Sairasta historiaa: Populaaria arkeologiaa roolipeliharrastajille

HuK Sofia Paasikivi – Turun yliopisto

Arkeologian ja historian popularisointia voi tarvittaessa täsmämarkkinoida tietyille ryhmille sen sijaan, että keskittyisi pelkästään hieman epämääräiseen käsitykseen ”suuresta yleisöstä”. Erilaiset harrastusseurat ja tapahtumat soveltuvat tähän hyvin. Allekirjoittanut on jo kahtena vuonna puhunut historiaan ja arkeologiaan liittyvistä aiheista Ropecon-roolipelitapahtumassa.

Muinaistekniikan ja historian elävöittämistä harrastavia pidetään usein popularisoinnin kohderyhminä, mutta roolipelaajia ei aina huomioida samalla tavalla. Harrastajaryhmä on kohtuullisen pieni, mutta sitäkin aktiivisempi. Pelit, joissa osallistuja eläytyy kuvitteellisen hahmon rooliin, yhdistetään usein taikuuteen ja lohikäärmeisiin, mutta kaikki roolipelit eivät suinkaan sijoitu fantasiamaailmoihin. Pääosin harrastajat koostuvat ihmisistä, jotka ovat kaikin tavoin kiinnostuneita menneisyydestä. Roolipelit sijoittuvatkin yhä enenevissä määrin omaan maailmaamme ja sen menneisyyteen. Osa seuroista järjestää esimerkiksi rautakauteen sijoittuvia live-roolipelejä, joissa eläydytään rautakautisen ihmisen elämään. Lisäksi fantasiamaailmoihin sijoittuvissa peleissä hyödynnetään usein esimerkiksi historiallisia käsitöitä. Monet fantasiamaailmat niin kirjoissa kuin roolipeleissä perustuvat eräänlaiselle populaarille mielikuvalle ”eurooppalaisesta keskiajasta”, jota on väritetty taikuudella ja maagisilla olennoilla.

Itselleni kohderyhmän lähestyminen on helppoa, sillä olen ollut roolipelaaja jo kauan ennen kuin olin historian ja arkeologian opiskelija. Roolipelitapahtuma Ropecon on ollut vuosittaisena käyntikohteenani jo monta vuotta, mutta vasta äskettäin olen havahtunut luennoimaan tapahtumassa. Vuonna 2014 aloitin pehmeästi luennoimalla biologian opiskelija Johanna Lehdon (LL) kanssa omasta graduaiheestani, kolerasta. Tästä alkoi vielä toistaiseksi kehittyvä Sairasta historiaa -luentosarja, jonka toinen osa pidettiin tämän vuoden Ropeconissa 16.5.2015. Kannustankin ammattilaisia lähtemään rohkeasti roolipelaajien joukkoon silloinkin, kun harrastus ei ole itselle tuttu. Vastassa on lähes poikkeuksetta omistautunut ja innostunut joukko kuulijoita.

Sairasta historiaa -luentosarjan tarkoituksena on käydä läpi sairauksien historiaa lääketieteen, historian ja arkeologian näkökulmista. Näin luentoon saadaan mukaan nykylääketieteen käsitys sairauksista, mutta myös historialliset uskomukset sekä esimerkiksi arkeo-osteologinen tutkimus. Vuoden 2014 luento kolerasta lähestyi aihetta enemmän historian näkökulmasta, joskin luennolla sivuttiin lyhyesti myös Turun Kakolan kolerahautausmaan arkeologisia pelastuskaivauksia. Tänä vuonna luennon aiheena oli lepra, mikä tarjosi huomattavasti enemmän tarttumapintaa myös arkeologiaan.

Kuulijoiden joukossa on varmasti myös muita alan opiskelijoita, sekä aktiivisia historian ja arkeologian harrastajia. Luennolle osallistuvilla on siis kohtalaisen hyvät pohjatiedot ja käsitys esimerkiksi historian ja arkeologian eroista. Aktiivisten harrastajien joukkoon meneminen tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden tuoda esiin myös vähemmän tunnettuja puolia. Esimerkiksi arkeo-osteologian vähäinen opetus Suomessa johtaa väistämättä siihen, että pulaa on myös aiheen käsittelystä populaarimmassa kontekstissa. Myös itselle tuttuun aikakauteen sijoittuvan pelin organisoimiseen osallistuminen voi olla arkeologille erinomainen tilaisuus päästä popularisoimaan omaa osaamistaan.

