettuna olleet ikkunaluukut herättivät helposti kanssaihmisissä epäilyksen jostakin laittomasta tai siveettömästä. Kirjanpitäjä Elias Jönssonin tytär Maria Eliasdotter puolestaan valitti elokuussa 1663 äitipuolensa Sofia Bülown loukanneen karkeasti tytärpuolensa kunniaa ja omaisuutta. Kun tytärpuoli oli halunnut saada hänelle kuuluvan isänperinnön, oli se sytyttänyt leskessä sammumattoman vihan Mariaa kohtaan. Äitipuoli oli tunkeutunut Marian poissa ollessa ikkunasta siihen kamariin, jonka hovioikeus oli Marian isän talosta hänelle antanut. Sieltä äitipuoli oli vienyt tinalautasen ja hopealusikan sekä Marian yölaatikon tavaroineen.

Kun tytärpuoli oli istunut kamarissaan, oli äitipuoli juossut sen ikkunalle ja rikkonut kaikki ruudut. Hän oli haukkunut tytärpuoltaan, kuten aina muulloinkin, julkiseksi huoraksi ja halunnut käydä Marian kimppuun. Marian oli ollut pakko laudoittaa ikkuna ja hankkia oveen lukko. Nyt hän joutui istumaan suljettuna kamariinsa kuin pahantekijä. Kun raadin jäsenet olivat olleet jakamassa Marian isän perintöä, oli äitipuoli nostanut koko ikkunan sijoiltaan ja lyönyt Marialle kepillä mustelman.

Äitipuoli kielsi käyttäytyneensä näin. Syynä heidän erimielisyyteensä oli hänen mielestään se, että tytön kamarissa oli ravannut väkeä myöhään yöllä ja varhain aamulla. He olivat istuneet lukittujen ovien ja suljettujen ikkunoiden takana, jotta kukaan ei olisi saanut tietää, mitä he siellä tekivät. Leski oli yrittänyt kääntää tyttöä pois tällaisesta kuin äiti, mutta Maria oli todennut hänelle, ettei tämä ollut hänen äitinsä, ja että tämän tulisi huolehtia vain omista asioistaan.

Ikkunasta tehdyt havainnot nousivat toisinaan keskeiseen asemaan rikoksia tutkittaessa. Markus Kulhon vaimo valitti heinäkuussa 1664 pyövelin lesken Brita Klemetsdotterin varastaneen häneltä porsaan. Kun vaimo oli etsinyt porsastaan, oli hän kuullut lukossa olleesta pyövelin saunasta porsaan kiljuntaa. Kun hän oli katsonut ikkunasta, oli hän tunnistanut porsaan omakseen. Elokuuta 1664 tutkittiin puolestaan itsemurhaksi epäiltyä Margareta Henriksdotterin kuolemaa. Lempiläisen talon piika Anna Grelsdotter kertoi olleensa kyseisenä päivänä Tottin talossa, ja nähneensä ikkunasta kadulla itkevän naisen, joka oli kulkenut joelle päin.

Turku ennen Turun paloa. G.S. Sergejevin maalaus vuodelta 1811.

Kaupunkilaiset pyrkivät pelastautumaan epämiellyttävistä tilanteista tarkkailemalla ympäristöään suljetun ikkunan läpi. Kaupungin vahtimestari Henrik Olofsson syytti toukokuussa 1687 useita porvareita vartiovuoronsa laiminlyömisestä öisin kaupunkia vartioivassa porvarikaartissa. Porvari Lars Harrinen kertoi kyllä nähneensä ikkunastaan vahtimestarin tulevan noutamaan häntä vartioon, mutta hän oli piiloutunut, sillä tällä oli mukanaan vain kaksi tai kolme miestä. Harrinen arveli, että öiset mellastajat olisivat voineet hyökätä vartion kimppuun, kun miehiä oli niin vähän. Siksi hän jätti menemättä vaaralle alttiiksi.

Laivamiehen vaimo Brita Larsdotter kertoi toukokuussa 1687, että hän oli mennyt räätälimestari Anders Mellenbergin luo ostoksille, mutta ei ollut saanut haluamaansa. Mellenbergin vaimo Valborg oli maannut tuolloin vuoteessa ja sanonut olevansa sairas. Brita palasi talolle tuntia myöhemmin kaupoille ja koputti oveen, mutta hänelle ei avattu. Kun hän kurkisti ikkunasta sisään, istui Valborg penkillä punainen hame yllään ja opetti lapsiaan lukemaan. Kun perheen poika oli tullut avaamaan hänelle oven, oli Valborg sillä välin paneutunut vuoteeseen.

Siveettömäksi epäilty toiminta paljastui toisinaan ikkunan kautta. Porvari Thomas Seppälä valitti helmikuussa 1690, että eräs vaimo Magdalena Filipsdotter oli väittänyt kolme viikkoa aiemmin, kun Seppälän vaimo Kirstin Svensdotter oli lapsivuoteessa, että Seppälä olisi maannut oman piikansa Malin Grelsdotterin. Magdalena kertoi menneensä tuona iltana Seppälään toisen asialle ostamaan paloviinaa, kun vaimo Kirstin makasi tuvassa lapsivuoteessa. Kirstin pyysi Magdalenaa noutamaan toisesta tuvasta piika Malinin laskemaan olutta. Tupa oli ollut kuitenkin lukossa ja hän oli koputtanut oveen. Magdalena oli mennyt kadulle ja katsonut ikkunasta sisään. Vuoteella, joka oli ikkunan alla, olivat maanneet Seppälä ja piika Malin. Uunissa oli ollut pieni tuli paloviinapannun alla. Hän kuuli Malinin pyytävän, että isäntä päästäisi hänet, sillä hän ei jaksanut enää.

