Kansainvaellusaika Piha Minerva Rautakausi Roomalaisaika Skandinavia Suomi

Saamen kielten leviäminen Suomeen ja Skandinaviaan

Minerva Piha

Nykyään saamen kielten oletetaan levinneen Suomen ja Skandinavian alueelle ajanlaskun alun paikkeilla. Leviämisensä alkuaikoina saamen kieli on ollut sellaisella tasolla, ettei mikään nykyään tunnettu saamelaiskieli ollut vielä eriytynyt omaksi kielekseen. Tätä kaikkien nykyisten saamelaiskielten yhteistä äitikieltä kutsutaan kielitieteessä kantasaameksi. Nykyiset saamelaiskielet voidaan palauttaa yhteiseen kantasaamelaiseen kielimuotoon tutkimalla äänteenmuutoksia. Äänteet muuttuvat kielissä säännönmukaisesti, ja tarkastelemalla nykyisten saamelaiskielten äänteitä voidaan rekonstruoida niiden pohjalta yhteinen kantasaamelainen äännejärjestelmä.

Saamen alkukotina pidetään Laatokan ja Äänisen eteläpuolista aluetta, sillä sieltä on löydetty eteläisimmät tunnetut saamelaisperäiset paikannimet (Saarikivi 2006). Tällaista alkukodin sijaintia puoltaa myös se, että kantasaameen on pystytty rekonstruoimaan lainasanoja monelta eri taholta, jotka ovat olleet kosketuksissa tähän alueeseen. Skandinaavisia kieliä edeltävän kantagermaanisen kielimuodon puhujat ovat liikkuneet Viipurinlahdella asti (Häkkinen 2010) ja sieltä käsin vaikuttaneet esikantasaamelaisen väestön kieleen. Suomalaisen kantakielen, josta kehittyivät itämerensuomalaiset kielet, alkukoti on sijainnut nykyisen Viron alueella (esim. Aikio & Aikio 2001; Lang 2018), mistä on ollut helppo pitää yhteyttä esikantasaamen puhujiin idempänä sisämaassa. Lisäksi kantasaamelaisilla on ollut kontakteja tuntemattomia muinaisia pohjoiseurooppalaisia kieliä puhuviin väestöryhmiin. Nämä kielet ovat jo kuolleet sukupuuttoon, mutta niistä saadaan tietoa paikannimi- (Saarikivi 2006; Rahkonen 2013) ja substraattitutkimuksen (Aikio 2004; 2012; Saarikivi 2006) avulla. Käytännössä substraattisana on lainasana, joka on tullut johonkin nykyisin puhuttavaan kieleen jo sukupuuttoon kuolleesta kielestä. Saamessa on runsaasti substraattisanoja, jotka se on lainannut Suomen, Karjalan ja Skandinavian alueella useista eri kielistä, jotka ovat saattaneet olla sukua keskenään. Alueella on saattanut olla myös sellaisia muinaisia kieliä, jotka ovat kuuluneet eri kielikuntiin. Näistä kielistä on lainautunut saameen esimerkiksi runsaasti luontoon liittyvää sanastoa (Aikio 2004).

Yksi esimerkki substraattisanasta saamessa on puuta tarkoittava pohjoissaamen muorra ja eteläsaamen moere. Muissa uralilaisissa kielissä sana on suomen puu-sanan sukulainen, eli niillä on yhteinen uralilaisesta kantakielestä periytyvä alkuperä. Esimerkiksi unkarin on samaa alkuperää kuin suomen puu. Koska moere-sanaa ei ole missään muissa kielissä kuin saamessa, sen on arveltu olevan substraattilaina jostakin muinaispohjoiseurooppalaisesta kielestä. (Kuva: Joshua Mayer/Flickr CC BY-SA 2.0).

