Jenna Ermala
Luu on elävä kudos, joka tallentaa eletyn elämän jäljet itseensä monin eri tavoin. Tästä syystä osteologiset luuaineistot tarjoavat tutkijoille runsaasti tietoa menneisyyden ihmisten elämästä. Esimerkiksi eläessä koettu jatkuva fyysinen rasitus, ravinto tai sen puute ja terveydentila näkyvät luissa vielä kuoleman jälkeen. Erityisesti ihmisen fyysistä aktiivisuutta ja mekaanista rasitusta voidaan tutkia ja ennallistaa luiden perusteella (Palmer et al., 2016). Tutkimus perustuu luun rakenteen mukautumiseen mekaanisessa rasituksessa; mitä enemmän ja pitkäaikaisempaa rasitus on, sitä selkeämmät jäljet luustoon jäävät (Jurmain et al., 2012). Menneisyyden ihmisten aktiviteetin rekonstruointi onkin jatkuvasti kehittyvä bioarkeologian tutkimussuunta, josta on kansainvälisessä tutkimuksessa rakentunut keskeinen tutkimuksen linja. Suosituimpina tutkimusmenetelminä ovat olleet nivelrikkoihin keskittynyt tutkimus sekä lihasten kiinnittymiskohtien tutkimus (Schrader, 2019).
Tutkimusmetodilla on monikymmenvuotinen perinne ihmisen aktiivisuuden eri osa-alueiden tutkimuksessa. Kiinnostus nivelrikon yhteydestä fyysiseen aktiviteettiin ja sen rekonstruoimiseen heräsi viimeistään 60-luvulla, kun aktiviteettien kuten metsästykseen tarvittavan vipuvoiman ja erilaisten työkalujen työstön näkyvyyttä luuaineistoissa testattiin ensimmäisiä kertoja (Angel, 1966; Weiss, 2009). Sittemmin tutkimus otti useita askelia. Tutkimus laajeni selvittämään mm. yleisemmin miesten ja naisten välisiä fyysisen rasituksen eroja yhteisöissä, työperäistä aktiviteettia sekä esimerkiksi sosioekonomisten erojen näkyvyyttä luuaineistoissa (Angel, 1966; Hawkey & Merbs, 1995; Jurmain et al., 2012; Klaus et al., 2009; Molnar et al., 2011; Palmer et al., 2016; Schrader, 2019; Waldron, 2019; Weiss, 2009; Zhang et al., 2017).
Aktiviteetin ennallistamista mm. nivelrikon perusteella on kuitenkin myös kritisoitu ja monet tutkijat ovat kyseenalaistaneet nivelrikon ja lihaksen kiinnittymiskohtien tutkimusmenetelmiä ja niiden pohjalta tehtyjä tulkintoja. Suurin kritiikki on kohdistunut tulosten ja monitahoisen ihmiselämän yhteensovittamiseen (Dyer, 1989; Henderson & Alves Cardoso, 2013; Waldron, 1995). Kriitikkojen mukaan esimerkiksi nivelrikon aiheuttamaa todellista liikeratahaittaa tai nivelsairaudesta johtuvaa mahdollista särkyä ei voi havaita osteoarkeologisesta aineistosta. Kokemus on aina yksilöllinen, vaikka yleisiä oirekuvauksia onkin olemassa. Onko mahdollista, että aktiviteetin ennallistaminen tahattomasti tai tahallaan yksinkertaistaa menneisyyden arkea ja elämää? Ennallistamisen menetelmiä on luonnehdittu jopa aktiviteetin tutkimuksen “Graalin maljaksi” (Jurmain et al., 2012). Monista epävarmuuksista huolimatta esimerkiksi nivelrikko ja sen tutkimus on vakiinnuttanut paikkansa aktiviteetin tutkimusmenetelmänä (Machicek, 2013; Palmer et al., 2016; Trautmann et al., 2017).