Porvari Simon Lydeman kertoi puolestaan huhtikuussa 1695 Somerolta kotoisin olleen koulupojan Gregorius Thomaen käyneen joitakin kertoja Lydemanin piian Maria Larsdotterin luona yöaikaan. Lydeman oli nähnyt ikkunastaan yöllä kello kymmenen teinin kiipeävän planketin yli ja menevän pakaritupaan, jossa piika nukkui. Gregorius kuitenkin kertoi aikovansa avioitua Marian kanssa heti, kun hän olisi saanut kesällä eron koulusta.

Jacobus Vrelin 1600-luvulla maalaamassa teoksessa nainen vilkuttaa ikkunan takana olevalle tytölle. Kuva: Fondation Custodia, Frits Lugt Collection.

Ikkunoista huutelijat ja luukkujen kolistelijat

Ikkunat mahdollistivat kanssakäymisen ja toisten tarkkailun, sekä sisältä ulos, että ulkoa sisälle. Tämä tarkkailu ei aina suuntautunut johonkin yksittäiseen asiaan, vaan ikkunassa voitiin seisoskella seuraamassa katuelämää. Arvatenkin tällöin vaihdettiin muutama sana tuttavien kanssa, mutta vieraammatkin ihmiset saattoivat sanoa samalla mielipiteensä. Kaupungin toisesta oikeusasteesta huolehtinut kämneri Johan Jessenhausen kertoi seisseensä toukokuussa 1661 tupansa avoimen ikkunan ääressä, kun vaimo Lisbeta Johansdotter oli kulkenut kadulla ikkunan ohi. Vaimo oli humalapäissään haukkunut kämneriä kelmiksi, varkaaksi ja koiraksi.

Marttilan Ruskolasta ollut ratsumies Henrik Mårtensson valitti syyskuussa 1668, että pyöveli Mickel Henriksson oli käynyt edellisenä iltana hänen kimppuunsa kadulla. Ilman mitään syytä mestarismies oli vetänyt häntä hiuksista, lyönyt miekan lappeella ja ryövännyt hänen hattunsa. Lopulta Mickel oli raahannut hänet renkinsä kanssa pyövelin taloon ja pannut hänen jalkansa rautoihin. Kaupunginpalvelija Erik kertoi menneensä pyövelin talolle pormestarin määräyksestä, mutta Mickel ei ollut enää kotona. Erik oli kysynyt Henrikiltä ikkunan kautta, miten tämän asiat olivat. Henrik oli vastannut, että hän istui kiinni. Kun Erik kysyi, miten niin kiinni, vastasi talossa ollut Margareta Mickelsdotter, että hän istui kiinni niin kuin raudoissa istuttiin.

Piipunpolttaja ikkunassa. Adriaen van Ostade (1610−1684). Kuva: Kansallisgalleria.

Kun isännän ja vuokralaisen välille syntyi erimielisyyttä, voitiin ikkunoita käyttää vaikkapa vuokralaisen häätämiseen. Tullikirjuri Johan Torsk kertoi syyskuussa 1688 vuokranneensa Nils Rasiaisen leskeltä Gertrud Persdotterilta tuvan ja pienen kylmän kamarin. Lesken vävy Johan Jöransson oli rikkonut sopimuksen. Torskin ollessa poissa Johan mennyt tuvalle ja nostanut sekä oven että ikkunan sijoiltaan haukkuen samalla Torskin vaimoa. Johan oli heitellyt kiviä tupaan niin, että jos vaimo ei olisi saanut lapsiaan turvaan penkin alle, olisivat kivet tappaneet heidät vaimon mukaan.

Samanlainen tilanne sattui perheen kesken Sillin talossa. Nils Silli ja hänen vaimonsa Lisbeta Brusiusdotter valittivat lokakuussa 1660 miehen pojasta Jakob Sillistä ja tämän vaimosta Kirstin Simonsdotterista, että nämä olivat tapelleet vanhempien kanssa. Ilmeni kuitenkin, että vanhukset olivat itse kiusanneet nuorempaa paria monin tavoin. Isä oli esimerkiksi heitellyt kiviä ikkunasta heidän tupaansa ja vienyt sieltä vuodevaatteet ja muuta tavaraa.

Porvari Karl Pictoriuksen vaimo Elin Henriksdotter valitti helmikuussa 1697 porvari Axel Hurun tulleen edellisen markkinapäivän iltana kymmeneltä illalla ja hakanneen kivellä hänen ikkunaluukkuaan. Elin meni kadulle katsomaan, kuka siellä metelöi, kysyen samalla, kuka kelmi ja hunsvotti häiritsi häntä siihen aikaan. Axel kutsui puolestaan vaimoa kevytkenkäiseksi huoraksi. Axelin mukaan hän tuli illalla Kopo Jakobin luota, jolloin Elin seisoi portillaan ja sanoi hänelle, että mitä se kelmi ja rankkipytty kävi hakkaamassa hänen ikkunaansa. Axel kielsi hakanneensa koskaan vaimon ikkunaan. Lopulta osapuolet totesivat, etteivät he tienneet toisistaan kuin kunniallista ja hyvää, mikä kirjattiin oikeuden pöytäkirjaan.

Räätälimestari Anders Mellenberg valitti toukokuussa 1709, että pyöveli Jöran Jöransson oli tullut hänen taloonsa Palmusunnuntaina juuri, kun hän oli lähdössä tuomiokirkkoon iltapalvelukseen. Kun pyöveli ei saanut vaatimaansa velkaa, ratsasti hän Mellenbergin ikkunan alla ja kutsui häntä kelmiksi. Kaksi päivää myöhemmin pyöveli oli jälleen ratsastanut edestakaisin Mellenbergin ikkunansa alla ja haukkunut häntä. Räätälimestari Pahlmanin todistuksen mukaan pyöveli huusi, että hän rikkoisi Mellenbergin ikkunat, jos ei saisi rahojaan.

