Aasia Alkuaineanalyysi Isotooppianalyysit Luonnontieteelliset analyysit ja menetelmät Oravisjärvi Jani Skandinavia Suomi Viikinkiaika

Idäntien hopeavirta – Rahojen vaikutus viikinkiajan syntyyn

Jani Oravisjärvi

Raha on klassisen määritelmänsä mukaan omaisuuden muoto, arvon mitta ja säilyttäjä sekä vaihdon väline. Määritelmä on siirrätettävissä myös jalometalleihin, sillä varhaiset rahat olivat periaatteessa ainoastaan valmiiksi punnittuja standardikokoisia jalometallikappaleita. Asetelma muuttui merkittävästi vasta fiat-rahojen käyttöönoton myötä, jolloin rahojen arvo ei ollut enää sidoksissa kulta- tai hopeakantaan, vaan se perustui pelkästään hallinnon tekemiin sopimuksiin, asetuksiin ja määräyksiin.

Etenkin vaihdonvälineen määre on hyvin merkittävä. Se merkitsee, että kyseinen esineryhmä on valmistettu kiertämään ja vaihtamaan omistajaansa loputtomasti käytännössä koko esineen elinkaaren ajan. Tältä osin rahat eroavat monista muista esineryhmistä, kuten ruokailuvälineistä, työkaluista, koruista, aseista, vaatteista tai muista sosiaalista asemaa ilmentävistä henkilökohtaisista esineistä.

Historianelävöittäjän näkemys rahaa käsitelleestä rautakautisesta kauppiaasta. Kuva: Ulla Moilanen.

Koska rahan luonteeseen kuuluu omistajuuden vaihtuminen jatkuvasti, oli odotettavissa, että osa rahoista saattoi olla elinkaarensa lopussa päätynyt hyvin kauas lähtöpisteestään. Rahojen tapauksessa lähtöpisteen voidaan ajatella olevan rahapaja, jossa yhdellä pajavasaran lyönnillä määräpainoinen metallikappale muuttui rahaksi. Tuosta hetkestä lähtien se ei ollut enää pelkkä muutaman gramman painoinen metallikappale vaan esine, jonka väärentämisestä on lähes aina menettänyt henkensä.

Rahan lähdettyä rahapajalta kiertoon sen tulevaisuutta oli vaikea ennustaa. Rahan liikkeitä kyettiin kuitenkin tarvittaessa tehokkaasti rajoittamaan kahden toimenpiteen avulla, mikäli rahojen tahdottiin pysyvän ainoastaan paikalisessa käytössä. Rahat voitiin lyödä reilusti vajaapainoisena rahan painostandardiin ja nimellisarvoon nähden, kuten Ptolemaiokset hellenistisellä kaudella (esim. Oravisjärvi 2014: 83). Toinen keino oli lyödä rahaa huonosta hopeasta ja pitää rahan ostovoima entisellään, kuten Bukharassa 700-luvun lopussa. Tällöin paikalliset anelivat kalifin edustajaa lyömään rahaa huonosta hopeasta, jotta kauppiaat eivät veisi niitä mukanaan Bukharasta, jossa kärsittiin akuutista vaihtorahapulasta. Tähän suostuttiin lyömällä niin sanottuja mustia dirhemeitä (vrt. blau musser, monnaie noire jne), joiden hopeapitoisuus oli hädin tuskin kuudesosa alkuperäisestä rahan ostovoiman pysyessä keinotekoisesti entisellään (Fedorov 2010). Jos sen sijaan halusi rahojen leviävän kaikkialle, se tapahtui helpoiten lyömällä runsaasti tasalaatuista rahaa, jonka hopeapitoisuus oli korkea. Tällöin rahat päätyivät takuuvarmasti jokaiseen maailman kolkkaan.

Viikinkiajan rahoista suurin osa on Keski-Aasiassa lyötyjä islamilaisia hopearahoja. Kuva: Turun museokeskus/Finna.fi.

