EAA Glasgow 2015: Sairauksien historiaa, isotooppeja, hautojen avaamista ja luolista löytyneitä ihmisjäännöksiä

European Association of Archaeologist (EAA) -järjestön vuosittainen konferenssi järjestettiin syyskuussa Glasgow’ssa. Mukana oli tuttuun tapaan runsaasti uutta tutkimusta hautauksista ja ihmisjäännöksistä.

Sessio SA11: Identification and Interpretation of Past Epidemics: From Archaeological Evidence to Multidisciplinary Analysis keskittyi nimensä mukaisesti muinaisiin epidemioihin ja niiden tunnistamiseen arkeologisesta aineistosta. Session esitelmät käsittelivät muun muassa ruttoepidemioita ja tuberkuloosia. Ashild Vagenen, Johannes Krausen ja Kristen Bosin esitelmässä A Model of Evolution and Worldwide Dissemination of Tuberculosis kerrottiin, kuinka tuberkuloosi, jota on aiemmin pidetty eläinperäisenä tautina, onkin siirtynyt ihmisistä eläimiin. Ainoat eläinperäiset tuberkuloositartunnat on havaittu noin 1200-luvun Perussa, jossa tartunnan lähteenä ovat olleet hylkeet. Tutkimus myös vahvistaa uudehkoa ajatusta siitä, että tuberkuloosi ei saapunut Amerikkaan eurooppalaisten mukana – eurooppalaiset tosin toivat bakteerista mukanaan erilaisen kannan.

Sacha Kackin ja Dominique Castex’n esitelmässä Did the Healthy Die? A Reappraisal of the Relationship Between Health and Mortality in Time of Plague pohdittiin sitä, onko 1300-luvulla Euroopan yli pyyhäissyt musta surma tappanut kaikenikäisiä, riippumatta terveydentilasta ja vastustuskyvystä. Aikalaislähteiden mukaan tauti surmasi niin lapsia kuin aikuisia, köyhiä kuin rikkaita. Kackin ja Castex’n tutkimat ruttohaudat sisälsivät vainajia, joilla oli jopa vähemmän merkkejä kroonisista sairauksista ja puutostiloista kuin henkilöillä, joiden kuolinsyy oli jokin muu kuin rutto. Ikä- ja sukupuolijakaumassa mikään ryhmä ei korostunut, mikä viittaisi siihen, että kirjalliset lähteet ovat kuvanneet epidemiaa todenmukaisesti.

Flaamilainen 1300-luvun miniatyyrikuva esittää ruttohautauksia Tournaissa, Belgiassa.

Maria Alexandra Spyrou, Johannes Krause ja Kirsten Bos esitelmöivät 1500-luvun saksalaisen ruttojoukkohaudan mikrobiologisista tutkimuksista otsikolla Genome Analysis of Yersinia Pestis from a 16th Century Mass Burial Site from Ellwangen in Southwestern Germany. Tutkimuksessa vain muutamista näytteistä saatiin positiivinen tulos, vaikka kaikkien haudattujen tiedetään menehtyneen ruttoon. Session yhteenvedossa professori Johannes Krause totesi vielä, että negatiivinen tulos näytteestä ei poissulje sitä mahdollisuutta, että henkilö olisi kuollut ruttoon. Tautia on voinut olla, vaikka bakteerin DNA:ta ei näytteestä onnistuttaisikaan irrottamaan.

