Kati Salo & Pirjo Uino
Ruotsalainen osteologi Helena Hedelin tutki vuonna 2000 luovutetun Karjalan kahdeksan rautakautisen polttokalmiston tai sellaiseksi oletetun kohteen luut (Hedelin & Uino 2000). Tuloksia julkaistiin 2000-luvun alussa (Uino 2003; Hedelin & Olsson 2003). Tänä vuonna FT Kati Salo tutki luut ”Karjalan muinaisten hautojen luututkimus” -hankkeessa riippumattomasti uudelleen, osana paljon laajempaa aineistoa. Projektin rahoitti Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö. Uudessa tutkimuksessa käytetyt menetelmät ovat kansainvälisiä standardimenetelmiä, jotka on kuvattu tarkemmin aiemmassa tutkimuksessa (esim. Salo et al. 2022, SI4). Mitä eroja ja yhtäläisyyksiä näissä kahdessa tutkimuksessa havaittiin? Kannattaako luukokoelmia tutkia uudelleen? Miten paljon uutta tietoa voidaan saada jo kertaalleen tutkituista luista?
Tämä artikkeli käsittelee Muolaan (Ylä-Kuusaa), Sakkolan Lapinlahden (Hennonmäki ja Naskalinmäki), Sortavalan (Nukuttalahti ja Hernämäki) ja Virolahden (Essaari ja Paatio) (Uino 1997, kohdenumerot alla tämän mukaan) polttokalmistojen palaneita luita. Tytärsaaren Kaunismäen luut on jo aiemmin tunnistettu eläinluiksi (Hedelin & Olsson 2003; Carpelan & Uino 2003; Uino 2003: 303‒304), eikä ihmisluita tunnistettu nytkään. Fokuksen ollessa ihmisluissa ei Kaunismäkeä käsitellä tässä enempää. Hautauksien ikäys perustuu esinelöytöjen typologiseen ajoitukseen. Palaneista luista ei ole toistaiseksi käytettävissä radiohiiliajoituksia.
Ihmisluita tunnistettiin nyt kaikista seitsemästä kalmistosta, joten pääpiirteittäin tulokset ovat samat. Kuitenkin eroavaisuuksiakin havaittiin. Erot ja yhtäläisyydet käsitellään kohteittain. Eroja ei käsitellä yksittäisten tunnistettujen fragmenttien osalta tai luiden nykyisen painon tai kappalemäärien osalta, vaan kohteen arkeologiseen tulkintaan vaikuttavien asioiden, kuten yksilömäärän, kuoliniän ja mahdollisten sairauksien merkkien näkökulmasta.
Muolaa Ylä-Kuusaa Vinnikainen KM 2744:22 (MUOL 05)
Kyseessä on tasamaan polttokalmisto, joka ajoittuu noin 700‒800 jaa. Kohteesta tunnistettiin aikuisen ihmisen luita. Aikuisella on merkkejä nivelrikosta lannerangassa. Tämän haudan uusi tutkimus pystyi ainoastaan varmistamaan edellisen analyysin tulokset.
Sakkola Lapinlahti Hennonmäki KM 7291 ja KM 7754 (SAKK 05)
Hennonmäki on tasamaan polttokalmisto, joka ajoittuu vuosien 950‒1100 jaa. välille. Löytönumero KM 7754:48 on puuttunut aiemmasta analyysistä. Juuri tästä numerosta sattui löytymään sama anatominen osa (oikean ohimoluun kallio-osan kärki Temporal right, apex petrosa) kuin löytönumerossa KM 7754:55. Siten ihmisten minimiyksilömäärä kalmistosta kasvaa kahteen. Tässä tutkimuksessa havaittiin lisäksi lieviä nivelrikkoon viittaavia merkkejä, joita ei ole aiemmin havaittu tai niihin ei ole kiinnitetty huomiota. Lisäksi numerosta KM 7754:55 havaittiin yksi otsaluun pala, jonka on tulkittu kokonsa puolesta olevan lapsesta. Toisaalta hampaan juurikanavat ovat ohuita, ja kallon tiivisluun osuus vaihtelee ohuesta paksuun; sekin tukisi ajatusta, että kalmistoon on haudattu eri ikäisiä vainajia. Lisäksi aineistossa on palamaton hevosen hampaan pala, mutta eläinluita ei nyt tutkittu uudelleen.
Sakkola Lapinlahti Naskalinmäki KM 7901 (SAKK 04)
Kohde on matala kiviröykkiöhauta tai tasamaan polttokalmisto, johon on haudattu noin 700‒850 jaa. Aineistosta tunnistettiin yhden aikuisen ihmisen luita. Aiemmassa tutkimuksessa vainaja on tulkittu nuoreksi aikuiseksi, mutta tässä tutkimuksessa havaittiin myös umpeen kasvamassa olevia kallon saumoja ja kallon tiivisluun osuus tulkittiin ohueksi, eikä paksuksi, kuten aiemmin. Aikuisten kuoliniän määritys palaneesta luusta on kuitenkin varsin haastavaa, ja syyt siihen on selitetty aiemmissa tutkimuksissa tarkemmin (Salo et al. 2022, SI4). Yhdessä nikaman palassa havaittiin lieviä merkkejä nivelrikosta, joita ei aiemmassa tutkimuksessa ollut etsitty tai huomattu. Aiemmin haudasta on tunnistettu palamaton vuohen tai lampaan hammas sekä palanut karhun kynsiluu, mutta niitä ei tutkittu tässä tutkimuksessa tarkemmin.
