Timo Salminen
Aarne Michaël Tallgren (1885–1945) johti ensimmäiset omat kaivauksensa ja muutkin kenttätyönsä kesällä 1906. Kaivaukset olivat Harjavallassa, Köyliössä ja Uskelassa.[i] Viimeisen kerran hän kaivoi kesällä 1932 kotipitäjässään Maariassa. Vuosien 1906–1919 kotimaiset kenttätyöt olivat Muinaistieteellisen toimikunnan virkatöitä, eikä Tallgren voinut mainittavasti vaikuttaa kohteiden valintaan. Suurempi vapaus hänellä oli professorina Tartossa 1920–1923 ja Helsingissä 1923 jälkeen, ja täysin hänen omista tutkimuksellisista lähtökohdistaan nousivat kaivaukset, jotka hän toteutti Venäjällä 1909 ja 1915.
Tämän artikkelin tavoitteena on ensiksi muodostaa yleiskuva Tallgrenin kenttätöistä ja erityisesti hänen johtamistaan kaivauksista, toiseksi selvittää, mitä Tallgrenin kenttätyömenetelmistä tiedetään, ja kolmanneksi katsoa, miten kaivausten tulokset näkyvät hänen julkaisuissaan. Koska laajempaa tutkimusta suomalaisten arkeologien kenttätyömenetelmistä 1900-luvun alkupuoliskolla ei edelleenkään ole, varsinaista vertailua ja Tallgrenin menetelmien kontekstointia on melko mahdotonta tehdä. Ehkä tämä artikkeli voi tarjota aineksia analyyttisempien näkökulmien tarpeiksi. Muualla Euroopassa arkeologisten kenttätyömenetelmien historiasta on kirjoitettu jonkin verran (esim. Histories of archaeological practices 2012). Kaivausten lisäksi Tallgrenin kenttätyöuraan mahtui runsaasti muinaisjäännösten tarkastuksia, mutta niitä ei käsitellä tässä artikkelissa toteamusta enempää.
Suomessa tehtyjen tutkimusten lähteinä ovat Museoviraston arkiston muinaisjäännösrekisteri, tutkimusraportit ja esineluettelot (Kulttuuriympäristön palveluikkunan kautta) sekä Tallgrenin julkaisut, Venäjältä Tallgrenin julkaisut ja aiempi tutkimuskirjallisuus, Virosta Muinaismuistoviraston (Muinsuskaitseamet) muinaisjäännösrekisteri, Tallinnan yliopiston historian instituutin (Ajaloo Instituut) tutkimusraportit ja esineluettelot (verkkotietokanta) sekä Tallgrenin julkaisut. Tallgrenin kaivausmenetelmistä on oikeastaan vain yksi julkaistu aikalaiskuvaus. C. A. Nordman sanoo Suomen Tiedeseurassa pitämässään muistopuheessa: ”[…] inte heller som fältarkeolog hade han tålamod nog. Han saknade fallenhet för precisionsarbete, flit och snabbhet voro ej ensamma utslagsgivande, och då äldre kolleger kritiserade vad han gjort tog han sig illa vid.” (Nordman 1946: 8.)
Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa 1906
Kesäkuun alussa 1906 A. M. Tallgren oli Alfred Hackmanin (1864–1942) mukana Pohjanmaalla. Ensin he tarkastivat ja kartoittivat Isonkyrön Leväluhdan löytöpaikan 7. kesäkuuta ja 9. kesäkuuta saapuivat tarkastamaan Vähänkyrön Krekilässä sijainneita rautakautisia röykkiöitä. Hackman kaivoi niistä yhden 9. ja 11.–15. kesäkuuta, ja Tallgren osallistui Hackmanin kaivaukseen sen alussa ennen kuin matkusti Köyliöön (MVA Hackmanin ja Tallgrenin raportti Isonkyrön Leväluhdan kartoituksesta ja Hackmanin raportti Vähänkyrön Krekilän kaivauksesta. Matkan tarkoituksena lienee Tallgrenin näkökulmasta ollut saada kokeneemman arkeologin opastusta ennen ensimmäisiin omiin kaivauksiin ryhtymistä.
Tallgren kaivoi Muinaistieteellisen toimikunnan lähettämänä kivikautisella asuinpaikalla Köyliön Tuiskulan Sali- eli Sati- eli Sariinimäessä, kaksi pronssikautista röykkiötä Harjavallan Saamanmäessä, yhden röykkiön Harjavallan Torttilan Taalperissä sekä kivikautisella asuinpaikalla Uskelan Villilän Plooperissä eli Sinivuoressa. Köyliön kaivaus kesti kolme päivää 13.–15. kesäkuuta, Harjavallan Saamanmäessä kaivettiin kaksi päivää 18.–19.6. ja Taalperissä toiset kaksi 21.–22.6. sekä Uskelassa samoin kaksi päivää 29.–30.6.1906. Harjavallan Saamanmäessä hän myös tarkasti kivikautisen löytöpaikan. Juhani Rinne oli tutkinut samaa Saamanmäen paikkaa edellisenä kesänä. Taalperissä oli kaikkiaan kuusi röykkiötä, joista kolme oli hävitetty ja toisista kolmesta Tallgren kaivoi kaksi.
Muista kesän 1906 virkamatkojen tutkimuskohteista on aihetta erikseen mainita Suomusjärven Laperlan, Laikkeen ja Rautsuon kylien kivikautiset asuinpaikat, jotka Tallgren tarkasti. Lisäksi hän tarkasti löytöpaikkoja Kokemäellä ja Ruskossa.
Karjalassa ja pohjoisessa 1907
Vuonna 1907 Tallgrenin virkamatkoihin mahtui kolme varsinaista kaivausta ja kolme koekaivausta. Varsinaisen kaivaukset Tallgren toteutti Kaukolan Piiksuonkankaan kivikautisella löytöpaikalla, Sodankylän Petkulan Vajukosken pronssikautisella löytöpaikalla (ks. Salminen 2019) ja Kemin Ala-Paakkolan Keronmäen pronssikautisen valinmuotin löytöpaikalla. Pienempi koekaivaus riitti Rovaniemen Korkalonkylän Nätynginniemen kivikautisella löytöpaikalla, saman kylän Vanhamaan kivikauden ja historiallisen ajan löytöpaikalla sekä Vehkalahden Mäntylahden Suursuon paikalla, joka osoittautui luonnonmuodostelmaksi. Näiden lisäksi Tallgren tarkasti suurehkon määrän löytöpaikkoja Kemissä, Rovaniemellä, Sodankylässä, Miehikkälässä, Vehkalahdella, Virolahdella, Kaukolassa, ja Säkkijärvellä, mahdollisesti myös Räisälässä. Eri maininnan ansaitsevat Kemin Haminasaaren historiallisen ajan markkinapaikka sekä Säkkijärven Ravin ja Kaukolan Piiskunsalmen kivikautiset asuinpaikat. Tarkat päivämäärät ja kunkin tutkimuksen kestot eivät käy ilmi kertomuksista, mutta Karjalan-matkan Tallgren teki yhdessä Aarne Europaeuksen kanssa heinä–elokuussa, ja pohjoiseen he lähtivät sen jälkeen. Vehkalahden ja Miehikkälän tutkimukset tehtiin heinäkuun alussa, Kaukolan Piiksuonkankaalla Tallgren oli heinäkuun puolivälissä[ii], Sodankylän Petkulan paikan tutkimukset tehtiin 25. elokuuta ja Rovaniemen tutkimukset sen jälkeen. Kemin Ala-Paakkolassa Tallgren kaivoi syyskuun alussa.
Kolmen kaivauksen kesä 1908
Kesällä 1908 Tallgren teki kolme kaivausta. Maarian Jäkärlässä hän kaivoi kivikautisella asuinpaikalla, Harjavallan Torttilan Jaakkolassa eli Jaakolassa tutki kaksi pronssikautista hiidenkiuasta ja Kaukolan Koverilassa historiallisen ajan luiden löytöpaikkaa. Jäkärlän kaivauksesta ei ole säilynyt kertomusta (ks. Kulttuuriympäristön palveluikkuna). Jaakkolan kaivaus kesti peräti viisi päivää 10.–14. kesäkuuta, ja työhön oli palkattuna kymmenen työntekijää, ”joukossa 2 naista ja muutama lapsi seulomis- ja kivien nakkelutyöhön”. Suurin osa kesästä kului tutkimusmatkoilla Länsi-Euroopassa ja Venäjällä, eikä muita kotimaan tutkimuksia ollut lainkaan.
