Hauta-antimet Kalmistokohteita Opinnäytteet Rautakausi Reinikainen Samuel Suomi

Massatavaraa vainajille – Keramiikka Liedon Pahkan Pahamäen polttokenttäkalmistossa

Samuel Reinikainen

Keramiikka on yksi arkeologian keskeisimpiä tutkimusaineistoja. Tämä johtuu siitä, että astioiden valmistukseen tarvittavat raaka-aineet ovat helposti löydettävissä, minkä lisäksi niiden valmistus on yksinkertaista. Saviesineet voivat myös säilyä maassa tuhansia vuossa lähes muuttumattomana (Orton et al. 1993: 1). Tästä syystä astioita ja niiden kappaleita onkin talletettu runsain mitoin arkeologisiin kokoelmiin niin meillä kuin muuallakin.

Suomalainen keramiikantutkimus on perinteisesti korostanut saviastioissa esiintyvää koristelua ja astioiden muotoa, joiden perusteella on laadittu mm. arkeologisten kohteiden ajoitukseen tarkoitettuja typologioita (tieteellinen luokittelu). Sen sijaan vähemmässä määrin on pyritty ymmärtämään, miten eri savimassojen sekoiteaineet ovat muovanneet saviastioiden valmistusprosessia ja valmiiden astioiden ominaisuuksia. Saviastioiden tutkimuksessa on kuitenkin 2000-luvun jälkeen puhaltanut uusia tuulia: esimerkiksi luonnontieteellisten analyysien avulla on pystytty selvittämään saviastioiden alkuperää (mm. Holmqvist et al. 2014), kun taas uudet kysymyksenasettelut ovat nostaneet keramiikan keskiöön niin kaupankäyntiä kuin teknologiaakin tutkittaessa.

Verrattuna muiden esihistorian jaksojen keramiikkaan, on rautakautinen keramiikka kuitenkin edelleen aliedustettuna. Tämä voi johtua siitä, että rautakautista keramiikkaa on usein pidetty hankalana tutkimuskohteena, sillä osa keramiikasta on koristelematonta ja toisaalta osa koristeluaiheista on ollut käytössä pitkään. Rautakauden kohteiden ajoituksessakaan keramiikka ei esitä merkittävää osaa, sillä ajoittamiseen on olemassa muita, huomattavasti käyttökelpoisempia, esineryhmiä. Niukkaan tutkimukseen on kenties vaikuttanut myös rautakautisen keramiikan jossain määrin rustiikki estetiikka (Carpelan 1963; 1979; 1980).

Esimerkkejä niin sanotusta hienosta rautakauden keramiikasta. Nämä astiat Euran Luistarista. Kuva: Museovirasto/Finna.fi.

Tässä artikkelissa käsittelen rautakautisen keramiikan käyttöä Liedon Pahkan Pahamäellä. Teksti perustuu pro gradu-tutkielmaani, jossa analysoin Pahamäen moniperiodisen asuinpaikan ja polttokenttäkalmiston keramiikka-aineiston stereomikroskoopilla keskittyen erityisesti sekoitteeseen ja astioiden pintakäsittelyyn. Artikkelissa esittelen työni tulokset ja pohdin niiden valossa, miten keramiikkaa on voitu käyttää osana hautaus- tai muistamisrituaaleja Pahamäen polttokenttäkalmistolla (katso myös Kalmistopiirin juttu Polttokenttäkalmistojen  tulkintamahdollisuuksia).

Pahkan Pahamäki on hedelmällisten savipeltojen ympäröimä matala metsäinen mäki noin 3,5 km Turusta koilliseen. Sen itäpuolella virtaa Aurajoesta haarautuva sivujoki, ja siellä on ollut ihmistoimintaa varsin pitkään: Pahamäellä sijaitsee kivi-ja pronssikautinen asuinpaikka, rautakautinen polttokenttäkalmisto ja hautaröykkiöitä sekä kylä, jota asutettiin keskirautakaudelta myöhäiskeskiajalle asti (noin 700–1500 jaa.).

Liedon Pahkan Pahamäki. Kuva: Teija Tiitininen, kyppi.fi.