Sortavala Nukuttalahti KM 10822:4 (SORT 07)
Kyseessä on matala kiviröykkiöhauta, joka ajoittuu noin 500 jaa. Aiemmassa tutkimuksessa luiden on tulkittu kuuluvan yhdelle noin 15‒20-vuotiaalle vainajalle. Nyt tehdyn tutkimuksen mukaan luissa on kuitenkin niin suuria kokoeroja, etteivät ne voi olla peräisin yhdestä vainajasta. Verrattaessa peukalon ensimmäisen sormiluun (Phalanx I:1 hand) pituutta (15,1 mm) nykyisiin nigerialaislapsiin, lapsen iäksi tulisi alle 3 vuotta (Odita et al. 1991). Toki nykyiset nigerialaislapset saattavat olla hieman isompia verrattuna muinaisiin karjalaisiin, mutta monen vuoden eroa tästä tuskin syntyy. Myöskään tässä tutkimuksessa tunnistettu lapsen kylkiluun pala, joka oli aiemmassa tutkimuksessa jäänyt tunnistamatta, ei voi olla peräisin teini-ikäiseltä vainajalta, koska se on niin pieni. Lisäksi ainakin yksi hampaan juurista näyttäisi olevan muotonsa perusteella peräisin maitoposkihampaasta, ja maitohampaat yleisesti korvautuvat pysyvillä hampailla ennen 12,5 vuotta (AlQahtani et al. 2010). Vainajia on siis kaksi: toinen haudattu vainaja on todennäköisesti teini-ikäinen ja toinen lapsi.
Sortavala Helylä Hernämäki KM 10904:17 ja KM 11126:10 (SORT 13)
Tutkimuksen kohteena oli kiviröykkiöhauta (röykkiö 1) ajalta 900‒1050 jaa. Siitä tunnistettiin yhden aikuisen ihmisen luita. Yhdessä pitkän luun fragmentissa havaittiin mahdollista uuden luun muodostusta luukalvon tulehduksen (periostiitti) seurauksena. Tämä ei ole aikuisella normaalia, vaan sairauden (esimerkiksi tulehduksen) aiheuttamaa (ks. esim. Salo 2016: 169‒170). Röykkiöstä on aiemmin (Hedelin ja Uino 2000) tunnistettu myös palaneita koiran luita ja yksi karhun kynsiluu. Sieltä on myös palamattomia eläinluita, jotka on jätetty tämän tutkimuksen ulkopuolelle.
Virolahti Pitkäpaasi Essaari Muurikanniemi KM 7424:11 (VIRO 02)
Kohteen kiviröykkiöhauta (röykkiö 1) ajoittuu noin 900 jaa. Haudasta tunnistettiin aikuisen ihmisen luita. Tämänkin haudan luiden uusi tutkimus pystyi ainoastaan varmistamaan edellisen analyysin tulokset.
Virolahti Paatio Västvik KM 11128:1 (VIRO 08)
Kyseessä on kiviröykkiöhauta, joka voidaan ajoittaa laveasti rautakaudelle. Luuaineisto on pieni, mutta siinä on ihmisen luita, jotka uudessa analyysissä tulkittiin aikuiselle kuuluviksi. Hedelin lienee kuitenkin oikeassa siinä, että lähes aikuisenkokoista lasta ei pystytä sulkemaan pois. Se, kenet on muinoin käsitetty aikuiseksi, saattaa poiketa nykyisistä käsityksistämme. Näin ollen uusi tutkimus ei tässäkään kalmistossa pystynyt tuomaan uusia tuloksia.
Tiivistelmä ja johtopäätelmät
Yhteenvetona voidaan sanoa, että päätulokset viiden kohteen osalta pysyivät samoina kuin aiemmin. Kahdessa kohteessa ihmisen minimiyksilömäärä kohosi yhdestä kahteen. Sakkolan Lapinlahden Hennonmäen aiemmasta analyysistä oli puuttunut yksi löytönumero, mutta toisen kohteen (Sortavala Nukuttalahti) tulkinta perustuu uusiin kuoliniän määrityksiin, jotka tulivat mahdolliseksi fragmenttien aiempaa tarkemman tunnistamisen ansiosta.