Harvojen kotimaan kaivausten vuodet 1909–1911
Vuonna 1909 Tallgren käytti suuren osan kesästä väitöskirjansa aineistonkeruumatkaan Venäjälle ja teki vain yhden kaivauksen, Maarian Kaerlan Mullin rautakautisella löytöpaikalla, josta hänen äitinsä oli lähettänyt museoon miekan. Kesällä 1910 Tallgren ei tehnyt lainkaan kaivauksia, kävi ainoastaan tarkastamassa yhden löytöpaikan Raisiossa. Kesällä 1911 oli taas yhden kaivauksen vuoro, tällä kertaa Ylitornion Krunnin kivi- ja pronssikautisella asuinpaikalla, mutta sinäkään vuonna hän ei tehnyt mitään muita kenttätöitä.
Väitöskirjan aineistonkeruu Venäjällä 1909
Kesällä 1909 Tallgren teki toisen Venäjän-matkansa aineiston keräämiseksi väitöskirjaansa varten. Kaivaukset keskittyivät toisaalta Volgan ja Kaman varsille Kazanin kuvernementtiin, toisaalta Pohjois-Venäjälle Arkangelin kuvernementtiin. Kazanin kuvernementissa päätutkimuskohteet olivat Sorotšji Goryn varhaisrautakautinen linnavuori, Gremjatši Kljutšin linnavuori, Maklašejevkan pronssikautinen kalmisto asuinpaikka Deuševon ja Kungulyn välillä ja Bolšoje Frolovon kalmisto. Matkallaan pohjoiseen Tallgren kaivoi Kostroman kuvernementissa Turovskojen Sajatši Goryn kivi-pronssikautisella asuinpaikalla, jonka hän oletti olevan sama, josta ns. Galitšin aarre oli löytynyt vuonna 1836. Kaivaus kesti kolme päivää. Arkangelin kuvernementissa Tallgren tutki Pinega-joen varrella Vaimušen linnavuorta sekä Šenkurskin linnavuorta ja asuinpaikkaa (Salminen 2003: 120–125).
Kaksitoista kaivausta Länsi-Suomessa 1912
Saatuaan väitöskirjansa valmiiksi ja väiteltyään Tallgren teki kesällä 1912 ennätyksellisen paljon kenttätöitä, jälleen Muinaistieteellisen toimikunnan virkatöinä, peräti 12 kaivausta, kaksi koekaivausta ja muutamia kohteiden tarkastuksia päälle. Tutkimuskohteet sijaitsivat Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla. Uskelan Isonkylän Vanutehtaanmäellä ja Nohterin Ketohaassa Tallgren tutki rautakautisia kalmistoja (ks. myös Salminen 2015). Laitilan kirkonkylän Kansakoulun- eli Raittiushuoneenmäen kalmistossa Tallgren tutki kaksi kumpua. Joko ennen sitä tai sen jälkeen oli kaivaus saman pitäjän Untamalan Vuorenmäenharjun kalmistossa, jossa tutkittiin seitsemän hautakumpua. Turun läänin Uudenkirkon eli Kalannin Palsan Pikalan Matero- eli Lammasmäellä tutkittiin röykkiötä ja saman pitäjän Varhelan Pilpussa rautakautista kalmistoa. Heinäkuun lopussa Tallgren kaivoi Isonkyrön Orismalan Leväluhdassa, jossa kaivaus kesti viisi päivää. Lapväärtin Storsjössä Tallgren kaivoi kiviröykkiötä, Närpiön Finnbyn Törvesåsenissa, Pirttikylän Björndalin Rainesåsenissa, Siipyyn Hedkrokin Stenringsbackenilla ja saman pitäjän Ömossassa samoin. Pirttikylän kaivaukset oli jätettävä vähiin, koska heinäntekoajan vuoksi kaivaukselle ei saanut työväkeä. Merikarvian Lautjärven Koitassa oli kivikautisen asuinpaikan koekaivaus. Lisäksi Tallgren tarkasti muinaisjäännöksiä Turun läänin Uudellakirkolla ja Merikarvialla. Kaivausten ja muiden tutkimusten kestosta ja tarkasta järjestyksestä ei ole säilynyt tietoa.
Kivi- ja rautakautta 1913
Kesän 1913 seitsemän kaivausta sijoittuivat suurimmaksi osaksi Varsinais-Suomeen. Jo toukokuun alussa 3.5. Tallgren kaivoi yhden päivän ajan Maarian Vaistenkylän Virusmäen kalmistoa. Myöhemmin samana kesänä hän tutki Maariassa Jäkärlän kivikautista asuinpaikkaa ja Kaerlan Mullin rautakautista kalmistoa sekä Liedon Sauvalan Ylipään rautakautista kalmistoa. Tallgren palasi myös Uskelan Sinivuoren kivikautiselle asuinpaikalle, jota hän oli tutkinut vuonna 1906. Messukylän Takahuhdissa hän kaivoi Hinttalan Kukkojenkivenmäen rautakautista kalmistoa, jossa Alfred Hackman oli tutkinut vuonna 1909, samoin Tyrvään Kaukolan Vänniän maalla. Tyrvään tutkimukset Tallgren teki toukokuussa. Lisäksi Tallgren tarkasti yksittäisen muinaisjäännöksen Maariassa ja toisen Savitaipaleella; jälkimmäinen matka tapahtui kesäkuussa.
Länsi-Suomessa ja Karjalassa 1914
Tallgrenin kesän 1914 kaivaukset alkoivat Karkun Palvialassa rautakautisella kalmistolla, jossa hän viipyi kuusi päivää 1.–6. kesäkuuta. Alfred Hackman oli tutkinut samaa paikkaa kesinä 1908, 1909 ja 1911. Todennäköisesti tämän jälkeen matkallaan Pohjanmaalle hän oli Viljakkalan kirkonkylän Heiskalan rautakautisella löytöpaikalla. Viikkoa Karkun jälkeen 13.–15.6. Tallgren on kaivanut Teuvan kirkonkylän Komsinkankaan kivikautista asuinpaikkaa, ja kesäkuun lopussa 24.–29.6. hän on tutkinut Räisälän Hovin Kalmistomäen pronssikautista kalmistoa ja asuinpaikkaa. Maailmansodan syttyminen keskeytti hetkeksi myös arkeologiset kenttätyöt (Salminen 2018), mutta niitä jatkettiin syyspuolella, kun kävi selväksi, ettei sota ulottunut välittömästi Suomeen. Syksyllä Tallgren tutki Nousiaisten Laihoisten Vähän-Lotin rautakautista kalmistoa, jossa olivat aiemmin tutkimuksia tehneet Uuno Taavi Sirelius (1872–1929) ja Theodor Schvindt (1851–1917), ja Kaarinan Kuralan Ristimäen kalmistoa 9.10. alkaen, jonne Tallgren määrättiin pikaisesti, kun pihan tasoitustyössä oli löytynyt aseita. Töitä tehtiin kahteen otteeseen yhteensä viiden päivän ajan, mutta pakkanen keskeytti ne. Hän oli paikalla jo ilmoitusta seuranneena päivänä. Näiden varsinaisten kaivausten lisäksi Tallgren teki neljä koekaivausta, Lapuan Haapakosken Puolijoen asbestikeraamisella asuinpaikalla, Lohjan Hiidenkartanon röykkiöillä, saman pitäjän Virmonsaaren kivikautisella asuinpaikalla ja Viljakkalan Inkulan Mäkiheiskan rautakautisella löytöpaikalla. Lapualla, Lohjalla ja Viljakkalassa hän myös tarkasti muinaisjäännöksen kussakin.
