Löytöjen arvottaminen ja löytökokemuksen merkityksellisyys metallinetsinnässä

Ulla Moilanen

Suomessa metallinilmaisinharrastusta on jo pitkään lähestytty arkeologian ja kulttuuriperinnön tutkimuksen ja suojelutyön näkökulmista, joissa korostuvat esimerkiksi uusien löytöjen arkeologinen potentiaali, uusien kohteiden säilymisen turvaaminen sekä metallinetsijöiden kouluttaminen kulttuuriperintötyön tarpeisiin. Vähemmän sen sijaan on pohdittu sitä, miten eri tavoin löytöjä arvotetaan ja minkälainen merkitys subjektiivisilla löytökokemuksilla on siihen, miten arvokkaina ja merkittävinä löydöt nähdään. Public Archaeology -lehdessä 2023 julkaistussa vertaisarvioidussa artikkelissani The Role of Experiences in Valuing Metal-Detecting Finds among Finnish Hobbyists käsittelen näitä asioita metallietsijöille suunnatun verkkokyselyn pohjalta. Verkkokyselyssä selvitettiin metallinetsijöiden ajatuksia erityisesti sellaisista löydöistä, joita ei talleteta arkeologisiin kokoelmiin. Kyselyyn vastattiin anonyymisti, ja taustakysymyksiä lukuun ottamatta kyselyn vastaukset kirjoitettiin vapaakenttiin, joissa vastaajat saivat kertoa omin sanoin kokemuksistaan, näkemyksistään ja ajatuksistaan löytöihin liittyen. [1] Tämän jutun kuvituskuvilla ei ole tekemistä vastausten kanssa, sillä olen erikseen pyytänyt artikkelin kuvituskuviksi otoksia hienoista löytöhetkistä Aarre maan alla -Facebook-ryhmässä.

Vastausten perusteella metallinetsijät antavat löydöille erilaisia merkityksiä ja harrastajien ajatukset siitä, millainen esine on arvokas ja merkityksellinen, vaihtelee. Osa kyselyyn vastanneista kertoi mittaavansa löydön arvon rahallisesti, osa kronologisesti: mitä vanhempi löytö, sitä arvokkaampi. Sama seikka on tullut esille aikaisemmissakin haastatteluissa, mutta esimerkiksi Felicity Winkleyn englantilaisessa haastattelututkimuksessa esiin tullutta näkemystä, jonka mukaan löytö on sitä arvokkaampi mitä enemmän aikaa ja panosta sen etsintään on kulunut, ei tässä haastattelussa tullut ilmi. Saamieni vastausten perusteella löydön arvottamiseen vaikutti myös löytöpaikka: metsä- ja peltolöydöissä korostui esineen historiallinen merkitys, kun taas moderneista puistoista löydetyissä esineissä merkittävintä oli yleensä rahallinen arvo. Osa vastaajista sen sijaan painotti löydön tieteellistä merkitystä ja erityisesti sellaisia löytöjä, jotka tuottivat uutta, ennestään tuntematonta tietoa jostakin alueesta. Tässä ryhmässä kerrottiin löytöjen innostavan tutkimaan kirjallisuutta sekä etsimään lisätietoa menneisyydestä yleisesti. Toisaalta vastauksiin mahtui myös piittaamattomuutta laeista sekä löytöjen arkeologisesta ja historiallisesta merkityksestä. Yksi vastaajista kertoi kaivaneensa ”yhdeltä monivuotiselta arkeologiselta kaivuupaikalta yli 200 rautakautista esinettä, joilla varmaan jokaisella on oma tarinansa”. Toisessa vastauksessa merkittävimpänä löytönä pidettiin puolestaan ”rautakautisia esineitä, joista saa rahaa eBayssä.”