Tutkimani Pahamäen keramiikka-aineisto sisältää hyvin eri ikäisiä astianpaloja. Vanhimpiin kuuluu kivikautisia tyypillisen kampakeramiikan ja kiukaisten keramiikan paloja. Pronssi- ja varhaisrautakauden ihmistoiminnasta taas kertoo tekstiilipainanteinen epineoliittinen keramiikkaa. Suurin osa materiaalista on kuitenkin peräisin keski- ja myöhäisrautakaudelta, ja se on löytynyt polttokenttäkalmistoon kuuluvista konteksteista. Näiden keramiikkatyyppien lisäksi Pahamäeltä on talletettu myös hieman keskiaikaista keramiikkaa sekä yksittäisiä paloja keskiajan jälkeiseltä ajalta. Rautakautta nuorempaa materiaalia ei ole esitelty tässä tekstissä.

Tutkielmaani varten tein keramiikasta oman morfologisen typologian. Tällaisessa luokittelussa esineet ryhmitetään tai erotetaan toisistaan havainnoimalla kombinaatioita niiden luontaisissa ominaisuuksissa, huomioimatta ulkopuolisia tekijöitä (Adams & Adams 1991: 217–218). Typologiani keskeiset tekijät olivat 1) astianpalojen sekoitteiden koko, määrä ja luonne sekä 2) pintakäsittelytapa. Kvalitatiivisemmassa mielessä huomioin myös astianpalojen paksuuksia, koristeluaiheita, värejä, kokoja ja muotoja. Kaavio 1 esittää yhteensä kuuttatoista tällä tavoin kohteella erotettua keramiikkatyyppiä alatyyppeineen.

Kaava 1. Keramiikkatyyppien esiintyminen Liedon Pahkan Pahamäellä (Reinikainen 2019).

Tutkimuksessani keskityin erityisesti tarkastelemaan Pahamäen keramiikassa käytettyjä sekoiteaineita ja totesin, että ajan myötä sekoite muuttuu orgaanisista, karbonaattipitoisista aineksista mineraali- ja kivikeskeiseen sekoitteeseen. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Pahamäen epineoliittisessa keramiikassa esiintyy muun muassa kalsiittia, simpukankuoria, ruohoa tai karvaa ja kalkkikiveä kun taas keskiseltä rautakaudelta alkaen yleisimmät sekoitteet ovat kvartsi, kvartsiitti, samotti (murskattu, poltettu savi) ja maasälpä. Rautakaudella suositut mineraalisekoitteiset astiat olivatkin tukevia ja kestivät hyvin käyttöä (Skibo et al. 1989).

Olen pitänyt tätä sekoitteiden muutosta teknologisena adaptaationa elämäntapojen muutoksiin siirryttäessä liikkuvasta metsästykseen ja keräilyyn perustuvasta toimeentulosta yhä pysyvämpään, viljelyä ja karjanhoitoa harjoittavaan kyläasutukseen. Kivikauden liikkuva elämä hyötyi kevyistä, pyöreäpohjaisista astioista, joita pystyttiin helposti tukemaan maahan. Nämä eivät myöskään haljenneet pudotessa ja olivat yksinkertaisia valmistaa. Rautakaudella taas suosittiin tukevia, tasapohjaisia astioita (Skibo et al. 1989: 139–141).

Tyypin 1A reuna- ja pohjapaloja (Reinikainen 2019).

Vaikka keramiikanvalmistukseen liittyvä teknologia on ollut Pahamäellä hyvin stabiili – ilmiö, joka on ominainen esihistoriallisille yhteisöille (Rice 1984: 266) – näkyy kohteella astioiden valmistuksessa käytetyn sekoitteen lisäksi pieniä muutoksia myös astioiden pintakäsittelytavoissa. Pintakäsittely saattoi muuttua esimerkiksi naarmutuksesta tasoitukseen ja kiillotukseen, vaikka sekoite olisikin pysynyt muuttomattomana. Joissain tapauksissa muutokset esiintyivät pienessä skaalassa ja toisissa ne vaikuttivat vakiintuneilta. Todennäköisesti ensiksi mainitut ovat merkkejä enemmän tai vähemmän onnistuneista kokeista.

Yhdessä poikkeavassa tapauksessa, jota edustaa kourallinen astianpaloja luultavimmin samasta saviastiasta, löytyi lasisekoitetta. Vertailemalla ilmiötä ympäröivien kontekstien löytökokonaisuuksiin (ks. Korkeakoski-Väisänen 1983: 5), astianpalat ovat mitä luultavimmin päätyneet maahaan roomalaisen rautakauden ja viikinkiajan välillä (0–800 AD). Lasi oli tällöin Suomen alueella tuontitavaraa, ja on mahdollista, että lasiesine olisi saapunut Suomeen roomalaisyhteyksien myötä esimerkiksi kauppatavarana tai palkkiona palvelusta roomalaisessa legioonassa (Raninen 2019). Lasiesineen tuhoutuessa sirpaleet sekoitettiin mukaan kosteeseen savimassaan, joka poltettiin saviastiaksi. Levymäisillä lasinsirpaleilla on luultavasti ollut saviastian murtumiskestävyyden kannalta positiivinen vaikutus (Steponaitis 1984: 112).