Kaarinassa 1915
Kesän 1915 Tallgren matkusti pääasiassa Venäjällä, jossa hän teki myös kaivauksia, mutta ennen matkalleen lähtöään hän kävi Kaarinan Kuralan Ristimäessä jatkamassa edellissyksynä keskeytyneitä kaivauksiaan. Hän kaivoi siellä kuusi päivää 11.–16.5.1915, ja myöhemmin samana kesänä Alfred Hackman ja Aarne Europaeus (Äyräpää, 1887–1971) jatkoivat töitä. Venäjällä Tallgrenin tutkimuskohteena olivat erityisesti Ust-Abakanskojessa Jenisein yläjuoksulla Länsi-Siperiassa sijainneet kurgaanit (Salminen 2003: 134).
Kuuden kaivauksen kenttäkausi 1916
Kenttätyökauteen 1916 Tallgrenilla mahtui kuusi varsinaista ja yksi koekaivaus. Jo huhti–toukokuun vaihteessa hän on ollut Vesilahdella, jossa kohteina oli kaksi rautakautista kalmistoa, Hukarin ja Rautialan kappalaisvirkatalon kalmistot; Rautialan kalmistoa oli aiemmin kaivanut Björn Cederhvarf (1878–1960) vuonna 1910. Kesäkuun alussa hän on tutkinut Nastolan Ruuhijärven Ristimäen rautakautista kalmistoa, jota Theodor Schvindt oli kaivanut vuonna 1909. Myöhemmin kesällä hän tutki kahta kalmistoa Sääksmäen Rapolassa; toinen niistä sijaitsi eläintieteilijä Kaarlo Eemeli Kivirikon (1870–1947) huvilan puutarhassa. Syyskuussa Tallgren kaivoi kahtena päivänä 25.–26.9. jälleen Uskelan Vanutehtaanmäen kalmistoa. Toukokuussa, 190.–21.5., Tallgren teki kolmipäiväisen koekaivauksen Raudun Haapakylässä Mikko Lallukan maalla, jossa rakennettiin Raasulin–Hiitolan rautatietä. Lisäksi Tallgren tarkasti kaksi kalmistoa Lempäälässä ja Helsingin maalaiskunnan Mellunkylän linnavuoren.
Levottomat vuodet 1917–1918
Levottomina vuosina 1917 ja 1918 myös kenttätyöt jäivät vähiin. Vuonna 1917 Tallgren kaivoi Karkun Palvialan Kosken rautakautista kalmistoa, jota Alfred Hackman oli tutkinut jo useina aiempina vuosina, sekä Maarian Saramäen Marttilan rautakautista kalmistoa ja tarkasti yhden löytöpaikan Espoon Grankullassa. Saramäestä ei ole kertomusta. Vuonna 1918 sodan päätyttyä hän teki neljä kaivausta, ensin Euran Sorkkisten Lähteenmäessä 1.–4.6., jossa tutkittavana oli pronssikautinen hautaröykkiö (Salminen 2020), Virolahden Pitkäpaaden röykkiöt 13.–19.6., Kalvolan Taljalan Ranta-Seppälän röykkiö 25.–28.6. ja ilmeisesti niiden jälkeen Vehmaan Rahkamalan Matinantin röykkiön, jonka kaivaus liittyi Turun ja Uudenkaupungin välisen rautatien rakentamiseen. Yleisenä vaikeutena oli saada työmiehiä, minkä vuoksi Karkun kaivaus piti tehdä yhdessä päivässä ja muuallakin työvoimapula tuotti ongelmia.
Kolme kaivausta 1919
Vuonna 1919 Tallgren toimitti kolme kaivausta, joista yksi oli Laitilan Untamalan rautakautisella kalmistolla, yksi Lohjan Jalassaaren röykkiöllä ja kolmas Maarian Saramäen Marttilan kalmistossa. Jalassaaren tutkimus tapahtui 7. heinäkuuta ja oli osa Lohjalla pidetyn yleisen kotiseutukokouksen ohjelmaa: Suomen XII yleisen kotiseutukokouksen yhteyteen Lohjalle heinäkuun alussa 1919 oli maanantaina 7 p. järjestetty retkeily Jalassaarelle muinaisjäännöksiä katsomaan. Allekirjoittaneen oli retkeilyn yhteydessä määrä tutkia joku paikalla olevista lukuisista kiviroukkioista ja antaa käytännöllistä havainto-opetusta muinaistieteellisistä kaivauksista. Määräpäivänä kokoontui n. 100-lukuinen retkeilijäin joukko Jalassaarelle. (MVA Tallgrenin kertomus tutkimuksista Lohjan Jalassaarella)
Lisäksi tulivat koekaivaukset Ruskon Märttelän Päijäisten rautakautisella löytöpaikalla ja Turun läänin Uudenkirkon Hallun Luukkalan löytöpaikalla. Lohjan kaivaus kesti yhden päivän 7.7.1919, mutta muiden ajankohdasta tai kestosta ei ole tietoa. Lisäksi Tallgren tarkasti muinaisjäännöksiä Laitilassa ja Liedossa.
Kaivaukset Virossa
Toimiessaan professorina Tartossa Tallgren teki melko runsaasti kaivauksia Virossa. Eniten kaivauskohteita oli vuonna 1921, jolloin Tallgren oppilaineen tutki seitsemää muinaisjäännöstä. Vuonna 1923 kaivauskohteita oli kolme ja vuosina 1920 ja 1922 kaksi kumpanakin. Vuoden 1920 kaivauskohteet olivat Saarenmaan Kaarmalla (Käku) ja Valjalassa (Tõnija), 1921 Suure-Jaanilla (Rattama, nyk. nimeltään Madi)[i] Hagerilla (Mikuri/Oru Mikkuri), Valjalassa (Tõnija), Peetrillä (Nurmsi) Irboskassa (Malyi ja Konetski) sekä Kolga-Jaanilla (Kivisaare), 1922 Laiusella (Kõola) ja Peetrillä (Nurmsi), sekä 1923 Jõelähtmellä (Jõesuu), Keilassa (Rannamõisa) ja Rakveressä (Tõrma Reinapi). Lähes kaikki paikat olivat rautakautisia hautoja tai kalmistoja, mutta Kivisaaressa tutkittiin sekä kivikautista asuinpaikkaa että kalmistoa vuonna 1921 ja Jõelähtmen Jägala-joan Jõesuussa linnavuorta 1923. Kõolan ja Tõrman Reinapin kalmistoja Tallgren tutki yhdessä oppilaansa Harri Mooran (1900–1968) kanssa, Tõrmassa kaivauksen johtamisessa oli osuutensa myös Marta Schmiedehelmillä (1896–1981) ja kaivaus oli osa ylioppilaiden ekskursiota, sekä Jägalan Jõesuun linnamäkeä yhdessä amatööriarkeologien Adolf Friedenthalin (1874–1941) ja Artur Spreckelsenin (1863–1939) kanssa; Jõesuun kaivauksesta ei ole säilynyt kertomusta (Arheoloogia lugu: 22, 24; AI 1-72-02 Mooran kertomus Rakveren Tõrman Reinapin kaivauksesta). Kõolan kaivauksen työnjako ei ole selvillä. Paikkaa tutkittiin ensin toukokuussa, ja sen jälkeen tutkimukset jatkuivat heinäkuussa. Ilmeisesti Tallgren on johtanut toukokuista kaivausta, josta ei ole säilynyt kertomusta, sillä heinäkuun kaivauksella hän ei ole ollut (AI 1-45-02 Harri Mooran kertomus Laiusen Kõolan Veskin kaivauksesta 14.–17.7.1922).
Nurmsin kalmistoa oli tutkittu aiemminkin vuosina 1905 ja 1907. Vuonna 1921 kaivaukselle osallistuivat myös Tallgrenin oppilaat Harri Moora, Richard Indreko (1900–1961), Rudolf Tamm ja S. Kallas sekä paikalliset silmäätekevät, kunnan (?) sivistysosaston johtaja herra Sööder, koulujentarkastaja Roos, Paiden poliisipäällikkö neiti (!) Mangelson, rovasti Rall, lääketieteen tohtori Rall ja lukiolainen Rall (AI 1-62-02a Tallgrenin kertomus kaivauksista 1921). Vuoden 1922 kaivauksella oli mukana kymmenen ylioppilasta ja kaivaus oli jaettu kahteen alueeseen, joista toisen tutkimusta johti Tallgren, toisen Moora. Tavoitteena oli tutkia kokonaisuudessaan vielä tutkimaton kalmiston osa, mutta huonojen säiden takia kaivaus oli jätettävä kesken (AI 1-62-02b Tallgrenin kertomus kaivauksista 1922).