Suomessa esihistoriallisilla kohteilla ryöstelytarkoituksessa tehtävää metallinetsintää on pidetty melko vähäisenä ongelmana, ja etsijät itse ovat aikaisemmissa haastattelututkimuksissa arvelleet syyksi suomalaisen arkeologisen materiaalin ”vähäistä rahallista arvoa” Sotahistoriallisilla kohteilla esineiden siirtämisen ja poistamisen ongelma on Suomessakin tunnustettu, ja tuoreessa muistissa on myös Raaseporin keskiaikaisen linnan alueella tapahtunut kajoaminen. Vastaanottamani kyselyvastaukset viittaavat siihen, että myös suomalaisten metallinetsijöiden joukkoon kuuluu suunnitelmallisesti toimivia henkilöitä, jotka tutkivat kirjallisuutta saadakseen arkeologisista kohteista ja esineistä tietoa, jota hyödyntää rikollisessa tai epäeettisessä toiminnassa. Osa lainkuuliaisistakin etsijöistä saattaa toimia epäeettisyyden rajalla etsiessään esimerkiksi arkeologisista raporteista tietoja löydöistä ja havainnoista, joita ei ole vielä viety rekistereihin ja kohdentaessaan etsinnän joko tällaisilla alueille tai välittömästi tunnettujen muinaisjäännösalueiden läheisyyteen. Mahdollisten jatkotutkimusten kannalta kiinnostavaa olisikin selvittää etsijöiden omia näkökulmia metallinetsinnän etiikkaan. Kokevatko etsijät itsensä vastuuntuntoisina ja lakia noudattavina? Kuinka tärkeinä ominaisuuksina näitä asioita pidetään? Missä eettisen toiminnan rajat kulkevat? Tässä tutkimuksessa näihin seikkoihin ei kiinnitetty huomiota, sillä pääpainon haluttiin olevan löytöjen tuottamissa ajatuksissa.

Yli puolet vastaajista kertoi pitävänsä eniten kolikoiden ja korujen löytämisestä. Sama asia on tullut ilmi myös aiemmin, esimerkiksi Espoon kaupunginmuseon tekemässä kyselytutkimuksessa, jossa selvitettiin metallinilmaisinharrastamisen motiiveja. Saamissani vastauksissa näiden löytöryhmien kiinnostavuutta perusteltiin esimerkiksi sillä, että rahoista ”näkee heti miltä ajalta ne ovat”. Rahat ja korut ovat löytöjä, jotka voi helposti asettaa ajalliseen kontekstiin, minkä lisäksi niiden käyttöyhteys on helppo ymmärtää. Näitä löytöryhmiä yhdistää myös tietynlainen henkilökohtaisuus – seikka, joka korostui vastauksissa myös muutoin. Hukattujen, henkilökohtaisten esineiden kerrottiin tuovan eniten ”löytämisen jännitystä ja iloa” tai ”hyvänolon tunteen” ja yhden vastauksen mukaan myös ”antavan elämälle tarkoituksen”. Metallinetsinnän herättämät positiiviset tuntemukset ja hyvinvointiin liittyvät aspektit on todettu aikaisemmissakin tutkimuksissa, mutta juuri kokemusten elämyksellisyydellä vaikuttaisi olevan merkitystä näiden tuntemusten syntymiselle. Eräs vastaaja kertoi esimerkin tällaisesta tilanteesta: ”Olin aarteita etsimässä järven pohjasta, kun vanhempi pariskunta tuli uimaan ja jutulle. Hetken rupattelun jälkeen kävi ilmi, että rouva oli kadottanut kihlasormuksensa juurikin tämän järven rantaveteen noin 18 vuotta sitten. Sovittiin, että tutkin tietyn osan rannasta hieman tarkemmin ja vaihdettiin numeroita varmuuden vuoksi. Sinä päivänä en sormusta löytänyt, mutta kun seuraavana päivänä tulin uudestaan, se löytyi! Kyllä oli kiva soitella rouvalle ja kertoa, että sormus oli vihdoin löytynyt! Sovittiin tapaaminen ja tavara löysi takaisin oikealle omistajalleen, sain siitä vielä hieman vaivan palkkaa. Tosin, paras palkka oli ehdottomasti tämän rouvan mairea hymy ja lämmin halaus!”

Suuri osa vastaajista nimesi merkittävimmäksi löydön, jolla oli kytkös oman suvun historiaan tai joka muuten sai pohtimaan löydön alkuperäistä käyttökontekstia tai käyttäjiä – usein kuitenkin suhteessa löytäjään itseensä: ”Paras löytö saa miettimään kuka sitä on käyttänyt, miten ja miksi se on jäänyt löydettäväkseni.”

