Korvalusikat – Koristeita ja käyttöesineitä

Heli Etu-Sihvola & Ulla Moilanen

Linkki karjalankieliseen käännökseen.

Korvalusikoiksi kutsutaan eri materiaaleista tehtyjä puikkoja, joiden toisessa päässä on lusikkamainen syvennys (vanhemmassa arkeologisessa kirjallisuudessa myös korvakauha). Etnografisesti korvalusikoita on käytetty laajalti ja niitä on valmistettu orgaanisesta materiaalista kuten luusta ja puusta sekä eri metalleista valamalla tai takomalla. Arkeologisten löytöjen perusteella korvalusikat olivat pitkään osa asua – esimerkiksi roomalaisajan hautalöydöissä korvalusikoita on mahdollisesti käytetty kaulariipuksina (Eogan 1990; Williams 2007 ja viitteet). Pronssisia korvalusikoita on löydetty mm. anglosaksisista kalmistoista Englannissa (Williams 2007) ja korvalusikat ovat muiden hygieniavälineiden, kuten kampojen ja pinsettien, ohella yleisiä löytöjä myös skandinaavisilta viikinkiajan asuinpaikoilta ja kalmistoista (esim. Gräslund 2005). Tarpeellisina esineinä korvalusikoiden käyttö jatkui läpi keskiajan aina viime vuosisadalle saakka. Suomesta on löydetty historialliselle ajalle ajoittuvia korvalusikoiden ja hammaspuikkojen yhdistelmiä mm. Laitilan kirkosta ja Pernajan pappilasta (Vilkama 2011:32; Pellinen 2009: 21) sekä mahdollinen korvalusikan katkelma Raaseporin linnasta.

Karjalan ja Suomen alueelta löydetyt korvalusikat ovat useimmiten peräisin ruumishaudoista ja niiden käyttöaika painottuu ristiretkiaikaan. Rautakauden Skandinavian tapaan (ks. Petré 1993: 153) korvalusikoita on usein pidetty sukupuolittuneena esineenä ja ne on Suomen ja Karjalan löydöissä tavallisesti liitetty naisiin (esim. Schvindt 1898: 128–129; 131–133, Saksa 1998). Korvalusikat ovat useimmiten riippuneet rintakoruihin kuuluvasta ketjulaitteesta ja ne ovat materiaaliltaan pronssia tai kuparia (Saksa 1998: 46), mutta ainakin Hiitolan Kylälahdesta naisen haudasta löydettyä rautaista lusikkaa on pidetty vyöllä. Hautalöytöihin kuuluvien ohimokorujen perusteella Kylälahden hautaus ajoittuu 1300-luvulle tai nuoremmaksi (Belskiy & Laakso 2018: 100, 233).

Vaikka korvalusikat ovat esinetyyppinä selvästi harvalukuisempia verrattuna esimerkiksi soikeisiin kupurasolkiin, on niitä löydetty eteläisen Karjalan alueelta useasta kalmistosta, mm. Hiitolasta, Kaukolasta, Kurkijoelta, Räisälästä ja Sakkolasta (Saksa 1998; Belskiy & Laakso 2018). Lisäksi niitä tunnetaan Savosta Mikkelistä (esim. Saksa 1998: 46) sekä Hämeestä ja Pirkanmaalta Hollolan Kirkkailanmäestä, Hämeenlinnan Kalvolan Pahnainmäestä, Pälkäneen Rauniokirkolta ja Tampereen Vilusenharjusta (Moilanen 2021: 136, 157, 179, 185). Karjalan alueen korvalusikoihin liittyvää akateemista tutkimusta on tehty pääasiassa 1990-luvulla ja sen jälkeen. Pirjo Uinon väitöskirjatyö (1997) keskittyi laajalti Karjalan alueeseen ja tämän vuoksi ainoastaan sivusi ja luetteli joitakin korvalusikoita esimerkkeinä paikallisista esinetyypeistä (Uino 1997: 167–168). Aleksandr Saksa tyypitteli karjalaiset korvalusikat (Saksa 1990) ja kokosi Kannakselta ja Laatokan Karjalasta yhteensä 23 korvalusikan löytötiedot (Saksa 1998:46). Tämän jälkeen uusia löytöjä on tehty ainakin Hiitolasta (Belskiy & Laakso 2018). Karjalassa esiintyvien tyyppien lisäksi Etelä-Suomen alueelta on löydetty muunkinlaisia muotoja, esimerkiksi Hämeestä ja Pirkanmaalta on useampia viime vuosina tehtyjä metallinetsinlöytöjä (ks. lisätietoja Hänninen 2020).

