Henna Virtanen – Turun yliopisto
Ihmisjäännösten ja esineiden lisäksi moni arkeologi tutkii myös vaikeammin tavoitettavissa olevia ihmistoiminnan piirteitä. Esimerkiksi hautaus on monipuolisen arkeologisen informaation lähde, joka kertoo paljon yhteisöistä ja kulttuureista, niiden arvoista, maailmankuvasta, uskomuksista ja ajattelusta. Erityisesti hautaus kertoo symbolikäyttäytymisestä kuolemaan ja tuonpuoleiseen liittyen. Nämä ilmiöt ovat haastavia tutkimuskohteita ja joidenkin mielestä täysin arkeologisen tutkimuksen ulottumattomissa. Voimme sanoa paljon esineen ulkomuodosta ja valmistustavasta, mutta pystymmekö sanomaan mitään sen valmistaneen ihmisen motiiveista tai ajattelusta? Tämän kaltaisia ilmiöitä, kuten uskontoa, taidetta, kieltä ja sosiaalisia suhteita voidaan tutkia muun muassa kognitiivisen arkeologian avulla. Hautauksiin liittyy monia ihmisen kognitiivisista kyvyistä kertovia piirteitä. Esimerkiksi moniin Euroopan megaliittihautauksiin Euroopassa yhdistetään kosmologiaan liittyviä merkityksiä, jotka kertovat yhteisön kyvyistä jäsentää ympäröivää maailmaa sekä mitata ja ennustaa sen ilmiöitä (Steadman 2009). Hauta-antimet puolestaan kertovat paitsi vainajan asemasta ja sukupuoliroolista yhteisössä sekä uskomuksista mahdolliseen tuonpuoleiseen.
Kognitio on psykologinen käsite, joka kattaa kaikki ne prosessit, joita aivot käyttävät informaation hankintaan, havainnointiin, käsittelyyn ja tallentamiseen (Eysenck 2012). Nämä kognitiiviset prosessit sisältävät esimerkiksi oppimisen, ongelmanratkaisun, muistin ja visuaalisen havaitsemisen. Nämä ovat kaikki jokapäiväisiä, toistuvia toimintoja, jotka ovat kehittyneet lajimme mukana. Kognitiiviset prosessit ovat läsnä muun muassa kommunikaatiossa ja symbolikäyttäytymisessä, joista jää usein myös arkeologisesti tutkittavissa olevia jälkiä. Myös kognitio- ja neurotieteellinen tutkimus tuottavat jatkuvasti uutta tutkimustietoa ihmisen kognitiivisten prosessien universaaleista piirteistä, jota myös arkeologit voivat työssään hyödyntää (de Baune et al. 2009).
Kognitiivisen arkeologian tutkimuksen lähtökohtana on oletus siitä, että jokaisessa ihmismielessä on tietty asennoituminen maailmaa kohtaan eli niin kutsuttu kognitiivinen tai mentaalinen kartta (Immonen 2008: 400). Ihminen ei toimi ainoastaan aistihavaintojensa varassa, vaan jäsentää ja tulkitsee maailmaa aikaisempien kokemustensa, ja niiden myötä kasvavan tiedon pohjalta. Ihminen kokoaa kaiken aikaa mieleensä representaatioita ympäröivän maailman esineistä, asioista ja tapahtumista, jotka auttavat ennakoimaan näitä ilmiöitä tulevaisuudessa (Eysenck 2012). Renfrew ja Bahn (2012: 382) puhuvat individuaalisen mentaalisen kartan lisäksi yhteisön jakamasta, kulttuurisidonnaisesta mentaalikartasta. Tämä tarkoittaisi sitä, että samaan kulttuuripiiriin kuuluvat, samaa kieltä puhuvat yksilöt jakaisivat samankaltaisen maailmankuvan ja uskomukset. Renfrew ja Bahn huomauttavat, että fyysisen maailman esineet kuvaavat näitä subjektiivisia ja jaettuja kognitiivisia malleja maailmasta, joten niitä tutkimalla meidän on mahdollista tehdä päätelmiä ihmisryhmien käyttämästä symboliikasta ja ryhmänsisäisistä suhteista.
