Pirjo Uino
Inkeriläinen arkeologi Aleksandr Ivanovitš Saksa, Karjalan ja Viipurin varhaishistorian tuntija, on poissa. Hän menehtyi 14. elokuuta 2022, vain muutama päivä 71-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen. Saksa oli Pietarissa Venäjän tiedeakatemian Aineellisen kulttuurin historian instituutin (ИИМК РАН) johtava tutkija ja Itä-Suomen yliopiston historia- ja maantieteiden laitoksen dosentti. Tämä muistokirjoitus valottaa hänen tutkijanuraansa ja sen merkitystä.
Aleksandr Saksa ‒ tuttavallisemmin Aleksanteri, Saša, Santtu tai Santeri ‒ syntyi Petroskoissa 11.8.1951. Saksan suku oli Inkerinmaan savakkoja. Kotitalo Kupanitsan Korkassa ja sen rauhallinen pihapiiri savusaunoineen oli hänelle tärkeä lepopaikka. Lapsuuden kotikieli inkerinsuomi avasi ovet Saksalle myös suomalaiseen kulttuuriin ja tiedeyhteisöön.
Kiinnostukseni arkeologiaan sai alkunsa, kun me Inkerin Kupanitsan Korkan kylän koulupojat joskus 1960-luvun puolimaissa ryhdyimme kesäloman aikana kaivamaan lähellä kylää olevaa kurgaania eli hautakumpua, joka tarinan mukaan kuului ”ruotsalaiselle soturille”. Tarkoituksena oli löytää oikea miekka, koska metsistä taistelupaikoilta hankitut tavanomaiset toisen maailmansodan aseet eivät enää riittäneet pojille. ‒ Hautakummusta ei mitään löytynyt, mutta itse asia jäi minua vaivaamaan. (Saksa 1998, 11).
Saksa aloitti 1973 arkeologian opinnot Leningradin valtiollisen yliopiston historiallisessa tiedekunnassa. Tärkeimpiä opettajia olivat Abram D. Stoljar, Gleb S. Lebedev ja Anatoli N. Kirpitšnikov. Jo opiskeluaikana Saksa osallistui Kirpitšnikovin johtamille Käkisalmen linnan (ven. Корела) kaivauksille. Yliopiston jälkeen Saksa hyväksyttiin 1978 aspirantiksi Neuvostoliiton Tiedeakatemian Leningradin osaston arkeologian instituuttiin (ЛОИА СССР, nyk. ИИМК РАН). Slaavilais-suomalaisen arkeologian sektorissa nuorukaisen suomen kielen taidolle oli tilausta; olihan tieteellis-teknillisen yhteistoimintakomitean puitteissa perustettu neuvostoliittolais-suomalainen arkeologian alan työryhmä alkanut järjestää tutkijanvaihtoa ja symposiumeja.
Suomen entisestä Karjalasta, jossa arkeologinen toiminta oli sotien jälkeen ollut vähäistä, muotoutui Saksalle luontevasti keskeisin tutkimuskenttä. Arkeologi Theodor Schvindtin (1851‒1917) jalanjäljissä kulkien Saksan tavoitteena oli löytää suomalaisten aikoinaan tutkimat muinaisjäännökset, rautakautiset kalmistot ja muinaislinnat. Museoviraston arkistosta kopioina saadut luovutetun Karjalan vanhat kaivausraportit ja kartat olivat maastotyössä suureksi avuksi. Jo ensimmäisellä Kannaksen inventointimatkalla 1978 hän onnistui paikantamaan kirjallisuudesta tuttuja rautakauden kohteita Kaukolasta, Käkisalmen maalaiskunnasta, Räisälästä ja Sakkolasta. Sittemmin Saksa ulotti kenttätyöt Laatokan Karjalaan, Hiitolan rannikkoseuduille ja Kurkijoelle. Hän löysi myös ennestään tuntemattomia muinaisjäännöksiä, ristiretki- ja varhaiskeskiaikaisia asuinpaikkoja, kuppikiviä ja uhriröykkiöitä. Suomalaista lisensiaatintyötä vastaava Saksan kandidaattiväitöskirja Karjalan varhaishistoriasta valmistui 1984.
Saksan johtaman Priozerskin (Käkisalmen) arkeologisen ekspedition (1978‒1997) kaivaukset rautakautisilla asuinalueilla Sakkolassa (Lapinlahti eli Ольховка), Räisälässä (Hovinsaari eli Большой полуостров) ja Kurkijoella (Kuuppala) tuottivat paljon uutta tietoa Karjalan varhaishistoriasta. Saksa teki tutkimuksia myös muutamilla Kurkijoen muinaislinnoilla (Lopotti, Hämeenlahti, Rantalinnamäki). Venäjän maantieteellisen seuran retkikunnan mukana hän kävi Suomenlahden ulkosaarillakin (Lavansaari eli Мощный остров, Tytärsaari eli Большой Тютерс) ja teki niillä pieniä kaivauksia.