Rahan jatkuva liikkuminen on sen vaikutuspiirissä olevan yhteisön elinehto, koska yksittäisten henkilöiden ja kokonaisten perheiden omavaraisuusaste saattoi olla olematon. Koko yhteisöä saattoi kohdata vakava kriisi, mikäli rahavirrat pysähtyivät. Tällainen kriisi kohdistuu yleensä ensimmäisenä niihin tahoihin, jotka ovat eniten rahan kanssa tekemisissä, mutta vaikutukset heijastuvat hyvin nopeasti koko yhteisöön, vaikka suurin osa väestöstä ei käyttäisi lainkaan rahaa. Rahavirtojen mukana liikkuvat myös muut asiat, kuten kauppatavarat, aatteet, innovaatiot ja geenit. Ei myöskään pidä unohtaa rahojen synnyttämää suhdeverkostoa. Hopearahat saattoivat olla myös ainoa hopean lähde, jota ilman ei kyetty valmistamaan hopeaesineitä tai koristelemaan esineitä hopealla. Toisin sanoen raha toi mukanaan asioita, joista yhteisö saattoi tulla hyvin nopeasti riippuvaiseksi ja haavoittuvaiseksi.

Asiaa voidaan tarkastella myös toiselta kannalta. Mitä tapahtuu silloin, kun hopea saavuttaa uuden alueen ja uudet ihmiset? Miten aiemmin tarpeettomasta ja vieraasta alkuaineesta ja esineryhmästä muodostuu hetkessä kaiken toiminnan päämäärä, jonka vuoksi ollaan valmiit uhraamaan kaikki? Näin tapahtui Etelä-Skandinaviassa 700–800-luvun taitteessa, jolloin hopea alkoi virtaamaan idäntietä pitkin kalifaatista pohjolaan itämaisten hopearahojen, dirhemeiden, muodossa. Tuo hetki aloitti uuden ajanjakson maailmanhistoriassa: viikinkiajan. Ilman noita vajaan kolmen gramman painoisia hopearahoja tuntemamme historia olisi kovin toisenlainen.

Varhaisia viikinkiaikaisia hopearahoja Tanskan kansallismuseon kokoelmista. Kuva: Jani Oravisjärvi.

Oxfordin yliopiston tutkimusprojekti Silver and the Origins of the Viking Age keskittyy varhaisten viikinkien käyttämään hopeaan. Projektissa kronologisena takarajana on 800-luvun loppu, jolloin keskiaasialaiset samanidien dirhemit korvaavat abbasidien dirhemit. Rahat muodostavat merkittävän osan projektin tutkimusaineistosta, sillä valtaosa tuon ajan hopeasta oli rahan muodossa. Abbasidien dirhemeiden ja näiden jäljitelmien ohella tutkimusaineistoon kuuluvat rahojen osalta lisäksi karolingien, umaijadien, banijuridien, idrisidien ja sassanidien rahat sekä näiden islamilaiset jäljitelmät eli arabialais-sassanidien rahat sekä muut 800-luvun rahat, kuten varhaiset anglosaksien ja skandinaaviset rahat.

Maantieteellisesti tutkimusalue keskittyy Etelä-Skandinaviaan kattaen Tanskan, Etelä-Norjan ja Etelä-Ruotsin 700–800-lukujen hopealöydöt. Suomella on toki oma sivuroolinsa tutkimusprojektissa, sillä merkittävä osa analysoiduista näytteistä on peräisin Suomen Kansallismuseon rahakammion kokoelmiin kuuluvista rahoista.

Projektin tärkein tutkimuskysymys liittyy hopean alkuperään. Rahojen elinkaaren ajatellaan usein alkavan rahapajalla, jossa hopea lyödään rahaksi. Tutkimusprojektissa mennään kuitenkin askel pitemmälle, sillä tavoitteena on luonnontieteellisin menetelmin jäljittää hopean alkuperä sen alkulähteelle eli hopeaesiintymiin saakka. Aiemmat tiedot varhaisen islamilaisen hopean alkuperästä ovat perustuneet hyvin pitkälti kirjallisiin aikalaislähteisiin, kuten maantieteilijä al-Hamdānīn (893–945) ja historioitsija al-Ṭabarīn (839–923) kirjoituksiin. Vaikka nämä ovat itsessään hyödyllisiä ja tärkeitä lähteitä, ne eivät ole täysin ongelmattomia. Siksi niihin on suhtauduttava lähdekriittisesti, kuten kaikkeen historiankirjoitukseen.