Irboskan Malyissä olivat venäläiset tehneet tutkimuksia vuonna 1912 tai 1913. Tallgren kaivoi siellä yhdessä Eerik Laidin (1904–1961) kanssa (AI 1-112-06 Tallgrenin kertomus 1921). Konetskissa Tallgren kaivoi toukokuussa 1921 samoin yhdessä Eerik Laidin kanssa (AI 1-112-07 Harri Mooran silloista Tarton yliopiston arkeologian professoria Birger Nermania [1888–1971] varten löytöluettelon ym. perusteella tekemä saksankielinen selostus). Kolga-Jaanin Kivisaaren kivikautista asuinpaikkaa ja hautaa tutkittiin ylioppilaiden retkellä. Asuinpaikan tutkimus jäi tuloksettomaksi (AI 1-37-02 Tallgrenin kertomus).
Kaivaukset Virosta paluun jälkeen
Palattuaan Virosta Suomeen Tallgren teki ensimmäisen kaivauksensa jo kesällä 1923 Turun läänin Uudenkirkon Kallelan Kalmumäen kalmistossa, jota tutkittiin peräti kaksi viikkoa 29.6.–15.7.1923. Kesällä 1926 hän kaivoi rautakautista kalmistoa Laitilan Untamalan Vuorenmäenharjulla ja Myllymäessä ja tarkasti useita muinaisjäännöksiä Paimiossa. Samana kesänä hänellä oli myös yhden päivän mittainen kaivaus Virossa Käkun kalmistossa yhdessä Harri Mooran kanssa 27. kesäkuuta 1926, siis paikassa, jota oli tutkittu jo 1922. Nyt kohteina oli kaksi röykkiötä. Vuonna 1930 Tallgren kaivoi rautakautista kalmistoa Turun läänin Uudenkirkon Matero- eli Lammasmäessä (Vähänvainionmäessä), jossa hän oli kaivanut myös vuonna 1912. Kertomusta ei kaivauksesta ole. Tallgrenin uran viimeinen kaivaus oli Maarian Kärsämäen kalmistossa kesällä 1932, ja se osui hänen tehtäväkseen, koska hän sattui silloin olemaan isänsä luona Maariassa.
Tallgrenin kaivausmenetelmät
Mitä Tallgrenin kaivausmenetelmistä tiedetään? Muuttuivatko ne kokemuksen karttuessa? Kysymyksen voi jakaa kahtia: toisaalta on kyse varsinaisesta kaivamisesta ja sen toteutustavoista eli kaivausvälineiden, kerrosjaon ja ruutujen kaltaisista elementeistä, toisaalta dokumentoinnista piirtämällä ja valokuvaamalla.
Vuonna 1906 Tallgren antaa varsin selkeän kuvauksen menetelmästään kaivaa pronssikautisia hautaröykkiöitä. Hän tutki tällä menetelmällä Harjavallassa sekä Taalperin (kuvaus) että Saamanmäen röykkiöt: ”Mitattuani ja nivellerattuani vareen alotin työn siirrättämällä päällimmäiset kivet vareen N puolesta, jonka jälkeen pohjakivet kangilla väännettiin pois, niiden alla ollut maa lastoilla tutkittiin ja lopuksi seulottiin. Sitte tutkittiin toinen puoli samalla lailla, jolloin sen kivet siirrettiin jo tutkitulle alalle. Lopuksi pantiin ensiksi siirretyt kivet jälkimmäisten paikalle ja päälle, joten kiukaasta mikäli mahdollista tuli entisensä kaltainen, samassa kuin työ sujui verrattain joutuun.” (MVA Tallgrenin kertomus Harjavallan Taalperin kaivauksesta)
Vuonna 1907 Tallgren kuvaa kivikautisen asuinpaikan kaivausmenetelmäänsä Kaukolan Piiksuonkankaalta: ”Tutkitutin ensinnä hietakuopan NW rinteellä 24 m2 suuruisen alan ruutuihin jaettuna. Tästä ensinnä poistettiin turve ja turvekerros, mikä ei ollut täyttä dm. vahva. [– –] Kun lastalla toisen kerran käytiin tutkimaan, tuli jo vastaan oikeita hiilikerroksia, […] Lastoilla tutkittiin maa 4 eri kerroksessa ja tuli löytöjä, vielä 60–70 cm. syvyydestä, enimmäkseen puunjuuria myöten hakien.”
Profilissa olisi maakerrosten järjestys ylimalkaan tällainen: alinna koskematon pohjasora, sen päällä kerros tummantäplikästä hietaa ja hiiltä, sitte harmaata tai vaaleankeltasta maata ja ylinnä turve. Paikottain oli alin kultturikerros punapaloista ja ankarasti tulen muuttelemaa. (MVA Tallgrenin kertomus Kaukolan Piiksuonkankaan kaivauksista)
Kemin Ala-Paakkolan Keronmäessä Tallgren kaivoi syksyllä 1907 pronssikauden löytöpaikkaa, jonka tutkimuksista hän toteaa vain, että ”kolmen miehen avulla lastoilla ja lapioilla tutkittiin tarkoin maa”. Maan sisästä oli löytynyt ojankaivuutyössä myös puusukset, joista toinen oli otettu ylös, kuivattu ja poltettu mutta toinen jätetty paikoilleen. Tallgren kaivoi suksien löytöpaikkaa: ”Samaan aikaan tutkimme jängässä sitä kohtaa, missä suksien piti olla. Ensin syvennettiin laskuojan toista päätä, niin että ojaan kokoutunut vesi juoksi pois ja sitte alettiin tutkia. Työtä vaikeutti kuitenkin suuresti maan ääretön kosteus, sillä vettä tihkui ojan pohjasta ja seinistä alinomaa. Neljän tunnin hyödyttömän kaivamisen jälkeen oli työ tuloksettomana lopetettava. – Illalla myöhään vielä n. 1 tnt. ajan kaivatin ojaa sen miehen avulla, mikä sukset aluksi oli löytänytkin, ja joka jotenkin tarkkaan tiesi paikan. Ojaa laajennettiin kummallekin sivulle, mutta seuraus oli vain, että pohja muuttui liejuiseksi mutavelliksi, joka teki tutkimustyön mahdottomaksi. Opas jo arveli, että ilma ja vesi ehkä olisivat syöneet rikki ja hävittäneet maahan jätetyn suksen, mutta myönsi kyllä, että se ei ollut varmaa, koska epäsuotuisain ilman pehmittämä maan laatu niin suuresti oli estänyt perinpohjaisemmin näkemästä ojan pohjaa.”
