Kirja-arvostelu: Leväluhta (Marko Hautala)

FT Anna Wessman

Arkeologisiin kohteisiin törmää tämän tästä etenkin Skandinaavisessa dekkarikirjallisuudessa, joista Anna Janssonin Gotlantiin sijoittuvat romaanit lienevät kaikkein kuuluisimpia. Suomessa arkeologia ei ole vielä lyönyt itsensä läpi dekkari- saatikka kauhugenressä, mutta syksyllä 2018 siihen tuli muutos. Vaasalaisen kirjailijan Marko Hautalan kauhuromaani Leväluhta on mukaansatempaava tarina, joka sijoittuu Pohjanmaan Orismalaan. Levänluhdan vesikalmisto (350-800 jaa.) ja sen ympäristö ovat kirjan keskiössä.

Kirjan yksi päähenkilöistä Meeri on nuori äiti, joka jättää perheensä kriisin keskellä ja ajaa illan pimetessä lapsuuden kotiinsa Orismalaan. Hänen vanha äitinsä on muuttunut puhumattomaksi vanhukseksi, joka laahustaa oudosti ympäriinsä vanhassa kotitalossa. Meeri päättää jäädä sinne ja kohtaa samalla vanhoja lapsuudenmuistoja ja traumoja. Meerin ollessa lapsi hänen isänsä kuoli Leväluhdan lähteeseen ja kuolema on jättänyt syvät arvet perheeseen. Meerin veli, joka on kirjan toinen päähenkilö, on mielisairaalassa sukellusonnettomuuden jälkeisen psykoosin takia.

Levänluhdan vesikalmisto kesällä. Kuva: Ulla Moilanen.

Isossakyrössä Meeri tapaa sattumalta kauppareissun yhteydessä vanhan koulukaverinsa, joka on palannut Tukholmasta Suomeen tutkiakseen Leväluhdan lähteessä elävää limasientä. Koulutoverin kanssa Meeri päätyy matkustamaan takaisin lapsuuden maisemiin. Tässä Hautala onnistuu kuvaamaan 1990-luvun lama-ajan ja nuoruusvuosien kasvukipuja ankeassa pikkukylässä todella hyvin. Taustalla soi black metal -musiikki ja Hautala kuvaa etenkin teini-ikäisen pojan huonetta ja mielenmaisemaa mielestäni todella elävästi ja hyvin. Myös Levänluhta ja sen ympärillä oleva Momminmäki haukkuvine koirineen on autenttinen ja huomaan, että Hautala on perehtynyt sekä kalmistoon että sen tutkimushistoriaan perinpohjaisesti. Levänluhtatutkijana luulen myös tietäväni mihin Levänluhdan ympäristössä olevaan puutaloon tämä romaani sijoittuu.

Hautalan kirja on varsin mukaansatempaava, vaikka se ei onnistu pelottamaan lukijaansa niin paljon kuin ehkä luvataan kirjan mainoksissa. Ylen kirja-arvostelussa toimittaja on luokitellut kirjan biologisen kauhun genreen, mikä on tässä tapauksessa varsin osuvasti sanottu. En halua pilata lukijakokemusta kertomalla kirjan juonesta sen enempää, sillä se yllättää lukijan aivan kirjan lopussa. Kirjassa on erittäin synkkä sävy ja kaikki, jotka ovat käyneet muinaisjäännöksellä, joko näin syksyllä tai sitten kevätalvella, tunnistavat kyllä sen oudon ilmapiirin mikä alueella on hiljaisena aamuna tai illan hämärtyessä. Hautala kuvailee tätä ilmapiiriä varsin onnistuneesti. Kirjassa on hyytäviä hetkiä, jotka toimivat psykologisen trillerin tavoin. Siinä on teemoja, jotka sopivat pimeneviin syysiltoihin vallan mainiosti. Suosittelen kirjaa etenkin kaikille kalmistotutkijoille ja kalmistoista kiinnostuneille.

Arvosteltu teos: Marko Hautala: Leväluhta. Tammi, 2018.