”Pohdin kolikoista ovatko ne pudonneet, kätketty, milloin katosivat ja keneltä, millaista asuminen mahtoi ennen olla ja miksi rahaa käsiteltiin juuri siinä paikassa.”

Osa löytäjistä piti kiinnostavimpina löytöinä ”arvoituksellisia työvälineitä”, osa puolestaan mainitsi ”erikoisten”, ”harvinaisten” tai ”oudonnäköisten” esineiden tuottavan eniten iloa. Näissä kuvauksissa korostuu tietynlainen mysteeri, joka herättää mielikuvituksen. Erään vastaajan mieleen oli erityisenä löytönä jäänyt ”A-kupin rintaliivit keskeltä talvisodan taistelumaastoa”.

Löytöihin liittyvät henkilökohtaiset tarinat ja kokemukset vaikuttavat lisäävän löydön arvoa löytäjälle. Yksi vastaajista kertoi selaavansa löytöjä talvisin läpi ja miettivänsä niiden tarinoita. Tässä esiin nousee kehollisuus: esineen koskettaminen ja käsittely voivat nekin luoda uudenlaisia elämyksiä ja merkityksiä. Merkityksellisiä tarinoita pyritään vastausten perusteella luomaan myös itse aktiivisesti. Yksi vastaajista kertoi uudelle etsintäalueelle mennessään perehtyvänsä alueen historiaan tai johonkin tiettyyn henkilöön. Sen pohjalta hän kertoi rakentavansa itselleen mielekkään tarinan ja samalla tavoitteen löydöille. Tässä mielessä metallinetsijöiden suhdetta löytöihin voi verrata suulliseen kansanperinteeseen, jossa tietyille paikoille ja tapahtumille annetaan merkityksiä tarinoiden kautta. Kansanperinteessä tarinoilla on usein ollut opetuksellinen ja kasvattava tavoite. Winkleyn Englannissa tekemiä havaintoja mukaillen näyttää siltä, että myös suomalaisessa metallinetsinnässä tarinoita keksitään löydöille ja löytöpaikoille, ja niillä on usein merkitystä tunnesiteen muodostajana löytäjän, löydön, löytötilanteen ja löytöpaikan historian sekä muiden löytöpaikkaan liittyvien ihmisten välillä. Etsijät kertovat aiheesta esimerkiksi seuraavasti:

”Omalla tavallaan merkityksellisimpiä löytöjä ovat olleet vaikkapa kummitädille kotipellolta etsityt Hessu-hevosen hevosenkengät, kun hän harmitteli, ettei niitä ollut säästynyt yhtäkään. Hessu oli kummitädin ensimmäinen oma hevonen, jolla oli vielä poikkeuksellisen suuret kaviot, joten kengät oli helppo erottaa muista hevosenkengistä, joita pellolla oli.”

”Erään kohteen pellosta löytyneet tinasotilaat lahjoitin pellon omistajalle. Ainakin isäntä puhui, että hänen isoisänsä olisi joskus lapsena kasan sellaisia kadottanut pellon reunaan ja löytämäni setti (olisiko ollut kuusi tinasotilasta samasta kuopasta pellon reunasta?) sai ison hymyn kaverin huulille, vaikka ei ollut mitään tietoa siitä olivatko kyseiset figut hänen isoisänsä. Ovat kuulemma nykyäänkin näytillä hänen talossaan.”

”Löysin erään isoenon ankkurinnapin näköalapaikalta. On todennäköistä, että löydetty nappi oli juuri häneltä pudonnut.”

”Eräs mies kertoi syntyneensä pommitusten jälkeen kun hänen äitinsä oli niitä niin kovasti säikähtänyt että synnytys käynnistyi. Annoin hänelle pomminsirpaleen, joka todennäköisesti oli kyseiseen tapahtumaan liittyvä.”