Työskentelyä kellarin avonaisilla ikkunaluukuilla. Adriaen van Ostaden piirros vuodelta 1671. Kuva: Wellcome Collection.

Ikkunan alla huutaminen ja ikkunaluukkujen kolistelu yöaikaan osoittautui yleensä humalaisten päähänpistoksi ja siitä rankaistiin ankarasti sakoilla. Pormestari Mårten Sigfridsson valitti joulukuussa 1643, että jotkin ylioppilaat olivat haukkuneet häntä kadulta ikkunan kautta. Suutarinkisälli Olof Grelsson oli puolestaan rikkonut joulurauhaa vuonna 1691 heittelemällä kiviä Aninkaistenkadulla hansikkaantekijä Kristoffer Elofin ikkunaluukkuihin.

Kasper Hörnigk valitti joulukuussa 1661, että ratsumies Matts Bertilssonin vaimo Sara Grelsdotter oli levittänyt huhua, että Hörnigkin vaimo olisi poikennut aviovuoteesta ja harjoittanut haureutta vaimon miehen Matts Bertilssonin kanssa. Hörnigk valitti lisäksi, että Sara oli hakannut hänen porttiinsa ja ikkunaansa myöhään illalla kello seitsemän ja kahdeksan välillä ja häirinnyt siten hänen kotirauhaansa.

Matts Järsän leski Valborg Simonsdotter kertoi syyskuussa 1663, että edesmenneen Matts Liukkaan piika Brita ja Matts Huiskun tytärpuoli piika Agneta Jöransdotter olivat tulleet jokin aika sitten kello yhdeksän illalla hovioikeuden presidentti Skytten työstä ja kulkeneet Simolan vanhan tuvan ikkunan ohi ja vaatineet sisällä olleelta Raunistulan Thomasilta kahta olutkannullista sanoen: Etkös maksa kahta kannullista olutta, sinä huoripukki, joka olet maannut Matts Läckaren vaimon!. Valborg Simonsdotter oli kuullut tämän avattuaan ikkunan. Kun hän oli käskenyt Agnetaa vaikenemaan, oli tämä sanonut hänelle: Mitä sanot, senkin huora!. Molemmat piiat olivat olleet Valborgin mukaan epäilemättä humalassa.

Kaupunginluutnantti Erik Henriksson Bock valitti toukokuussa 1666 Lars Fråstin tyttärestä Ingeborg Fråstista, että tämä oli kutsunut luutnanttia siannussijaksi. Ingeborgin mukaan sana ei ollut hänen itsensä keksimä, vaan sen oli sanonut luutnantin entinen piika Agneta Eriksdotter. Piika kielsi tämän ja sanoi olleensa etsimässä kadonnutta kukkoa, kun Ingeborg oli huutanut häntä ikkunasta siannussijan piiaksi.

Raision Ihalan Jöran Bengtsson kertoi elokuussa 1671, että hän oli kävellyt kadulla humalassa edellisenä lauantai-iltana kello kuudelta. Tällöin Brita Liukas oli ollut Hebendrusin lesken tuvan ikkunassa ja kutsunut hänet sisään. Mentyään tupaan hän oli ostanut tuopillisen olutta ja maksanut rahoistaan, joita hänellä oli 11½ taalaria solmittuna kankaaseen. Kun talollinen oli mennyt nukkumaan Johan Poson luo, oli Brita Liukas seurannut häntä ja varastanut suurimman osan rahoista talollisen housuntaskusta.

Talollisen leski Valborg Jakobsdotter Paraisten Kyrkängistä kertoi oikeudelle toukokuussa 1690 olleensa edellisenä päivänä kauppias Simon Lydemanin luona ja vaatineensa tältä tämän miniän lapsen imettämispalkkaa 11 viikon ajalta. Simon oli antanut tästä hyvästä leskelle kaksi korvapuustia kadulla. Lydeman sanoi jo maksaneensa, mutta kun hän ei saanut leskeltä rauhaa, oli hän mennyt puutarhaansa. Leski oli mennyt portista kadulle ikkunan alle ja huutanut siellä, että Lydeman oli lyönyt imettäjän ollessa talossa miniäänsä niin pahoin, ettei tämä saisi enää koskaan terveyttään takaisin ja saattaisi kuolla. Kun Lydeman oli mennyt portista kadulle, oli leski juossut karkuun ja kaatunut. Koska leski näytti olevan pyörtymässä, käski Lydeman renkinsä heittää vettä tämän päälle. Kun leski kuuli tämän, juoksi hän heti pakoon. Leski ei voinut lopulta osoittaa, että Lydeman olisi lyönyt häntä.

Pyöveli Matts Tasainen kertoi syyskuussa 1690 olleensa sikajahdissa raadin määräyksestä, mutta kankurimestari Herman Haakzin vaimon Kirstin Mattsdotterin estäneen häntä toimittamasta virkaansa. Vaimo oli avannut ikkunan ja huutanut: ”Sinä pyöveli ja pyövelinruoka, mitä sinä teet täällä Uudenkaupungin korttelissa, painu torille, siellä sinulla on tekemistä!” Pyöveli oli vastannut kysyen, aikoiko vaimo viedä hänen virkansa.

