Heli Etu-Sihvola
Kahdeskymmenes kvartäärigeologian kattojärjestön INQUAn (International Union for Quaternary Research) kongressi järjestettiin Dublinissa 25-31.7.2019. Neljän vuoden välein järjestettävään tapahtumaan otti tänä vuonna osaa noin 2400 osallistujaa yli 70 maasta. Seuraavan tapahtuman suunnittelu on jo käynnissä. Dublinissa pääaiheena oli ”Life on the Edge…” eli elämää reunalla. Se kuvaa Irlannin sijaintia Euroopan laidalla ja kattaa myös laajemmin ympäristöön liittyviä teemoja. Konferenssin teemat vaihtelevat järjestämispaikan mukaan, ja erityisesti Antiikin tutkijoiden kannattaa seurata tulossa olevan Rooman konferenssin sivuja.
INQUA-järjestön toiminta keskittyy nimensä mukaisesti kvartäärikauteen liittyvään tutkimukseen. Järjestö julkaisee Quaternary International-lehteä. Kvartäärikausi sisältää viimeisimmät kaksi ja puoli miljoonaa vuotta maapallon historiasta, mikä on miljardeja vuosia kattavassa geologisessa ajassa melko lyhyt aika. Ajanjakson katsotaan alkaneen siitä kun maapallon hidas kylmeneminen vaihtui lämpimien ja kylmien jaksojen vuorotteluun. Kvartääriaikana on tapahtunut useita suuria ympäristönmuutoksia kuten jääkausien ja lämpimien kausien vaihteluita, joihin on liittynyt merenpinnan nousuja ja laskuja, merivirtojen ja ilmavirtausten muutoksia, eri lajien evoluutiota (mukaan lukien ihmisen kehitystä) ja sopeutumista tai sopeutumisen puutetta muuttuviin olosuhteisiin.
Sanasta ”kvartäärigeologia” saattaa ensimmäisenä tulla mieleen sorakuopan reunaa rapsutteleva ruutupaitainen tyyppi. Tyypillistä tutkijaa on kuitenkin hankala määritellä parilla sanalla, sillä muinaisten ja nykyisten ympäristöjen tutkimus koskettaa lähestulkoon jokaista tieteenalaa, ihmistieteet mukaan lukien. Tämä käy hyvin ilmi tapahtuman laaja-alaisesta ohjelmasta. Kvartäärigeologian tutkijat eivät ole juuttuneet tarkastelemaan vain mennyttä aikaa. Tutkimus auttaa ymmärtämään nykyhetkeä ja joissakin tapauksissa ennustamaan myös tulevaa. Yhtenä konferenssin aiheena yritettiin löytää vastausta siihen, mikä on kvartääritutkijan yhteiskunnallinen rooli tämänhetkisen ympäristöjen ja yhteiskunnallisten muutosten aikana. Osa tutkijoista kokee vahvasti, että he kyllä yrittävät kertoa tutkimusten tuloksista, mutta ihmiset eivät tunnu kuuntelevan tarpeeksi. Miten tilannetta voisi parantaa?
Konferenssiin osallistui useita suomalaisia tutkijoita eri instituuteista. Olin itse mukana kolmessa arkeologisten ja paleontologisten luiden isotooppitutkimukseen liittyvässä esitelmässä. Oman posterini esitin väitöskirjaprojektiini liittyvästä arkeologisten, paleontologisten ja modernien näytteiden dIANA-tietokannasta (Etu-Sihvola et al 2019). dIANA on osana mukana matkalla kohti laajoja globaaleja tietokantoja, joiden avulla voidaan seurata ja ymmärtää elinympäristöjen muutoksia entistä paremmin.
