EAA:n (European Association of Archaeologists) konferenssi järjestettiin tänä vuonna Istanbulissa. Neljään päivään oli mahdutettu lähes kaksituhatta esitelmää, joten kuultavaa oli jälleen runsaasti.
Sessioon T06S026 – The Odd, the Unusual, and the Strange: Human and Animal Deviant Burials and their Cultural Contexts oli kerätty esitelmiä epätyypillisistä hautauksista, jotka eroavat rakenteiltaan, antimiltaan tai vainajan käsittelytavoiltaan kalmiston tai tietyn alueen muista haudoista. Jane Jark Jensen esitelmöi Kööpenhaminan museon suorittamista kaivauksista, joissa tutkittiin kaupungin vanhimman tunnetun kirkon hautausmaata. Sankt Clemensin kirkko on ollut käytössä 1000-luvulta 1500-luvun alkuun, jolloin se purettiin uskonpuhdistuksen seurauksena. Kirkkoa käyttänyt väestö on luultavasti kuulunut kaupungin köyhimpiin, sillä kirkko on sijainnut keskiaikaisen Kööpenhaminan laitamilla.
Useissa kirkkomaan haudoissa oli havaittavissa erikoisia piirteitä: vainajien pään päälle tai viereen oli asetettu isoja kiviä, hautakuopan pohjalle oli sirotettu kerros kalkkia, arkkujen päälle oli laitettu raajojen luita poikittain, ja useissa lasten haudoissa oli rahariipuksia tai sileitä pikkukiviä. Hautojen erikoiset piirteet ovat Jensenin mielestä hautauksen suorittaneiden läheisten surun ja kaipauksen ilmentymiä.
Jensenin mukaan pitkien putkiluiden asettaminen arkuille voisi merkitä sitä, että kyseisiä hautoja on pidetty muita tärkeämpinä ja niiden tuhoutumista on haluttu estää. Arkun kannella olevat luut olisivat siis olleet merkkejä haudankaivajille, jotka poikittaisiin luihin törmätessään olisivat ymmärtäneet siirtyä kaivamaan hautaa muualle. Erään lapsen kallon sisälle oli laitettu runsaasti hiiliä, mitä Jensen piti mahdollisena puhdistamisen ja parantamisen symbolina. Ehkä lapsi oli ollut sairas juuri tästä ruumiinosasta, ja tauti tai sen jäänteet oli symbolisesti poistettu hiilien avulla.
Ulla Moilanen (Turun yliopisto) esitelmöi Suomen rautakauden ja keskiajan taitteen ruumishautaustavoista, joita on perinteisesti pidetty hyvin toistensa kaltaisina eri puolilla maata. Vaikka hautausten tulkinta on vaikeaa mm. luuaineksen huonon säilymisen, postdepositionaalisten prosessien sekä vanhojen, puutteellisten kaivaus- ja dokumentointimenetelmien vuoksi, voi Suomesta löytää hautauksia, jotka sopivat ”epätyypillisen” hautauksen määritelmään. Esimerkiksi Turun (Kaarinan) Kirkkomäestä ja Mikkelin Visulahden ristiretkiaikaisista kalmistoista on löytynyt päättömänä haudattuja vainajia. Luistarin haudassa 62 runsain antimin varustettu nainen on haudattu vatsalleen ilman arkkua, Hollolan Kirkailanmäessä vatsalleen on puolestaan haudattu pieni lapsi arkussa ilman antimia. Hautausten taustalla olevat syyt voivat olla moninaisia, eikä kaikkia näennäisesti samanlaisia epätavallisia hautoja – esimerkiksi kaikkia vatsallaan tai päättömänä haudattuja – voi välttämättä selittää samalla tavalla. Moilasen mukaan hautoja tulisi lähestyä uusilla tutkimusmenetelmillä, joiden avulla niistä voi saada irti entistä enemmän informaatiota.
Tracy K. Betsinger (SUNY College, Oneonta) puhui vampyyrihautauksista ja –myyteistä, joilla on monikulttuurinen ja pitkä historia. Myytin alku juontaa juurensa varhaiskeskiaikaan ja kristillistymiseen, jolloin uudet ja vanhat uskomukset nivoutuivat yhteen. Kulminaatio tapahtui kuitenkin vasta 1700-luvulla, jolloin Euroopassa levisi pelko vainajan haudasta nousemista kohtaan. Kaikki ne, joita eläessä oli pidetty erilaisina tai erikoisina, olivat ihmisten taikauskoisissa mielissä mahdollisia haudasta nousevia levottomia vainajia. Myös murhatut, itsemurhan tehneet, noituutta harjoittaneet, kastamattomat, tai avioliiton ulkopuolella syntyneet olivat potentiaalisia ”vampyyreja”.