Henrik Vääräjalan vaimo Brita Klemetsdotterin käyttäytyi harvinaisen röyhkeästi, kun hän kertoi kesäkuussa 1697 menneensä edellisenä aamuna kello yhdeksän ja kymmenen välillä edesmenneen Lorentz Gerdtin pihalle noutamaan vettä kaivosta. Hän oli nähnyt kahden hänelle tuntemattoman miehen seisovan kivituvan edessä. Nostettuaan vettä ämpäriinsä hän oli laskenut sen ja mennyt luvatta Gerdtin tupaan, sillä hän oli ollut hyvin peloissaan miesten takia. Tuvasta hän oli löytänyt kaapista kannun, joka oli ollut täynnä olutta. Katsottuaan ikkunasta kadulle, hän oli huomannut siellä kolme poikaa. Brita oli kutsunut pojat luokseen ja he olivat juoneet oluesta niin paljon kuin jaksoivat. Sitten hän kuljetti suuremman kannun kotiinsa, sillä Brita selitti, että hänellä oli oikeus pitää se, minkä hän oli löytänyt.

Yksi pojista kertoi, että hän oli seissyt kyseisen päivän aamuna Tiirikkalankadulla, kun Brita kutsui heitä ikkunasta katsomaan, kuinka kaunis tupa Gerdtin talossa oli. Pojat eivät olleet halunneet ensin mennä, mutta Brita oli nojautunut ulommas ikkunassa ja kutsunut heitä edelleen. Portin luona he olivat nähneet kaksi miestä, jotka olivat myös kuulleet Britan huudot. Sisällä Brita ilmoitti löytäneensä kaapista olutta ja he olivat juoneet sitä. Brita oli ollut humalassa ja langennut polvilleen juomaan olutta. Loput he veivät mennessään.

Nainen ikkunassa. (Jacobus Vrel, 1654). Kuva: Kunsthistorisches Museum, Wien.

Rikotut ikkunat

Teini Matts Johansson oli uhannut maaliskuussa 1664 rikkoa piika Anna Hassin tuvan ikkunat. Kun ne sitten rikottiin, epäili Anna Mattsia syylliseksi. Matts kielsi asian ja lupasi tuoda todistajat oikeuteen. Tätä hän ei kuitenkaan kyennyt tekemään, eikä hän halunnut itsekään vannoa syyttömyyttään. Siksi koulumestari Matthias Rothovius oli antanut asian kämneriin tuomittavaksi koulun tuomiovallan ulkopuolelle. Oikeus tuomitsi Mattsin maksamaan ikkunoiden korjaamisesta seitsemän markkaa, jonka Anna oli joutunut maksamaan lasimestarille. Hän joutui korvaamaan lisäksi kolmella markalla Annan muita kuluja ja hänen lopullinen rangaistuksensa annettiin koulumestarin käsiin.

Pyöveli Mickel Henrikinpojan äiti Brita Klemetsdotter käyttäytyi poikansa mukaan keväällä 1668 humalassa niin omituisesti, että pyöveli oli joutunut asumaan anoppipuolensa luona kymmenen viikkoa. Sinnekin Brita oli tullut ja rikkonut ikkunat paljaalla nyrkillä humalassa. Mestari Johan Sevo valitti maaliskuussa 1675, että laivamies Nils Pust oli tullut hänen taloonsa humalassa. Kun hänet ajettiin ulos ja portti lukittiin hänen takanaan, rikkoi hän kaksi talon ikkunoista kyynärpäällään. Nils Pust tuomittiin kotirauhan rikkomisesta 40 hopeamarkan sakkoon ja hänet määrättiin korvaamaan rikkomansa ikkunat.

Jos ikkunoiden rikkoja aiottiin pitää tutkintavankeudessa raatihuoneella, tuli hänet sinne hankkineen uhrin ruokkia häntä siellä. Siten raati lähetti marraskuussa 1684 raastuvan vahtimestari Sven Anderssonin kysymään inspehtori Olof Edhneriltä, halusiko tämä ylläpitää hänen ikkunansa rikkonutta ja kotirauhaansa häirinnyttä Mickel Jakobssonia kaupunginvankilassa. Edhner ilmoitti, ettei maksaisi tämän ruokaa vankeusajalta. Siksi Mickel tuomittiin heti korvaamaan ikkuna ja maksamaan sakkoina 40 hopeamarkkaa. Koska hänellä ei ollut varaa siihen, sai hän juosta kujanjuoksun heti.

Miehuullinen kapteeni Petter von Hagen vaati lokakuussa 1688 piika Valborg Klemetsdotteria kertomaan, ketkä olivat ryypänneet äskettäin eräänä iltana piian isännän kruununvouti Per Erlandssonin luona linnanpuutarhassa ja sitten rikkoneet von Hagenin ikkunat. Piika vastasi, ettei hän tiennyt näiden nimiä, mutta että hän tunnistaisi kyllä heidän kasvonsa. Istuttuaan kolme päivää vankeudessa piika kertoi heidän olleen kolme ylioppilasta, joten asian käsittely siirrettiin akatemian konsistoriin.

Mies ikkunassa tuoppi kädessä. Adriaen van Ostaden (1610−1684) teokseen pohjautuva etsaus 1800-luvulta. Kuva: Wellcome Collection.

Kaupunginvouti Sigfrid Johansson vaati marraskuussa 1641 rangaistusta joillekin kirjuripojille. Pojat olivat kivittäneet Petter Fachtin vaimon kivitalon toisen kerroksen ikkunan rikki joitakin viikkoja aiemmin. Syynä tähän oli poikien mukaan Wellam Gordon, joka asui kestinä yläkerran kamarissa. Koska he olivat tehneet tekonsa laumana, tuomittiin heidät kaikki 40 markan sakkoon ja korjauttamaan ikkuna.