Alkukodistaan kantasaamen puhujat levisivät ensimmäisenä Suomen etelärannikolle ja Sisä-Suomeen. Levitessään kantasaame syrjäytti useita muinaiskieliä. (Aikio 2004; 2012.) Näiden kielten häviäminen tuskin on ollut mikään nopea tapahtuma, sillä tulokaskielen leviämiseen ei liene liittynyt väkivaltatilanteita, joissa kokonaiset muinaiskielten puhujayhteisöt olisivat kuolleet kertaheitolla. Jos näin olisi käynyt, substraattisanastoa tuskin olisi jäänyt kantasaameen. Kontaktit ovat pikemmin olleet rauhaisia, ja vanhat alkuperäiset kielet ovat hävinneet niin sanotun kielenvaihdon seurauksena. Kielenvaihtoon voi mennä useampi sukupolvi, kun tulokaskielen puhujien tuloa seuraava sukupolvi on kaksikielinen ja vasta seuraava on omaksunut vain toisen kielen, tässä tapauksessa kantasaamen ykköskielekseen. Tällainen kielenvaihto voi tapahtua esimerkiksi pariutumisen seurauksena: toinen vanhemmista on puhunut lapselleen äidinkieltään muinaispohjoiseurooppaa, toinen taas kantasaamea. Seuraava sukupolvi on sitten oppinut äidinkielenään vain näistä toisen, useammin kantasaamen kuin muinaisen pohjoiseurooppalaisen kielen. On todennäköistä, että kantasaamella on kielikontaktitilanteissa ollut jonkinlainen valta- tai prestiisiasema, minkä takia alkuperäiskielten puhujat omaksuivat kielen ja kielenvaihto pääsi tapahtumaan.

Saamen läsnäolo eteläisessä Suomessa aivan lounaista rannikkoa myöten on todettavissa saamelaisperäisiä paikannimiä tutkimalla. Tällaisia paikannimiä on Etelä- ja Lounais-Suomessa runsaasti. Yksi tunnetuimpia lienee Helsingin lähistöllä sijaitseva Nuuksio, jonka alkuperä on kantasaamelaisessa joutsenta tarkoittavassa sanassa *ńukce̮, joka tunnetaan pohjoissaamessa muodossa njukča ja eteläsaamessa muodossa njoktje. Tunnettuja ovat myös kukkas-, kukka-, kukkamo– ja kukas-alkuiset järvet, joita on paljon Sisä-Suomessa. Ne ovat peräisin kantasaamen sanasta *kukkē– ’pitkä’ ja löytyvät myös nykyisistä saamelaiskielistä, esimerkiksi pohjoissaamesta guhkki ja eteläsaamesta guhkie. (Saarikivi 2006.) Myös Suomen länsirannikon tuntumasta on löydetty joitain saamelaisperäisiä paikannimiä (Saarikivi 2006; Rahkonen 2017), mutta alueella pitäisi tehdä lisää tutkimusta, jotta selviäisi, kuinka runsasta saamelaisperäinen nimistö siellä on ollut.

Nuuksio-nimen alkuperä on kantasaamelaisessa joutsenta tarkoittavassa sanassa. Kuvassa Espoon Nuuksion Pitkäjärvi. (Henna K./Flickr CC BY-NC 2.0.)

Kantasaamen leviäminen laajalle alueelle Suomeen ja Skandinaviaan aiheutti myös yhteisen kantakielen hajoamisen. Pohjois-Suomeen ja Skandinaviaan levitessään kantasaame oli jo murteutunut useaksi niin kutsutuksi kantamurteeksi: etelä-, länsi-, väli- ja itäkantasaameksi. Näistä kantamurteista kehittyi sittemmin nykyiset saamelaiskielet: eteläkantasaamesta eteläsaame; länsikantasaamesta uumajan-, piitimen-, luulajan- ja pohjoissaame; välikantasaamesta inarin- ja koltansaame (ja lisäksi nykyään jo kuolleita saamelaiskieliä, esim. keminsaame ja kuusamonsaame); itäkantasaamesta kildinin- ja turjansaame. (Häkkinen 2018.)