Konferenssin viimeisenä päivänä järjestettiin sessio, jossa esiteltiin tuoreimpia tietokantaprojektien kuulumisia. Kannattaa ehdottomasti tutustua kasvimakrofossiili-, hyönteis- ja siitepölytutkimusta yhdistävään Neotoma-projektiin ja ekologiaa, arkeologista tietoa ja saagalähteitä yhdistävään SEAD-projektiin, jonka esitelmä päättyi teemaan sopivasti kuvaan kuolleen rotan hännällä kävelevästä ruumiskuoriaisesta. Esitelmänpitäjä Phil Buckland huomautti puheensa aikana, että kovakuoriaishavaintoja vaikuttaa olevan eniten siellä, missä tutkijat elävät ja lomailevat. Arkeologista tämä kuulostaa erittäin tutulta! Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että seuraavien 5-10 vuoden aikana tulee tapahtumaan paljon hienoja juttuja isojen tietoaineistojen osalta. Tämä kuitenkin vaatii sitä, että aiempaa tietoa digitoidaan ensin.
Laura Arppe piti esitelmän tekeillä olevasta Isonkyrön Levänluhdan strontium-isotooppitutkimuksesta, jossa pohditaan paikkaan haudattujen ihmisten alkuperää (Arppe, Wessman et al. artikkeli tekeillä) ja Beringian alueen villamammuttipopulaatioiden tutkimuksesta (Arppe et al, artikkeli arvioitavana). Tutkimuksessa käsitellään mammuttien ruokavalion ja elinympäristön kehitystä ja sukupuuton syitä. Mammuttiartikkeli ilmestynee syksyn aikana.
Mistä me tulemme ja minne olemme menossa?
Muiden esitelmien ohella kuultiin joka päivä kutsupuheenvuoroja (plenary talk), joiden aikana ei järjestetty muuta ohjelmaa. Niiden aikana tunsi itsensä ajoittain hyvin pieneksi. Osa tutkijoista lipsui esitelmissään hieman kvartäärin ulkopuolellekin, mutta se ei vaikuttanut yleisöä juuri haittaavan. Pitkä aikajänne oli mukavaa vaihtelua siihen, että kotimaassa on tuttunut yleensä keskustelemaan viimeisimmän parin tuhannen vuoden aikana tapahtuneista asioista.
Yohannes Haile-Selassie piti kiehtovan puheen Etiopian Afarin alueen homininifossiileista viimeisten seitsemän miljoonan vuoden ajalta. Uusimmat löydöt ovat merkittävästi laajentaneet ihmisen sukupuuta ja tutkimukset jatkuvat tälläkin hetkellä. Alla olevalta videolta voi katsoa Haile-Selassien TED-puheenvuoron, jossa hän kertoo tutkimuksista ihmiskunnan kehdossa:
Eric Wolff veti yhteen jäätikkökairausten tuloksia. Sekä pohjoisen ja että etelän jäätiköt kertovat samankaltaista tarinaa maapallon ilmastohistoriasta. Jäätiköihin muodostuu kerroksia, sillä jokainen lumisade lisää uutta materiaalia, joka sisältää muun muassa analysoitavaa vettä, kaasukuplia ja erilaisia hiukkasia, kuten esimerkiksi hiiltä ja tulivuorenpurkausten tuhkaa. Näiden avulla voidaan rekontstruoida menneitä tapahtumia, kuten lämpötiloja, jotka puolestaan heijastuvat esimerkiksi merenpinnan korkeuksien muutoksina. Tutkijat eivät tällä hetkellä tiedä, miksi jääkausien vaihteluväli muuttui noin 40 000 vuodesta nykyiseen 100 000 vuoteen. Antarktiksen paksun mannerjäätikön ansiosta on saatu tietoa ilmaston vaihtelusta viimeisen 800 000 vuoden aikana. Tällä hetkellä on käynnissä useampia kairausprojekteja, joissa mennään yhä syvemmälle Antarktiksen kerrostumiin, kuten eurooppalainen Beyond EPICA, jonka tavoitteena on saada puolitoista miljoonaa vuotta kattava kairanäyte.
Frances Butcher kertoi Mars-planeetan geologiasta. Uusimman tekniikan avulla on saatu luotua jo 25 cm tarkkuudella olevaa mallinnusta marsin pinnasta ja tämä on paljastanut runsaasti erilaisia geologisia ilmiöitä, kuten jäätiköiden kasaamia moreeneja ja harjumuodostelmia. Mars eroaa ilmakehältään ja muilta olosuhteiltaan niin paljon Maasta, että siellä tapahtuvia ilmiöitä on hankalampi tulkita. Sen vuoksi tutkimusta tehdään myös testilaboratoriossa, jossa simuloidaan Marsin olosuhteita. Marsissa on tälläkin hetkellä paksuja jäätiköitä, ehkä niitäkin päästään joskus vielä kairaamaan?