Roolipelaamiselle relevantteja aiheita on esimerkiksi kaikenlainen arkielämään liittyvä tieto. Miten pukeuduttiin, millaista tapakulttuuri oli, millaisia ammattikuntia oli, mitkä olivat kauppasuhteet ja millaisia esineitä valmistettiin. Myös sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä. Omissa luennoissani olen pyrkinyt korostamaan esimerkiksi sitä, millaisia hoitoja sairauksiin käytettiin, missä hospitaalit sijaitsivat, miten ihmiset reagoivat sairaisiin ja liittyykö sairauteen jokin sosiaalinen stigma. Roolipelaajille puhuessa voi ajatella asiaa myös perinteisemmän näyttelemisen kautta. Mitä kertoisit ihmiselle, joka valmistelee rautakautiseen Suomeen sijoittuvaa näytelmää? Tai käsikirjoittajalle, jonka leprasairasta hahmoa hoidetaan 1300-luvulla Pyhän Yrjänän hospitaalissa? Toisaalta osa roolipelaajista voisi haluta eläytyä pelissään myös arkeologin rooliin. Heille voisi puolestaan kertoa siitä, millaista työ todellisuudessa on verrattuna siihen, minkälaisen käsityksen siitä saa populaarikulttuurista. Aiheet eivät lopu kesken.

Toiveissa on jatkaa luentosarjaa uusien sairauksien parissa myös tulevaisuudessa, ja syventää arkeologisen aineiston ottamista mukaan luennoille. Historiallinen aineisto on usein paremmin tunnettua, sillä monista sairauksista ja taudeista ei jää havaittavia merkkejä arkeologiseen aineistoon. Toisaalta historiallisten lähteiden pohjalta kirjoitetaan paljon populaareja teoksia, kun taas arkeologinen tieto esimerkiksi sairauksien tutkimuksesta jää hieman herkemmin tieteellisiin artikkeleihin, joiden pariin harvemmin eksyy ihmisiä alan ulkopuolelta. Arkeologisen tutkimuksen avaaminen populaarissa kontekstissa aiheesta kiinnostuneelle yleisölle on kivuton keino parantaa tieteenalan tunnettavuutta ja ymmärrystä muinaisjäännösten, arkeologisen kenttätyön sekä luonnontieteellisten metodien tärkeydestä.

Kirjallisuutta sairauksien historiasta sekä arkeologian popularisoinnista:

Holtorf, C. 2005. From Stonehenge to Las Vegas: Archaeology as Popular Culture. AltaMira Press.

Holtorf, C. 2007. Archaeology is a Brand!: The Meaning of Archaeology in Contemporary Popular Culture. Archaeopress.

Kallioinen, M. 2009. Rutto ja rukous. Tartuntataudit esiteollisen ajan Suomessa. Atena kustannus.

Karttunen, L., Niemi, J. & Pasternack, A. (toim.) 2007. Taide ja taudit: Tutkimusretkiä sairauden ja kulttuurin kosketuspinnoilla. Tampere University Press.

Lempiäinen, P. 2012. Completorium – keskiaikaisen luostariyhteisön elävöittämistä näytelmäroolipelin keinoin. Glossae 3/2012: 19-22.

McNeill, W. H. 2005. Kansat ja kulkutaudit. Vastapaino.

Roberts , C. & Manchester, K. 1995. The Archaeology of Disease. (2nd edition). Cornell University Press.

Sliden, M. 2008. Arkeologian popularisointi. P. Halinen, V. Immonen, M. Lavento, T. Mikkola, A. Siiriäinen & P. Uino (toim.) Johdatus arkeologiaan: 485–490. Gaudeamus Helsinki University Press.

Vuorinen, H. 2006. Tautinen historia. Tampere University Press.