Kognitiivinen arkeologia jakautuu tutkimuskysymyksellisesti ja ajallisesti kahteen tutkimussuuntaukseen: evolutiiviseen ja kognitiivis-prosessualistiseen tutkimukseen (Renfrew & Zubrow 1994; Renfrew & Bahn 2012). Evolutiivinen tutkimus keskittyy ihmislajin kognitiivisten kykyjen syntyyn ja kehitykseen ja tutkii muun muassa kielen ja työkalujen käytön kehitystä varhaisista ihmismuodoista nykyihmiseen (de Baune et al. 2009). Evolutiivinen tutkimus pohjautuu pitkälti luonnontieteellisiin tutkimusmenetelmiin ja käyttää aputieteinään muun muassa kognitio- ja neurotieteitä. Kognitiivis-prosessualistinen tutkimus perustuu tulkintoihin, joita verrataan muun muassa etnografiseen ja psykologiseen tutkimustietoon. Sen tutkimuskohteisiin kuuluvat muun muassa kirjoitettu kieli, taide, uskonnot, symbolijärjestelmät ja sosiaaliset rakenteet. Hautaus on näiltä osin rikas kognitiivisen tutkimustiedon lähde. Kognitiivisen arkeologian tutkimat ilmiöt ovat myös monen muun arkeologisen tutkimussuuntauksen mielenkiinnon kohteena. Muun muassa uskonto-, sosiaali- ja gender-arkeologia tutkivat pitkälti samoja ilmiöitä.
Renfrew ja Bahn listaavat havainnoivasti symboliikan käyttömuotoja (Renfrew Bahn 2012: 389-390). Esimerkiksi paikkaa merkitään usein monumentein ja symbolein. Symbolisia rajapintoja tehdään muun muassa pyhän ja sekulaarisen tilan välille. Ajan, painon ja pituuden mittayksiköt ovat symboleja, ja suunnitteluun käytettävät mallit ja piirrokset kertovat symbolisesta ajattelusta. Ihmisryhmien ja yksilöiden välistä hierarkkista suhdetta, ja erityisesti ihmisen suhdetta henkimaailmaan ja tuonpuoleiseen kuvataan symbolisesti. Myös kaikki kuvaava taide ja esineistö ovat täynnä symboliikkaa. Renfrew ja Bahn lisäävät listaan myös musiikin ja kirjoitetun kielen. Näiden ilmiöiden tutkimuksessa konteksti on avainasemassa. Voimme kuvailla symboliikkaa, mutta sen ymmärtämiseksi meillä tulisi olla kontekstitietoa symbolien käyttötarkoituksesta. Kirjoitetun kielen symbolien selvittäminen on suhteellisen helppoa, mutta esimerkiksi esihistoriallisen taiteen kohdalla meidän on lähes mahdotonta selvittää, mitä mikäkin symboli on tekijälleen merkinnyt.
Paikallaan pysyvälle asutukselle on kodin lisäksi ollut tärkeää yhteinen, yleensä uskonnollinen kokoontumispaikka, sekä yhteisön hautapaikka (Renfrew Bahn 2012: 393). Tämä rakennettu elintila, joka on sisältänyt niin sosiaalisia kuin uskomuksellisia ulottuvuuksia, on auttanut jäsentämään maailmaa ja yksilön omaa paikkaa. Hautaus heijastaa näitä yhteisön tukipilareita ja on eräänlainen oman ja yhteisön identiteetin ilmaus.
Mitä hautaus voi kertoa ihmisten käsityksestä kuolemasta? Käsitys kuolevaisuudesta on iso osa niin yksilön kuin yhteisön mentaalista karttaa. Esineet on usein nähty merkkinä uskosta tuonpuoleiseen, mutta ne eivät aina välttämättä ole sitä. Esineet on saatettu nähdä kuuluvaksi niin vahvasti kuolleelle henkilölle, ettei niitä ole nähty soveliaaksi muiden käyttää (Renfrew & Bahn 2012: 408). Hautaan laitetut ruokauhrit todistavat kuitenkin vahvasta uskosta jonkinasteiseen kuolemanjälkeiseen elämään. Yksi kognitiivisen arkeologian tutkimuskohteista on tarkoituksellisen hautauksen ilmestyminen osaksi kulttuuria (Renfrew & Bahn 2012: 385, 388). Neandertalinihminen on ensimmäinen ihmislaji, jonka voidaan katsoa tehneen tarkoituksellisia hautauksia (Staedman 2009: 77-80), joskin osa tutkijoista on olettanut neandertalhautausten olleen vain yrityksiä peittää ruumiin haju. Mikä on siis ollut hautauksen motivaatio? Saada ruumis vain pois tieltä? Staedman toteaa, että tällaisessa tapauksessa, pelkkä kuolleen elinalueen ulkopuolelle vieminen olisi riittänyt.
