Stećak (monikossa Stećci) on Länsi-Balkanilla (Bosnia-Hertsegovinan, Kroatian, Montenegron ja Serbian alueella) esiintyvistä keskiaikaisista hautakivistä käytetty nimitys. Kiviä on yhteensä kymmeniä tuhansia, noin kolmessa tuhannessa eri kohteessa, ja ne ajoittuvat 1100-1500-luvuille jaa., eli pääosin Osmanien valtakuntaa edeltävälle keskiajalle.
Kirjaimellisesti stećak tarkoittaa korkeaa pystykiveä, mutta eri alueilla käytetään erilaisia nimityksiä riippuen kivien pystyttämiseen liittyvistä tarinoista. Legendat sisältävät erilaisia tapahtumia, kuten valtataisteluita ja väkivaltaisiksi muuttuneita hääjuhlia, joiden lopputuloksena häävieraat ovat muuttuneet kiveksi. Suuren kokonsa vuoksi kiviä on nimitetty toisinaan myös jättiläisiksi. Ne ovat kansanperinteessä olleet myös kreikkalaisten, roomalaisten, unkarilaisten, turkkilaisten ja serbialaisten hautojen merkkejä, vaikka todellisuudessa kiviä ei pystytä yhdistämään mihinkään tiettyyn etniseen ryhmään.
Keskiajalla Länsi-Balkanin alueella oli tapana pystyttää haudoille erilaisia monumentaalisia kiviä. Toisinaan hautauksia tehtiin vierekkäin, jolloin kivetkin muodostivat lopulta klustereita, eräänlaisia hautausmaita. Näitä nimitetään yleisesti termillä nekropolis, mutta tässä jutussa käytetään suomalaiseen suuhun paremmin istuvaa kalmistoa.
Osa alueen keskiaikaisista kalmistoista sijaitsee lähellä vanhoja kyliä, mutta niitä on perustettu myös syrjäisille vuoristoseuduille. Ei tiedetä, miksi ihmiset haudattiin kauas asutuksesta, mutta mahdollisesti haudoilla haluttiin merkitä selvää eroa elävien ja kuolleiden välillä. Usein on myös esitetty, että tapa pystyttää kivet kauas asutuksesta olisi liittynyt kerettiläisten bogomiilien tukikohtien suojeluun ja että kivet olisivat olleet juuri bogomiilien hautojen merkkejä.
Balkanin bogomiilit nujerrettiin Unkarin tekemissä ristiretkissä 1200-luvulla, mutta yksittäisiä tukikohtia alueella tiedettiin esiintyvän vielä tämän jälkeen. Ryhmä kuitenkin pyrki elämään askeettisesti ja huomaamattomasti, minkä vuoksi monumentaalisten ja erittäin näkyvien kivien kuulumista heille on pidetty epätodennäköisenä. Syrjäiset hautapaikat merkitsevätkin mahdollisesti mieluummin sitä, että kuolleiden ei uskottu hyötyvän fyysisestä läheisyydestä eläviin, eli esi-isiä ei paikallisissa traditioissa kytketty ihmisiin ja sukuihin vaan mieluummin maahan itsessään.
Muodoltaan stećci voi olla pilarimainen, sarkofagia muistuttava tai leveä ja litteä, perinteisen hautakiven näköinen kivilaaka. Materiaalina on tavallisesti käytetty kalkkikiveä. Kiviä on luokiteltu ja ajoitettu niiden koon ja koristelutyylin mukaan. Vanhimmat kivet ovat pienempiä ja yksinkertaisempia, massiiviset paadet on pystytetty pääasiassa 1300-luvun puolivälin jälkeen. Kuvia kiviin on hakattu etenkin 1400-luvulla, kunnes niiden tekeminen päättyi kokonaan 1500-luvun alussa. Vaikka kivissä on joskus myös kristillistä symboliikkaa, ovat esikristilliseen peurakulttiin viittaavat kuva-aiheet yleisiä. Joskus eläinkuvissa esiintyy myös lintuja. Feodaalielämästä kertovat kivet, joissa on kuvattu metsästystä ja turnajaisia. Yleisiä aiheita ovat myös erilaiset kasviornamentiikan aiheet sekä kuu ja tähdet. Jälkimmäisiä on pidetty osoituksena mithralaisuuteen, roomalaiseen mysteeriuskontoon, pohjaavista käsityksistä, joiden mukaan kuolleiden ruumiit menevät kuuhun ja sielut aurinkoon. Kuvat on suunnattu usein kohti länttä, mitä on pidetty alueen varhaisissa uskomuksissa tuonpuoleisen ilmansuuntana.
