Kuinka yleisiä kotieläimiä olivat kanat Suomessa noin vuosina 800–1100 (viikinkiajalla)? – Lukijan kysymys
Kesykana (Gallus domesticus) polveutuu kaakkoisaasialaisesta viidakkokanasta (Gallus gallus). Vaikka kesykana levisi Etelä-Eurooppaan jo 4500 vuotta sitten (Ukkonen & Mannermaa 2017: 175), kesti linnun kulkeutuminen Pohjois-Eurooppaan paljon kauemmin. Skandinaviassa ja Virossa ensimmäiset kanalöydöt ajoittuvat rautakauden alkuun, ajanlaskun alun tienoille (Bläuer 2015: 145; Ehrlich et al. 2021: 162), mutta ilmeisesti kyse oli tuolloin vielä hyvin harvinaisesta eläimestä. Sekä Ruotsissa että Virossa kanojen määrä alkoi lisääntyä vasta 500-luvulla ja sen jälkeen (Ehrlich et al. 2021), ja myös Suomeen ja Norjaan ensimmäiset kanat tuotiin nykytietojen mukaan merovingiajalla (n. 600–800-lukujen välisenä aikana). Suomen vanhimmat radiohiiliajoitetut kananluut ovat Isonkyrön Levänluhdan vesikalmistosta ja Salon Riihikankareen rautakautiselta asuinpaikalta. Levänluhdasta löytynyt kanan luu ajoittuu noin vuoteen 775 (Wessman et al. 2018: 446) ja Salon Riihikankareen luu suunnilleen samalle ajalle 700–800-lukujen vaihteeseen (Ukkonen & Mannermaa 2017: 174).
Vaikuttaa siltä, että jo viikinkiajan kuluessa kana oli levinnyt Suomessakin laajalle, sillä kanojen luita tunnetaan noin kymmeneltä nuoremman rautakauden kohteelta (Ukkonen & Mannermaa 2017: 174). Näiden joukossa on mm. Raision Mulli, Sastamalan Kalliala ja Pirkkalan Tursiannotko (Bläuer 2015: 145; 2017; 2020). Viikinkiajan Staraja Ladogasta on löytynyt myös nuorten kanojen luita, mikä kertoo paikallisesta kanojen kasvatuksesta ja siitä, etteivät kanat olleet enää pohjoisessakaan välttämättä tuontia (Shaymuratova et al. 2019: 110). Tarkkoja kanojen määriä ei kuitenkaan tunneta edes keskiajalta tai historialliselta ajalta, sillä siipikarjasta ei peritty karjaveroa (Bläuer 2015: 146). Kanat muiden lintujen ohella sekä lintujen munat kuuluivat kuitenkin kruunun verotuloihin, mistä syystä kanat olivat yleisiä niin talonpoikien kuin aatelistenkin tiloilla rautakauden jälkeen (Bläuer 2015: 146).
Rautakauden kanoilla oli todennäköisesti myös rituaalista ja symbolista merkitystä. Tursiannotkossa talon piha-alueelta löytyi keramiikka-astiassa haudattu kukko. Myöhempään kansanperinteeseen ja kukkoihin liitettyjen uskomusten perusteella on esitetty, että linnusta haluttiin mahdollisesti pihapiirin suojelija (Bläuer 2017: 20–21; Bläuer & Hukantaival 2013). Virosta on löytynyt koruissa ja riipuksissa hyödynnettyjä kanan luita myöhäisrautakauden konteksteista (Jonuks & Rannamäe 2018: 174). Rautakaudella myös Suomessa käytettyjen pronssisten linturiipusten on usein arveltu kuvaavan myyttisiä sielulintuja tai eksoottisia kyyhkysiä, mutta Tuuli Kurisoo (2016) on ehdottanut, että riipusten linnut ovat todennäköisemmin olleet ideaalisia yleisesityksiä ihmisille tutuista lajeista. Morfologisten piirteiden vuoksi tietyt riipukset esittävät hänen mukaansa nimenomaan kanaa.
Vastaus: FT Ulla Moilanen
Lähteet:
Bläuer, A. 2015. Voita, villaa ja vetoeläimiä. Karhunhammas 17. Turun yliopisto.
Bläuer, A. 2017. Karjaa, riistaa ja turkiksia. Pirkkalan Tursiannotkon myöhäisrautakauden eläinluut. Pirkan maan alta 15: 17–22.
Bläuer, A. 2020. Animal bones in old graves: a zooarchaeological and contextual study on faunal remains and new dated evidence for the ritual re-use of old cemetery sites in Southern and Western Finland. Archaeological and Anthropological Sciences 12, 206 (2020). https://doi.org/10.1007/s12520-020-01165-4
Bläuer. A. & Hukantaival, S. 2013. Erikoisia kanalöytöjä Pirkkalasta: uhrikukko ja Nilkku-Lotta. Suomalaisen maatiaiskanan säilytysohjelman tiedote 1/2013.
Ehrilich, F., Rannamäe, E., Laneman, M. Tõrv, M., Lang, V., Oras, E. & Lõugas, L. 2021. In Search of Estonia’s Earliest Chicken. Estonian Journal of Archaeology, 2021, 25, 2, 160–181.
Jonuks, T. & Rannamäe, E. 2018. Animals and Worldviews: A Diachronic Approach to Tooth and Bone Pendants from the Mesolithic to the Medieval Period in Estonia. In: Livarda, A., Madgwick, R., & Riera, M. S. (Eds.). The bioarchaeology of ritual and religion: 162–178. Oxbow Books.
Kurisoo, T. 2016. Symbolic side of human-bird interfaces in the Late Iron Age (800-1200/1250 AD) Eastern Baltic. 22nd Annual Meeting of the European Association of Archaeologists, 31.8.-4.9.2016., Vilnius.
Shaymuratova (Galinova), D., Askeyev, I. & Askeyev, O. 2019. The Studies of Archaeological Bird Remains from Medieval Staraya Ladoga. New Results and Interpretations. In: Mannermaa, K., Manninen, M.A., Pesonen, P. & Seppänen, L. (Eds.) Helsinki Harvest Proceedings of the 11th Nordic Conference on the Application of Scientific Methods in Archaeology: 93–114. MASF 7, Archaeological Society of Finland.
Ukkonen, P. & Mannermaa, K. 2017. Jääkauden jälkeläiset. Suomen lintujen ja nisäkkäiden varhainen historia. Museoviraston julkaisuja 8. Museovirasto.
KALMISTOPIIRI 