Kantasaamen hajoamista kantamurteiksi on pystytty myös ajoittamaan. Kantaskandinaavista on tullut lainasanoja osittain jo yhteiseen kantasaamelaiseen kieleen, osittain vasta eriytyneisiin kantamurteisiin. Koska arkeologisissa tutkimuksissa löydetyt vanhimmat riimukirjoitukset voidaan yhdistää kantaskandinaaviseen kielimuotoon, voi myös kantasaamen ja sen hajoamisen ajoittaa vuosiin 200–500 jaa. (Aikio 2004).

Vanhimmat riimukirjoitukset voidaan yhdistää kantaskandinaaviseen kielimuotoon, josta tiedetään lainautuneen sanoja yhteiseen kantasaamelaiseen kieleen. Lainasanojen avulla kantasaamen ja sen hajoamisen voi ajoittaa noin vuosien 200–500 jaa. välille. Kuvassa Skånesta löytyneeseen 200-luvulle ajoittuvaan hopeasolkeen kaiverrettu skandinaavinen miehennimi Ekunwod(z). (Bengt A. Lundberg/Statens historiska museum).

Länsikantasaamen eriytymisen maantieteellisestä paikasta tiedämme paikannimitutkimuksen ansiosta, että se on tapahtunut Länsi-Suomen alueella (Heikkilä 2014; Piha & Häkkinen tulossa). Eteläkantasaamelainen murre on siirtynyt melko pian eriytymisensä jälkeen Keski-Skandinaviaan, jossa sen nykyinen puhuma-alue sijaitsee. Eteläsaamen kielen tuloreitistä Keski-Skandinaviaan voimme toistaiseksi esittää vain arveluita: mahdollisia reittejä ovat siirtyminen Merenkurkun yli, Pohjanlahden ympäri rannikkoa seuraillen tai Pohjanlahden yli etelämpää esimerkiksi Ahvenanmaan kautta (saamenkielisten läsnäolosta Ahvenanmaalla ks. Heikkilä 2014). Suomen ja Skandinavian pohjoisimpien osien kautta eteläsaame tuskin on nykyiselle puhuma-alueelleen päätynyt, kuten aiemmin on esitetty (esim. Saarikivi 2011), sillä Keski-Skandinaviasta on löytynyt paikannimistöä, joka todistaa saamen kielen läsnäolosta alueella jo roomalaisella rautakaudella noin 200–400 jaa. (Bergsland 1996). Myös monet äänteelliset, ja sanastolliset piirteet kertovat eteläsaamen varhaisesta eriytymisestä omaksi murteekseen ja kielekseen (Piha & Häkkinen tulossa). Jos saame olisi tullut Keski-Skandinaviaan Fennoskandian pohjoisosien kautta, siirtymiseen olisi kulunut aikaa niin paljon, että puhujat kielineen tuskin olisivat ehtineet alueelle vuosisadan tai kahden kuluessa eriytymisestään kantasaamesta omaksi kielekseen. Pohjoinen reitti on sikälikin epätodennäköinen, että helpompia, nopeampia ja lyhyempiä reittejä alueelle on tarjolla eikä mikään seikka todista pohjoisen reitin puolesta.

Saamelaiskielten nykyinen levintä (kuvassa) on hyvin erilainen kuin menneisyydessä. Esimerkiksi tässä artikkelissa käsitellään Laatokan ja Äänisen eteläpuolista aluetta sekä Länsi- ja Sisä-Suomea. Kuvaan on merkitty kielet: 1. eteläsaame, 2. uumajansaame, 3. piitimensaame, 4. luulajansaame, 5. pohjoissaame, 6. koltansaame (jota puhutaan käytännössä vain Suomessa Inarin alueella), 7. inarinsaame, 8. kildininsaame ja 9. turjansaame. (Wikimedia Commons).