Koska koristellut korvalusikat ilmestyvät karjalaisiin kalmistoihin vasta ristiretkiajalla, vaikuttaa siltä, että kyseessä olisi mahdollisesti skandinaavikontakteilta saatu malli, vaikka korvalusikat olivat toki esinetyyppinä olleet olemassa kauan ennen tätä. Kuitenkin ne puuttuvat varsinaissuomalaisesta ja satakuntalaisesta viikinkiajan asuista, vaikka näidenkin alueiden yhteydet Skandinaviaan ovat olleet vilkkaat. Korvalusikka ei ole ainoa skandinaavisvaikutteinen pukukoruihin kuuluva käyttöesine ristiretkiajalla, sillä riipuksissa esiintyy mm. neulakoteloja. Mutta miksi korvien puhdistus olisi ollut niin tärkeässä osassa, että korvalusikan piti roikkua näkyvästi esillä? Painotettiinko sillä puhtauden ja hygienian ylläpidon mahdollisuutta, josta ristiretkiajalla tuli jostain syystä erityisen merkittäviä asia? Oliko puhtauden korostaminen myös lainaa Skandinaviasta, jossa se viikinkiajalla yhdistyi nimenomaan korkeassa sosiaalisessa asemassa oleviin naisiin (ks. Arwill-Nordbladh 2016)?

Ann-Sofie Gräslund on luokitellut vyöhön kiinnitetyt viikinkiaikaiset korvalusikat nimenomaan hygieniatarvikkeiksi (2005: 387) ja erottanut ne artikkelissaan kaulakorujen osana käytetyistä riipusamuleteista, jotka voidaan nähdä kollektiivisina uskonnon symboleina (Gräslund 2005: 387). Williams (2007) on huomauttanut, että korvalusikalla on voinut olla jokin muukin tehtävä vaikun ja ehkä nenänkin puhdistamisen lisäksi: sillä olisi voitu myös annostella esimerkiksi kosmetiikkaa tai lääkkeitä. Korvalusikoilla on voinut olla myös uskonnollisia ja maagisia merkityksiä. Theodor Schvindt (1898: 133) ei pitänyt Karjalan ruumishaudoista löytyneitä korvalusikoita välttämättä lainkaan korvien puhdistamiseen liittyvinä esineinä, sillä useista esineistä puuttuu kärjen kauhamainen syvennys. Tällaisilla esineillä ei olisi voinut kauhoa vaikkua eikä toisaalta annostella myöskään lääkkeitä tai kosmetiikkaa. Esineiden merkitys olisi siis mahdollisesti koristeellinen tai symbolinen. Korvalusikoiden materiaali ja niissä esiintyvät kuva-aiheet viestivät kuitenkin esineen omistajan asemasta ja kenties myös maailmankuvasta. Ristiretkiaikaiset pronssiset korvalusikat ovat olleet kiinteä osa arvokasta pronssikorustoa ja ne ovat riippuneet näkyvällä paikalla. Korvalusikat on myös koristeltu näyttävästi muiden pronssiesineiden tapaan. 

Saksan (1990; 1998: 46–48) karjalaisten korvalusikoiden tyypittely:

Tyyppi I – kokonaisesta levystä tehty korvalusikka (myös valettuja)

I:1 – tyypissä on S-kirjaimen muotoinen ornamenttikuvio.
Löytöpaikkoja: Räisälä, Sakkola

I:1a – akantuskoristeinen tyyppi.
Löytöpaikkoja: Räisälä, Sakkola, Mikkeli

I:2 – pääaiheena ovat sydämenmuotoiset kuviot.
Löytöpaikkoja: Kaukola, Hiitola, Kurkijoki