Matts Koukkarin vaimo valitti lokakuussa 1647 kahdesta ratsumiehestä Henrik ja Johan Klemetssonista, jotka olivat veljeksiä sekä Kärsämäen laivamiehestä Mickel Jakobssonista. Nämä olivat tulleet humalassa Koukkarin vaimon krouviin kello kahdeksan edellisenä lauantai-iltana ja halunneet ostaa olutta. Kun vaimo oli kieltäytynyt myymästä sitä niin myöhään, olivat he ilmoittaneet menevänsä Köppilän krouviin. Kun siellä oli tullut tappelua, olivat he palanneet Koukkarin portille ja läväyttäneet sen auki. Kun talon vuokralaiset, eräs ylioppilas ja kutoja Eskil Mattsson olivat tulleet metelin hälyttäminä tupaan, olivat miehet painuneet pihalle ja rikkoneet yhdeksän ikkunaruutua. Syyllisille tuomittiin sakkoja ja heidän tuli korjauttaa ikkuna.

Lars Frosti ilmoitti maaliskuussa 1653 voivansa osoittaa neljä eri kohtaa todistajien avulla, joissa Simon Ugnin tytär Elisabet Simonsdotter oli rikkonut häntä vastaan. Ensiksikin Elisabet oli tuikannut tulen hänen karjasuojansa alle, jossa säilytettiin heiniä ja muuta karjan rehua. Mikäli hänen luonaan yöpyneet talonpojat eivät olisi sammuttaneet tulta, olisi koko talo palanut poroksi. Toisella kertaa Elisabet oli heittänyt päretulen karjasuojaan ikkuna-aukosta, mutta se oli sammutettu tälläkin kertaa. Kolmanneksi Elisabet oli rikkonut hänen pirttinsä ja saunansa ikkunan. Neljänneksi Elisabet oli rikkonut kahdesti hänen pakaritupansa ikkunan.

Rikkinäisiä ikkunaruutuja. Kuva: Anton Bader/Flickr (CC BY-NC-ND 2.0).

Turun koulujen ikkunat olivat erityisessä vaarassa, kun ylioppilaat ja koulupojat saivat humalapäissään idean rikkoa ne. Erityisesti Akatemian karsserin eli vankihuoneen ikkunat ja muutkin rakenteet saivat tuta vihanpurkaukset. Mestari Martinus Miltopaeus valitti maaliskuussa 1660 Akatemian Senaatin puolesta sitä, että Anders Pihkalan poika Matts oli heittänyt akatemian karsserin eli vankilan ikkunan rikki kivellä. Matts sanoi, ettei hän ollut yksin, vaan että hänen kanssaan teossa oli ollut erään lesken poika Abraham Mätäjärveltä. Miltopaeuksen mielestä Mattsia ei voinut vapauttaa vastuusta, sillä hän oli kajonnut kruunun omaisuuteen.

Turun triviaalikoulun rehtori, maisteri Gabriel Fortelius kertoi syyskuussa 1680, että kirkon muurissa sijainneesta koulutalosta oli rikottu kaksi kadulle päin ollutta ikkunaa ja neljä kirkkomaalle avautunutta ikkunaa. Teosta hän epäili äskettäin koulusta lähtenyttä koulupoikaa Erik Mickelssonia. Tämä kertoi kulkeneensa koulun ohi toisen koulupojan Andreas Samuelssonin kanssa. Tämä oli ollut jonkin verran humalassa ja kiukuissaan, ja rikkonut kadun puoleiset ikkunat. Hautausmaalle olevista ikkunoista hän ei tiennyt mitään. Hän pyysi armoa, mutta rehtori ei suostunut siihen, joten Erik sai sakkonsa. Asianajaja Petter Bladh puolestaan valitti vuoden 1688 marraskuussa 13-vuotiaan koulupojan Anders Anderssonin rikkoneen edellisenä yönä häneltä 13 ikkunaruutua. Bladh vaati koulun rehtoria rankaisemaan poikaa tällaisesta ilkityöstä. Poika tunnusti tekonsa ja lupasi korvata ikkunaruudut, mihin Bladh tyytyi.

Koulupoikien päähänpistoista saivat kärsiä myös tavalliset kaupunkilaiset. Öisillä rymistelyreissuilla olivat vaarassa aivan satunnaistenkin kaupunkilaisten ikkunat. Poikia epäiltiin toisinaan myös syyttä tällaisista rikkomuksista. Koulupoika Anders Andersson valitti marraskuussa 1694 sitä, että porvari Daniel Kukalan leski Lisbeta Larsdotter oli puhunut hänen ja koulupoika Gabriel Gabrieliksen rikkoneen yöaikaan hänen ikkunansa ja pitäneen luonaan piikoja, josta he olisivat istuneet jalkapuussa kolme päivää. Anders kertoi heidän kyllä käyneen lesken portilla kyselemässä toveriaan Gabriel Johannista.

Jalkapuut Suomen kansallismuseon kokoelmista. CC BY 4.0.

Jöran Murmästaren vaimo Gertud Klemetsdotter kertoi toukokuussa 1660, että linnan oluenpanija Bertil oli ryypännyt vähän aiemmin heidän naapurinsa Johan Pyrrin luona. Mentyään tämän pihalle Bertil oli sanonut, että hän halusi lyödä sisään Murmästaren ikkunat, jotka olivat Pyrrin pihalle päin. Vaikka Pyrri oli kieltänyt häntä, oli hän iskenyt ikkunat sisään niin, että sairaana maannut Murmästare oli pelästynyt ja hänen tautinsa oli pahentunut.

Jöran Rasiaisen vaimo Gertrud Persdotter valitti kesäkuussa 1662, että Ruotsissa syntynyt Hans Dalpil ja Johan Olofsson olivat kulkeneet remuten ylös ja alas Koulukatua edellisenä iltana kello kahdeksan ja yhdeksän välillä kivääri ja keppi kädessään. Tultuaan heidän ikkunansa alle, olivat he lyöneet kiväärillä rikki kaksi ikkunaruutua. Rasiainen oli ollut juuri aterialla pappi Matts Ryngin ja joidenkin muiden vieraidensa kanssa, kun lasinsirut sinkoilivat tupaan. Rasiainen oli kiivennyt ikkunasta kadulle ottamaan kivääriä ja hänen naapurinsa suutari Mårten Eskilsson oli rynnännyt samoin ikkunasta hänen avukseen.