Kielten leviämistä selvitellään siis ensisijaisesti kielitieteen keinoin. Koska kieliä ei olisi ilman kieltenpuhujia, on oletettava, että kieltenpuhujien toiminta näkyy menneisyydessä myös arkeologisessa aineistossa. Toistaiseksi kantasaamen hajoamiseen ja leviämiseen ei ole juuri yhdistetty arkeologista aineistoa. Lähtökohtana voidaan kuitenkin pitää, että 200-luvulta lähtien eteläisen Suomen alueelta on löydyttävä kantasaamen ja sen murteiden puhujien tekemiä ja käyttämiä asuinpaikkoja, hautoja ja muita arkeologisessa aineistossa näkyviä ilmiöitä. Eteläsaamelaisella alueella varhaista, noin 200-luvulle ajoittuvaa arkeologisen ja kielellisen aineiston yhteensovittamista olen itse tehnyt (Piha 2018). Tutkimuksessa tulin siihen tulokseen, että eteläsaamen kantaskandinaavisessa lainasanakerrostumassa on sellaisista kulttuuri-innovaatioista kertovia sanoja, jotka voidaan yhdistää 200–600-luvun arkeologiseen materiaaliin. Tällaisia korreloivia sanan ja tarkoitteen yhdistelmiä ovat muun muassa kotieläimiin viittaavat kantaskandinaaviset lainasanat ja Keski-Skandinavian sisämaan arkeologisessa aineistossa 200-luvulta lähtien esiintyvät kotieläinten luut.

Vanhojen kirjallisten lähteiden ja suullisen perinteen nojalla tiedämme, että saamelaiskieliä on puhuttu hyvinkin eteläisessä Suomessa vielä keskiajalla. Savosta on tietoja saamelaisista vielä 1600-luvultakin. (Esim. Huurre 2004; Vahtola 2005). Nykyinen Saamenmaan alue, joka käsittää Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisimmat kunnat sekä Kuolan niemimaan, on vain pieni osa sitä laajaa, valtaosan Fennoskandiaa käsittävää aluetta, jolla saamen kieli ja sitä puhuva väestö on ollut merkittävässä osassa esihistoriallisista ajoista lähtien.

———

Kirjoittaja viimeistelee kielitiedettä ja arkeologiaa yhdistävää väitöskirjaa Turun yliopistossa.

Lähteet:

Aikio, Ante 2004. An essay on substrate studies and the origin of Saami. Irma Hyvärinen, Petri Kallio & Jarmo Korhonen (toim): Etymologie, Entlehnungen und Entwicklungen. Festschrift für Jorma Koivulehto zum 70. Geburtstag. Mémoires de la Société Néophilologique de Helsinki LXIII. Helsinki: Société Néophilologique. 5–34.

Aikio, Ante (Luobbal Sámmol Sámmol Ánte) 2012. An essay on Saami ethnolinguistic prehistory. R. Grünthal and P. Kallio (ed.): A Linguistic Map of a Prehistoric Northern Europe. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia 266. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura. 63–117.

Aikio, Aslak & Aikio, Ante 2001. Heimovaelluksista jatkuvuuteen – suomalaisen väestöhistorian tutkimuksen pirstoutuminen. Muinaistutkija 4/2001. 2–18.

Bergsland, Knut 1996. Bidrag til sydsamenes historie. Skriftserie nr. 1. Tromsø: Sámi dutkamiid guovddáš.

Heikkilä, Mikko 2014. Bidrag till Fennoskandiens språkliga förhistoria i tid och rum. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Häkkinen, Jaakko 2010. Jatkuvuusperustelut ja saamelaisen kielen leviäminen (osa 2). Muinaistutkija 2/2010. 51–64.

Häkkinen, Jaakko 2018. Metsälappalaisten kielelliset jäljet. Esitelmä Metsälappalaispäivillä Kittilässä 7.–8.7.2018.

Huurre, Matti 2004. 9000 vuotta Suomen esihistoriaa. Helsinki: Otava. 8. painos.

Lang, Valter 2018. Läänemeresoome tulemised. Muinaisaja teadus 28. Tartto: Tartu ülikooli kirjastus.

