Uusi tutkimustulos: Ruttoa Viron alueella jo kivikaudella

Ulla Moilanen

Uuden tutkimuksen mukaan rutto aiheutti epidemioita Euraasiassa jo pronssikaudella (Suomen kronologian mukaan myöhäisellä kivikaudella) noin 3000-1500 eaa. Lokakuun lopussa Cell-sarjassa julkaistussa tutkimuksessa eurooppalaisten ja aasialaisten ihmisjäännösten hampaista otetuista näytteistä löydettiin Yersinia pestis -bakteerin DNA:ta (Rasmussen & Allentoft et al. 2015).

Kyseinen bakteeri on saanut aikaan lukuisia historiallisia epidemioita. Noin 600-700-luvulla Euroopan läpi levisi Justinianuksen rutoksi kutsuttu kulkutauti, jonka on todettu olleen Yersinia pestiksen aiheuttamaa paiseruttoa. 1300-luvun puolivälissä mikrobin aiheuttamaan mustaan surmaan menehtyi lähes puolet Euroopan väestöstä, minkä jälkeen esiintyi jatkuvasti pienempiä epidemioita. Suomessa viimeisin ruttoepidemia oli vuosina 1710-1711.

Yersinia Pestis -bakteeri aiheuttaa kolmea erilaista tautia: paiseruttoa, keuhkoruttoa ja septistä ruttoa.

Tutkimuksessa etsittiin taudinaiheuttajan muinais-DNA:ta yhteensä 101 yksilön hampaista Euroopassa ja Aasiassa. Sopivia näytteitä hankittiin niin kaivauksilta kuin museokokoelmista. Yhteensä seitsemän yksilön hampaasta löydettiin Yersinia pestis -bakteeria. Yksilöt ja ajoitukset on esitetty kuvassa. Yläkulman hautaus on Sintasha-kulttuuriin kuuluvalta Bulanovon kohteelta. Kuva: Rasmussen & Allentoft et al. 2015, fig. 1. — Tutkimukseen hankittiin sopivia näytteitä niin kaivauksilta kuin museokokoelmista. Taudinaiheuttajan DNA:ta etsittiin yhteensä 101 yksilön hampaista Euroopassa ja Aasiassa. Seitsemästä hampaasta löydettiin *Yersinia pestis* -bakteeria. Yksilöt ja ajoitukset on esitetty kuvassa. Yläkulman hautaus on Sintasha-kulttuuriin kuuluvalta Bulanovon kohteelta. Kuva: Rasmussen & Allentoft et al. 2015, fig. 1.

Uuden tutkimuksen mukaan rutto sairastutti ihmisiä tuhansia vuosia aikaisemmin kuin tähän saakka on luultu. Mielenkiintoinen tulos Suomen kannalta on se, että yksi positiivisista näytteistä on peräisin Koillis-Virossa sijaitsevasta Sopen nuorakeraamisesta kalmistosta. Sopen kalmistoon on haudattu kymmenkunta naista ja miestä noin 4500 vuotta sitten (ks. esim. Kriiska et al. 2007; Kriiska & Tvauri 2007: 81-82). Vainajat on haudattu kyljellään, polvet koukussa, ns. kyyrypolviasennossa. Naiset on asetettu oikealle, miehet vasemmalle kyljelle. Yhdessä Sopen haudoista vainaja oli istuvassa asennossa.

Neoliittisen kivikauden loppupuoli tunnetaan ajanjaksona, johon liittyy suuria väestöliikkeitä, mukaan lukien nuorakeraamisen kulttuurin (vasarakirveskulttuuri) leviäminen laajalle Eurooppaan, myös Suomeen. Syitä väestöjen liikehdinnän taustalla ei varmuudella tunneta, mutta uuden tutkimuksen myötä on mahdollista pohtia epidemioiden vaikutusta populaatioiden liikkeisiin. Tutkimuksessa ehdotetaan, että varhaiset ruttoepidemiat ovat voineet olla syynä ainakin populaatioiden koon rajuun pienenemiseen myöhäiskivikaudella. Suomessa myöhäiskivikautisissa haudoissa ei ole säilynyt jäänteitä, joista muinaisia taudinaiheuttajia voisi tutkia. Voi kuitenkin pohtia, olisiko nykyisen Suomen alueella esiintynyt ruttoa, jos sitä on varmuudella ollut myös lähialueilla. Kivikauden lopulla väestön määrän tiedetään vähentyneen myös Suomessa.

Nämä esineet ovat Kaarinan Tammenmäestä, josta on tutkittu nuorakeraaminen hauta ja Kuva: Finna.fi. — Virosta kaivetusta nuorakeraamisesta haudasta on löytynyt ruttobakteeria. Kuvan nuorakeraamiselle kulttuurille tyypilliset esineet (vasarakirves ja tasapohjainen astia) ovat löytyneet Kaarinan Tammenmäestä, josta on tutkittu nuorakeraaminen hauta ja asuinpaikkaa. Kuva: Finna.fi.

Koillis-Virossa sijaitseva Sopen kivikautinen kalmisto löytyi pellonmuokkauksen yhteydessä 1800-luvun lopulla. Paikalle on haudattu kymmenkunta vainajaa, joiden joukossa on uuden tutkimuksen mukaan ollut ruttoon kuollut yksilö. Kuva: Ingmar Noorlaid. — Koillis-Virossa sijaitseva Sopen kivikautinen kalmisto löytyi pellonmuokkauksen yhteydessä 1800-luvun lopulla. Paikalle on haudattu kymmenkunta vainajaa, joiden joukossa on uuden tutkimuksen mukaan ollut ruttoon kuollut yksilö. Kuva: Ingmar Noorlaid (Kultuurimälestiste riiklik register).

Tutkimuksen tuottama uusi tieto Yersinia pestis -bakteerin evoluutiosta on niin ikään mielenkiintoinen. Vanhimmaksi ajoitetussa näytteessä bakteerilta puuttui geeni, jonka avulla se pysyy elossa kirpun sisäelimissä. Tästä syystä kirppu ei ole voinut toimia taudinkantajana varhaisimpien ruttoepidemioiden aikaan, vaan tartunta on saatu muualta. Toisin kuin myöhäisemmät bakteerikannat, varhaisimmat ruttobakteerit eivät myöskään ole aiheuttaneet paiseruttoa. Kivi- ja pronssikauden rutto on ilmennyt vain keuhkoruttona ja septisenä ruttona, jotka ovat molemmat erittäin tappavia tautimuotoja. Keuhkorutto ehtii levitä hengitysteitse ihmisten välillä, mutta veressä leviävä septinen rutto tappaa usein jo ennen muiden oireiden ilmaantumista.

Hanketta johtavat Eske Willerslev Kööpenhaminan yliopistosta ja Kristian Kristiansen Göteborgin yliopistosta aikovat jatkaa varhaisten ruttoepidemioiden tutkimusta sekä etsiä jälkiä myös muista taudinaiheuttajista, joita kivi- ja pronssikauden väestö on voinut veressään kantaa.

Lue lisää:

Rasmussen, S. & Allentoft, M. E. et al. 2015. Early Divergent Strains of Yersinia pestis in Eurasia 5,000 Years Ago. Cell, Vol. 163, Issue 3: 571-582. DOI: http://dx.doi.org/10.1016/j.cell.2015.10.009

Muut käytetyt lähteet:

Kriiska, A. et al. 2007. New AMS Dates from Estonian Stone Age Burial Sites. Estonian Journal of Archaeology, 2007, 11, 2: 83–-121.

Kriiska, A. & Tvauri, A. 2007. Viron esihistoria. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1105.