Jääkauden jättiläisiä (ja tunteita herättänyt piisäle) Vapriikissa

Heli Etu-Sihvola

Vierailin Tampereella museokeskus Vapriikissa Jääkauden jättiläiset-näyttelyssä helmikuussa 2016. Näyttely on tuotettu yhteistyössä italialaisten Contemporanea Progettin ja Exponan sekä saksalaisen Neanderthal-museon kanssa. Näyttelyn eläinrekonstruktiot ovat peräisin Italiasta Museo Jesolosta. Pietarin Kunstkamerasta on saatu lainaan paleoliittisia venus- ja eläinveistoksia sekä muita esineitä.

Näyttely alkaa länsieurooppalaista paleoliittista luolataidetta esittelevällä huoneella. Seinille heijastettujen videoiden avulla voi tutustua osin turisteilta kokonaan suljettuihin hämäriin luoliin syvällisemmin kuin mitä pelkkien valokuvien avulla olisi mahdollista. Videoista välittyykin hyvin luolien koko ja vaikuttavuus. Eri kohteiden sijainteja esittelevä seinäkartta on hyvä lisä. Vielä parempi se olisi ollut, jos siihen olisi merkitty suurimmat luolat erilaisella symbolilla, esimerkiksi luolassa kuvatuilla hahmoilla. Nyt kartta muistutti enemmän pitkä listaa, josta toki selviää se, että luolamaalauskohteita on paljon.

Pietarin Kunstkamerasta lainassa olleet esineet olivat etukäteen ajateltuna näyttelyn huomattavin arkeologinen anti. Löytöjen joukossa on erilaisten eläinten luista tehtyjä käyttöesineitä ja koruja. Hieno tutustumisen arvoinen yksittäinen esine on useissa julkaisuissakin esiintyvä, Kostenki 1:n asuinpaikalta löydetty mammutin syöksyhampaasta tehty 11,4 x 3,5 cm:n kokoinen venusfiguuri. Samassa vitriinissä oli esillä muutakin samanikäistä veistotaidetta Kostenkista.

Susiluola-teema oli pari vuotta sitten esillä Satakunnan museon näyttelyssä ja siellä kävijä sai laajan lähdemateriaalin turvin muodostaa rauhassa oman mielipiteensä löytöpaikasta. Vapriikin näyttelyssä Susiluolan kivilöytöjä esittelevä vitriini näytti keskieurooppalaisten ja siperialaisten löytöjen ja niiden replikoiden sekaan laitettuna hieman siltä, että se ei kuulu joukkoon edes hyvällä tahdolla.

Toinen eläinlöytöjä ja niiden ennallistuksia sisältävä huone oli hyvin sommiteltu ja jo sinne vilkaistessa vaikuttui jättiläispeuran ja mammuttien valtavasta koosta. Löytöjen kopiot ovat kiinnostavia ja toimivat hyvinä havainnollistamisvälineinä, mutta niiden tutkiminen ei kuitenkaan välttämättä herätä samanlaisia tunteita, mitä aidot löydöt saavat aikaan. Vaikutuin näyttelyssä ehkä eniten mammutin kylkiluuhun kiinni jääneestä piikärjestä, joka nykypäivään säilyttyään kertoo meille suoraan Kostenkin löytöpaikalla 23-21 000 vuotta sitten asuneiden ihmisten metsästystavoista. Mammutti oli suuri saalis, josta riitti ravintoa ja muita hyödynnettäviä osia pitkäksi aikaa. Yksi piikärki tuskin riitti eläintä kaatamaan muutoin kuin poikkeuksellisen hyvällä onnella. Tässäkin tapauksessa kärki oli uponnut kylkiluuhun, joten voimme vain arvailla tapahtumien kulkua.

Jenisein varrella sijaitsevan Kokorevon alueen rikkaat löydöt ovat antaneet nimen myöhäispaleoliittiselle kulttuurikompleksille, Kokorevon kulttuurille. Alueen geologisten kerrostumien perusteella on nimetty myös lyhyt jääkauden loppuvaiheen lämpenemisvaihe Kokorevon interstadiaali, noin 12 700-12 200 radiohiilivuotta sitten (Goebel 2002: 186). Se ajoittuu samoihin aikoihin Euroopan puolella tapahtuneen Bølling-interstadiaalin kanssa ja Kokorevon kerrostumien olemassaolo vahvistaa myös Bøllingiin liittyvien kerrostumien antamaa kuvaa ilmastollisista tapahtumista (Powers 1996). Lämpenemisvaihe päättyi äkillisesti nuorempaan Dryas-kauteen, joka kasvatti jäätiköitä uudelleen. Tuloksena muodostuivat muun muassa Suomen Salpausselät. Kylmeneminen vaikeutti eri puolilla asuvien ihmisten toimeentuloa ja sen uskotaan olevan yksi osatekijä Euraasian mantereen mammuttien katoamiseen. Villamammutit eivät nykytutkimuksen valossa selviytyneet jääkauden jälkeiseen aikaan muualla kuin Itä-Siperiassa sijaitsevalla Wrangelinsaarella, missä viimeiset ajoitetut yksilöt elivät vielä noin 4000 vuotta ennen ajanlaskun alkua (Vartanyan et al 1995).