Lapinlahden Hennonmäen tasamaan polttokalmistosta löytyi neljä keihäänkärkeä, joten yksilöitä on hyvinkin voinut olla enemmän kuin nyt tunnistetut kaksi. Lapsivainajan löytyminen Nukuttalahdesta on mielenkiintoinen lisä haudan tulkintaan, koska haudasta on kaksi pientä pronssirannerengasta (halkaisija alle 6 cm). Kiveystä on toisinaan arveltu ‒ vedoten siitä löytyneeseen kahteen pronssiseen korunappiin ‒ Laatokalla liikkuneen skandinaavisen merenkulkijan haudaksi, vaikkakin rannerenkaiden on huomattu viittaavan pikemminkin naisen hautaan. Rannerenkaat sopivat kuitenkin vain pienikokoisen henkilön ranteeseen, eivät varttuneen merenkulkijamiehen käteen (Uino 2003: 298‒303 ja main. lähteet). Nukuttalahden hauta lienee siis teini-ikäisen ja lapsivainajan leposija, mutta kysymys heidän alkuperästään – skandinaaveja vai paikallisia – jää avoimeksi. Sitä voitaisiin mahdollisesti tulevaisuudessa selvittää raskaiden isotooppien tutkimuksella, kunhan maaperän tausta-arvot on selvitetty. Tätä työtä tehdään käsittääksemme parhaillaan ainakin Suomen osalta.
Lisäksi nivelrikon merkit ovat vainajissa yleisempiä kuin aiemman tutkimuksen perusteella voisi olettaa. Nyt nivelrikon merkkejä selkärangassa tunnistettiin yhteensä kolmesta hautauksesta (Muolaan Yläkuusaan Vinnikaisesta sekä Sakkolan Lapinlahden Hennonmäestä ja Naskalinmäestä) aiemman yhden sijaan. Nivelrikon ilmaantumisen on katsottu liittyvän raskaisiin maataloustöihin ja erityisesti niveliä kuormittavaan peltoviljelyyn (Salo et al. 2022 lähteineen), ja hautaukset tehnyt väestö lieneekin harjoittanut viljelyä. Toki nivelrikkoon on monia muitakin syitä, kuten vaikkapa ikä ja vammat. Lisäksi havaittiin Sortavalan Hernämäen kohteesta mahdollista luukalvon tulehdusta pitkästä luusta.
Näin ollen voimme todeta kuten aiemminkin, että aineistojen perustutkimuksen lisäksi jatkotutkimukset ovat tärkeitä ja voivat tuoda uutta tietoa jo tutkituista kokoelmista (Buikstra & Gordon 1981). Käsittääksemme tämä johtuu siitä, että eri luututkijoilla on erilainen koulutus ja kokemus. Myös osteologiset tutkimusmenetelmät kehittyvät edelleen, vaikkakaan eivät niin nopeasti kuin uudemmilla arkeologian osa-alueilla, kuten molekyyliarkeologiassa.
Kiitokset
Kirjoittajat haluavat kiittää Museoviraston arkeologisia kokoelmia tutkimusluvista (Katja Vuoristo) ja aineiston esilleotosta (Hanna Kääriäinen ja Hanna Ellermaa) sekä työtilojen lainasta. Lisäksi haluamme kiittää Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiötä projektin rahoittamisesta.
Lähteet
AlQahtani, S. J., Hector, M. P. & Liversidge, H. M. (2010). Brief communication: The London atlas of human tooth development and eruption. American Journal of physical anthropology, 142(3), 481-490.
Buikstra, J. E. & Gordon, C. C. (1981). The study and restudy of human skeletal series: the importance of long‐term curation. Annals of the New York Academy of Sciences, 376(1), 449‒465.
Carpelan, C. & Uino, P. (2003). Between Estonia and Finland – A Reassessment of old Finds from Tytärsaari Island. Arheoloogiga Läänemeremaades. Muinasaja teadus 13. Tallinn‒Tartu, 75–93.
Hedelin, H. & Olsson, C. (2003). Appendix. Utdrag ur ”Osteologisk analys av material från finska Karelen, nuvarande Ryssland” (Materialet från Kaunismäki på ön Tytärsaari i Finska viken). Arheoloogiga Läänemeremaades. Muinasaja teadus 13. Tallinn‒Tartu, 87–93.
Hedelin, H. & Uino, P. (2000). Osteologisk analys av material från finska Karelen, nuvarande Ryssland. Julkaisematon raportti. Museoviraston arkisto/Arkeologia.
Odita, J. C., Okolo, A. A. & Ukoli, F. (1991). Normal values for metacarpal and phalangeal lengths in Nigerian children. Skeletal radiology, 20(6), 441‒445.
Salo, K. (2016). Health in Southern Finland – Bioarchaeological Analysis of 555 Skeletons Excavated from Nine Cemeteries (11th‒19th Century AD). https://helda.helsinki.fi/handle/10138/163042
Salo, K., Hentunen M., Saipio, J., Mannermaa, K. & Oinonen, M. (2022). Human osteology of the Bronze Age Type Cairns in Finland. International Journal of Osteoarchaeology. https://doi.org/10.1002/oa.3133
Uino, P. (1997). Muinais-Karjala – Arkeologisia tutkimuksia, Ancient Karelia – Archaeological studies. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 104. Helsinki.
Uino, P. (2003). Keskirautakausi n. 300‒800 jKr. ‒ Viikinkiaika n. 800–1100 jKr. Karjalan synty. Viipurin läänin historia 1 (toim. Matti Saarnisto). [Sine loco], 291–382.
KALMISTOPIIRI 