Kaikki löytäjät eivät kuitenkaan pitäneet esineiden kertomia tarinoita merkityksellisinä: ”Keksittyjä tarinoita on maailman sivut täynnään, en niitä bruukaa sepitteleen.” Sellaisissakin vastauksissa, joissa löytöihin ei varsinaisia tarinoita yhdistetty, pidettiin kuitenkin merkityksellisenä henkilökohtaisia muistoja löydön tekohetkestä sekä siihen liittyvästä elämyksellisyydestä. Yksi vastaajista kertoi paikan ja ajankohdan tehneen löydöstä merkityksellisen, kun juhannusiltana järven saaresta tuli esiin löytäjän ensimmäinen hopeakolikko vuodelta 1866. Löytäjän sanoin hetkessä oli ”taikafiilis”.

Metallinetsijät selvästi pohtivat löytämiensä esineiden kulttuurisia ja historiallisia merkityksiä, mutta toisaalta löydöt itsessään toimivat merkitysten luojina. Löytöjen avulla rakennetaan henkilökohtaista käsitystä historiasta, ajasta ja paikasta. Löytöihin muodostuu usein henkilökohtainen suhde, mikä lisää niiden tunnearvoa. Tämä ilmenee vastauksista, joiden mukaan ”suurin osa löydöistä on romua muiden silmissä” ja ”esineitä pitää säilyttää ja kohdella hyvin”.

Vastausten mukaan merkityksellisinä pidettyjä esineitä säilytetään ja pidetään näytteillä löytäjien kotona. Lähes kaikki kyselyyn vastanneista kertoivat varastoivansa ja säilyttävänsä tällaisia löytöjä huolellisesti. Osalla löydöt ovat pahvilaatikossa, osalla pumpulissa tai vanulappujen päällä tai silkkipaperiin käärittynä, osalla Minigrip-pusseissa. Usealla vastaajalla on kolikoille oma kansio kolikkotaskuineen. Osa kertoi säilyttävänsä esineiden yhteydessä tarkat löytötiedot, kuten löytöpaikkojen koordinaatit. Moni vastaajista kertoi hankkineensa löytöjä varten vitriinejä tai lasitauluja, joihin esineitä on voitu laittaa esille. Yksi vastaajista kertoi: ”Tauluun olen laittanut erinäisiä pullonkorkkeja, klipsejä, hylsyjä ym. eri aikakausilta. Siitä tuli aika hieno.” Esineitä voidaan myös muokata ja ottaa uudelleen käyttöön, esimerkkeinä karjakellosta tehty ovikello sekä hiottu ja uudelleen vartettu kirveenterä.

Metallinetsijät eivät ainoastaan kerää arkeologisesti, historiallisesti tai henkilökohtaisesti kiinnostavia löytöjä, vaan he toiminnallaan myös muokkaavat löytökonteksteja poistamalla uudempia esineitä maastosta sekä siirtämällä niitä. Yksi vastaajista kertoi jättävänsä suurimmat rautaromut ”pellonlaidoille kiviraunioihin” ja toinen keräävänsä kaikki roskat yhteen paikkaan, esimerkiksi ison kiven viereen. Vastaavaa esineiden siirtämistä ja valikointia on havaittu tapahtuvan myös Lapissa toisen maailmansodan aikaisilla kohteilla. Yksi vastaajista kertoi sen sijaan jättävänsä ”lähimenneisyyden esineitä, kuten tonkeja tai kirveenteriä paikoilleen seuraaville löytäjille”.