Luovutettu Karjala oli ollut suomalaisilta suljettua aluetta sodan jälkeen. Vuonna 1988 suomalaiset arkeologit pääsivät ensi kertaa Kannaksen kaivauksille ja tutustumaan sen merkittäviin muinaisjäännöksiin. Saksan kanssa tehdyt kenttämatkat ja kaivaukset perestroikan ja glasnostin myötä avautuneessa Karjalassa olivat suomalaisille kollegoille suuri elämys. Saksa oli puolestaan onnellinen saadessaan esitellä legendaarisia muinaisjäännöksiä ja Ruususen unta nukkuvia kyliä, joiden ”suomalaistalot olivat raunioinakin vahvat”.
Neuvostoaikana kaivauksia tehtiin kahdenvälisenä yhteistyönä Käkisalmen linnassa (1989‒1990) ja Käkisalmen Suotniemen (Яркое) kalmistoalueella (1991). Tutkimuksissa oli mukana myös monien luonnontieteiden edustus (geologia, paleoekologia, kasvitiede, dendrokronologia, 14C-laboratoriot). Uusia yhteishankkeita käynnistyi Venäjänkin aikana, ja Saksan merkitys oli yhteistyön sujuvuuden kannalta niissäkin olennainen. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Saksa oli saanut jatko-opiskelupaikan silloisesta Joensuun yliopistosta. Hän väitteli tohtoriksi rautakauden Karjalan asutushistoriasta (Saksa 1998) ja sai dosentin arvon.
Uusi tutkimuskenttä Saksalle avautui, kun hänet nimitettiin Viipurin arkeologisen ekspedition johtajaksi. Hänen johdollaan kaivauksia tehtiin Viipurin keskiaikaisessa kaupungissa 1998‒2015. (Linkki Suomen Kuvalehden artikkeliin ”Etsikää Agricolan hauta”). Näitä tutkimuksia rahoitti Suomen puolelta pääosin Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö. Kenttätöihin osallistui nytkin ajoittain suomalaisia opiskelijoita. Puretun kaupunginmuurin osat, hirsitalojen, katu- ja viemäriverkoston jäännökset sekä runsas löytöaineisto lisäsivät merkittävästi tietämystä keskiajan ihmisten elämästä ja kaupungin varhaisimmasta kehityksestä. Edustava otos Saksan kaivauslöytöjä on esillä Pantsarlahden bastioniin sijoitetussa Viipurin Eremitaašin arkeologisessa näyttelyssä, joka avattiin 2013.
Suomalainen tohtorintutkinto ei tuonut Saksalle Venäjän tiedeakatemian mittapuiden mukaista tieteellistä pätevyyttä, joten hän väitteli uudemman kerran tohtoriksi Pietarissa 2007 venäjänkielisellä teoksella (Saksa 2010). Saksan kolme monografiaa ja noin 150 artikkelia osoittavat laajaa asiantuntijuutta Karjalan varhaishistorian ja keskiaikaisten kaupunkien tutkijana. Saksa oli mukana useissa yhteisjulkaisuissa ja kirjahankkeissa. Viimeiseksi jäänyt monografia (Saksa 2020) kertoo yhden keskiaikaisen viipurilaistalon historiasta osoitteessa Luostarinkatu 8.
Saksa kuului Venäjän tiedeakatemian tieteellisiin neuvostoihin ja oli kunniajäsen Yleisvenäläisen historia- ja kulttuurimuistomerkkien suojelun seurassa (ВООПИиК). Väsymättä hän taistelikin Kannaksen muinaisjäännösten ja Viipurin historiallisten kohteiden säilymisen puolesta. Suomen Muinaismuistoyhdistys kutsui hänet ulkomaiseksi jäsenekseen, ja hän oli myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran, Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran ja Kalevalaseuran jäsen. Saksa oli aktiivisesti mukana Karjalan Liiton toiminnassa, puhujana seminaareissa sekä asiantuntijana matkoilla. Monet karjalaiset pitäjäseuratkin menettivät Saksan myötä vilpittömän ystävän. Vuonna 2001 Karjalan Liitto myönsi Aleksandr Saksalle Pro Carelia -ansiomerkin.