Minulla ei ollut näyttelyyn kuuluvaa lisämateriaalia, jossa varmasti olisi ollut enemmän tietoa esineistä. Sellaiselle peruskävijälle, joka tulee Vapriikkiin ohimennen katsomaan kaiken tarjonnan eikä osta erikseen näyttelyn ylimääräisiä materiaaleja, olisi ollut hyvä osoittaa jollakin tavoin se, mitkä löydöistä ovat erityisen tärkeitä ja mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Rivi luita vitriinissä ei välttämättä avaa niiden mahdollisia merkityksiä tai esineet yksinään ne tehneen ihmisryhmän elintapoja. Näyttelyn tärkeät autenttiset asiat, kuten venusveistokset ja mammutin karvatuppo, lymyilivät muiden esineiden joukossa ja saattavat helposti ”mennä ohi” paleoliittista aikaa tuntemattomalta henkilöltä. Niitä olisi voinut tuoda enemmän esille.

Neandertalilaiset olivat esillä useampaan kertaan ensin perheenä, hieman puutteellisin asein karhua metsästämässä sekä jälleen kerran metsästämässä. Ja hauskana pahvifiguurina, jonka kanssa toki piti itsekin poseerata. Nykyihmistä ei esitetty, mutta hienot luu-, kivi- ja sarviesineet ja niiden kopiot sen sijaan olivat runsaasti läsnä. Olisin kaivannut pientä katsausta viimeisimmistä nykyihmisen ja neandertalinihmisen rinnakkaiseloa koskevasta tutkimuksesta. Muun muassa Kostenkin ja Mal’tan vanhimmat ihmisluulöydöt ovat olleet mukana tuoreessa DNA-tutkimuksessa, jossa löydettiin varhainen todiste neandertalilaisgeeneistä nykyihmisessä (Seguin-Orlando 2014). Olisin myös kaivannut interaktiivisuutta; jotakin aikuisenkin mielestä unohtumatonta elämystä, kuten esimerkiksi mahdollisuutta koskettaa mammutin luuta. Perinteiseen tyyliin toteutettuna näyttelynä tämä oli hyvä ja selkeä, vaikkakin esineitä esitteleviä näyttelytekstejä olisi voinut olla enemmän. Itä-Euroopan sekä Siperian löytöpaikkoja olisi ollut myös mukava nähdä kartalla – sijaitseehan osa niistä lähempänä Suomea kuin Espanjan luolat.

Vapriikin pääsylipun hintaan sisältyy yleisöopastus, johon ei vaadita ennakkoilmoittautumista. Suosittelen opastusta ehdottomasti kaikille niille, jotka eivät tunne kovin hyvin jääkauden loppuvaiheeseen ajoittuvaa myöhäispaleoliittista aikaa. Näyttelyn oheistapahtumina on järjestetty erilaisia luentoja ja esimerkiksi uuteen Far Cry Primal –peliin liittyvä aikuisten teemapäivä(!), joten näyttelytiimi on todella onnistunut mielenkiintoisen oheisohjelman luomisessa.

Jääkauden jättiläiset-näyttely on avoinna 14.8.2016 saakka. Se sisältää monia mielenkiintoisia ja kauniita, eri materiaaleista eri tekniikoin tehtyjä esineitä sekä useita sukupuuttoon kuolleiden lajien luulöytöjä, joten näyttelyn kiertämiseen kannattaa varata kunnolla aikaa ja tutkia jokainen vitriini rauhassa läpi. Sen jälkeen voi siirtyä vaikka yläkertaan toisenlaiseen jääaikaan kuuntelemaan Antero Mertarannan selostuksia Suomen Jääkiekkomuseoon.

Käytetyt lähteet:

Delporte H. (1979) L’image de la femme dans l’art préhistorique. Paris.

Goebel, T.  (2002) Siberian Late Upper Paleolithic, 186-191. Peregrine, P. & Ember, M. 2002 (Eds.) Encyclopedia of prehistory. Vol. 2: Arctic and Subarctic. Dordrecht: Kluwer Academic Publishers.

Lazaridis, Iosif, et al. (2014) ”Ancient human genomes suggest three ancestral populations for present-day Europeans.” Nature 513.7518 (2014): 409-413.

Poikalainen, V. (2001) Palaeolithic Art from the Danube to Lake Baikal. Folklore vol. 18/19: 7-16.

Powers, W.R. (1996) Siberia in the Late Glacial and Early Postglacial, 229-242. Straus, L.G., Eriksen, B.V., Erlandson, J., Yesner, D.R. (Eds.) Humans at the End of the Ice Age: The Archaeology of the Pleistocene-Holocene Transition. Springer Science & Business Media.

Seguin-Orlando, A., Korneliussen, T.S., Sikora, M., Malaspinas, A.-S., Margaryan, A., Foley, R.A., Mirazon Lahr, M., Orlando, L., Willerslev, E. et al. (2014) Genomic structure in Europeans dating back at least 36,200 years. Science,  Nov 06, 2014. DOI: 10.1126/science.aaa0114

Van Arsdale, A. P. (2013) Homo erectus – A Bigger, Smarter, Faster Hominin Lineage. Nature Education Knowledge 4(1): 2.

Vartanyan, S. L., Arslanov, K. A., Tertychnaya, T. V. & Chernov, S. (1995) Radiocarbon dating evidence for mammoths on Wrangel Island, Arctic Ocean, until 2000 BC. Radiocarbon, 37(1): 1-6.