Siitä, mitä etnistä ryhmää tai uskontoa kivien tekijät tai tilaajat ovat edustaneet, on esitetty erilaisia teorioita. Alue on ollut historian saatossa eri uskontojen kohtauspaikka. Jo varhain Länsi-Balkanille virtasi sekä itäisen että läntisen kristinuskon vaikutteita, minkä lisäksi alueella eli myös juutalaisia. Islaminusko levisi osaan Makedoniaa ja Serbiaa 1300-luvun lopulla, ja 1400-luvun kuluessa suuri osa lähialueitakin liitettiin turkkilaisten Osmanien valtakuntaan. Myös esikristilliset perinteet ovat olleet alueella vahvoja pitkään. On pidetty todennäköisenä, että kivet ovat pikemminkin kulttuurisia kuin uskonnollisia muistomerkkejä, sillä niitä on sanottu esiintyvän sekä katolilaisten että ortodoksien haudoilla. Kivet on toisinaan yhdistetty myös paikallisiin perheisiin tai hallitsijaryhmiin. Yhdessä kalmistossa voi olla 30-50 monumenttia, mutta jopa satoja kiviä sisältäviä kalmistoja tunnetaan. Kaikki kalmistoon haudatut vainajat eivät kuitenkaan ole saaneet haudalleen koristeellista ja suurikokoista kiveä.
Aina kivien yhteydestä ei ole löytynyt hautaa, jolloin kyseisen kiven on oletettu siirretyn pois alkuperäiseltä sijaintipaikaltaan. Useilla kalmistokohteilla monumenttien yhteydessä olevat hautaukset on tehty joko kivistä koottuun arkkuun tai pelkkiin maakuoppiin, mutta myös männystä kaiverrettuja ruuhiarkkuja tunnetaan. Osassa ruuhiarkuista kansi on ollut litteä ja tasainen, osassa se on muodostanut terävän kattomaisen harjan. Ruuhiarkkujen käyttö on Balkanilla jatkunut melko pitkään ja se on toisinaan – myöhemmässä perinteessä – yhdistetty muslimien hautaustapoihin. Maaseudun katolilaiset hautasivat alueella kiviarkkuihin vielä pitkään, 1600-1700-luvuille saakka. Sekä arkuilla että hautakivillä on todennäköisesti ollut hautaa ja vainajaa suojaava merkitys, sillä ne estivät tai ainakin merkittävästi hankaloittivat eläinten ja muiden ihmisten sekundaarista kajoamista hautaan. Kiviset rakenteet ja muistomerkit symboloivat myös pysyvyyttä, mikä oli alueen varhaisissa uskomuksissa ilmeisen tavoiteltavaa.
Haudoista on kaivauksissa löytynyt myös esineitä, mutta niitä on yleensä vähän. Tyypillisiä löytöjä ovat mm. napit, sormukset, korvarenkaat ja helmet. Rahoja on laitettu usein vainajien suuhun (ks. tavasta artikkelista Maksuväline, koru, symboli? Rahat haudoissa). Vain muutamassa tapauksessa kiven alle tehdyssä hautauksessa on ollut miekka tai keihäänkärki. Löydöt sisältävät toisinaan myös lasiastioiden kappaleita, keramiikkaa, munankuoria ja eläinten luita, joita on pidetty merkkinä haudoilla järjestyistä hautajaismenoista tai ruoan jättämisestä haudoille.
Vuonna 2016 Unescon maailmanperintölistalle valittiin yhteensä 30 Stećci-kohdetta, joista 22 sijaitsee Bosnia-Hertsegovinassa, kaksi Kroatiassa, kolme Montenegrossa ja kolme Serbiassa. Valinnan perusteena oli kiviin liittyvät erityiset paikalliset traditiot, jotka kytkeytyvät keskiaikaisen Euroopan perinteisiin.
Käytetyt lähteet:
Andrić, J. 1992. On the custom of burial in hollowed-out tree trunks. Studia ethnologica Croatica, Vol.3 No.1 Lipanj 1992: 43–83.
Buturovic, A. 2016. Carved in Stone, Etched in Memory: Death, Tombstones and Commemoration in Bosnian Islam since c. 1500. London & New York, Routledge.
Milošević, A. 1982. Late medieval necropolis with ”stećci” under Borinovac at Trilj. Starohrvatska prosvjeta, Vol.III No.12 Studeni 1982: 185–199.
Tomasović, M. 2008. Stećaks at Grebine in Čeveljuša and at the Church of St. John at Zavala in western Plina. Museum of Croatian Archaeological Monument.
Unesco: Stećci Medieval Tombstone Graveyards
Wenzel, M. 1962. Bosnian and Herzegovinian tombstones – who made them and why? Südost Forschungen
21
(Jan 1, 1962): 102–143.
Zilić, A. 2016. The Medieval Tombstones of Podveležje. Mostar.
KALMISTOPIIRI 