Nina Maaranen
Lähi-idän pronssikautiset soturihaudat ovat yksi aikakauden mielenkiintoisimmista hautaustavoista. Niin sanottuihin soturihautauksiin ilmestyy tuolloin pronssiaseita – tikareita, keihäitä, nuolia ja kirveitä – jotka vaikuttavat keskittyvän miehille. Hautauksista on käytetty myös neutraalimpaa nimitystä ”asehauta”, sillä soturihautaus saattaa olla terminä harhaanjohtava. Se luo mielikuvan ammattisotilaasta, joka on haudattu ”työvälineidensä” kanssa. Varsinaisen ammatin sijasta soturiudella on kuitenkin arveltu olleen symbolisempi merkitys. Asehautojen on tulkittu olleen osa laajempaa yläluokan luomaa ja ylläpitämää valtarakennetta, jolla vahvistettiin kaupankäyntiä.
Varhaisimmat pronssikautiset asehaudat ovat löytyneet pohjoisen Anatolian ja Syyrian alueelta, ja ne ajoittuvat varhaiselle pronssikaudelle (noin 3200–2000 eaa.). Muutos pienistä viljelijäyhteisöistä varhaisiksi korkeakulttuureiksi merkitsi muutosta myös sodankäynnissä. Sodankäynti oli tärkeä väline paikallisen vaurauden ja kaupankäynnin vahvistajana, ja nämä ilmiöt kulkevatkin usein käsi kädessä. Valtaapitävien rakentama mielikuva sankarisotureista toi väkivallan ja sen uhkan osaksi yhteiskuntaa ja maailmankuvaa, jossa he olivat myös tämän uhkan vastustajia (Selover 2015).
Seuraavan vuosituhannen aikana asehaudat yleistyivät laajalti itäisen Välimeren alueella niin Mesopotamiassa kuin Egyptissä. Mesopotamian alueella asehautojen on jälleen arveltu edustaneen yläluokkaa, joka kontrolloi paikallista metallikauppaa (Frangipane 2007, 2010), mutta sodankäynnin teemat ovat nähtävissä myös alueen myyteissä ja jumalkuvissa. Sumerilaisen aikakauden (noin 3500–2300 eaa.) aikana Mesopotamia koostui kaupunkivaltioista, joiden tutkimusta ovat auttaneet niin varhaisimmat kirjoitetut lähteet ja muu ikonografia. Mesopotamian yhteiskunnat ja maailmankuva olivat laajojen valtataisteluiden muovaamat, mikä heijastuu myös alueen myyteissä.
Yksi varhaisimpia esimerkkejä löytyy muinaisen Urin kuninkaalliselta hautausmaalta varhaisen pronssikauden ajalta. Urissa palvottiin kuunjumala Nannaa, jonka vaimo Ningal synnytti muun muassa Inannan, sodan ja rakkauden jumalattaren. Inannaa palvottiin läheisessä Urukin poliksessa jo noin 3300–3000 eaa. (Aruz & Wallenfels 2003: 481). Urukista on löytynyt sinettejä, joissa kuningaspappi on kuvattu palvelemassa Inannaa. Sodankäynnin teemat ovat myös suoraan nähtävissä sineteissä, joissa kuningaspappi on kuvattu sotilaana vihollisten edellä. Myös Urukista on löytynyt asehautoja varhaiselta esidynastiselta ajalta (noin 2600–2350 eaa). Myöhemmin Inanna sai nimen Ishtar semioottisessa akkadin kielessä, kun Sargon valloitti Urin 2334 eaa. Näin mielikuva soturina kuvatusta johtajasta säilyi. Esimerkiksi kohteelta löytynyt hematiitista valmistettu sylinterisinetti kuvaa soturia, jonka takana seisoo alaston Ishtar (Hall & Woolley 1900: 525).
Aseiden luoma symboliikka levisi laajalle alueelle pysyen kuitenkin hyvin yhtenäisenä. Aseet ja niiden kokoonpanot pysyivät hyvin samankaltaisina, vaikka pieniä alueellisia ja ajallisia muutoksia tapahtui (Philip 1995). Keskisen pronssikauden aikana asehaudat olivat hävinneet lähes koko sisämaan alueelta niin Anatoliasta kuin Mesopotamiasta. Sen sijaan itäinen Välimeren rannikko oli täynnä kohteita, joista löytyi niin ase- kuin aasihautauksia (Prell 2019ab). Aasit olivat arvokkaita muinaisissa Lähi-idän yhteisöissä muun muassa kauppatavaran kuljettajina. Niiden uhraaminen temppeli- tai hautamenojen yhteydessä oli suuri kunnianosoitus. Soturihaudoissa oli usein myös muita arvoesineitä, kuten koruja ja muita ylellisyystuotteita, kuten tuontiöljyjä ja -viinejä.