Betsingerin tutkimusaineisto koostui Luoteis-Puolassa sijaitsevasta Drawskosta löytyneistä 1700-1800-luvun haudoista, joista osassa vainajan kaulalle tai vatsalle oli asetettu sirppi tai viikate, ilmeisesti vainajan paluun estämiseksi. Bioarkeologisen analyysin avulla etsittiin syitä sille, mikä mahdollisesti olisi voinut johtaa erikoiseen käsittelyyn hautauksessa. Luissa ei havaittu viitteitä siitä, että vainajat olisivat olleet sairaita tai fyysisesti erilaisia kuin muut yhteisön jäsenet. Koska yhteisön ulkopuolisia on mahdollisesti pidetty erilaisina, tutkittiin isotooppianalyyseillä vainajien alkuperää. Tutkimustulosten mukaan kaikki haudatut ovat kuuluneet paikalliseen väestöön. Avoin kysymys on vielä se, onko kyseessä tietty suku, jonka jäsenet on haudattu eri tavalla kuin muut. Tarkoituksena on teettää DNA-tutkimuksia, joiden toivotaan selventävän asiaa.
Etenkin Puolassa epätavalliset hautamuodot tulkitaan hyvin usein merkiksi siitä, että vainajan on uskottu palaavan haudasta kuoleman jälkeen, ja tietyillä varotoimenpiteillä vainajan paluuta on haluttu estää. Leszek Gardela (Rzeszowin yliopisto, Puola) muistutti esitelmässään kuitekin siitä, että kaikkien erikoisten hautausten tulkitseminen ”vampyyrihaudoiksi” on vaarallista, sillä osa epätavallisesti haudatuista on voinut olla esimerkiksi teloitettuja rikollisia, tai hautaustapa on valikoitunut tietynlaiseksi muista syistä johtuen. Syitä erikoiselta vaikuttavien hautausten taustalla on voinut olla monia: taikausko, ihmisuhraus, tai jopa kunnioitus vainajaa kohtaan.
Athanasios Sideris (Foundation of the Hellenic World, Ateena) ja Milena Tonkova (Bulgarian Academy of Sciences, Sofia) puhuivat kahdessa esitelmässä Etelä-Bulgarian 200-luvun eKr kohteista, joista ihmisjäännöksiä on löytynyt erikoisissa asennoissa oudoista konteksteista. Vainajia on asetettu pyöreisiin kuoppiin vatsallaan tai jopa istualtaan. Joukossa on kaikenikäisiä miehiä ja naisia, myös lapsia. Joissakin tapauksissa vainajan päällä on suuri kivi, jota Sideriksen mukaan on käytetty surmaamaan henkilö. Luurankojen yhteydestä on löytynyt runsaasti savi- ja pronssiastioiden kappaleita, koruja, rahoja sekä kreikkalaisia tuontiesineitä. jotka voi yhdistää Dionysoksen ja Orfeuksen kulttiin. Tutkijat tulkitsivat löydöt merkiksi orfilaisuuteen liittyneestä ihmisuhrauksesta Traakiassa.
Sessio T01S024 keskityi orjakaupan materiaalisiin ilmentymiin Euroopassa. Joachim Henning (Institut für Archäologische Wissenschaften, Goethe-Universität Frankfurt am Main, Frankfurt am Main) esitelmöi rautaisista kahleista, joita on löydetty etenkin roomalaisaikaisista haudoista. Esimerkiksi Kroatian Požegasta on löytynyt 400-luvulle ajoittuva miehen hauta, jossa vainajan kaulan ympärillä oli niitein varustettu rautarengas. Haudassa ei ollut muita antimia. Roomalaisten kirjallisten lähteiden mukaan pakoa yrittäneet orjat voitiin kahlita, joten ei liene mahdotonta, että osa orjista olisi myös haudattu kahleineen. Henning muistutti, että orjia on kahlittu myös orgaanisesta aineksesta tehdyillä kahleilla, joten kahleiden puuttuminen ei todista, etteikö vainaja olisi voinut olla orja. Ja eihän orjia tietysti aina laskettu hautaan kahleissa.