Nivelrikko lyhyesti
Nivelrikko, osteoartriitti, on niveltulehduksen muoto. Sitä esiintyy nivelpinnoilla, välilevyissä ja nikamissa. Eniten tulehdussairautta tavataan polvi- ja lonkkanivelissä sekä isovarpaan tyvessä ja sormien kärkinivelissä (Waldron, 2008). Se on yleisin nivelsairaus ihmisillä niin arkeologisessa aineistossa kuin modernissa maailmassakin, mutta sitä tavataan myös eläimillä (Waldron, 1995, 2008). Nivelrikko etenee asteittain aiheuttaen muutoksia nivelpinnoilla, kuten nivelrustossa, nivelkapselissa ja edetessään lopulta myös luussa. Yksinkertaisimmillaan tapahtumaketjun voi tiivistää kolmeen eri vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa nivelpinta vaurioituu ja tapahtumaketju alkaa. Sitten nivelruston väliaineiden hajoaminen kiihtyy, eivätkä rustosolut uusiudu kuten aiemmin. Lopulta koko nivelrusto häviää luun pinnalta ja luu muotoutuu uudelleen mm. paksuuntumalla ja luomalla ruston ja luun rajalle uudenlaista luupintaa, kuten osteofyyttejä. (Mann & Hunt, 2021; Waldron, 2008). Nivelrikon oireilu on yksilöllistä. Pitkälle edenneestä nivelrikosta aiheutuvaa kipua on luonnehdittu mm. jomottavaksi kivuksi, joka pahenee liikkuessa. Myös niveljäykkyyttä ja asentoarkuutta on havaittu potilashaastatteluissa (Koskinen et al., 2012).
Nivelrikon syntymissyytä ei kuitenkaan varmuudella tiedetä. Pääasiallisina altistajina nivelrikolle pidetään ikääntymistä, sukupuolta, nivelen vammautumista ja fyysistä rasitusta (Blagojevic et al., 2010). Lisäksi modernin ajan tutkimuksissa on havaittu, että esimerkiksi ylipainolla ja geeneillä on altistavia vaikutuksia tietyille nivelrikkotyypeille (Schrader, 2019).
Nivelrikko osana ennallistamista
Nivelrikon ja fyysisen rasituksen yhteydestä toisiinsa on tehty paljon osteoarkeologista tutkimusta, mutta ilmiö herättää laajaa kiinnostusta myös modernissa lääketieteessä. Liikeradoilla, lihasvoimalla, eri tasoisilla tärähdyksillä ja liikkeiden jatkuvuudella on havaittu olevan yhteys nivelrikon esiintyvyyteen (Klaus et al., 2009; Williams et al., 2018). Hypoteesia tukevat myös liikuntaan erikoistuneen lääketieteen tutkimukset.
Nivelrikon ja aktiviteetin tutkimuksessa otetaan huomioon eri nivelpintojen muutoksia ja muutosasteita, joita sitten sovelletaan tutkittavaan alueeseen tai väestön osaan. Skleroosi (eburnaatio), eli sileäksi ja kiiltäväksi kovettunut nivelpinta, on osteoarkeologisessa tutkimuksessa selvin merkki nivelrikosta, sillä se on viimeinen nivelrikon etenemisvaiheista ja siten selkeä merkki rustopinnan totaalisesta katoamisesta.
Mahdollisesti yksi suosituimmista ennallistamisen aiheista on aktiviteetin vaikutus yksilöön. Monet tutkimukset ovat havainneet, että esimerkiksi toistuva kyykkääminen ja painavien asioiden nostaminen selvästi altistaa nivelrikolle(Croft et al., 1992; Thelin, 1990). Tutkimuksissa huomattiin lisäksi, että maataloustyötä koko ikänsä tehneiden lantion alueen nivelrikkoa ilmaantui noin viidestäkymmenestä ikävuodesta eteenpäin. Myös tekstiilityötä tekevillä on huomattu käsien alueen nivelmuutoksia (Havelková et al., 2013; Hawkey & Merbs, 1995). Tekstiili- ja maataloustöihin liittyvien aktiviteettien lisäksi kaivostyöllä ja jopa kilpauimisella on havaittu olevan yhteys nivelrikon kehitykseen.
