Jenni Sahramaa
Pohjoismaisen tutkijakoulun Dialogues with the Past -verkosto järjestää väitöskirjatutkijoille työpajoja ja kursseja erilaisista teemoista. Kesäkuussa 2022 minulla oli ilo osallistua materiaalisuutta, muistia ja tunteita käsittelevälle kurssille Materiality, Memory, and Emotion Istanbulissa. Kurssi koostui keynote-luennoista, väitöskirjatutkijoiden ennalta valmistelemista esitelmistä, vierailusta Viattomuuden museoon ja teemojen käsittelystä pienimuotoisessa kenttätyössä Istanbulin kaduilla.
Kurssin ensimmäisessä keynote-luennossa professori Liv Nilsson Stutz (Linné-yliopisto) pohjusti kurssin teemoja otsikolla ”Embodied Emotional Narratives, Memory, and Materiality inside the Ravensbrück Prison Camp”. Hänen mukaansa keskitysleirikokemusten kaltaisten melko äärimmäisten esimerkkien kautta tunteiden, muistojen ja esineiden keskinäisiä suhteita on helpompi tehdä näkyviksi ja ymmärrettäviksi myös muissa konteksteissa. Lundin yliopiston kokoelmissa on pieni määrä Ravensbrückin keskitysleiriltä selviytyneiltä ja sittemmin Ruotsiin tuoduilta naisilta takavarikoituja esineitä, joita nämä olivat onnistuneet leiriolosuhteissa valmistamaan ja säilyttämään salassa vartioilta. Myöhemmin tallennetun muistitiedon pohjalta on voitu tarkastella näiden esineiden merkitystä keskitysleirivangeille muistojen, vastarinnan ja jopa ihmisyyden itsensä kantajina, kun kaikki muu henkilökohtaisia merkityksiä sisältävä on viety pois. Luennon jälkeisessä keskustelussa pohdittiin, olisiko arkeologian aika siirtyä konfliktien, kilpailun ja väkivallan tutkimuksesta kärsimyksen ja huolenpidon kaltaisiin teemoihin.
Toisen kurssipäivän keynote-luennoitsija oli apulaisprofessori Ömür Harmanşah (University of Illinois Chicago) otsikolla ”Fieldwork as creative practice: how does one account for materiality, memory, and emotions in the field? Engaging with questions of urban cultural heritage”, joka myös pohjusti seuraavien päivien kaupunkiin liittyviä tehtäviä kertomalla Istanbulin historiasta. Luennolla korostui Istanbulin kaltaisen kaupungin historiallinen kerrostuneisuus: Gezin puisto, jonka sosiaaliseen liikehdintään Harmanşah oli vuonna 2013 osallistunut, on rakennettu pakkolunastetun armenialaisen kirkon maille, ja sen hautakiviä on käytetty puistokäytävien materiaalina. Hänen muita teemojaan olivat antroposeeni eli ihmistoiminnan määrittämä geologinen aikakausi ja se, miten ilmastonmuutoksen vaikutuksia voisi ja pitäisi käsitellä osana arkeologisia kenttätöitä.
Iltapäivällä lähdimme vierailulle Viattomuuden museoon Çukurcuman kaupunginosassa. Kurssin ennakkolukemistoon oli kuulunut teeman kannalta olennaisten tieteellisten artikkelien lisäksi Nobel-palkitun Orhan Pamukin samanniminen romaani, jonka jokaista lukua vastasi yksi vitriini museossa. Pamukin kokoamat museoesineet ovat aitoja esimerkkejä 1970- ja 80-lukujen Istanbulin materiaalisesta kulttuurista, mutta kertovat fiktiivistä tarinaa romaanin päähenkilön Kemalin pakkomielteisestä rakkaudesta Füsun-nimiseen naiseen. Museossa kukin kurssilainen esitteli ennakkoon kirjan luvun perusteella valitsemansa vitriinin sisällön pohtien sen sisällön kytkeytymistä materiaalisuuden, muistojen ja tunteiden teemoihin. Niin kirjassa kuin keskusteluissakin sivuttiin myös laajempia teemoja, kuten Turkin kulttuurista ja poliittista muutosta, sukupuolirooleja, moraalikäsityksiä ja naisten oikeuksia.
Kolmantena kurssipäivänä kaikkein eniten odottamani keynoten piti professori Sarah Tarlow (University of Leicester) aiheenaan ”The Archaeology of Emotion: why bother?” Hän kuvaili sitä, kuinka aikoinaan väitöskirjaa tehdessä hän koki, ettei monia hänen hautamuistomerkeistä tekemiään havaintoja voinut selittää ajalle tyypillisen valtadynamiikkaa korostavan paradigman kautta. Tarlown mukaan ihmisten tulisi olla arkeologian keskiössä, ja faktat ovat vain lähtökohta tulkintojen ja merkitysten etsinnälle. Tutkimuksen kohteena ei olennaista kuitenkaan ole menneisyyden yksilöiden tunteiden spekulointi, vaan se, mitä lähdeaineisto voi kertoa jaetuista kulttuurisista arvoista – esimerkkinä hän käytti sitä, että nykykulttuurissa oletusarvoinen reaktio lapsen kuolemaan on suru, mutta lapsensa menettäneen vanhemman kokemia tunteita ei silti voi suoralta kädeltä tietää. Kerrottuaan samaan aikaan kiehtovasti ja kauhistuttavasti 1700-1800 -luvuilla teloituksen jälkeen hirsipuuhun (gibbet) mätänemään tuomittujen rikollisten ruumiiden merkityksestä Iso-Britannian maisemassa Tarlow huomautti, ettemme voi täysin sulkea pois omia tunnereaktioitamme tai empatiaamme menneisyyden ihmisiä kohtaan, ja sen merkitystä tulkintojemme kannalta. Tutkimusta tehdessä voimme kuitenkin havainnoida ja tehdä näkyviksi omat tunteemme ja pitää mielessä, ettemme voi koskaan olettaa menneen kulttuurin edustajien tunteneen samoin kuin itse olisimme heidän asemassaan tunteneet.