Tulisijoja tutkittiin seuraavaan tapaan: ”Poistettuamme pintakerroksen tuli jo parinkymmenen sentin syvyydessä maata ja mustaa kiveä, joiden alue selvästi rajottui kolmeen määrättyyn kohtaan. Näiden ympäristöt tutkittiin lapiolla, itse alueet lastoilla, jolloin kaikki kivet jätettiin paikoilleen ja niiden ympäristö tutkittiin niin syvälle kuin kultturikerros ulottui. Tällöin huomattiin, että tulensijojen ympärillä kauttaaltaan koskematon maa oli ylempänä kuin liesien pohja, joten nämä epäilemättä ovat maan sisään kaivetut.” (MVA Tallgrenin kertomus Kemin Ala-Paakkolan Keronmäen tutkimuksista)
Rovaniemen Korkalonkylän Nätynginniemen löytöpaikkaa tutkittiin samoin syksyllä 1907: ”Tällä niemellä tutkimme lastalla ja lapiolla maata monesta kohden. N. 15–20 cm. syvällä oli ohut kerros, n. 2 cm. vahva, liikutettua maata. Sen yläpuolinen ja alapuolinen maa tuntui olevan aivan liikuttamatonta, tällainen ohut musta raita löytyi vain pienellä alueella, kokonaan pappilan maalla, raja-aidan NO ja kahden kasvavan koivun välillä. Tällä alalla tehtiin koekaivauksia useissa paikoin, mutta tuloksitta.” (MVA Tallgrenin kertomus tutkimuksista Rovaniemellä 1907)
Sodankylän Petkulan löytöpaikka oli taas toisentyyppinen. Tutkimuskohteena oli pronssimiekkojen löytöpaikka (ks. tarkemmin Salminen 2019): ”Paikkaa tutkitin sillä lailla, että lastoilla poistin sammalen, jonka alta melkein välittömästi tuli liuskekerros näkyviin. Tämä oli halkeillut ja muodostellut laakoja ja levyjä, jotka ylinnä olivat enimmäkseen vaakasuorassa, sen alla viistoon. Paikoin oli kiviaines hajonnut maaksi. Tämä kaikki ja muukin pintakerros lastalla tarkoin tutkittiin ja seulottiin, mutta tuloksetta. Sen jälkeen ruvettiin vipuamaan kiveä (ks. kuvaa) ja se saatiin kohoamaan, jonka jälkeen itse ryömin kiven alle ja tutkin sen alustan. Pinta oli siinäkin liuskaa, joka oli lohkeillut viistoon. Kappaleet otettiin yksitellen pois, ja sen sija aina tutkittiin. Tulos oli tässäkin tapauksessa negativinen.” (MVA Tallgrenin kertomus tutkimuksista Sodankylän Petkulan Vajukoskella 1907)
Kaarinan Kuralan Ristimäen rautakautista kalmistoa tutkittiin lokakuussa 1914: ”Töitä tehtiin kaksi eri kertaa, yhteensä 5 päivää. Töissä oli 7 miestä. 4:nä ensi päivänä kaivettiin alueelta I n. 40 m2 5:nä päivänä tehtiin koekaivauksia alueilla II ja III. Tutkimusta varten maa jaettiin 1 m2 suuruisiin ruutuihin, maa tutkittiin lastoilla ja enimmäkseen seulottiin. Se ei kuitenkaan aina ollut mahdollista sillä töitä haittasivat milloin kosteus, milloin pakkanen, joka viimeisen kaivauspäivän aamuna kohosi –8° C.” (MVA Tallgrenin kertomus Kaarinan Kuralan Ristimäen kaivauksesta).
Raudun Haapakylässä tutkittiin aluksi haudoiksi oletettuja kuoppia. Kuvauksessa esiintyy jälleen hiukan erilainen tutkimusmenetelmä: ”Saapuessani paikalle oli harjusta vielä jälellä n. 30–25 m. leveä kannas hautapaikan ja soljen löytymispaikan välissä. Kummassakin päässä oli pystysuora leikkauspinta, ja kummassakin voi erottaa selvästi näkyviä liikutetulla, tummalla kulttuurimaalla täytetyn kuopan profiilia. Pohjoisseinämällä oli 2 noin 40 cm. syvää epäsäännöllistä kuopannetta ja eteläseinämällä niinikään 2 kuoppaa, […]
Kaivautin tällä eteläsivustalla 7 m. pituisen ja 3 m. levyisen vyöhykkeen. Ensin poistettiin pinta ja kun keltaisessa savisantamaassa selvästi näkyi kuopan rajat, kaivettiin niiden ympäri syvät ojat kulttuurimaan pohjaan asti. Näin paljastui 3 kiinteätä muinaisjäännöstä, mitkä nähtävästi eivät ole hautoja. Ne olivat kaikki olleet alkuaan arvatenkin olleet [sic] maahan kaivettuja kuoppia, asumusten kanssa tekemisissä.” (MVA Tallgrenin kertomus tutkimuksista Raudun Haapakylässä 1916)
Olosuhteet vaikuttivat menetelmiin ja kaivauksen toteutukseen kuten Kemin Haminasaaressa syksyllä 1907: ”Kun koko sen päivän, minkä saaren tutkimiseen käytin, satoi erittäin vahvasti, en voinut ruveta tekemään mitään karttaa enkä toimittamaan nivellerausta, ja valokuvaaminenkin oli hyvin hankalaa” (MVA Tallgrenin kertomus Kemin Haminasaaren tutkimuksista). Laitilan Untamalan Vuorenmäenharjun ja Myllymäen kalmistossa 1912 taas ”korkeusmitat ovat silmämääräiset, kun en voinut saada museosta käyttääkseni vielä tällöin nivellerauskonetta, jota tarvittiin muualla” (MVA Tallgrenin kertomus Laitilan Untamalan kaivauksesta).
Venäjän-matkan 1909 kaivausten menetelmistä on jonkin verran tietoja. Maklašejevkan Butyrkan kurgaani tutkittiin kaivamalla kumpuun neljä kahden metrin levyistä kanavaa, ilmeisesti siis ristikkäin kuten jo Johan Reinhold Aspelin (1842–1915) oli aikanaan tutkinut kurgaaneja. Turovskojen kaivauksen havainnot Tallgren esittää kerroksittain mutta ilman tietoa kerrosten syvyydestä tai muista perusteista. Vaimušen linnalla Tallgren kaivautti valliin 5 x 2 metrin laajuisen kaivannon. Muiden kaivausten menetelmistä ei ole tietoja, mutta ne lienevät olleet samankaltaisia sekä Venäjän-matkalta että kotimaasta kuvattujen kanssa (Salminen 2003: 123–124).
Virossa Hagerin Orun Mikkurin hautaröykkiön kaivausmenetelmästään kesällä 1921 Tallgren toteaa: ”Kaevamise juures võeti osalt mätas kividelt ära, nõnda et kivide ase selgus, osalt kaeveti vertikaal sihis et profiili kätte saada.” (AI 1-8-04 Tallgrenin kaivauskertomus Adilan Mikkurin kivikalmistosta 19.10.1921). Suuren-Jaanin Rattaman (nyk. Madin) kalmiston kumpua kaivettaessa kaivettiin kaksi toisiaan leikkaavaa, metrin levyistä käytävää, pituudeltaan 10 ja 13 metriä (AI 1-86-10a Tallgrenin kertomus). Samoin Irboskan Malyissä kaivettiin ristikkäiset kanavat. Kaivaus kesti kaksi päivää (AI 1-112-06 Tallgrenin kertomus 1921).
Kaivauskertomusten selostukset ovat kuitenkin niin satunnaisia ja painottuvat erityisesti Tallgrenin uran varhaisvaiheisiin, ettei niiden perusteella juuri ole mahdollista tehdä päätelmiä Tallgrenin käyttämien työmenetelmien kehittymisestä. Sen sijaan niistä voi tehdä jonkinlaisia päätelmiä siitä, millaisia menetelmiä hän yleensä kaivauksillaan käytti, ainakin ensi vuosina. Kaivausalueet oli jaettu ruutuihin, kaivausalueet vaaittiin ainakin ennen työn aloitusta, toisaalta kerrospaksuudet eivät olleet vakioita, kaivausvälineitä käytettiin sekä lapioita että lastoja ja maa seulottiin ainakin hyvin usein. Tallgrenin kaivausdokumentaatio koostuu yleensä 1–4 kartasta ja korkeintaan muutamasta valokuvasta. Laitilan Untamalasta karttoja on peräti kuusi ja valokuvia kymmenen. Löytöjen paikkoja on merkitty karttoihin.
Vertailu toisiin samanaikaisiin arkeologeihin on myös hankalaa, sillä useimmiten arkeologit eivät kaivausraporteissaan selostaneet käyttämiään menetelmiä. Tallgren on siis jopa poikkeuksellinen siinä, että hän ainakin toisinaan kuvasi menetelmiään. Eri tutkijoiden kaivausdokumentaation yksityiskohtainen vertailu saattaisi kuitenkin auttaa ymmärtämään myös menetelmien välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä. Suomalaisten arkeologien kaivausmenetelmät lienevät alkuaan samalla tavalla tuontia Skandinaviasta kuin vertaileva tutkimusmetodikin, vaikka oikeastaan kukaan ei tuolloin eritellyt sitä, mistä oli kenttätyömetodioppinsa saanut. Tutkijayhteisön vakiintuessa oppi siirtyi nuoremmille vanhemmilta kollegoilta kyselemällä ja heidän työskentelyään seuraamalla. Tunnettua kuitenkin on, että kenttätyömenetelmien kehittyminen oli 1800-luvulla osa arkeologian professionalisoitumista ja ammattilaisten keino erottautua amatööreistä (Jensen & Jensen 2012: erit. 128–129; Eberhardt 2012). Arkeologiyhteisön sisäinen perimätieto toki kertoo, että Tallgren olisi ollut menetelmissään suurpiirteisempi kuin esim. Julius Ailio, Aarne Äyräpää tai vanhemmasta sukupolvesta Hjalmar Appelgren-Kivalo (1853–1937). Toisaalta dokumentointiperiaatteet ovat olleet heillä kaikilla melko samankaltaiset, Ailion ja Europaeuksen kertomukset ja kartat keskimäärin jonkin verran muita tutkijoita yksityiskohtaisempia.
