Luistarin lintu – Arkeologinen löytö Kalevala Korun takana

Ulla Moilanen

Euran Luistarin rautakautista ruumiskalmistoa on tutkittu 1960-luvun lopulta lähtien, ja kalmistosta on löydetty yhteensä nelisensataa esineellistä hautaa. Vuoden 1986 kaivauksen löytöihin kuuluu riipus (KM 23183: 9), josta Kalevala Koru on tehnyt Luistarin lintuna tunnetun version. Löytö on peräisin haudasta numero 529, jota on hautauksen teon jälkeen harmillisesti myllätty. Luita ei haudasta enää löytynyt, ja esineetkin sijaitsivat haudassa sikin sokin. Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander (2000: 45) on kuitenkin esineistön – solkien, riipuksen, pienikokoisen spiraalisormuksen ja tulusraudan – perusteella arvellut haudan kuuluneen alkujaan naiselle ja poikalapselle.

Lehtosalo-Hilander on pitänyt haudan 529 riipusta epätyypillisenä linturiipuksena. Yleensä linturiipukset ajoittuvat viikinkiajan loppupuolelle, ja tästäkin haudasta on raha-ajoitus vuosien 997–1003 välille (anglosaksinen raha Ethelred II). Tuukka Talvio (2002: 12–13) on arvellut, että rahojen kulkeutumisessa Suomen alueelle on mennyt kymmeniä vuosia, joten karkeasti arvellen hauta voisi ajoittua 1000-luvun puoliväliin tai sen loppupuolelle. Mutta mitä Luistarin riipus oikeastaan esittää? Onko se todellakin lintu? Mielestäni kyseessä voisi olla myös jokin muu eläin kuin (hyvin tyylitelty) lintu, vaikka aika terävä nokka hahmolla vaikuttaisikin olevan. Tai ainakaan esine ei välttämättä alkujaan ole ollut lintu.

Lintutulkintaa vastaan puhuu se, että litteissä linturiipuksissa on yleensä lenkki tai silmukka linnun selässä tai niskassa (Ruohonen 2011: 95). Tässä tapauksessa linnun pään läpi olisi tehty reikä. Riipus on myös siitä erikoinen, että vaikka se muodoltaan muistuttaa hieman Volgan ja Kaman seudulla valmistettuja niin sanottuja permalaisia eläinriipuksia (katso esimerkiksi Flickr-kuvapalveluun ladattu kuva Venäjältä 1800-luvulla löytyneistä eläinriipuksista), se näyttäisi tarkemmin tarkasteltuna olevan kappale jostakin alun perin isommasta esineestä. Riipuksen terävähkön rosoinen alapinta viittaa katkeamiseen tai leikkaamiseen, ja kaulaosassa kaartuva koristeaine (kohokuvio) katkeaa terävästi tähän pintaan. Myös reunaa kiertävät pienet poikkiviivat loppuvat samaan pintaan äkillisesti. Alapinta on myös ainoa, josta reunaa muuten kiertävä koristeaihe puuttuu. Kalevala Korun versioon pienet poikkiviivat on kopioitu ainoastaan esineen pyrstöltä näyttävään kohtaan, mikä korostaa Kalevala Korun version lintumaisuutta.

On kiinnostavaa pohtia, onko esine näyttänyt rautakautisesta valmistajastaan ja käyttäjästään juuri lintumaiselta, ja minkälaisesta isommasta kappaleesta riipus on muokattu. Alkuperäinen esine on toki voinut olla suurempi linturiipus, mutta myös jotakin muuta eläintä esittävä hahmo tai täysin jotakin muuta. Jos alkuperäinen esine on ollut permalainen eläinriipus, liittyy löytöön kiinnostavaa symboliikkaa. Permalaisissa esineissä, joita kaupankäynnin vuoksi päätyi runsaasti myös Itämeren ympäristöön, on usein kuvattu eläimiä tai ihmisiä. Esineiden omintakeinen tyyli ajoitetaan keskiseltä rautakaudelta keskiajalle (noin 500–1300-luvuille). Permalaiset esineet yhdistetään usein suomalais-ugrilaisiin kansoihin, etenkin komisyrjääneihin, Permin komeihin ja udmurtteihin. Myös esineiden kuvakieli on liitetty vahvasti suomalais-ugrilaisten kansojen kosmologiaan. Ihmiset, linnut ja eläimet voivat symboloida esimerkiksi kansojen myyttisiä äitihahmoja, esivanhempia ja jumaluuksia (Autio 2001). Toisaalta linturiipuksia on suomalaisessa kontekstissa pidetty myös hedelmällisyyttä edistävinä ja suojaavina amuletteina (Ruohonen 2011: 98).

———

Kirjoittaja on Turun yliopiston arkeologian oppiaineen tohtorikoulutettava ja Turun yliopiston biologian oppiaineen Kipot ja kielet -hankkeen tutkija. Hän vastaa hankkeessa rautakauden esinetietokannan kokoamisesta. Luistarin löytöä tutkittiin hankkeen yhteydessä.

Lähteet:

Autio, E. 2001. The Permian Animal Style. Folklore Vol. 18–19: 162–186.

Lehtosalo-Hilander, P.-L. 2000. Luistari – A History of Weapons and Ornaments. Luistari IV. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakausikirja 107. Helsinki.

Ruohonen, J. 2011. Juvan lintu ja muita myöhäisrautakautisia linturiipuksia. Aurinkopeura 5: 82–99.

Talvio, T. 2002. Coins and Coin Finds in Finland AD 800-1200. Iskos 12. Helsinki.