Mikroskooppikuva keramiikan sekoitteena käytetystä lasista. (Reinikainen 2019.)

Tulkintani mukaan Pahamäen alueella on rautakaudella ollut käytössä vain muutamia saviastioiden valmistustapoja, ja eri tavoilla valmistettuja astioita on ehkä käytetty eri tarkoituksiin. Esimerkiksi kiillotetut astiat on mahdollisesti tarkoitettu nesteille, sillä kiillotus tekee astian seinästä läpäisemättömämmän (Gibson ja Woods 1990: 109). Erotin aineistossa lisäksi kaksi erilaista rautakaudella käytössä ollutta tyyppiä, joita voi luonnehtia monikäyttöiseksi massatavaraksi. Massatavaraksi luonnehdittu keramiikka oli Pahamäen yleisin keramiikkatyyppi, ja sitä löytyi runsaasti myös asuinpaikkakontekstista. Näinpä massatavaraa on hautauskäytäntöjen ohella käytetty myös yleisesti osana arkista elämää.

Keramiikan runsaus polttokenttäkalmistossa näyttää niin sanotun massatavaran kuitenkin olleen kuitenkin tärkeä osa hautauskäytäntöjä. Ehkä vainajien mukaan on esimerkiksi laitettu arkisia esineitä vastapainona arvokkaille koruille ja aseille? Vainajien on voitu myös kokea tarvitsevan ruokaa mukaan matkalle tuonpuoleiseen, ja paikallisen keramiikan vaikutus ruuan makuun on voinut olla tärkeä perinteinen arvo (Rice 1984: 245). Astioita on myös voitu käyttää siirrettäessä vainajien polttamisessa syntyneitä rovionjätteitä kalmistoon (Wessman 2010: 56).

Astioita on käytetty rautakaudella monin eri tavoin. Kuva: Ulla Moilanen.

Yhdestä massatavaratyypistä löytyi runsaasti karstaa pääsääntöisesti astianpalojen sisäpuolelta. Tämä voisi tarkoittaa, että näitä astioita on käytetty esimerkiksi ruuan kuivapaistamiseen. Eräässä toisessa kvartsihiekkasekoitteisessa tyypissä havaittu astian kaulassa sijaitseva karstarengas saattaa taas olla merkki astian käytöstä ruoan, mahdollisesti puuron, keittämiseen (Skibo 2015: 190–191).

Koska polttokenttäkalmistojen pintakerroksista on usein löydetty runsaasti keramiikkaa (Cleve 1943: 59; 1978: 88; Erkola 1973: 45; Mägi 2002: 113–114, 132; Wessman 2010: 92). Myös Pahamäen aineistossa jotkut keramiikkatyypeistä on talletettu nimenomaan polttokenttäkalmiston ylemmissä kerroksista (Kaavio 2). Näitä keramiikkatyyppejä ovat etenkin kolme ”hienoa” keramiikkatyyppiä, joiden sekoitekarkeudet vaihtelivat keskivertaisesta niin hienoon, ettei sekoite näkynyt paljain silmin. Nämä tyypit olivat miltei sääntönä koristeltuja ja pinnaltaan tasoitettuja tai kiillotettuja.

Kaavio 2. Keramiikkatyyppien 1A, 4A ja 6A esiintymisiä Liedon Pahkan Pahamäen pohjoisalueella. (Reinikainen 2019.)

”Hienojen ”keramiikkatyyppien runsas määrä polttokenttäkalmiston pintakerroksissa kertoo niiden olleen merkittäviä mainittujen juhlatilaisuuksien vietossa. Perinteisen tulkinnan mukaan rautakauden hienoja astioita on käytetty tarjoiluastioina, eikä Pahamäen hienoista astianpaloista havaittukaan ruuanlaitossa syntynyttä karstaantumista. Kyseisten astioiden kiillotettu pinta sekä hienosekoitteinen ja tiivis rakenne voitaisiin lisäksi liittää erityisesti juomien tarjoiluun, tai vaikkapa oluen panemiseen, sillä neste ei pääse karkaamaan tällaisilla ominaisuuksilla varustetuista astioista (Gibson ja Woods, 1990). Olut onkin todennäköisesti ollut tärkeä osa rautakauden ihmisen ruokavaliota, sillä oluen panemisprosessi on tappanut vedessä olleita haitallisia bakteereita, minkä lisäksi oluessa on runsaasti vitamiineja, hivenaineita ja proteiinia (Hardwick 1994: 38–43). Suurin osa Pahamäeltä löytyneistä jyvistä olikin ohraa (Onnela et al. 1996: 242), joka yhdistetään nimenomaan oluen valmistamiseen (Evans 2011: 236).