Sukupuolijakaumaa fyysisen aktiviteetin tutkimuksessa on myös tarkasteltu paljon. Yhteiskuntaluokkien sekä miesten ja naisten välisten erojen tutkimus on tuottanut kiinnostavia tuloksia, joiden avulla voidaan rakentaa kuvaa menneisyyden yhteiskuntarakenteista. Toisaalta tutkimukset ovat myös muuttaneet käsitystä miesten ja naisten fyysisen rasituksen välisistä eroista. On kuitenkin huomioitava, etteivät tutkimustulokset suoranaisesti vastaa kysymykseen tasa-arvoisesta tai samankaltaisesta työstä, vaan antaa osviittaa fyysisen rasituksen jakautumisesta yhteisöissä.
Aktiviteetin ja nivelrikon väliseen yhteyteen liittyy kuitenkin edelleen paljon lisätutkimuksen tarvetta. Esimerkiksi geenien vaikutusta nivelrikon syntyyn ei vielä täysin tunneta. Nykyisen tutkimustiedon valossa naisten on havaittu altistuvan nivelrikolle herkemmin kuin miesten (Busija et al., 2010). Yhdeksi teoriaksi on nostettu estrogeenin vaihtelu ja esimerkiksi menopaussin jälkeinen kehon muutostila (Hanna et al., 2004). Lisäksi esimerkiksi rustomuutokset, mahdolliset raskaudet ja niihin liittyvät hormonaaliset muutokset ovat mahdollisia syitä korkeammalle esiintyvyydelle. Hormonaalisen altisteen lisäksi ikä on yksi suurimmista altistajista nivelrikolle.
Ongelmistaan ja monitasoisuudestaan huolimatta nivelrikon tutkimus on aiheena kiinnostava niin menneisyydessä kuin modernissa lääketieteessä. Kaiken kaikkiaan nivelmuutosten käyttäminen aktiviteetin tutkimuksessa ja menneisyyden ennallistamisessa on kiinnostava ja monikäyttöinen osteoarkeologian menetelmä, jonka tulokset paljastavat jatkuvasti uutta menneisyydestä ja ihmisten arjesta.
———
Osteoarkeologi Jenna Ermala (MSc, FM) on väitöstutkija Oulun yliopistolla. Väitöstutkimuksen aiheena on suomalaisen arjen ennallistaminen eri osteologisin metodein. Tutkimusmateriaalina ovat historiallisen ajan arkeologinen ihmisluuaineisto Suomessa.
Lähteet
Angel, J. L. (1966). Early Skeletons from Tranquillity, California. http://repository.si.edu/xmlui/handle/10088/1319
Blagojevic, M., Jinks, C., Jeffery, A., & Jordan, K. P. (2010). Risk factors for onset of osteoarthritis of the knee in older adults: A systematic review and meta-analysis. Osteoarthritis and Cartilage, 18(1), 24–33.
Busija, L., Bridgett, L., Williams, S. R. M., Osborne, R. H., Buchbinder, R., March, L., & Fransen, M. (2010). Osteoarthritis. Best Practice & Research Clinical Rheumatology, 24(6), 757–768.
Croft, P., Coggon, D., Cruddas, M., & Cooper, C. (1992). Osteoarthritis of the hip: An occupational disease in farmers. British Medical Journal, 304(6837), 1269–1272.
Dyer, C. (1989). Standards of Living in the Later Middle Ages: Social Change in England c.1200–1520. Cambridge University Press.
Hanna, F. S., Wluka, A. E., Bell, R. J., Davis, S. R., & Cicuttini, F. M. (2004). Osteoarthritis and the postmenopausal woman: Epidemiological, magnetic resonance imaging, and radiological findings. Seminars in Arthritis and Rheumatism, 34(3), 631–636.
Havelková, P., Hladík, M., & Velemínský, P. (2013). Entheseal Changes: Do They Reflect Socioeconomic Status in the Early Medieval Central European Population? (Mikulčice—Klášteřisko, Great Moravian Empire, 9th—10th century). International Journal of Osteoarchaeology, 23(2), 237–251.
Hawkey, D. E., & Merbs, C. F. (1995). Activity‐induced musculoskeletal stress markers (MSM) and subsistence strategy changes among ancient Hudson Bay Eskimos. International Journal of Osteoarchaeology, 5(4), 324–338.