Tallgrenin omat kenttätyökohteet hänen tutkimuksissaan
Tallgren hyödynsi omien kaivaustensa tuloksia ja suorastaan julkaisi niitä väitöskirjassaan sekä osittain jo ennen sitäkin, olihan hän tehnyt vuosien 1908 ja 1909 Venäjän-matkansa nimenomaan väitöskirja-aineiston keräämiseksi (Tallgren 1911b: 31–44, 47–49, 97–99; 1910b; Salminen 2003: 120–125). Maklašejevkan kaivauksiinsa hän viittasi myöhemmin 1920-luvulla Mihail Hudjakovin (1894–1937) tutkittua samaa paikkaa ja kulttuurivaihetta (Tallgren 1927).
Muutamia kotimaan kaivauksiaan Tallgren julkaisi Suomen Museossa ja Finskt Museumissa sekä Kotiseudussa, mutta näissä tapauksissa kyse oli pikemmin aineistojulkaisuista kuin vielä varsinaisista tutkimusartikkeleista. Näin pääsivät julkisuuteen Kemin Ala-Paakkolan pronssikautiset löydöt 1910, Harjavallan Torttilan Jaakkolan röykkiö 1911, Lapväärtin pronssikautinen röykkiö 1912, Kaarinan Ristimäen rautakautinen kalmisto 1915 ja Maarian Saramäen Marttilan kalmisto vuonna 1918 (Tallgren 1910a; 1911a; 1912; 1915; 1918a).
Kirjoittaessaan vuonna 1918 ilmestynyttä teostaan Suomen esihistorialliset ja ajaltaan epämääräiset kiinteät muinaisjäännökset Tallgren käytti useassa kohdassa omien kaivaustensa havaintoja ja tuloksia sekä ottamiaan kuvia. Tällaisia kohteita olivat Virolahden Pitkäpaaden muinaisjäännökset, joille hän omisti kirjassa kokonaisen luvun, Kaarinan Ristimäki, Euran Lähteenmäki, jossa hän oli kaivanut aivan vastikään, Isonkyrön Leväluhta ja Laitilan Untamala (Tallgren 1918b: 39–48, 54, 58–59, 76–77, 79). Lähteenmäen, Ristimäen, Isonkylän Vanutehtaanmäen ja Untamalan kaivauksiltaan hän julkaisi kuvia myös vuonna 1931 (Tallgren 1931: 83, 102–103, 106, 113).
Vuosina 1922 ja 1925 ilmestyneen Zur Archäologie Eestis I–II -teoksen ensimmäisessä osassa käsitellessään vanhempaa rautakautta Tallgren julkaisi pohjapiirroksen ja selostusta Peetrin Nurmsin ja Hagerin Orun Mikkurin kalmistoista (Tallgren 1922: 84–87) ja toisessa osassa samoin Peetrin Nurmsista (Tallgren 1925: 39–41). Muita tutkimiaan kohteita hän ei nostanut esiin.
Tieteellisiin erikoistutkimuksiin kotimaan tai Viron kohteet eivät liittyneet. Viron esihistoriaa on kuitenkin pidettävä luonteeltaan pikemmin tieteellisenä kuin populaarina teoksena.
Tallgrenin kenttätöiden yleiskuva
Virkatöissä on selvä alueellinen painotus Länsi-Suomeen Varsinais-Suomesta Etelä-Pohjanmaalle, vaikka tutkimuskohteita oli myös Karjalassa ja Lapissa. Yhdellä virkamatkalla tehtiin yleensä useampia kuin yksi kaivaustutkimus ja lisäksi tarkastettiin paikkakuntien muita muinaisjäännöksiä.
Kenttätöissä kuten muussakin Tallgrenin elämässä voi erottaa omiksi periodeikseen kaudet ennen Tarton professuuria, Tarton-vuodet ja sen jälkeisen ajan professorina Helsingissä. On myös nähtävissä, että aivan ensimmäisinä vuosina 1906–1907 painopiste oli tarkastuksissa, mutta jo 1908 alkaen enemmistö Tallgrenin kenttätöistä oli kaivauksia tai vähintään koekaivauksia. Loppuvaiheessa 1920-luvun puolivälissä tarkastukset nousivat taas valta-asemaan, kun kaivausten toteuttaminen oli Muinaistieteellisen toimikunnan arkeologien tehtävänä ja Tallgren vain satunnaisesti poikkesi tarkastamassa kohdalle osuneita muinaisjäännöksiä. Tallgrenin viimeinen varsinainen kenttätyökesä oli 1923 eli professorinimitystä edeltänyt kesäkausi.
Mikä on Tallgrenin kenttätöiden merkitys? Löytöjä kaivauksilta tuli vaihtelevasti, ja osa jäi kokonaan löydöttömiksi. Selkeimmin osoitettava merkitys oli tietenkin hänen omiin tutkimuksiinsa liittyneillä kaivauksilla, vaikka edes niillä ei ollut ratkaisevaa osuutta esim. väitöskirjan johtopäätöksissä. Virkatöinä Suomessa tehtyjen kaivausten merkitystä on vaikeampi mitata tai arvioida. Tallgrenin kaivamien muinaisjäännösten merkittävyyttä voi karkeasti arvioida sen perusteella, paljonko niitä oli tutkittu ennen häntä tai tutkittiin hänen jälkeensä. Tässä vertailussa erottuvat Maarian Jäkärlän kivikautinen asuinpaikka (kaivauksia tai koekaivauksia vuosina 1907, 1908, 1910, 1912, 1913, 1915, 1922, 1981, 1983–1990, 1994, 1996, 2021 ja 2022), Uskelan Isokylän muinaisjäännösalue (kaivauksia Vanutehtaanmäessä ja Ketohaassa 1912, 1914–1916, 1931, 1934, 1978–1982, 1989–1991), Laitilan kirkonkylän Kansakoulunmäen kalmisto (1886, 1887, 1912, 1929, 1932, 1933, 1936, 1963, 1968, 2009, 2019), Tyrvään Kaukolan Vänniän kalmisto (1903, 1909, 1912, 1913, 1946–1948, 1972, 1984, 1986, 2004, 2005, 2007, 2014, 2016), Sääksmäen Rapolan muinaisjäännösalue (kaivauksia alueen eri kohteissa 1886, 1916, 1918, 1920, 1943, 1949, 1950, 1960–1962, 1986, 1988–1990, 1996), Turun läänin Uudenkirkon Kallelan Kalmumäen kalmisto (1923, 1924, 1927, 1928, 1931, 1932, 1951, 1983, 1991) ja Maarian Kärsämäen kalmisto (1922, 1927, 1932, 1950–1952, 1991, 2016, 2017, 2019, 2022). Virossa Tallgrenin kohteista eniten on tutkittu Jõelähtmen Jõesuun linnavuorta (1923, 1985, 1999, 2005, 2007–2009) ja Peetrin Nurmsin kalmistoa (1921–1923, 1934, 1935). Tämä ei kerro suoraan löytöjen merkittävyydestä mutta antaa suuntaa siitä, mitkä kohteet ovat olleet kiinnostavia ja tarjonneet tutkittavaa pitkäksi ajaksi. Seuraava askel olisi selvittää eri kohteiden löytöjen hyödyntämistä, mutta se ansaitsee kokonaan erillisen tutkimuksensa.
———
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston arkeologian dosentti, joka on tutkinut erityisesti suomalaisen arkeologian historiaa.