Sessiossa RI12 Grave Disturbances: The Secondary Manipulation of Burials keskityttiin laajaan yleiseurooppalaiseen ilmiöön: hautojen uudelleen avaamiseen. Ilmiö on ollut laajimmillaan 600-800-luvuilla ja siitä on merkkejä myös Suomesta rautakauden ja keskiajan vaihteesta. Hautoihin kajoamisen voi erottaa mm. stratigrafian perusteella, ja osa esitelmistä keskittyikin juuri kaivausmenetelmiin, arkeotanatologiaan ja maaperän mikromorfologisiin analyyseihin (esim. Edeltraud Aspöck: Microtaphonomy in Context). Suurimmassa osassa esitelmistä pohdittiin kuitenkin syitä ilmiön taustalla. Aikaisemmin hautojen sekundaarinen avaaminen on selitetty poikkeuksetta haudanryöstöllä, vaikka taustalla on voinut olla moninaisia syitä. Haudan avaaminen ei aina ole tähdännyt esineiden poistamiseen, vaan kohteena ovat voineet olla myös luut. Avaamisen tarkoituksena on myös voinut olla jonkin asian lisääminen hautaan. Joidenkin tutkijoiden mukaan ilmiön taustalla ovat voineet vaikuttaa esimerkiksi eri sosiaalisten ryhmien väliset valta- ja voimasuhteet, jolloin hautaan kajoamisella on voitu ilmaista oman ryhmän mahtia. Joidenkin hautojen kohdalla kyse on voinut olla taikauskosta, rituaalisista ja maagisista syistä, tai esi-isäkultista.

Sessiossa RI12 käsiteltiin ajallisesti ja maantieteellisesti laajalle levinnyttä ilmilötä: hautojen sekundaarista avaamista. Kuva: Ulla Moilanen.

Sessio SA 24 What have isotopes done for archaeology lately? keskittyi arkeologisen stabiili-isotooppitutkimuksen tuoreimpiin kuulumisiin. Session avannut South Floridan yliopiston Robert Tykot puhui muun muassa uskontojen ja rituaalien vaikutuksesta ihmisten ruokavalioon. Catriona Pickard ja Ulf-Dietrich Schoop kertoivat esitelmässään Diet at Late Chalcolithic Çamlıbel Tarlası, North Central Anatolia: an isotopic perspective myöhäiskalkoliittisella Çamlıbel Tarlasın asuinpaikalla Anatoliassa tehdyistä tutkimuksista. Talojen alta oli löytynyt useita sekundäärihautauksia. Lapsia ja nuoria oli haudattu isoihin ruukkuihin asuinrakennusten lattioiden alle kun taas aikuiset oli haudattu muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta rakennusten ulkopuolelle. Yli viisivuotiaiden lasten luiden typpi-isotooppimittausten delta-arvot (δ¹⁵N) olivat matalia, mitä selitettiin sillä, että kasvavan lapsen metabolia käyttää typpeä eri tavoin kuin aikuisilla. Tämä on asia, johon tulevat tutkimukset toivottavasti tuovat lisävalaistusta. Asuinpaikalta löydetyistä kotieläinten luista tehdyissä mittauksissa havaittiin vaihtelua isotooppiarvoissa, mikä voisi viitata siihen, että karjaa kasvatettiin eri tarkoituksiin.

Dardega Legzdiņa, Julia Lee-Thorp ja Gunita Zariņa esitelmöivät otsikolla Recent Stable Isotope Analyses and Dietary Variability at the Stone Age Burial Site Zvejnieki, Northeastern Latvia. Latvian pohjoisosassa, noin 50 km Itämeren rannikosta sijaitseva Zvejniekin kalmisto on yksi Euroopan suurimmista kivikautisista kalmistoista. Sieltä tunnetaan yli 300 hautaa. Lähialueen esihistorialliset löydöt ovat muutenkin rikkaita, sillä Burtniekijärven rannoilla sijaitsee useita kivi- ja rautakautisia asuinpaikkoja. Kalmistoon haudattujen ihmisten hampaista suunnitellaan laajempaa elämänhistoria-tutkimusta ja alueen maaperäolosuhteitakin on tarkoitus selvittää tarkemmin. Viimeksi tehdyissä isotooppitutkimuksissa on saatu ihmisistä matalia hiilen δ13C-arvoja (-25 – -21 ‰) ja korkeita typen δ¹⁵N-arvoja (10-14,5 ‰) ja näiden aiheuttajia aiotaan lähiaikoina haarukoida tarkemmin.

SA25 Science & Archaeology -sessio sisälsi mm. Lauren McIntyren esitelmän The People of Eboracum: A Biocultural Assessment of Health Status in a Romano-British Town, jossa kerrottiin Britannian roomalaisaikaisen kaupungin, Eboracumin asukkaiden terveydentilasta. Aineistossa oli havaittu merkkejä eläinperäisestä bruselloosista, joka voi tarttua maitotuotteiden tai lihan välityksellä, tai tautia kantavia eläimiä hoitaessa. (Kalmistopiirissä on kerrottu aiemmin sardinialaisesta bruselloositapausta: Keskiaikainen mies sai taudin lampaasta tai sen maidosta.) McIntyre tosin kertoi, kuinka vaikea bruselloosia on erottaa tuberkuloosin luustoon aiheuttamista muutoksista.