Viimeisessä keynote-esitelmässä ”Memory, anti-memory, and the political affordances of materiliaty” professori Audrey Horning (The College of William and Mary) otti vahvasti poliittisen näkökulman paikkoihin ja niihin liittyvään historiaan nostamalla esimerkkitapauksensa Pohjois-Irlannin konfliktientäyttämästä maisemasta, ja toisaalta Virginian Jamestownin ympäristön tutkimuksesta. Hän käsitteli arkeologisten löytöjen merkitystä ja voimaa silloin, kun ne todistavat menneisyyden olleen jotain muuta kuin aiemmin on oletettu, käyttäen esimerkkejä sekä oletettua rauhanomaisemmasta irlantilaisten, brittien ja yhteiselosta Ulsterissa että afrikkalaistaustaisten vainajien löytymisestä kokonaan valkoisena historiana esitetyn Jamestownin varhaisista kerrostumista. Materian todistusvoiman merkitys korostui Horningin yhdessä Corrymeelan rauhankeskuksen kanssa toteutetuilla, muun muassa paramilitaaristen ryhmien entisille jäsenille suunnatuilla historiakävelyillä, joilla Horning vei yleisönsä katsomaan englantilaisen maanomistajan määräysten vastaisesti säilyttämää katolista pyhäkköä, jossa alueella määräysten vastaisesti edelleen asuvat irlantilaiset olivat saattaneet häiriöttä vierailla. Kyseisen pyhäkön hautakivikuvalla Horning myös voitti luennoitsijoiden välille syntyneen leikkimielisen kilpailun siitä, kenen dioihin sisältyy paras hautamuistomerkki, ylivoimaisin äänin.
Iltapäivän kenttätyöretki kohdistui samaan Çucurcuman kaupunginosaan, jossa Viattomuuden museokin sijaitsi, ja tehtävänä oli dokumentoida jokin kyseiseen paikkaan merkittävästi liittyvä ilmiö hyödyntäen ensisijaisesti yhtä aistia. Oma ryhmäni teki arkeologisen inventoinnin periaatteita soveltavan kartoituksen yhden kadun liikehuoneistoista tallentaen erityisesti paikkoihin liittyviä hajuja, materiaalisen kulttuurin immateriaalisia ilmentymiä.
Keynote-luentojen ja kurssitehtävien ohella väitöskirjatutkijoiden esitelmät omista tutkimusaiheistaan ja niiden suhteesta materialismin, muistojen ja tunteiden tutkimuksen teorioihin tarjosivat kiinnostavaa pohdintaa ja innostuneita keskusteluja. Kurssin parasta antia olivatkin sekä ohjelmaan sisältyneet että epäviralliset keskustelut itse kunkin kiinnostuksenkohteista, ja osallistujien välille kehittynyt kannustava ja välitön tunnelma. Sain itse hyödyllistä palautetta omiin pohdinnanaiheisiini siitä, miten rautakauden lapsenhautoihin liittyvien tunteiden käsittelyyn voi saada teoriapohjaa, ja runsaasti vinkkejä mahdollisesti hyödyllisestä kirjallisuudesta.
Vapaa-aikaa ei kurssipäivien jälkeen paljoa jäänyt, mutta se hyödynnettiin erinomaisesti hankkimalla paikkoihin ja aistikokemuksiin liittyviä episodisia muistoja niin Hagia Sofiasta, hamam-kylpylästä, hotellin kattoterassin uima-altaalta kuin lukuisista herkullista turkkilaista ruokaa tarjonneista ravintoloistakin. Jo Istanbul itsessään oli ylitsepursuava kokemus kaikille aisteille, ja kurssin tarjoama konteksti erilaisille kokemuksille vahvistaa sen jättämää muistijälkeä entisestään.
Kuten Ulla Moilanen aiemmin, suosittelen Dialpast-kursseja lämpimästi kaikille Helsingin ja Turun yliopiston arkeologian väitöskirjatutkijoille.
———
Kirjoittaja on arkeologian väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa
Kirjallisuutta
Harmanşah, Ö. 2014. “Urban Utopias and How They Fell Apart: The Political Ecology of Gezi Parkı,” in The Making of Turkey’s Protest Movement: #occupygezi. Umut Özkırımlı (ed.). With an introduction by Judith Butler. New York: Palgrave MacMillan/Palgrave Pilot, 121–133.
Horning, A. 2021. Religion, Memory and Materiality: Exploring the Origins and Legacies of Sectarianism in the North of Ireland. Historical Archaeology 55(4), 444–462.
Pamuk, O. 2010. The Museum of Innocence. Vintage.
Tarlow, S. 2000. Emotion in archaeology. Current Anthropology 41(5): 713–45
Tarlow, S. 2015. The landscape of the gibbet. Landscape History 36(1): 71–88.
KALMISTOPIIRI 