Staedman käyttää esimerkkinä tarkoituksellisista neandertalhautauksista Ranskan La Chapellen vanhaa miestä (ks. myös La Chapellen neandertalinihminen: rituaalinen hauta vai ruumiin kätkemistä?). Mies oli haudattu maakuoppaan, joka oli sitten täytetty ympäristöstään eroavalla maalajilla. Nämä merkit viittaavat tarkoitukselliseen hautaamiseen. Ranskan La Ferrassien luolasta neandertalhautauksia on havaittu peräti seitsemän: kaksi aikuista ja viisi lasta. Osassa hautauksia oli kivityökaluja ja yhden lapsen kallo oli irrotettu ja haudattu kauemmas. Kallon päälle oli asetettu laakea kivi, jossa oli kaikkiaan 18 kaiverrusjälkeä. Lisäksi luiden asento joissakin haudoista viittasi siihen, että vainaja oltaisiin sidottu. Aikuiset, mies ja nainen, oli haudattu päät vastakkain. La Ferrassien haudat herättävät ymmärrettävästi paljon kysymyksiä yhteisön uskomuksista. Oliko kyseessä kenties perheryhmän hautauspaikka? Mikäli kyseessä on perhekunta, on mahdollista, että neandertaleilla oli käsitys tuonpuoleisesta, johon perhe lähtisi yhdessä. Ruumiiden asettelu, hautaesineet ja erityisesti yhteen kalloista liittynyt ritualistinen toiminta kertovat neandertalinihmisen harjoittaneen paitsi tarkoituksellisia, myös vahvasti symbolisia hautauksia.
Staedman toteaa Shanidarin luolan Irakissa olevan merkittävin neandertalien hautakohteista. Shanidarista tunnetaan yhdeksän eri aikoihin ajoittuvaa hautaa. Yksilöt edustavat kumpaakin sukupuolta ja kaikkia ikäluokkia, mikä viittaa samanlaiseen oletettuun perheyhteisöön kuin La Ferrassien luolassa. Haudan 1 yksilön luusto kertoo mittavista, osittain parantuneista vammoista, joiden seurauksena hän olisi tarvinnut päivittäin muun yhteisön apua selvitäkseen. Nämä löydöt kertovat omalla tavallaan neandertalinihmisen yhteisöistä ja uskomuksista. Vanhat ja sairaat yksilöt saivat apua muilta ja hautausesimerkit osoittavat jokseenkin vakiintuneita hautauskäytäntöjä. Steadmanin mukaan hauta-antimet ja kuolleiden spesialisoitunut kohtelu kertovat jonkinlaisesta käsityksestä tuonpuoleisesta. Hän huomauttaa myös, että kaikki eivät saaneet samanlaista kohtelua, mikä voi olla osoitus arvojärjestyksestä tai statuksesta. Kuinka pitkälle on mahdollista tutkia menneisyyden ideologioita ja uskomuksia kirjallisten lähteiden puuttuessa? Hawkesin tikapuut (Trigger 2010: 306) kuvaavat tätä tilannetta osuvasti. Kirjallisten lähteiden puuttuessa arkeologin on helpointa tutkia menneisyyden yhteisön teknologioita ja taloutta, jokseenkin mahdollista tutkia sosiaalisia- ja poliittisia rakenteita, ja lähes mahdotonta tutkia uskonnollisista ja hengellisistä piirteistä.