Anna Kjellström Tukholman yliopistosta puhui siitä, miten viikinkiaikaisen Skandinavian talous pohjautui orjakauppaan. Koska orjakauppa on ollut laajaa, sillä on ollut vaikutusta ihmisten jokapäiväiseen elämään. Kjellströmin mukaan orjien erottaminen arkeologisesta aineistosta on hankalaa, sillä orjien ja vapaan väestön välinen ero on ollut hiuksenhieno, ja orjien hierarkinen asema on voinut vaihdella suuresti. Isotooppitutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että orjien maantieteellinen alkuperä ja ruokavalio on eronnut valtaväestöstä. Orjien tunnistaminen voi siis olla mahdollista luonnontieteellisten analyysien avulla. Kaksoishaudoissa, joissa toinen vainaja on haudattu tavanomaisesti normaalien antimien kanssa, toinen päättömänä ilman antimia, on päättömän oletettu olleen orja. Lisäksi Kjellström puhui hammasmodifikaatioiden mahdollisesta sosiaalisista merkityksistä ja siitä, olisiko osalla orjista voinut olla viilausjälkiä hampaissa (Kjellströmin tutkimuksesta kirjoitettiin Kalmistopiirissä aiemmin, lue lisää tästä).
Sessiossa T06S027 – Burial Communities in Long Term Perspective käsiteltiin uskonnonvaihdosta pakanallisista uskonnoista kristinuskoon, varhaisia kristillisiä sukukalmistoja sekä seurakuntien muodostusta ja niiden asemaa hautausmaita ylläpitävänä yhteisönä. Esitelmien alueet vaihtelivat Islannista Pohjois-Iberiaan. Ajallisesti esitelmät käsittelivät noin 900 – 1100 –lukua, jolloin useissa maissa on havaittavissa varhaisia kristillisiä kyläkalmistoja. Esimerkiksi Pohjois-Iberiassa on seurakuntamuodostuksen havaittu alkaneen maaseudulla jo mahdollisesti 900-luvulla, vaikka sen on aiemmin ajateltu tapahtuneen vasta Gregoriaanisen reformin aikana 1000 -luvulla. Islannissa on juuri valmistunut varhaisten kristillisten kalmistojen inventointi, jonka tuloksena on löydetty useita varhaiskristillisiä sukukalmistoja, jotka ovat olleet aidattuja ja joiden keskellä on usein ollut pieni kirkko tai kappeli. Kalmistojen luumateriaali on hyvin säilynyttä ja sitä tutkitaan parhaillaan.
Session T05S015 – So Many Countries, so Many Customs: The Everyday Experience of Religious Conversion esitelmät käsittelivät kristillistymistä Skandinaviassa sekä Itä-Baltian alueella viikinkiajalta 1200-luvulle. Esitelmissä käsiteltiin kanssakäymistä kristittyjen ja ei-kristittyjen välillä, millaisia ongelmia niissä on saattanut olla ja miten toiseen väestöön on suhtauduttu. Esimerkiksi Skandinaviassa on primsignaatiolla saattanut olla merkittävä asema kaupankäynnin mahdollistamisessa kristittyjen ja ei-kristittyjen välillä. Itä-Baltian alueella kristillistyminen tapahtui verrattain myöhään ja sotaisasti, millä on saattanut olla merkitystä vanhojen tapojen, kuten rituaaliaterioiden ja tulien polttamisen hautausmailla, esiintymiseen keskiaikaisessa kalmistomateriaalissa. Kristillistymisen on ajateltu vaikuttaneen myös asumusten arkkitehtuuriin ainakin Islannissa ja Norjassa. Molemmissa maissa on viikinkiajalla asuttu pitkätaloissa, mutta 1000-luvun tienoilla talojen rakenteissa tapahtuu merkittäviä muutoksia. Samaan aikaan ajoittuva ilmaston kylmeneminen ei tutkijoiden mukaan selitä kaikkia muutoksia, vaan kristinuskolla on ajateltu olevan oma osansa rakennusten muutoksissa.
Teksti: FM Ulla Moilanen, Turun yliopisto ja FM Anna-Maria Salonen, Helsingin yliopisto
Lue edellisvuoden konferenssin aiheista tästä.
KALMISTOPIIRI 