Stephen Merkel suorittamassa näytteenottoa Kansallismuseossa syksyllä 2019. Tarvittavat näytteet olivat painoltaan keskimäärin 0,0185 grammaa, joka riittää molempien analyysien tekemiseen. Näytteenottoa valvoi Kansallismuseon konservaattori Aki Arponen. Näytteet analysoidaan Oxfordin yliopiston geologian laitoksella. Kuva: Jani Oravisjärvi.

Tutkimusprojektissa näytteet analysoidaan kahdella tutkimusmenetelmällä: LA-ICP-MS (Laser Ablation Inductively Coupled Plasma Mass Spectrometry) & MC-ICP-MS (Multicollector-Inductively Coupled Plasma Mass Spectrometer). Projektin jokainen näyte on analysoitu LA-ICP-MS -menetelmällä, joka on esinettä vahingoittamaton analyysimenetelmä. Tutkimusluvasta riippuen osa näytteistä on analysoitu lisäksi MC-ICP-MS -menetelmällä, joka antaa kaikista tarkimman tuloksen. MC-ICP-MS:n negatiivisena puolena on, että se vaatii fyysisen näytteen, joka tuhoutuu kokonaan analyysivaiheessa. Puolustuksesi on kuitenkin todettava, että tarvittava näyte on kooltaan erittäin pieni. Haittaa saadaan minimoitua entisestään valitsemalla näytteenottoon esimerkiksi esineiden katkelmia. Projektin yhteydessä on toistaiseksi analysoitu yhteensä noin 200 hopeaesinettä Pohjoismaista, Alankomaista sekä Britanniasta sisältäen muun muassa Westerklief II:n (ks. Besteman et al. 2009) ja Kettilstorpin hopeakätköt. Kokonaisuudessaan projektin tietokanta on kattavin alallaan.

Kettilstorpin hopeakätkö. Kuva teoksesta Means of Exchange (2008) s. 116. Kuva: Ruotsin Kansallismuseo.
Kettilstorpin hopeakätkö odottamassa analyysiä tarjottimella. Kuva: Jane Kershaw/Stephen Merkel.

Edellä mainittujen analyysien avulla näytteistä saadaan määritettyä alkuaineet isotooppien tarkkuudella. Tutkimusprojekti perustuu niin sanotusti hopean sormenjälkiin, sillä alkuaineiden isotooppitasolla jokainen geologinen hopeaesiintymä on yksilöllinen niin ikänsä kuin myös alkuainejakautumansa puolesta. Näin ollen arkeologisten hopealöytöjen alkuperä on tarkasti identifioitavissa, jos vertailuaineistona on käytettävissä hopeamalmeja, joiden alkuperä on tiedossa. Projektin kannalta eduksi on ollut se, että hopea on vuosituhansien ajan ollut himoittu jalometalli. Siitä syystä ympäri maailmaa kerättyjä hopeamalminäytteitä löytyy runsaasti sekä museoiden että yliopistoiden kokoelmista.

Suoritettujen analyysien avulla on toistaiseksi saatu selvitettyä rahapajojen käyttämän hopean alkuperä. Yhtenä tällaisena esimerkkinä voidaan mainita tanskalaisia viikinkejä vastaan taistelleen Alfred Suuren (Wessexin kuningas vuosina 871–899) Lontoon rahapajassa lyömä LONDONIA-monogrammipenni. Kyseinen rahatyyppi paljastui lyödyn osittain viikinkien mukanaan tuomasta hopeasta, sillä raha sisältää myös kalifaatista alkuaan peräisin olevaan hopeaa (Kershaw 2019). Analysoimalla rahojen ohella myös muita hyvin varhaisia hopeaesineitä, kuten permiläisiä hopearenkaita ja maksuhopeatankoja, olemme kyenneet vastaamaan näiden alkuperään liittyviin kysymyksiin. Tämän lisäksi analyysien avulla on saatu selville missä määrin rahapajat sulattivat vanhoja rahoja ja missä määrin niiden tarvitsema hopea tuli suoraan hopeakaivoksista. Projektissa on kyetty tarkentamaan myös kuvaa hopeamalmien käsittelystä ja jalostamisesta rahapajojen tarvitsemaan muotoon. Analyysien avulla pystytään toisin sanoen saamaan selville asioita, joihin vastaaminen oli aiemmin mahdotonta.