Chris Scarre pohtii arkeologian rajoja tutkittaessa sellaista hauta-aineistoa, josta dokumentaariset lähteet puuttuvat (Scarre 1994 75-81). Hän pohtii ongelmaa vertaamalla Egyptin Vanhan valtakunnan aikaisia pyramideja ja niiden tutkimusta Länsi-Euroopan monumentaalisiin hautoihin. Symboliikkaa on mahdollista tutkia arkeologisesti muun lähdetiedon puuttuessa, mutta sen ymmärtäminen on lähes mahdotonta ilman kontekstitietoa. Voimme päätellä yhteyksiä esineistön, ihmisjäännösten ja rakennelmien välillä, mutta emme voi sanoa mitään niiden tarkoituksesta ja merkityksestä. Toisin kuin Egyptin tapauksessa, emme saa tietoa myöskään kulttuurin myöhemmistä lähteistä tai pysty vertaaman ilmiöitä vastaavaan myöhempään kulttuuriin. Scarre ehdottaakin vertaamista analogisesti arkkitehtonisesti vastaaviin hautarakennelmiin muualla maailmassa, tässä tapauksessa Madagaskarin keskiosassa 1500-1800-luvuilla sijainneeseen Imerinaan. Kaikissa edellä mainituissa esimerkeissä monumentaalisuus osoittaa esi-isien muistamiseen liittynyttä uskomusperustaa ja korostettua yhteisöllisyyttä. Molemmissa kulttuureissa suoritettiin kommunaalisia monumentaalihautauksia. Vaikka jotkin yksityiskohdat muistuttavat toisiaan, ovat kyseessä kuitenkin huomattavasti toisistaan eroavat käytännöt. Analogioiden tekeminen universaalien symbolirakenteiden pohjalta on Scarren mukaan jokseenkin hyödyllistä eurooppalaisen hautausperinteen tutkimuksessa, mutta jättää silti useita piirteitä huomiotta.
Kognitiivinen arkeologia ei nykypäivänä ole niinkään oma itsenäinen tutkimussuuntauksensa, vaan osa laajempaa metodi- ja teoriakenttää. Se tarjoaa uusia näkökulmia hautaustutkimukseen ja erityisesti hautaukseen vaikuttaneisiin taustatekijöihin. Kognitiivinen arkeologia hakee vastauksia kysymyksiin, joita jokainen arkeologi joskus esittää tutkimusaineistolleen. Miksi jokin esine on valmistettu, mikä sen tarkoitus on ollut? Mitä henkilö on ajatellut maailmasta ja sen ilmiöistä? Mihin hänen uskomuksensa ovat perustuneet? On totta, että kognitiivisen arkeologian, kuten arkeologian yleensä, tulokset ovat pelkkiä päätelmiä. Emme saa koskaan varmuutta esimerkiksi sille, mitä neandertalinihminen ajatteli kuolemasta, mutta se ei tarkoita etteikö näitä kysymyksiä saisi esittää, tai etteikö niiden tutkiminen saisi aikaan uutta tietoa ja hedelmällistä tieteidenvälistä keskustelua.
—––
Teksti pohjautuu esseeseen, jonka kirjoittaja laati Turun yliopistossa järjestetyllä kurssilla Hautaustapojen arkeologiaa: Fokuksena ruumishautaus Euroopassa.
Lähteet:
de Baune, Sophie A. (2009). ‘The emergence of cognitive abilities: The contribution of neuropsychology to archaeology’, in de Baune, S. A., Coolidge, F. L. and Wynn T. (ed.) Cognitive Archaeology and Human Evolution. New York: Cambridge University Press
Eysenck, Michael W. (2012). Fundamentals of cognition, 2nd edition, East Sussex: Psychology Press
Immonen V. (2008). Yhteiskunta ja yksilö. Johdatus arkeologiaan. 2. painos. Gaudeamus. Halinen, P., Immonen, V., Lavento, M., Mikkola T., Siiriäinen A. ja Uino, P. (toim.) Helsinki: Helsinki University Press
Renfrew, C. and Bahn P. (2012). What did they think? Cognitive Archaeology, Art and Religion. Archaeology: Theories, Methods and Practice. 6 th edition. London: Thames & Hudson
Renfrew C. and Zubrow E. B. W. (1994) The ancient mind, Elements of cognitive archaeology. Cambridge University Press
Scarre Chris (1994). The meaning of death: funerary beliefs and the prehistorian. The ancient mind, Elements of cognitive archaeology. Renfrew C. and Zubrow E. B. W. (ed.) Cambridge University Press
Steadman S. R. (2009). Archaeology of Religion, Cultures and their beliefs in worldwide context. US: Left Coast Press
Trigger B. G. (2010). A History of Archaeological Thought, 2 nd edition. New York: Cambridge Unversity Press
KALMISTOPIIRI 