Henderson, C. Y., & Alves Cardoso, F. (2013). Special Issue Entheseal Changes and Occupation: Technical and Theoretical Advances and Their Applications. International Journal of Osteoarchaeology, 23(2), 127–134.
Jurmain, R., Cardoso, F. A., Henderson, C., & Villotte, S. (2012). Bioarchaeology’s Holy Grail: The Reconstruction of Activity. In A. L. Grauer (Ed.), A Companion to Paleopathology (pp. 531–552). Wiley-Blackwell. https://doi.org/10.1002/9781444345940.ch29
Klaus, H. D., Spencer Larsen, C., & Tam, M. E. (2009). Economic intensification and degenerative joint disease: Life and labor on the postcontact north coast of Peru. American Journal of Physical Anthropology, 139(2), 204–221.
Koskinen, S., Lundqvist, A., & Ristiluoma, N. (2012). Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa (RAPORTTI 68/2012; pp. 92–96). THL.
Machicek, M. L. (2013). Stresses of Life: A Preliminary Study of Degenerative Joint Disease and Dental Health among Ancient Populations of Inner Asia. In K. Pechenkina & M. Oxenham (Eds.), Bioarchaeology of East Asia: Movement, Contact, Health. University Press of Florida.
Mann, R., & Hunt, D. (2021). Photographic Regional Atlas of Bone Disease 3rd edition. Charles Thomas LTD.
Molnar, P., Ahlstrom, T. P., & Leden, I. (2011). Osteoarthritis and activity—An analysis of the relationship between eburnation, Musculoskeletal Stress Markers (MSM) and age in two Neolithic hunter–gatherer populations from Gotland, Sweden. International Journal of Osteoarchaeology, 21(3), 283–291.
Palmer, J. L. A., Hoogland, M. H. L., & Waters-Rist, A. L. (2016). Activity Reconstruction of Post-Medieval Dutch Rural Villagers from Upper Limb Osteoarthritis and Entheseal Changes. International Journal of Osteoarchaeology, 26(1), 78–92.
Schrader, S. (2019). Bioarchaeological Approaches to Activity Reconstruction. In S. Schrader (Ed.), Activity, Diet and Social Practice: Addressing Everyday Life in Human Skeletal Remains (pp. 55–126). Springer International Publishing.
Thelin, A. (1990). Hip joint arthrosis: An occupational disorder among farmers. American Journal of Industrial Medicine, 18(3), 339–343.
Trautmann, B., Wißing, C., Díaz-Zorita Bonilla, M., Bis-Worch, C., & Bocherens, H. (2017). Reconstruction of Socioeconomic Status in the Medieval (14th–15th Century) Population of Grevenmacher (Luxembourg) Based on Growth, Development and Diet. International Journal of Osteoarchaeology, 27(6), 947–957.
Waldron, T. (1995). Changes in the distribution of osteoarthritis over historical time. International Journal of Osteoarchaeology, 5(4), 385–389.
Waldron, T. (2008). Palaeopathology. Cambridge University Press.
Waldron, T. (2019). Joint Disease. In J. E. Buikstra (Ed.), Ortner’s Identification of Pathological Conditions in Human Skeletal Remains (Third Edition) (Third Edition, pp. 719–748). Academic Press.
Weiss, E. (2009). Bioarchaeological science what we have learned from human skeletal remains. Nova Science Publishers.
Williams, K. D., Meinzer, N. J., & Larsen, C. S. (2018). History of Degenerative Joint Disease in People Across Europe: Bioarchaeological Inferences about Lifestyle and Activity from Osteoarthritis and Vertebral Osteophytosis. In R. H. Steckel, C. S. Larsen, C. A. Roberts, & J. Baten (Eds.), The Backbone of Europe: Health, Diet, Work and Violence over Two Millennia (pp. 253–299). Cambridge University Press.
Zhang, H., Merrett, D. C., Jing, Z., Tang, J., He, Y., Yue, H., Yue, Z., & Yang, D. Y. (2017). Osteoarthritis, labour division, and occupational specialization of the Late Shang China-Insights from Yinxu (ca. 1250-1046 B.C.). PLoS ONE, 12(5), 1–23.
KALMISTOPIIRI 