Sessiossa LV21 Sacred Places, Sacred Spaces: Landscape Transformation and Inheritance liettualainen Gediminas Petrauskas puhui veteen tehdyistä polttohautauksista otsikolla Water as Mediator Between the Quick and the Dead: Burying in Water in Lithuania at the Age of Conversion to Christianity. Jo 1200-luvulla kristinuskoon kääntynyt Liettua hylkäsi uskonnon 1300-luvun alussa, kunnes virallinen kääntyminen jälleen tapahtui 1387. Esikristillisiin rituaaleihin palaaminen näkyy Liettuassa polttohautausten lisääntymisenä 1300-luvun alussa. Järvien ja jokien varsilla olevien polttokalmistojen yhteydestä on viime vuosina löytynyt myös hautauksia, joissa luut ja esineet on jo aikanaan asetettu veteen. Vaikka Petrauskasin mukaan vedellä on ollut suuri symbolinen merkitys, ei luiden tai esineiden käsittely eroa toisistaan lainkaan, minkä vuoksi veteen tehdyt hautaukset ovat hänen mielestään periaatteiltaan samanlaisia kuin kuivalle maalle tehdyt.

Glasgown yliopiston holvikaaria. Kuva: Ulla Moilanen. — Glasgow’n yliopiston holvikaaria. Kuva: Ulla Moilanen.

Session RI13 Human Remains in Caves: Reconfiguring Identities of the Dead esitelmät käsittelivät luoliin tehtyjä hautauksia. Luolahautaukset eivät ole vain paleoliittisen kivikauden ilmiö, vaan niitä on tehty myös pronssi- ja rautakaudella alueilla, joilla esiintyy kalkkikiviluolastoja (esimekiksi Keski-Euroopassa ja Englannissa). Sessio oli jatkoa EAA:ssa vuosina 2013 ja 2014 järjestetyille sessioille, joissa käsiteltiin luolien käyttöä ja symboliikkaa varhaiskeskiajan Euroopassa. Tämänvuotisessa luolasessiossa fokus oli nimenomaan ihmisjäännöksissä. Luolaan hautaaminen poikkeaa tavanomaisista hautausrituaaleista, ja ihmisjäännösten viemisellä vaikeakulkuiseen paikkaan on saatettu viestiä hyvin spesifejä, mutta myös monimutkaisia asioita.

Otsikolla Shadows of the Past: Contextualising Human Remains in Caves Across the British Isles During the 1st Millennia BC and AD (c. 800 BC-800 AD) esitelmöinyt Sam Wilford puhui brittiläisistä luolista, joista on löytynyt ihmisjäännöksiä. Aikaisemmin löytöjen on selitetty kuuluneen druidien ihmisuhreille, roomalaisille prostituoiduille tai kristityille pyhimyksille. Toisinaan luolahautauksia on pidetty automaattisesti kivikautisina, mutta uusien ajoitusten myötä jäännösten tiedetään ajoittuvan pitkälle aikavälille pronssikaudelta rautakaudelle/varhaiskeskiajalle (800 eaa.-800 jaa.). Luolat voi jakaa muotonsa perusteella vertikaalisiin ja horisontaalisiin luoliin, ja ihmisjäännökset liittyvät lähes poikkeuksetta ensiksi mainittuihin. Laskeutuminen luoliin on ollut vaikeaa, ja luolien geologia on voinut vaikuttaa menneisyyden ihmisistä mystiseltä. Monien muiden session esitelmöitsijöiden tapaan Wilford esitti, että luoliin on liittynyt vahvaa symboliikkaa ja ne on nähty liminaalisina tiloina elävien asuttaman maailman ja tuonpuoleisen välillä. Luolasta löytyvillä ihmisjäännöksillä on voi siten olla monitahoisia merkityksiä.