Turun pyöveli Jakob Jöransson riehui jouluna 1664 ja rikkoi siten joulurauhaa useiden ihmisten luona. Akatemian kivalteri Karl Bertilsson kertoi pyövelin tulleen kolmantena joulupäivänä Henrik Fläskilän portille kello kolme iltapäivällä ja hakanneen siihen. Kun hän ei päässyt heti sisään, oli hän potkinut porttia. Seuraavaksi hän oli repinyt irti ikkunaluukun, jolla hän oli aikonut rikkoa ikkunat kuitenkaan tekemättä sitä. Sen sijaan hän oli lyönyt luukun neljään kappaleeseen.

Myös Jakob Jöranssonin seuraaja pyövelinä Mickel Henriksson syyllistyi ikkunoiden rikkomiseen. Nils Mattssonin vaimo Julia Andersdotter kertoi toukokuussa 1666, että kun hän oli syyttänyt edellisenä keskiviikkona pyöveli Mickeliä varkaudesta, oli tämä tullut saman päivän iltana heidän ovelleen ja hakannut siihen raivoissaan paljastetulla miekalla. Pyöveli oli heittänyt seitsemän kiveä ikkunasta sisään ja rikkonut kaikki ruudut.

Miehiä ikkunassa. Adriaen van Ostaden (1610−1685) teoksen pohjalta 1700-luvulla tehty etsaus. Kuva: Wellcome Collection.

Humalaiset aiheuttivat vahinkoa myös omille ikkunoilleen. Esimerkiksi Lars Frostin levotonta elämää viettänyt tytär Ingeborg, joka oli myös edellä mainitun pyöveli Mickel Henrikssonin rakastajatar, oli ollut joulukuussa 1667 humalassa ja rikkonut joitakin ikkunaruutuja heidän tuvastaan oluttuopilla.

Ylioppilas Johan Beckman valitti maaliskuussa 1670 siitä, että piika Margareta Eskilsdotter Rasva oli kummitellut kaksi yötä aiemmin. Hän oli piiloutunut asessori Johannes Wasseniuksen taloon illalla, kun portti oli vielä ollut auki. Yöllä hän oli sitten kummitellut ja aiheuttanut väessä kauhua. Hänellä oli ollut kädessään halko, jolla hän oli kolkutellut seiniä, penkkejä ja kaappeja, ja Jumala paratkoon, käyttäytynyt kuin Saatana. Raivopäissään hän oli rikkonut joitakin ikkunaruutuja ja möyrynnyt kummitellessaan kuin karhu metsässä. Kun väki oli lopulta uskaltautunut katsomaan, mikä äänen aiheutti, oli hän piiloutunut ja ollut vaiti. Hänet löydettiin lopulta ja nyt häneltä kysyttiin, miksi hän oli kummitellut niin perkeleellisesti. Margareta kertoi talon piikojen houkutelleen hänet tekoon.

Kun ikkunaruutuja rikkoutui, ei teko ollut aina tarkoituksellinen. Simon Olofsson oli hakenut herransa asessori Johan Stålhandsken tuolin huhtikuussa 1671 puusepältä ja ollut kantamassa sitä kotiin Kuningattaren poikkikadulla, kun hän oli joutunut kadun kapeuden vuoksi Pöytyän Juotolan Jakob Larssonin reen ja seinän väliin niin, että kohdalla olleen talon viisi ikkunaruutua oli särkynyt.

Ruokatavarakauppiaan renkiä Simon Henrikssonia syytettiin maaliskuussa 1681 siitä, että hän oli heitellyt lumipalloja torilla ja tullut rikkoneeksi everstiluutnantti Berndt Rehbinderin ikkunan. Hän kielsi tämän ja sanoi saaneensa kyllä vuonna 1672 yhteensä 40 hopeamarkan sakon sunnuntaisesta lumipallojen heittelystään torilla, sillä se oli kielletty sekä arkipäivinä että pyhäisin. Simon ei voinut vapauttaa itseään syytteestä ja hän sai toisen 40 hopeamarkan sakon ruotsalaisen iltapalveluksen aikana tapahtuneesta vallattomuudestaan.

Räätäli Henrik Mårtensson valitti toukokuussa 1684 Brita Thomasdotter Tuulensuusta, että tämä veti kännit myöhään illalla ja aikaisin päivällä ja haukkui häntä hulluudessaan, kuten oli tapahtunut 12. toukokuuta 1684. Brita oli ajanut Henrikiä takaa aina tämän omalle pihalle, hakannut Henrikin ikkunaluukkua kolmeen eri kertaan kivellä ja särkenyt luukun siteen kutsuen räätäliä kelmiksi.

Varas kiipeää ikkunasta

Tammikuussa 1644 tutkittiin varkauksia, jotka papin poika Johan Mickelsson, kaupungin vanhan piiskurin poika Gabriel Thomasson, jotka olivat molemmat 12 ikävuodellaan sekä entisen pyövelin nuorempi poika Sigfrid Bertilsson olivat suorittaneet Hans Ahvastin ja Petter Sågerin kauppapuodeissa. Kaksi muuta poikaa kertoivat joutuneensa tähän hulluuteen pyövelin pojan houkuttelemina. Tämä oli tullut eräänä iltana kello viisi heidän luokseen ja pyytänyt seuraamaan itseään. Hän oli johdattanut heidät Ahvastin puodille, jonka ikkunan pielestä oli puuttunut kivi. He olivat irrottaneet niitä lisää, kunnes aukosta oli mahtunut käsi sisään. He olivat avanneet ikkunan haan ja päässeet sisään sitä kautta.

