Kansantarinoita kolmelta arkeologiselta kohteelta Pohjois-Irlannista

Ulla Moilanen

Maisemassa näkyvät, mahdollisesti jopa tuhansia vuosia vanhat arkeologiset jäännökset ovat kiehtoneet kautta aikojen. Aivan kuten nykyisiä, myös menneisyyden ihmisiä saattoivat kiehtoa jäännökset, joiden alkuperä ja merkitys olivat jo kauan sitten unohtuneet. Tällaisia kohteita on voitu pitää arvoituksellisina ja niitä on voitu pyrkiä selittämään erilaisilla tarinoilla. Niihin on helposti liitetty myös uudenlaisia perinteitä. (Hieman vastaavasta nykypäivän toiminnasta ks. Pyhien luonnonpaikkojen nykykäyttö – kyselytutkimuksen tuloksia Suomesta ja Virosta.) Tässä jutussa esittelen kolme Pohjois-Irlannin arkeologista kohdetta, joihin liittyy myöhempää tarina- ja uskomusperinnettä tai rituaaleja.

Cairncastlen ”armada-puu”

Cairncastlessa Pyhän Patrickin keskiaikaisen kirkon hautausmaalla kasvoi vielä muutama vuosi sitten suurikokoinen eteläeurooppalainen jalokastanja. Perimätiedon mukaan puu versoi kuolleen merimiehen taskussa olleista siemenistä 1500-luvun loppupuolella (Teare & O’Sullivan 2013: 107–108).

Espanjan kuningas Filip II kokosi 1580-luvulla suuren sotalaivaston ja lähetti sen vuonna 1588 Englantiin tarkoituksenaan palauttaa katolinen kirkko Englantiin ja vaikuttaa samalla englantilaisten tukemaan kapinaan Espanjan Alankomaissa. Hävinnyt ja suuria tuhoja kokenut armada joutui kuitenkin palaamaan Espanjaan. Paluureitti ohitti Irlannin pohjoisrannikon, jossa poikkeuksellisen ankarat syysmyrskyt ajoivat laivoja kareille. Tarinan mukaan eräs kuolleista merimiehistä huuhtoutui läheiseen Ballygallyn lahteen ja tuotiin kirkkomaalle haudattavaksi. Miehen taskussa oli kastanjoita merillä uhkaavan keripukin torjumiseksi, ja maahan jouduttuaan niistä versosi uusi puu.

Cairncastlen hautausmaalla kasvanut kastanja kaatui vuonna 2020. Lustojen mukaan puu oli kuin olikin alkanut kasvaa 1500-luvulla.

Kastanjapuun jäänteet hautausmaalla. Kuva.: U. Moilanen.

Vielä muutama vuosi sitten puu oli pystyssä. Kuva: Brian Shaw (Wikimedia Commons, CC 2.0)

Doaghin reikäkivi

Doaghin kylän lähellä sijaitseva ”reikäkivi” (holestone) on pronssikautinen pystykivi, jonka alkuperäistä merkitystä ei tunneta. Kivi sijaitsee huomiotaherättävän kalliopaljastuman päällä. Paikan opastaulussa kerrotaan jo 1830-luvulla kirjoitetusta uskomuksesta, jonka mukaan kivi tunnettiin nimellä ”rakkauskivi”. Kansanperinteen mukaan kivessä oleva reikä on sen verran pieni, että siitä mahtuu läpi vain naisen käsi. Jos sulhanen tai rakastaja pitää naisen kädestä kiinni toisella puolella, kiven voima sitoo heidän rakkautensa ikuisiksi ajoiksi. Yhden tarinan mukaan eräs mies osallistui rituaaliin, mutta syyllistyi aviorikokseen hääyönään. Seurauksena hänet kirottiin vaeltamaan ikuisesti ympäröivillä laitumilla mustana hevosena.

Reikäkivi sijaitsee kuvassa näkyvän kalliopaljastuman päällä, pensaiden suojassa. Kuva: U. Moilanen.

Ardclinisin toivomuspuu

Lahjojen jättäminen luonnonkohteille tai muinaisjäännöksille on ollut melko yleinen tapa eri puolilla Eurooppaa. Ardclinisin keskiaikaisen kirkon raunioilla kasvaa oratuomi, jonka oksilla roikkuu kankaanpaloja, helminauhoja ja jopa lasten leluja. Kerrotaan, että jonkin tietyn ongelman tai sairauden kanssa painivat henkilöt voivat sitoa puuhun kankaanpalan tai muun muistoesineen, ja samalla kun se hajoaa, ratkeaa ihmistä vaivaava ongelma. Oratuomia on perinteisesti pidetty Pohjois-Irlannissa ”keijujen” puina, joiden katkaiseminen tuo huonoa onnea. Jo 1800-lulla kerrottiin, että näitä puita ei saanut häiritä, ja että niiden ympärillä saattoi nähdä toisinaan satoja ”pienväen” (wee-folk) edustajia.