Beth Shapiro puhui muinais-DNA-tutkimuksen (aDNA) ohella kovassa nosteessa olevasta sedimenttien DNA-tutkimuksesta (eDNA). Muinaiset kerrostumat voivat säilyttää alueen eläimistön, kasvien, bakteerien DNA:ta ja sedimenttinäytteiden tutkimuksella saadaan monistettua kaikki, mitä on ajan kuluessa jäänyt jäljelle. Tällä hetkellä tutkimus on vaiheessa, jossa ei vielä tiedetä, mistä kaikesta näytedata koostuu. Menetelmien kehittämiseen ja tulosten tulkitsemiseen tarvitaan kaikkien muinaisia ympäristöjä tutkivien apua. Miten kerros ajoittuu? Mitä todisteita meillä on ennestään kyseisen ajan lajistosta, lämpötilasta? Mitä löydöistä puuttuu? Shapiro puhui myös tulevaisuusvisioista. DNA-tutkimuksella voidaan saadaan lisätietoa lajien levinneisyydestä niissäkin tapauksissa, joissa isompia jäänteitä ei ole säilynyt. Sedimentit tarjoavat myös mahdollisuuden löytää ennestään tuntemattomia eläinlajeja. Useampi tutkijaryhmä tutkii muinaisten eläinten rekonstruoimista, mutta sukupuuttoon kuolleiden eläinten palauttaminen ei Shapiron mukaan ole tällä hetkellä vielä mahdollista. Asiaan liittyvät eettiset kysymykset ovat tietenkin myös vaikeita. Alla olevalla videolla Beth Shapiro kertoo muinais-DNA-tutkimuksesta.
Yksi eniten pöhinää aiheuttaneista konferenssisessioista koski radiohiiliajoitusta. Ilmakehän radiohiilipitoisuus ei ole vakio, joten saatuja mittaustuloksia täytyy korjata tunnettujen pitoisuusvaihteluiden avulla. Ensi vuonna on ilmestymässä uusi ajoitusten kalibraatiokäyrä (IntCal20 ja merellisille arvoille omansa). Korjaukset perustuvat entistä monipuolisempaan ajoitettuun aineistoon (mm. puulustot, luolien tippukivet, korallit) ja tarkentavat entisestään ajoitustuloksia tai voivat hieman muuttaakin niitä. Projektia pitkään koordinoinut Belfastin radiohiililaboratorion johtaja Paula Reimer siirsi nyt johtovastuun Oxfordin Christopher Bronk Ramseylle.
Viikon kestänyt konferenssi oli erittäin antoisa. Kiitos Helsingin yliopiston luonnontieteen tohtoriohjelmalle (DONASCI) matka-apurahasta!
— — —
Heli Etu-Sihvola on Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava. Hänen väitöskirjansa käsittelee Euran Luistarin rautakautisen väestön isotooppitutkimusta. Hän tekee väitöskirjaa Koneen Säätiön ja Suomalaisen Tiedeakatemian Eino Jutikkalan rahaston rahoituksella.
Lähteitä
Arppe, L., Karhu, J., Vartanyan, S., Drucker, D.G., Etu-Sihvola, H. & Bocherens, H. Thriving or surviving? The isotopic record of the Wrangel Island woolly mammoth population. Quaternary Science Reviews (arvioitavana).
Etu-Sihvola, H., Bocherens, H., Drucker, D.G., Junno, A., Mannermaa, K., Oinonen, M., Uusitalo, J. & Arppe, L., 2019. The dIANA database–Resource for isotopic paleodietary research in the Baltic Sea area. Journal of archaeological science: Reports, 24, pp.1003-1013.
International Union for Quaternary Research https://www.inqua.org/ [käytetty 2.8.2019]
INQUA 2019 Dublin http://www.inqua2019.org/
@INQUADUB19
#INQUADUB19
KALMISTOPIIRI 