Oikeus selvitti joulukuussa 1649 Margareta Klemetsdotter Posoilan varkautta. Kultaseppämestari Joachim Krokenek syytti häntä siitä, että hän oli varastanut 20 dukaatin painoisen kultaisen ranneketjun mestarin työpajasta. Margareta selitti, ettei hän ollut varastanut ranneketjua, vaan että mestarin oppipoika, edesmenneen Wellam Hollenderin poika, oli tarjonnut sitä hänelle. Poika kielsi tämän ja sanoi sen olevan mahdotonta, sillä hän ei olisi ylettänyt verstaassa ottamaan ranneketjua, joka oli korkealla olevalla ikkunalla rasiassa.

Anders Merthenin lapsen imettäjä Malin Bertilsdotter valitti toukokuussa 1650, että Annika Mattsdotter oli varastanut häneltä hopealusikan ja kaksi taalaria. Annika myönsi ottaneensa rahat keittiön ikkunan kautta, mutta kielsi vieneensä lusikkaa. Varas Sigfrid Påvalssonia tutkittiin puolestaan elokuussa 1661. Hän oli varastanut Salomon Svärdfeijaren ikkunasta kymmenen taalarin arvoisen miekan. Pyövelin leski Brita Klemetsdotter taasen valitti lokakuussa 1664, että Mickel Teppoi oli saanut joitakin päiviä aikaisemmin lesken oman pojan Anders Henrikssonin varastamaan äitinsä ja edesmenneen isänsä tavaroita. Poika oli ottanut äitinsä poissa ollessa tämän arkusta tavaroita ja isänsä vaatteet ja antanut ne ikkunasta ulkona olleelle Teppoille.

Johan Lambert tiesi kertoa toukokuussa 1663 raastuvassa Jöran Tynilän lesken Elisabet Jakobsdotterin luona tapahtuneesta varkaudesta. Hänen kivitupaansa oli murtauduttu edellisen joulun ja uudenvuoden välillä rikkomalla ikkuna. Sieltä oli varastettu koko hänen omaisuutensa rahana ja hänellä panttina olleet kultasormukset ja hopeamaljat.

Vuonna 1663 selvitettiin pitkässä oikeudenkäynnissä sitä, oliko Thomas Rapapää kumppaneineen mennyt leski Elisabet Jakobsdotterin kivitupaan ikkunasta, ja varastanut kaiken hänen omaisuutensa. TKA, TRO BIa 33, 23.11.1663, 521-548.

Kämnerissä tutkittiin marraskuussa 1664 varkautta, jonka Eskil Linvävaren Paimion Majankulmalla syntynyt oppipoika Lars Mattsson oli tehnyt akatemian rehtorin Axel Kempen talossa. Lars kertoi kulkeneensa rehtori Kempen jokivarressa sijainneen talon ohi ja murtautuneensa ikkunasta tupaan. Ensimmäisellä kerralla hän oli löytänyt vain joitakin nauhoja ja pienen sukaattitynnyrin. Markkinoiden aikaan hän oli ottanut mukaansa uudelle varasreissulle serkkunsa Sigfrid Anderssonin. Tuolloin he murtautuivat taloon kello 11 yöllä. Päästyään tupaan he olivat huomanneet lukitun arkun, jonka avaimet olivat ikkunalla. Arkusta he saivat runsaasti rahaa.

Mestari Zacharias Lietzenin lesken Katarina Bellckown valtuutettu ilmoitti syyskuussa 1687, että hänen päämieheltään oli varastettu viisi hanhea, joiden varkaaksi epäiltiin Jakob Skomakarea, sillä hänen talostaan oli löydetty hanhen höyheniä, jalkoja ja päitä. Korttelimestari Johan Qvartermästare oli päästänyt ikkunasta pienen pojan Jakobin kamariin avaamaan oven, sillä hän ei ollut saanut avainta. Sieltä löytyi pytyllinen hanhen höyheniä ja päitä.

Raastuvassa tutkittiin joulukuussa 1695 alle 15-vuotiaan tyttösen Elin Karlsdotterin suorittamaa varkautta. Eliniä pidettiin kuulustelujen ajan vangittuna raatihuoneella, josta hänen onnistui paeta pyhäinpäivän iltana. Kiinni saatuna hän kertoi ottaneensa raastuvan istuntosalin avaimen ja avanneensa salin ikkunan, josta hän pääsi torille.

Laivuri Erik Andersson Kalkkila kertoi tammikuussa 1663, että hänen tupansa ikkunalta oli kadonnut joulupäivän aamuna suomalaisen jumalanpalveluksen aikaan kolme hopealusikkaa. Yksi niistä jäljitettiin Matts Koukkarin lesken Valborg Knutsdotterin krouviin, jonne sen oli pantannut eräs laivamiehen leski Karin. Vänrikki Henrik Bengtsson Fahrilta oli puolestaan varastettu kesällä 1663 kaksi 20 taalarin plootua tuvan ikkunan kautta yöaikaan.

Piika Valborg Thomasdotter ilmoitti lokakuussa 1665 lainanneensa kaksi viikkoa aiemmin hautajaissaattoa varten mustan raskihameen toiselta piialta. Palattuaan hautajaisista hän oli laittanut hameen eteiskamariin lähelle ikkunaluukkua, josta se oli varastettu. Hän arveli syylliseksi Jöran Kissalan tytärpuolta Elin Nilsdotteria, joka oli kulkenut siitä kadulla ohi, kun hame katosi. Matts Jakobsson Kivelä valitti syyskuussa 1667 vaimo Karin Nilsdotterin varastaneen viisi viikkoa aiemmin lampaannahkavällyn. Vaimo sanoi, että nyt palveluspaikastaan lähtenyt Kivelän piika oli antanut sen hänelle keittiön ikkunan kautta. Piika Elin Mattsdotter kertoi toukokuussa 1670, että häneltä oli kadonnut toisena pääsiäispäivänä seitsemän luodin painoinen hopealusikka ja hän halusi tietää, mitä laivamiehen leski Beata Larsdotter Ojala tiesi asiasta. Piika oli vienyt seitsemästä ikkunalla olleesta lusikasta kuusi keittiöön pestäväksi ja viimeinen oli kadonnut.