Lähteet ja kirjallisuus
Arkistolähteet ja internet
Museoviraston arkisto
– Arkeologian tutkimusraportit (Kulttuuriympäristön palveluikkuna, https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/portti/read/asp/default.aspx)
– Pääluettelo (Kulttuuriympäristön palveluikkuna, https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/portti/read/asp/default.aspx)
– Muinaisjäännösrekisteri (Kulttuuriympäristön palveluikkuna, https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/portti/read/asp/default.aspx)
– Muinaiskalupäiväkirja (Kulttuuriympäristön palveluikkuna, https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/portti/read/asp/default.aspx)
– Aarne Äyräpään kirjekokoelma
Tallinnan yliopiston historian instituutin arkisto (Ajaloo Instituut) (TLÜ Arheoloogia teaduskogu, arheoloogia andmebaas, https://www.tlu.ee/arheoloogia-teaduskogu)
– Pääluettelo
– Tutkimusraportit
Viron muinaismuistoviraston (Muinsuskaitseamet) arkisto
– Kulttuurimuistomerkkirekisteri (Kultuurimälestiste register, https://register.muinas.ee)
Kirjallisuus
Arheoloogia lugu Tartu Ülikoolis 1920–2010 – The story of archaeology at the University of Tartu 1920–2010. Toim. Mari Lõhmus & Ester Oras. Tartu Ülikooli aja ja arheoloogia instituut 2010.
Eberhardt, G. 2012. Dig that! How methodology emerged in German barrow excavations. O. W. Jensen (ed.), Histories of Archaeological Practices. Reflections on Methods, Strategies and Social Organisation in Past Fieldwork: 150–174. Stockholm.
Histories of Archaeological Practices. Reflections on Methods, Strategies and Social Organisation in Past Fieldwork. Ed. O. W. Jensen. The National Historical Museum, Stockholm, Studies 20. Stockholm 2012.
Jensen, Å. & Jensen, O. W. 2012. Practice and professionalisation. O. W. Jensen (ed.), Histories of Archaeological Practices. Reflections on Methods, Strategies and Social Organisation in Past Fieldwork: 115–150. Stockholm.
Nordman, C. A. 1946. A. M. Tallgren. Minnestal vid Finska Vetenskaps-Societetens sammanträde den 19 november 1945. Societas Scientiarum Fennica Årsbok – Vuosikirja XXIV C N:o 2.
Salminen, T. 2003. Suomen tieteelliset voittomaat, Venäjä ja Siperia suomalaisessa arkeologiassa 1870–1935. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 110. Helsinki.
Salminen, T. 2015. A. M. Tallgren, Aarne Europaeus ja Uskelan Ketohaan löydöt syksyllä 1913. Muinaistutkija 1/2015: 47–49.
Salminen, T. 2018. Ensimmäinen maailmansota ja sen vaikutukset suomalaiseen arkeologiaan. Muinaistutkija 3/2018: 2–20.
Salminen, T. 2019. Petkulan miekkalöytö ja A. M. Tallgrenin tarkastusmatka Sodankylään 1907. Faravid 47/2019: 33–49. Internet: http://pro.tsv.fi/pshy/julkaisut/Faravid_artikkelit/Faravid_47/Salminen/index.html.
Salminen, T. 2020. A. M. Tallgrenin kaivaus Euran Sorkkisten Lähteenmäessä kesällä 1918. Kalmistopiiri 10.4.2020, https://kalmistopiiri.fi/2020/04/10/a-m-tallgrenin-kaivaus-euran-sorkkisten-lahteenmaessa-kesalla-1918/.
Tallgren, A. M. 1910a. Forskningar på en bronsåldersfyndplats i Kemi. Finskt Museum XVII (1910): 20–24.
Tallgren, A. M. 1910b. Sorotsji Gorin muinaislinna. Suomen Museo XVII (1910): 49–56.
Tallgren, A. M. 1911a. Eräs tutkittu hiidenkiuvas Harjavallassa. Kotiseutu 1911: 136–139.
Tallgren, A. M. 1911b. Die Kupfer- und Bronzezeit in Nord- und Ostrussland. I. Die Kupfer- und Bronzezeit in Nordwestrussland. Die ältere Metallzeit in Ostrussland. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja XXV:1.
Tallgren, A. M. 1912. Ett förstört fornminne i Lappfjärds socken. Finskt Museum XIX (1912): 77–78.
Tallgren, A. M. 1915. Ristimäki gravfält i S. Karins. Finskt Museum XXII (1915): 46–61.
Tallgren, A. M. 1918a. Nya järnåldersfynd från Aura ådal. Finskt Museum XXV (1918): 11–16.
Tallgren, A. M. 1918b. Suomen esihistorialliset ja ajaltaan epämääräiset kiinteät muinaisjäännökset. Suomen Muinaismuistoyhdistys, Helsinki.
Tallgren, A. M. 1922. Zur Archäologie Eestis I. Vom Anfang der Besiedelung bis etwa 500 n. Chr. Acta et commentationes Universitatis Dorpatensis B III:6. Dorpat (Tartu).
Tallgren, A. M. 1925. Zur Archäologie Eestis II. Von 500 bis etwa 1250 n. Chr. Acta et commentationes Universitatis Dorpatensis B VIII:1. Dorpat (Tartu).
Tallgren, A. M. 1927. Ausgrabungen in Maklašeevka. Eurasia Septentrionalis Antiqua I: 98–99.
Tallgren, A. M. 1931. Suomen muinaisuus. Suomen historia I. Werner Söderström Oy, Porvoo – Helsinki.
[i] Tässä artikkelissa käytetään tuonaikaista kuntajakoa.
[ii] Kertomuksen mukaan elokuun, mutta karttapiirroksesta näkyy, että Tallgren on ollut Kaukolassa 16.7. Elokuun puolivälissä 1907 Tallgren oli Helsingissä, ks. esim. postileima kortissa Aarne Europaeukselle 16.8.1907.
[iii] Kalmisto sijaitsi Suuren-Jaanin ja Viljannin rajalla niin, että kaivettu kumpu oli Viljannin puolella, kakis muuta kumpua Suurella-Jaanilla. AI 1-86-10a Tallgrenin kertomus.