Lienee selvää, että keramiikka voi kertoa meille vielä paljon uutta esihistorian yhteisöistä. Vanhoja käsityksiä olisi syytä tarkentaa ja täydentää uusilla menetelmillä ja monipuolisella kysymyksenasettelulla.

———

Teksti perustuu kirjoittajan pro gradu-tutkielmaan, jossa hän on analysoinut Liedon Pahkan Pahamäen moniperiodisen asuinpaikan ja polttokenttäkalmiston keramiikka-aineiston stereomikroskoopilla keskittyen erityisesti sekoitteeseen ja astioiden pintakäsittelyyn. Työssä on tutkittu myös kohteella tapahtuneita elämäntapojen muutoksia sekä polttokenttäkalmistoon liittyviä aktiviteetteja keramiikan avulla. Tutkielma on luettavissa Turun yliopiston avoimessa julkaisuarkistossa UTUPub.

Lähteet:

Adams, W. Y. and Adams, E. W. (1991). Archaeological typology and practical reality: a dialectical approach to artifact classification and sorting. Cambridge: Cambridge University Press.

Carpelan, C. (1963). Euran, Köyliön ja Yläneen ruumiskalmistojen viikinkiaikainen keramiikka. [Pro gradu -tutkielma] Helsingin yliopisto, Helsinki.

Carpelan, C. (1979). Om asbestkeramikens historia i Fennoskandien. Finskt Museum, 85, 5–25.

Carpelan, C. (1980). Contacts in the Northern Baltic Region as shown by Ceramics. Fenno-Ugri et Slavi 1978. Papers presented by the participants in the Soviet-Finnish Symposium “The Cultural Relations between the Peoples and Countries of the Baltic Area during the Iron Age and the Early Middle Ages” in Helsinki May 20–23, 1978, 188–190.

Cleve, N. (1943). Skelettgravfälten på Kjuloholm i Kjulo I. Den yngre folkvandringstiden. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja, 44(1).

Cleve, N. (1978). Skelettgravfälten på Kjuloholm i Kjulo II. Vikingatid och korstågstid. Gravfältet C. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja, 44(2).

Erkola, T. (1973). Paimion Esihistoria. Paimion Historia. Karisto OY: Hämeenlinna, 9–68.

Evans, E. (2011). Cereals. In: O. Garrett ed. The Oxford Companion to Beer. Oxford: Oxford University Press, 236–237.

Gibson, A. ja Woods, A. (1990). Prehistoric Pottery for the Archaeologist. Leicester: Leicester University Press.

Hackman, A. ja Heikel, H. J. (1900). Vorgeschichtliche Altertümer aus Finnland: photographische Tafeln aus dem historischen Museum des Staates in Helsingfors. Helsinki: Tilgmann.

Haimila, M. (2002). Polttokenttäkalmisto – erään tilan analyysi. Esimerkkeinä Hämeenlinnan Riihimäki ja Hämeenlinnan Imatran Voima 9. [Pro gradu -tutkielma] Turun yliopisto, Turku.

Hardwick, W. A. ed. (1994). Handbook of Brewing. New York: Marcel Dekker Inc..

Kivikoski, E. (1939). Die Eisenzeit im Auraflussgebiet. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja, 43.

Kivikoski, E. (1947). Rautakauden Kuvasto I. Helsinki: WSOY.

Kivikoski, E. (1951). Rautakauden Kuvasto II. Helsinki: WSOY.

Korkeakoski-Väisänen, K. (1983). Lieto Pahka Pahamäki. Rautakautisen polttokalmiston kaivaus 17.-28.5.1982. [Kaivauskertomus] Turun yliopisto, arkeologian laitos, Turku

Luoto, J. (1976). Lieto Pahka Pahamäki 1975 Kaivauskertomus. Rautakautinen polttokenttäkalmisto ja asuinpaikka. [Kaivauskertomus] Turun yliopisto, arkeologian laitos, Turku.