I:2a – sydänkuvioiden välit on täytetty naarmukuviolla ja yläosan ympyräkuviossa on risti.
Löytöpaikkoja: Kaukola, Räisälä

Tyyppi II – puhkonaiset korvalusikat

II:1 – puhkonainen tyyppi, jonka keskiosassa voi olla S-kirjaimen muotoinen kuvio.
Löytöpaikkoja: Räisälä, Hiitola, Mikkeli

Näiden tyyppien lisäksi Saksa (1998: 48) mainitsee täysin koristelemattomat korvalusikat, joita on löytynyt Karjalasta useampia. Aiemmin mainitun Hiitolan Kylälahden rautaisen korvalusikan lisäksi rautainen korvalusikka tunnetaan myös Suotniemen haudasta numero 3 (Schvindt 1898: 7).

Lähteet:

Arwill-Nordbladh, E. 2016 Viking Age Hair. Internet Archaeology 42. 

Belskiy, S. V., & Laakso, V. 2018. The Kalmistomäki cemetery of the Kylälahti pogost in Hiitola, Karelia. Archaeological materials from excavations in 2006–2009. Suomen keskiajan arkeologian seura.

Eogan, G. 1990. The archaeology of Brugh na Bóinne during the early centuries AD. Seanchas Ardmhacha: Journal of the Armagh Diocesan Historical Society, 14(1), 20–34.

Gräslund, A. S. (2005). Symbolik för lycka och skydd-vikingtida amuletthängen och deras rituella kontext. UBAS Nordisk 1. Fra funn til samfunn. Jernalderstudier tilegnet Bergljot Solberg på 70-årsdagen.

Hänninen, A. 2020. Menneisyyttä haravoimassa : metallinetsinlöydöt harrastajien toiminnan ja Kanta-Hämeen alueen rautakauden kuvaajina. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto, Humanistinen tiedekunta.

Moilanen, U. 2021. Variations in Inhumation Burial Customs in Southern Finland (AD 900–1400): Case studies from Häme and Upper Satakunta. Annales Universitatis Turkuensis, Hum B Tom 555, Turku, University of Turku.

Pellinen, H.-M. 2009. Matka Mikael Agricolan aikaan. Pernajan kunta.

Petré, B. 1993. Male and Female Finds and Symbols in Germanic Iron Age Graves. Current Swedish Archaeology, Vol. 1(1993): 149–154.

Saksa, A.1990. On the study of ancient Karelian craft Centres. Iskos 9, 69–73.

Saksa, A. 1998. Rautakautinen Karjala: Muinais-Karjalan asutuksen synty ja varhaiskehitys. Joensuun yliopiston humanistinen tiedekunta.

Schvindt, T. 1886. Räisälä Hovi Kalmistonmäki Hovinsaari Hynnisien talon etelä- ja etelälounaispuoli. Kaivaus 1886. Digitoitu raportti Museoviraston arkistossa. 

Schvindt, T. 1887. Kaukola Koverila Kekomäki. Digitoitu raportti Museoviraston arkistossa.

Schvindt, T. 1898. Tietoja Karjalan rautakaudesta  ja sitä seuraavilta ajoilta Käkisalmen kihlakunnan alalta saatujen löytöjen mukaan. Suomen Muinaismuistoyhdistys, Helsinki.

Uino, P. 1997. Ancient Karelia: archaeological studies (Vol. 104). Suomen muinaismuistoyhdistys.

Vilkama, R. 2011. Hammashygienian jäljillä 1400–1600-lukujen Pohjois-Suomessa – Approksimaaliset uurteet Iin vanhan Haminan hautausmaan vainajien hampaissa. Muinaistutkija 3/2011, 24–34.

Wihlborg, J. 2017. Valkyriornas identitetskris: Hårbyfigurinen och (om)tolkandet av genusambivalenta föremål. Kandidaatintutkielma, Arkeologia, Uppsalan yliopisto. 

Williams, H. 2007. Transforming body and soul: toilet implements in early Anglo-Saxon graves. Teoksessa S. Semple & H. Williams (Toim.), Early Medieval Mortuary Practices: Anglo-Saxon Studies in Archaeology & History 14 (s. 66–91).