LA-ICP-MS-analyysin näytteenkohtapaikkaa määrittämässä laboratoriossa. Kuva: Jane Kershaw/Stephen Merkel.

Muut tutkimuskysymykset liittyvät hopean arkipäiväiseen käyttöön: missä, milloin, miten ja mihin viikingit hankkimaansa hopeaa käyttivät? Aiemmin esimerkiksi maksuhopean ja rahan käyttö on nähty eriaikaisina ilmiöinä ja näin ollen toistensa poissulkevina vaihtoehtoina. Nykyään on kuitenkin monin paikoin nähtävissä merkkejä kahteen eri maksuvälineeseen perustuvasta talousjärjestelmästä (dual-currency economy), jossa maksuhopean rinnalla on käytetty hopearahoja nimenomaan rahoina. Hopearahoja tiedetään käytetyn rinnakkain maksuhopean kanssa esimerkiksi vuosien 870–930 välillä viikinkien valloittamilla alueilla Englannissa (Kershaw 2017). Vaikka viikingit hallitsemillaan alueilla Itä-Angliassa löivät omaa rahaa, niin rinnakkaistalousjärjestelmä ei edellytä toimiakseen omaa rahanlyöntiä. Viikinkien hopeaan liittyy monia näkemyksiä, joista on selvästi virheellisiä ja vanhentuneita, mutta joita ei ole joko tahdottu tai kyetty kyseenalaistamaan. Uusien hopealöytöjen myötä näitä peruskysymyksiä voidaan tarkentaa ja tarvittaessa korjata.

———

Silver and the Origins of the Viking Age -tutkimusprojekti on Oxfordin yliopiston viisivuotinen tutkimusprojekti, jonka rahoittajana toimii Euroopan tiedeneuvoston (European Research Council). Tutkimusprojektin johtajana toimii viikinkiajan hopeaesineistöön erikoistunut Dr. Jane Kershaw, arkeometallurgina toimii Dr. Stephen Merkel, joka vastaa luonnontieteellisistä analyyseistä. Jani Oravisjärvi vastaa tutkimusprojektin numismaattisesta osuudesta.

Kirjoittaja on numismatiikkaan erikoistunut arkeologi ja projektitutkija Oulun yliopistosta, joka työskentelee edellä mainitussa tutkimusprojektissa. Kirjoittaja on lisäksi arkeologian tohtorikoulutettava Turun yliopistossa.

Tutkimuskirjallisuus:

Besteman, Jan; Rispling, Gert & Coupland, Simon. ‘Westerklief II, a second Viking silver hoard from the former island of Wieringen’ Jaarboek voor Munt- en Penningkunde 93-4 (2006-7), s. 5-80.

Fedorov, Michael. The ”Bukhar Khudat” type drachms and ”Black dirhems” in money circulation of mediaeval Central Asia. Central Asiatic Journal. Vol. 54, No. 1. 2010. s. 27-52.

al-Hamdānī, al-Ḥasan ibn Aḥmad. Kitāb al-Jawharatayn al-ʻatīqatayn al-māʼiʻatayn min al-ṣafrāʼ wa-al-bayḍāʼ : al-dhahab wa-al-fiḍḍah.

al-Ṭabarī, Abū Jaʿfar Muḥammad ibn Jarīr ibn Yazid. The History of al-Tabari (Tārīkh al-Rusul wa al-Mulūk). Vols. I-XV. (Useita eri toimittajia & kääntäjiä). SUNY series in Near Eastern Studies. State University of New York Press. 1985-2007.

Kershaw, Jane. An early medieval dual-currency economy: bullion and coin in the Danelaw. Antiquity, vol. 91, issue 355. 2017. s. 173-190.

Kershaw, Jane. Alfred the Great and the Vikings: new evidence from the London Monogram coinage. Viking Metal: Researching Viking-Age metalwork from Britain and Scandinavia -blogi. 2019.

Malmer, Brita. Circulation of monetary silver in the Baltic Area during the Viking Age. Acta Visbyensia VII: Society and trade in the Baltic during the Viking Age. Visby, 1985. s. 185-194.

Oravisjärvi, Jani. Rahan synty. Turku, 2014.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.