Etsinnän yhteydessä metallinetsijät arvottavat löytöjä itse, usein varsin henkilökohtaisen ja tunnepitoisen näkemyksen perusteella. Tämä käy ilmi esimerkiksi vaihtelevasta suhtautumisesta tuoreempiin löytöihin ja siitä, mitä kukin mieltää ”roskaksi” – materiaaliksi, joka kerätään maastosta, mutta joka päätyy roskiin tai metallinkeräykseen (yksi vastaajista tosin kertoi luovuttavansa roskat ”eräälle Turun yliopiston arkeologille” ja yksi sulattavansa roskat itse omaan uusiokäyttöön). Tietyt löytöryhmät, kuten säilyke- ja peltipurkit, tuubit, tölkit, uistimet, piikkilanka tai massalöydöksi luokiteltavat naulat ja pullonkorkit määriteltiin lähes kaikissa vastauksissa roskiksi. Vastausten mukaan roskana voidaan pitää myös sellaista tunnistettua löytöä, jolla ei ole ”historiallista merkitystä tai joka on erittäin yleinen”. Vastaukset vahvistavat aikaisempien tutkimusten havaintoja siitä, että metallinetsijöille ”historiallinen merkitys” voi olla hyvin subjektiivinen määritelmä. Esimerkkeinä tällaisista löydöistä lueteltiin paitsi modernit löydöt, historialliset pikkurahat ja markka-aikaiset kolikot myös kartalla olevan torpan paikalta löydetyt rikkinäiset esineet, joista ainakin viimeksi mainitut voisivat arkeologisesti ja historiallisesti olla merkittäviä löytöjä. Tähän liittyen löytöjen talteenoton ja säilyttämisen kriteerejä olisi pohdittava tarkemmin myös viranomaistasolla. Vaikka ”roskan” säilyttäminen ei sinänsä ole relevantti kysymys, saattaa tämän aineiston dokumentointi tulevaisuutta varten sen sijaan sitä olla. Historialliseen ja moderniin arkeologiaan liittyy myös roskan ja jätteen merkitys puolueettomana ihmisten arkielämästä kertovana lähdeaineistona.Tulevaisuudessa juuri pullonkorkeilla ja säilykepurkeilla voi olla merkitystä esimerkiksi 1900-luvun juoma- ja ruokakulttuurin arkeologisessa tutkimuksessa. Myös erilaiset lääkintään ja hygieniaan liittyvät löydöt, kuten metalliset pilleripurkit tai voide- ja hammastahnatuubit, voivat olla kiinnostavaa tutkimusmateriaalia tulevaisuudessa. Kuinka paljon tällaista lähdeaineistoa tulevaisuuden arkeologeilla tulee olemaan käytettävissä, kun ne nyt pyritään poistamaan maastosta?

Kyselyyn saapuneet vastaukset osoittavat, että useimmilla löydöillä on monille metallinetsijöille henkilökohtaista merkitystä ja vahva tunnearvo. Omilla tulkinnoilla ja tarinoilla pyritään myös eri tavoin luomaan löydöille merkityksiä ja historiallista kontekstia. Historiallisen kontekstin luominen löydöille on sikäli paradoksaalista, että joissakin tapauksissa – esimerkiksi metsäkohteilla – metallinetsinlöydöt poistetaan arkeologisesta kontekstista, jolla olisi suuri merkitys juuri tämän tiedon tuottajana. Toisaalta löytökokemuksen tuottama merkityksellisyyden kokemus voi vaikuttaa positiivisesti ja näin luoda myönteistä historiakäsitystä ja auttaa arvostamaan menneisyyttä yleisellä ja henkilökohtaisella tasolla. Yleisellä tasolla tutkimus kertoo myös siitä, miten eri tavalla metallinetsijät ja arkeologit mahdollisesti suhtautuvat löytöihin, ja kuinka metallinilmaisinlöydöistä tulee erilaisten prosessien kautta emotionaalisia esineitä. Nämä seikat on hyvä huomioida pohdittaessa erilaisten löytöjen merkitystä esimerkiksi arkeologisissa kokoelmissa tai näyttelyissä sekä metallinetsijöiden kanssa tehtävässä yhteistyössä.

Koko tieteellinen artikkeli lähteineen ja etsijöiden kertomine tarinoineen on saatavilla esim. kirjoittajalta sekä alla olevasta linkistä (maksumuurin takana):

Moilanen, U. 2023. The Role of Experiences in Valuing Metal-Detecting Finds among Finnish Hobbyists. Public Archaeology 2023, DOI:10.1080/14655187.2022.2158617

[1] Kysely sisälsi seuraavat kysymykset: Minkälaisista löydöistä pidät eniten? Minkälaisia löytöjä säilytät? Mikä mielestäsi on ”roskaa”? Mitä teet löydöille, joita säilytä itselläsi? Mten säilytät löytöjä, jotka jätät itsellesi? Ovatko löydöt näkyvillä? Esitteletkö niitä muille (ja miten)? Onko löytämilläsi esineillä tarina? Mitä löytösi merkitsevät sinulle yleisesti? Minkälainen löytö on mielestäsi arvokas? Mikä on arvokkain/merkityksellisin löytösi? Onko tekemilläsi löydöillä merkitystä muille? Haluatko kertoa muita ajatuksiasi löydöistä?