Kauppias Jost Schultz valitti tammikuussa 1668, että varas oli aikonut hänen kivitupaansa varkaisiin tikkaita pitkin ikkunan kautta edellisenä iltana kymmenen aikaan. Varkaus oli jäänyt aikeeksi, sillä kadulla oli kulkenut vielä väkeä.

Asessori Elias Starenskiöld tuli oikeuteen 3. tammikuuta 1691 ja valitti sitä, että hänen taloonsa oli murtauduttu kolme kertaa. Ensimmäinen kerta oli sattunut syksyllä 1688, kun hän itse oli työmatkalla Inkerinmaalla. Tuolloin hänen nyt jo edesmenneen rouvansa kamarin ikkuna oli rikottu ja sen ruutuja varastettu. Toisella kertaa varas oli murtautunut seuraavana talvena saliin ikkunasta ja onkinut rautakoukulla mm. asessorin takin, persialaisen pöytäliinan ja rouvan sekä tyttärien kirkkovaatteet. Muurin juurella lumessa saatettiin nähdä sukkien jäljet, sillä varas ei ollut käyttänyt kenkiä. Kolmannen kerran varas oli tullut seuraavana keväänä. Hän oli yrittänyt salin ja kamarin ikkunoista, mutta niiden suojaluukut oli ruuvattu kiinni, sillä asessori lapsineen oli poissa talosta. Sen sijaan keittiön ikkunaluukut olivat vain säpissä, sillä keittiössä nukkui talonväkeä.

Puiset ikkunaluukut. Kuva: Tomas Jönsson/Örebro läns museum.

Vararaatimies Anders Malmelinin leski Anna Thomasdotter syytti tammikuussa 1697 varastyttö Lisbeta Henriksdotterin vieneen häneltä omaisuutta. Lisbeta oli mm. kiivennyt kolme kertaa lesken keittiön ikkunasta sisään ja vienyt leipää ja jauhoja. Kultaseppä Lars Lundin leski Karin Månsdotter kertoi maaliskuussa 1697, että kun hän oli ollut poissa kotoaan kaksi tuntia ostamassa ruiskapallista, oli hänen taloonsa tullut porvari Simon Sarvan vaimo Maria Eriksdotter irrottanut hänen ikkunansa ja varastanut hänen arkustaan leipää ja muuta tavaraa.

Porvari Jakob Eskola ilmoitti huhtikuussa 1697, että hänen tuvastaan oli varastettu toisen pääsiäispäivän iltajumalanpalveluksen aikaan kymmenen leipää. Eskola oli pian huomannut, että varkaita olivat hänen oma 12-vuotias poikansa Johan ja porvari Sigfrid Haaran 10-vuotias tytär Kirstin. Eskola oli ottanut karkuteille lähteneen poikansa kiinni ja antanut piiskata tämän. Kirstin Sigfridsdotter kertoi, ettei hän ollut mukana varastamassa leipiä. Hän oli ainoastaan auttanut Johanin sisään ikkunasta, kun tämä niin pyysi. Akatemian rehtori Laurentius Braun kertoi toukokuussa 1697, että hänen ruokakomeronsa ikkunasta, joka antoi joelle, oli menty sisään perjantaina 30. huhtikuuta. Sieltä varastettiin 20 kappaa ruisjauhoja ja kymmenen kappaa ohrajauhoja sekä jotakin muuta pientä.

Kihlakunnantuomari Erik Rosendahlin piika Susanna Mårtensdotter kertoi heinäkuussa 1697 erään piian tulleen yöllä jokirannan paalutuksen yli Rosendahlin saunaan valoaukosta ja tarttunut Susannaa käsivarresta ja halunnut kääntää hänet hänen maatessaan saunan lauteilla. Tällöin Susanna oli herännyt ja säikähtänyt, sillä piialla oli ollut puukko kädessään ja Susanna oli luullut tämän aikovan vahingoittaa häntä. Kyseinen Margareta Mattsdotter oli kuitenkin tullut vain ruokavarkaisiin.

Jalosyntyinen neito Maria Lagermarck kertoi heinäkuussa 1697 majoittuneensa edellisenä kesänä porvari Anders Gråån luo. Häneltä oli kuitenkin varastettu tavaroita. Gråå oli vakuuttanut, että huoneet olivat turvalliset, mutta silti varkaat olivat päässeet sisään pihan puolella olleesta ikkunasta ja kamarin eteisen vintin kautta. Gråå vastasi, ettei hän ollut puhunut mitään huoneiden turvallisuudesta, vaan ainoastaan, että ne olivat talon parhaat.

———

FT Veli Pekka Toropainen on Turun yliopiston arkeologian ja Suomen historian tutkija, joka on erikoistunut Turun 1600-luvun historiaan. 

Lähteet:

Alkuperäislähteet

Kansallisarkisto (Helsinki)

Raastuvanoikeuksien renovoidut pöytäkirjat
Turun kämnerinoikeuden pöytäkirjat 1642-98 (KA z:172-z:205)

Turun kaupunginarkisto (Turku)
Turun maistraatin arkisto
Turun raastuvanoikeuden pöytäkirjat 1624─1723 (BIa 1−BIa 84)

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.