Liite: M. Tallgrenin omat kaivaukset 1906–1932
1906
– Harjavalta, Saamamäki, kaksi mahdollisesti pronssikautista röykkiötä KM 4718
– Harjavalta, Torttila, Taalperi, kaksi pronssikautista röykkiötä KM 4718
– Köyliö, Tuiskula, Vanhakartano, Salimäki/Satimäki/Sariininmäki, kivikautinen asuinpaikka KM 4717
– Uskela, Villilä, Pukkila, Plooperi/Sinivuori, kivikautinen asuinpaikka (ks. myös 1913) KM 4716
1907
– Kaukola, Piiksuonkangas, kivikautinen löytöpaikka KM 4910
– Kemi, Ala-Paakkola, Keronmäki, pronssikautinen löytöpaikka
– Rovaniemi, Korkalonkylä, Vanhamaa, kivikauden ja historiallisen ajan löytöpaikka (koekaivaus) KM 4936
– Rovaniemi, Korkalonkylä, Nätynginniemi, kivikautinen löytöpaikka (koekaivaus)
– Sodankylä, Petkula, Vajukoski, pronssikautinen löytöpaikka (ks. tästä Salminen ETSI)
– Vehkalahti, Mäntylahti, Suursuo, luonnonmuodostelman koekaivaus
1908
– Harjavalta, Torttila, Jaak(k)ola, pronssikautiset röykkiöt KM 5104
– Maaria, Jäkärlä, kivikautinen asuinpaikka KM 5105
– Kaukola, Koverila, Paavilainen, historiallisen ajan löytöpaikka
1909
– Maaria, Kaerla, Mulli, Tuomi, rautakautinen löytöpaikka
– Kazanin kuvernementti, Sorotšji Gory, linnavuori KM 5382
– Kazanin kuvernementti, Gremjatši Kljutš
– Kazanin kuvernementti, Maklašejevka, kurgaaneja ja löytöpaikka KM 5383
– Kazanin kuvernementti, Bolšoje Frolovo, kalmisto KM 5383
– Kostroman kuvernementti, Turovskoje, Sajatši Gory, asuinpaikka
– Arkangelin kuvernementti, Vaimuše, linnavuori
– Arkangelin kuvernementti, Šenkursk, asuinpaikka ja linnavuori KM 5384
1911
– Ylitornio, Krunni, kivi- ja pronssikautinen asuinpaikka KM 5863
1912
– Isokyrö, Orismala, Leväluhta, rautakautinen kalmisto KM 6110
– Laitila, kirkonkylä, Kansakoulunmäki, rautakautinen kalmisto KM 6109
– Laitila, Untamala, Vuorenmäenharju, Myllymäki, rautakautinen kalmisto (ks. 1919, 1926) KM 6109
– Lapväärti, Storsjö, kiviröykkiö KM 6111
– Merikarvia, Lautjärvi, Koitta, kivikautinen asuinpaikka (koekaivaus) KM 6110
– Närpiö, Finnby, Törvesåsen, kiviröykkiö KM 6111
– Pirttikylä, Björndal, Rainesåsen, kiviröykkiö KM 6111
– Siipyy, Hedkrok, Stenringsbacken, kiviröykkiöitä KM 6111
– Siipyy, Ömossa/Finby/Metsäkylä, Grönroos, kiviröykkiöitä KM 6111
– Uskela, Isokylä, Vanutehdas, rautakautinen kalmisto (ks. myös 1916) KM 6125
– Uskela, Isokylä, Nohteri, Ketohaka, rautakautinen kalmisto KM 6125
– Uusikirkko (T.l.), Palsa, Papu, Pirttivainio, kalmisto (koekaivaus) KM 6109
– Uusikirkko (T. l.), Palsa, Pikala, Matero- l. Lammasmäki, röykkiö KM 6109
– Uusikirkko (T. l.), Varhela, Pilppu, kalmisto
1913
– Lieto, Sauvala, Ylipää, rautakautinen kalmisto KM 6366
– Maaria, Jäkärlä, kivikautinen asuinpaikka KM 6365
– Maaria, Kaerla, Mulli, Lehtonen, rautakautinen kalmisto KM 6367
– Maaria, Vaistenkylä, Virusmäki (rautakautinen kalmisto) KM 6322
– Messukylä, Takahuhti, Hinttala, Kukkojenkivenmäki, rautakautinen löytöpaikka/kalmisto KM 6337
– Tyrvää, Kaukola, Vänniä, rautakautinen kalmisto KM 6338
– Uskela, Villilä, Pukkila, Plooperi/Sinivuori, kivikautinen asuinpaikka (ks. myös 1906) KM 6380
1914
– Kaarina, Kurala, Ristimäki, rautakautinen kalmisto (ks. myös 1915) KM 6746, 6751, 6753
– Karkku, Palviala, Järviö, rautakautinen kalmisto KM 6671
– Lapua, Haapakoski, Puolijoki, kivikautinen asuinpaikka (koekaivaus) KM 6674
– Lohja, Hiidenkartano, röykkiö (koekaivaus)
– Lohja, Virmonsaari, kivikautinen asuinpaikka (koekaivaus) KM 6686
– Nousiainen, Laihoinen, Vähä-Lotti, rautakautinen kalmisto KM 6685
– Räisälä, Hovi, Kalmistomäki, pronssikauden ja rautakauden taitteen asuinpaikka ja myöhäisen rautakauden kalmisto KM 6675
– Teuva, kirkonkylä, Komsinkangas, kivikautinen asuinpaikka KM 6673
– Viljakkala, Inkula, Mäkiheiska, Gröndahl, rautakautinen löytöpaikka (koekaivaus)
– Viljakkala, kirkonkylä, Heiskala, rautakautinen löytöpaikka KM 6672
1915
– Kaarina, Kurala, Ristimäki, rautakautinen kalmisto (ks. myös 1914) KM 6689
– Jeniseiskin kuvernementti, Ust-Abakanskoje, kurgaaneja KM 6972
– Permin kuvernementti, Voskresenskoje, asuinpaikka
1916
– Nastola, Ruuhijärvi, Anttila, Ristimäki, rautakautinen kalmisto KM 7088
– Rautu, Haapakylä, Lallukka, rautakautinen löytöpaikka KM 7066
– Sääksmäki, Rapola, Kivirikko, rautakautinen kalmisto
– Sääksmäki, Rapola, rautakautinen kalmisto KM 7089
– Uskela, Isokylä, Vanutehdas, rautakautinen kalmisto (ks. myös 1912) KM 7138
– Vesilahti, Rautialan kappalaisvirkatalo, rautakautinen kalmisto
– Vesilahti, Hukari, rautakautinen kalmisto KM 7089
1917
– Karkku, Palviala, Koski, rautakautinen kalmisto KM 7279
– Maaria, Saramäki, Marttila, rautakautinen kalmisto KM 7275
1918
– Eura, Sorkkinen, Lähteenmäki, pronssikautinen röykkiö (ks. Salminen ETSI) KM 7412
– Kalvola, Taljala, Ranta-Seppälä, Riihpelto, röykkiö KM 7427
– Vehmaa, Rahkamala, Matinantti, röykkiö KM 7472
– Virolahti, Pitkäpaasi, Essaari, Muurikanniemi, röykkiö KM 7424
1919
– Laitila, Untamala, Vuorenmäenharju, Myllymäki, rautakautinen kalmisto (ks. 1912, 1926) KM 7592
– Lohja, Jalassaari, Tamminiemi, röykkiö KM 7595
– Maaria, Saramäki, Marttila, rautakautinen kalmisto KM 7603
– Rusko, Märttelä, Päijäinen, Hiisimäki, rautakautinen löytöpaikka (koekaivaus) KM 7603
– Uusikirkko (T.l.), Hallu, Luukkala, löytöpaikka (koekaivaus)
1920
– Kaarma (nyk. Saarenmaa), Käku, Kilgiauk, rautakautinen kalmisto AI 2449
– Valjala (nyk. Saarenmaa), Tõnija, kalmisto
1921
– Hageri (nyk. Kohila), Pihali, Oru Mikkuri, rautakautinen kalmisto AI 2430
– Peetri, Nurmsi, Kirikumägi (Jalapuu), rautakautinen kalmisto (ks. 1922) AI 2432
– Suure-Jaani/Viljandi, Rattama (Madi), rautakautinen kalmisto AI 2433
– Valjala, Tõnija, kalmisto
– Irboska, Mõla/Malyi, rautakautinen kalmisto AI 2436
– Irboska, Konetski, rautakautinen kalmisto AI 2436[i]
– Kolga-Jaani, Võisiku, Kivisaare, kivikautinen asuinpaikka ja kalmisto (koekaivaus) AI 2435
1922
– Peetri, Nurmsi, Kirikumägi (Jalapuu), rautakautinen kalmisto (ks. 1921) AI 2481, 2486
– Laiuse, Kõola, Veski, rautakautinen kalmisto, yhdessä Harri Mooran kanssa AI 2462
1923
– Keila, Rannamõisa, kalmistoja AI 2494
– Jõelähtme, Jägala-Joa, Jõesuu, linnavuori, yhdessä Adolf Friedenthalin ja Artur Spreckelsenin kanssa AI 2495
– Rakvere, Tõrma, Reinapi, rautakautinen kalmisto AI 2488, 2496[ii]
– Uusikirkko (T. l.), Kallela, Kalmumäki, rautakautinen kalmisto KM 8339
1926
– Kaarma, Käku, rautakautinen kalmisto, yhdessä Harri Mooran kanssa AI 2601
– Laitila, Untamala, Vuorenmäenharju, Myllymäki, rautakautinen kalmisto (ks. 1912, 1919) KM 8698
– Paimio, Askala, Penimäki, röykkiö
– Sauvo, Salmi, Säkkäreenmäki, rautakautinen röykkiö KM 8694
1930
– Uusikirkko T. l., Palsa, Pikala, Matero- l. Lammasmäki (Vähänvainionmäki) KM 9173
1932
– Maaria, Kärsämäki, rautakautinen kalmisto KM 9519
[i] AI pääluettelossa ei mainita Konetskia erikseen, merkitty tähän FT Andres Tvaurin kokoaman taulukon (8.2.2000) mukaan.
[ii] AI pääluettelon mukaan numeron 2488 löydöissä olisi kyse irtolöydöistä, mutta kun numerolla on 186 alanumeroa, se viittaa kaivaukseen; sekä 2488:n että 2496:n löytövuosi on pääluettelon mukaan tuntematon.
KALMISTOPIIRI 