Aleksandr Saksa oli neuvostoliittolais-(venäläis-)suomalaisen arkeologian alan työryhmän jäsen, ja kaikin tavoin keskeinen avainhenkilö asiantuntemuksensa ja tulkkaustaitonsa johdosta. Innostavan kertomistapansa ansiosta hän oli suosittu esitelmöitsijä ja arvostettu asiantuntija niin tiedeyhteisössä kuin sen ulkopuolella. Saša oli seurallinen, ystävällinen, hyväntahtoinen ja avulias yhteistyökumppani, jonka oli vaikea sanoa kenenkään pyyntöön ”ei”, toisinaan jopa omien voimavarojensa kustannuksella.
Ystävyyssuhteet suomalaisten kollegojen kanssa muotoutuivat vuosikymmenten mittaan läheisiksi. Sašan lämpimän, valoisan ja välittömän persoonan ajattelussa oli vahva filosofinen pohjavire, ja hänen seurassaan poreili aina jokin mielenkiintoinen keskustelu. Oivaltava huumori ja optimismi kevensivät tunnelmaa jo neuvostoarjen erinäisissä ongelmatilanteissa, jotka Saša onnistui ihailtavan suvereenisti selättämään.
Viimeisen leposijansa Aleksandr Saksa sai kotikylänsä Kupanitsan hautausmaalta.
———
Poimintoja julkaisuista (painotus ei-venäjänkielisissä)
Saksa, A. 1985. Results and perspectives of archaeological studies on the Karelian Isthmus. Fennoscandia archaeologica II, 37‒49.
Saksa, A. 1992. Käkisalmen maasta esiin kaivettu historia. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita 10. Lahti, 5‒17.
Saksa, Aleksandr 1998. Rautakautinen Karjala. Muinais-Karjalan synty ja varhaiskehitys. Studia Carelica Humanistica 11. Joensuu.
Saksa, Aleksandr & Belsky, Stanislav & Kurbatov, Aleksandr & Polyakova, Nadezhda & Suhonen, Mervi 2002. New archaeological excavations in Viipuri. Results of field investigations of the 1998–2001 seasons and current research problems of urban history. Fennoscandia archaeologica XIX, 37‒64.
Saksa, Aleksandr & Uino, Pirjo & Hiekkanen, Markus 2003. Ristiretkiaika 1100–1300 jKr. Karjalan synty. Viipurin läänin historia 1. [Lappeenranta], 291–474.
Saksa, Aleksandr 2009. Kaupunkiarkeologia Viipurissa. Kaupungin alkuvaiheen ongelma. Maasta, kivestä ja hengestä. Markus Hiekkanen Festschrift. Turku‒Helsinki, 226‒239.
Saksa 2010 = Сакса, А. И. 2010. Древняя Карелия в конце I – начале II тысячелетия н. э. Происхождение, история и культура населения летописной Карельской земли. Санкт-Петербург.
Saksa, Aleksandr 2011. Muinais-Karjalan kulttuurin kehitys varhaismetallikaudesta keskiaikaan. Siirlahti aikojen saatossa. Lahti, 32‒47.
Saksa, Aleksandr 2011. On the history of the Old Castle of Käkisalmi. Times, Things & Places: 36 Essays for Jussi-Pekka Taavitsainen. Masku, 298‒309.
Saksa & Taavitsainen 2012 = Сакса, А. И. & Таавитсайнен, Ю.‒П. 2012. А. М. Тальгрен и опыт сотрудничества российских и западных археологов. Другая Русь. Чудь, меря и иные языци. Stratum plus. № 5. Санкт-Петербург, Кишинев, Одесса, Бухарест, 353‒358.
Saksa, Aleksandr I. 2016. The Early Stages of the History of Vyborg: The Results of Archaeological Research 1998–2012. New Sites, New Methods. Proceedings of the Finnish-Russian Archaeological Symposium, Helsinki, 19–21 November, 2014. Iskos 21, 246‒261.
Saksa, Aleksandr 2017. Viipuri 1500-luvun alkupuolella eli millaiselta kaupunki näytti Mikael Agricolan ajan katutasolta. Suomen kirkkohistoriallinen seura. Viipuri 1500-luvun alkupuolella eli millaiselta kaupunki näytti Mikael Agricolan ajan katutasolta | SKHS (luettu 20.9.2022) http://www.skhs.fi/viipuri-1500-luvun-alkupuolella/
Saksa, Aleksandr & Suhonen, Mervi & Uino, Pirjo 2020. Viipuri maan alla – keskiaikainen karttakuva ja arkeologinen aineisto. / Vyborg underground – Medieval Map Image and Archaeological Finds. Viipuri – Vyborg. Historiallinen kaupunkikartasto – Historic Town Atlas. Scandinavian Atlas of Historic Towns. New Series, No 3, Suomi-Finland. AtlasArt, Helsinki, 12‒37.
Saksa 2020 = Сакса, Александр 2020. Из истории одного выборгского средневекового дома. Арка, Санкт-Петербург.
KALMISTOPIIRI 