Yhtenäisyys on nähty merkkinä jaetuista arvoista, liittyen varsinkin korkeassa asemassa olleisiin miehiin. Kulttuurien välinen kontakti näkyy niin esineiden kuin uskomusten levinneisyydessä. Myytit ja jumalat olivat edelleen merkittävä väline mielikuvien muovaamisessa. Esimerkiksi Levantin alueen Baal-jumalalla, sodan ja myrskyn jumalalla, oli varhaisempia esikuvia Mesopotamiassa. Baalin kulttikeskus sijaitsi lähellä muinaista Ugaritin rannikkokaupunkia pohjoisessa Syyriassa, josta on löytynyt niin asehautoja kuin aasiuhrauksia. Ugarit oli merkittävä kauppakeskus sisämaan ja muiden Välimeren rannikkokaupunkien välillä keskipronssikauden aikaan. Sen kautta levisivät niin kauppatavarat kuin ideologiat.
Keskiselle pronssikaudelle ajoittuvassa Sidonissa, eteläisessä Libanonissa, on hiljattain tehty tutkimusta, jossa verrattiin kohteen asehautayksilöitä muuhun hautaväestöön. Analyysissa ei löytynyt mitään luumuutoksia (esimerkiksi vakavia nivelkulumia, murtumia tai teräasejälkiä), joita voisi olettaa löytyvän ammattisotilailta. Tutkimus on kuitenkin vahvistanut aikaisempia käsityksiä asehaudoista arvoaseman merkkaajana.
Sotavaunujen kehittyminen ja yleistyminen myöhäispronssikaudella toi uuden teknologisen harppauksen sodankäyntiin (Philip 2006: 233), ja samaan aikaan asehaudat katoavat alueen hautaustavoista. Aiempi ideologia ei kuitenkaan häviä vaan mukautuu. Muun muassa aiemmin mainitun Baal-jumalan vaikutus näkyy muinaisen Egyptin Seth-jumalan uusissa ominaisuuksissa, sotaan ja myrskyyn liittyvissä mielikuvissa Toisen välikauden ja Uuden valtakunnan aikana (noin 1700-1300 eaa). Näiden vaikutteiden rinnalla Egyptiin levisi myös aiempaa vahvempi ajatus kuninkaasta soturina. Muun muassa Ramses II, Uuden valtakunnan yksi kuuluisimmista faaraoista, on usein kuvattu soturikuninkaana. Hän myös palvoi Baalilta piirteitä perinyttä Seth-jumalaa. Vahvoilla mielikuvilla vahvistettiin valtarakenteita kuvaamalla johtajat sankareina, kyvykkäinä vastustamaan vihollisia. Samalla ne loivat yhteiskunnan, jossa taistelusta johtuva epävakaus oli normaalia, luoden näin perustan uusien alueiden ja kauppajärjestelmien valtaukselle.
Lähteet
Aruz, J & Wallenfels, R. 2003. Art of the first cities: the third millennium B.C. from the Mediterranean to the Indus. New York: Metropolitan Museum of Art.
Frangipane, M. 2007. Establishment of a Middle/Upper Euphrates Early Bronze I culture from the fragmentation of the Uruk world. New Data from Zeytlini Bahçe Höyük (Urfa, Turkey). Kirjassa Peltenburg, E (toim). Euphrates River Valley settlement: the Carchemish sector in the third millennium BC. London: Council for British Research in the Levant, 122-141.
Frangipane, M. 2010. Different models of power structuring at the rise of hierarchical societies in the Near East. Kirjassa Bolger, D & Maguire, LC (toim). The development of pre-state communities in the ancient Near East. Studies in honour of Edgar Peltenburg. Oxford: Oxbow Books, 79-86.
Hall, HR & Woolley, L. 1900. Ur excavations. Oxford: Oxford University Press.
Morr, ZEL & Pernot, M. 2011. Middle Bronze Age metallurgy in the Levant: evidence from the weapons of Byblos. Journal of Archaeological Science 38(10), 2613-2624.
Philip, G. 2006. Tell el-Dab’a XV: Metalwork and metalworking evidence of the late Middle Kingdom and Second Intermediate Period. Wien: Österreichischen Akademie der Wissenschaften.
Philip, G. 1995. Warrior burials on the ancient Near-Eastern Bronze Age: the evidence from Mesopotamia, Western Iran and Syria-Palestine. Kirjassa Campbell, S & Green, A (toim). The archaeology of death in the ancient Near East. Oxford: Oxbow Books, 140-154.
Prell, S. 2019a. A ride to the netherworld: Bronze Age equid burials in the Fertile Crescent. Kirjassa Bietak, M & Prell, S (toim). The Enigma of the Hyksos. Wiesbaden: Harrassowitz Verlag, 107-124.
Prell, S. 2019b. Burial customs as cultural marker: a ‘global′ approach. Kirjassa Bietak, M & Prell, S (toim). The Enigma of the Hyksos. Wiesbaden: Harrassowitz Verlag, 125-148.
Selover, S. 2015. Excavating war: the archaeology of conflict in Early Chalcolithic to Early Bronze III central and southeastern Anatolia. Väitöskirja. Chicagon Yliopisto.
KALMISTOPIIRI 