Ulla Nordfors
Valkeakosken Toppolanmäen 1100–1200-luvuille ajoittuva kalmisto on nykyään hyvin tunnettu. Kalmisto sijaitsee hiekkaisella mäellä, josta se löydettiin vuonna 1936, kun hiekkaa mäestä otettaessa paljastui luita ja esineitä. Kohdetta tutkittiin alustavasti heti samana vuonna arkeologi Jorma Leppäahon johdolla. Seuraavana kesänä arkeologi Sakari Pälsi jatkoi tutkimuksia.
Arkeologisten kenttätutkimusten lisäksi Pälsi oli erittäin kiinnostunut kansatieteestä ja tarinoista, ja hän kirjoittikin kaivausraporttiinsa myös paikalla kuulemiaan tarinoita. Niiden mukaan Toppolanmäkeen liittyi kummittelua. Yksi tarina kertoi henkilöstä, joka antoi väärän todistuksen, minkä seurauksena joku toinen teloitettiin, ja nyt väärän valan antajan saatettiin kuulla huutavan metsässä. Toinen tarina käsitteli vasikkaa, joka oli tullut mäeltä ja seurannut kalastajan isää seuraavan kylän, Huittulan, rajalle asti. Pälsi kirjoittaa myös, että Toppolanmäessä ”raitio paloi”, ja että paikalla yöllä kulkeneilta olisivat ”hevosenkalut lauenneet” eli valjaat menneet rikki.
Pälsin aikaan ei ollut yleisesti tiedossa, että paikkaa oli käytetty hautausmaana, mutta paikallisesti kalmisto oli tullut tunnetuksi edelliskesänä. On periaatteessa mahdollista, että tieto hautapaikasta oli siirtynyt sukupolvelta toiselle ja muuttunut lopulta alitajuiseksi muistiksi ja tarinoiksi kummittelevista vainajista. Monet muutkin suomalaisen kansansanperinteen piirteet ja kummitustarinat viittaavat siihen, että vainajia saatettiin pitää aktiivisina olentoina ja toimijoina, joilla uskottiin olevan kyky vaikuttaa eläviin. Kummitusjutut voivatkin antaa tietoa elävien ja kuolleiden välisistä suhteista.
Toisaalta kummitusjutun syntyyn voi myös liittyä sepän paja, joka on sijainnut kalmistomäen laidalla ennen 1900-luvun alkua. Pälsi nimittäin kertoo, että tarinoiden mukaan pajassa olivat pirut mellastaneet. Sepän ammatti oli perinteisesti myyttisesti ladattu, ja pajoja voitiin pitää liminaalitiloina, joissa ihminen manipuloi luonnon raaka-aineita muuttamalla ne työvälineiksi ja aseiksi. Siksi seppiä voitiin myös pelätä, sillä heidän taitojaan voitiin pitää yliluonnollisina kykyinä. Ehkä sepänpajan mystiikka ja hämärään vaipunut perimätieto kalmistosta sekä uskomus vainajien vaikutuksesta elävien ihmisten elämään nivoutuivat yhteen ja synnyttivät paikkaan liittyvät kummitusjutut.
———
Kirjoittaja on FT ja bioarkeologian dosentti, joka on tutkinut Toppolanmäen kalmistoa mm. kaivauksin.
Lähteet:
Moilanen, U. 2012. Myyttisen sepän haudoilla. Kalmistopiiri 11.5.2012. https://kalmistopiiri.fi/2012/05/11/myyttisen-sepan-haudoilla/
Pälsi, S. 1937. Sääksmäki, Ritvala, Hakala, Toppolanmäen kalmisto. Kaivausraportti Museoviraston arkistossa.
KALMISTOPIIRI 