Luoto, J. (1977). Lieto Pahka Pahamäki 1976 Kaivauskertomus. Rautakautinen polttokenttäkalmisto ja asuinpaikka. [Kaivauskertomus] Turun yliopisto, arkeologian laitos, Turku.

Luoto, J. (1978). Lieto Pahka Pahamäki 1977 Kaivauskertomus. Keskiaikainen ja rautakautinen asuinpaikka. [Kaivauskertomus] Turun yliopisto, arkeologian laitos, Turku.

Luoto, J. (1981). Lieto Pahka Pahamäki 1978–1980. Kaivauskertomus. [Kaivauskertomus] Turun yliopisto, arkeologian laitos, Turku.

Luoto, J. (1982). Lieto Pahka Pahamäki 1981. Kaivauskertomus. [Kaivauskertomus] Turun yliopisto, arkeologian laitos, Turku.

Luoto, J. (1984). Liedon Vanhalinnan Mäkilinna. Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja, 87.

Luoto, J. (1988). Esihistoria. Liedon historia 1 – Aikojen alusta vuoteen 1809. Lieto: Liedon kunta ja seurakunta, 59–192.

Moilanen, U. (2010). Polttokenttäkalmistojen tulkintamahdollisuuksia. Kalmistopiiri, 30.3.2010. [Luettu 11.2.2020].

Mägi, M. (2002). At the Crossroads of Space and Time. Graves, Changing Society and Ideology on Saaremaa (Ösel), 9th–13th Centuries AD. CCC papers, 6. Tallinn: Arkeologian osasto, historian laitos.

Onnela, J., Lempiäinen, T. ja Luoto, J. (1996). Viking Age Cereal Cultivation in SW Finland – a study of charred grain from Pahamäki in Pahka, Lieto. Annales Botanici Fennici, 33, pp. 237–255.

Orton, C., Tyers, P. ja Vince, A. (1993). Pottery in Archaeology. Cambridge Manuals in Archaeology. Cambridge: Cambridge University Press.

Raninen, S. (2019). 400-luvun kullankimallus ja 500-luvun kriisi (400–550). Sosiaaliset ja taloudelliset järjestelmät Suomessa ja pohjoisen Itämeren alueella keski- ja myöhäisrautakaudella. [Luento] Turun yliopisto. Esitetty Marraskuussa 2019.

Reinikainen, S. (2019). The Pottery of Pahamäki at Pahka, Lieto in Southwestern Finland. [Pro gradu -tutkielma] Turun yliopisto, Turku.

Rice, P. M. (1984). Change and conservatism in pottery-producing systems. S.E. van der Leeuw ja A.C. Pritchard eds. The Many Dimensions of Pottery: ceramics in archaeology and anthropology, 231–288.

Rohiola, V-M. (2013). Polttokenttäkalmiston ominaisuudet ja rakenteet: Tutkimuskohteena Laitilan Vainionmäen viikinkiaikainen B-kalmisto. [Pro gradu -tutkielma] Helsingin yliopisto, Helsinki.

Skibo, J. M. (2015). Pottery Use-Alteration Analysis. J.M. Marreiros, J.F. Gibajo Bao and N. Ferreira Bicho eds. Use-Wear and Residue Analysis in Archaeology. Manuals in Archaeological Method, Theory and Technique. Berlin: Springer, 189–198.

Skibo, J. M., Schiffer, M. B. ja Reid, K. C. (2015). Organic-Tempered Pottery: An Experimental Study. American Antiquity, 54(1), 122–146.

Steponaitis, V. P. (1984). Technological Studies of Prehistoric Pottery from Alabama: Physical Properties and Vessel Function. S.E. van der Leeuw ja A.C. Pritchard eds. The Many Dimensions of Pottery: Ceramics in archaeology and anthropology. Amsterdam: Cingvla VII, 79–122.

Wessman, A. (2010). M Lavento ed. Death, Destruction and Commemoration – Tracing ritual activities in Finnish Late Iron Age cemeteries (AD 550–1150). ISKOS, 18. Helsinki: The Finnish Antiquarian Society.

Wickholm, A. (2005). The cremation cemeteries under flat ground: a representative of what? R. Karl ja J. Leskovar, eds. Interpretierte Eisenzeiten: Fallstudien, Methoden, Theorie. Tagungsbeiträge der 1. Linzer Gespräche zur interpretativen Eisenzeitarchäologie.. Linz: Oberösterreichischen Landesmuseum, 31–40.

Wickholm, A. ja Raninen, S. (2006). The Broken People: Deconstruction of Personhood in Iron Age Finland. Estonian Journal of Archaeology, 10(2), 150–166.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.