Piha, Minerva 2018. Combining Proto-Scandinavian loanword strata in South Saami with the Early Iron Age archaeological material of Jämtland and Dalarna, Sweden. Finnisch-Ugrische Forschungen 64: 118–233.

Piha, Minerva & Häkkinen, Jaakko (tulossa). Kantasaamesta eteläsaameen. Äänne- ja lainasanatodisteita eteläsaamen varhaisesta eriytymisestä.

Rahkonen, Pauli 2013. South Eastern Contact Area of Finnic Languages in the Light of Onomastics. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Rahkonen, Pauli 2017. Onomasticon of Levänluhta and Käldamäki region. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Aikakauskirja 96. 287–316.

Saarikivi, Janne 2006. Substrata Uralica. Studies on Finno-Ugrian substrate in northern Russian Dialects. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Saarikivi, Janne 2011. Saamelaiskielet – nykypäivää ja historiaa. Irja Seurujärvi-Kari, Petri Halinen & Risto Pulkkinen (toim.): Saamentutkimus tänään, 77–119. Tietolipas 234. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Vahtola, Anu 2005. Settlement of Finnish Lapland 1555–1900. Ulla-Maija Kulonen & Irja Seurujärvi-Kari & Risto Pulkkinen (toim.). The Saami. A Cultural Encyclopedia. 380–385.

6 kommenttia

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus.
    Tarkoitatko tässä: ”Saamen alkukotina pidetään Laatokan ja Äänisen eteläpuolista aluetta…”
    – saamenkielen alkukotia vai
    – saamelaisten alkukotia?

    Ehdottomasti kiinnostaisi tietää mistä tämä heimo on sitten ihan alkujaan aikain saatossa kehittynyt, sillä nykyisen tiedon valossa kaikki Skandinaviaan ja Suomeen saapuneet heimothan ovat alkujaan lähtöjään jostain muualta, eikä siis yksikään voi sanoa olevansa näiden seutujen alkuperäinen.
    Toki joku, jotkut ovat tietenkin olleet ensimmäisiä, mutta tohtiiko nykyinen länsimainen tiedemies nimetä ketään tässä asiassa sijalle No: 1.

    Terveiset tuuliselta vuonolta.

    Tykkää

    1. Koska artikkeli on kirjoitettu kielitieteellisestä näkökulmasta ymmärsin, että tuossakin tapausessa alkukodilla viitataan kieleen, eli alueeseen missä kantasaame on eriytynyt edeltäjästään.

      Kielethän eivät muutenkaan noudata uskollisesti sukutaustoja, mistä hyvänä esimerkkinä toimivat vaikkapa nykyiset englantia puhuvat irlantilaiset. Kieli voi edetä ilman, että väestön enemmistö vaihtuu.

      Tykkää

      1. Kiitos kysymyksestä! Kielentutkijana otan kantaa vain saamen kielen alkukotiin. Etninen identiteetti ja sen synty on monimutkainen asia, johon kielitieteilijä voi toki ilmaista kantansa samoin kuin vaikkapa arkeologi, folkloristi tai geneetikko. Tässä artikkelissa käsittelin kuitenkin saamen kielen alkukotia ja leviämistä.

        Tykkää

  2. Voi laajemminkin pohtia, voiko substraattisanoja käyttää oletuksena saamen (tai minkä tahansa muunkaan kielen) rauhanomaisesta leviämisestä Suomeen (tai muuallekaan). Tapanahan oli lähes kaikkien asiaa sivuavien lähteiden pohjalta se ikivanha globaali käytäntö, että konfliktitilanteessa miehet tapettiin ja naiset ja lapset otettiin vangeiksi/orjiksi. Näin myös lainasanoja siirtyy väkivaltatilanteessakin kielestä toiseen.

    Minkään historiassa tapahtuneen muutoksen rauhanomaisuuden perustelemiseen tarvitaan aina mielestäni painavia todisteita. Väkivalta ja konfliktit ovat kuitenkin se lähtökohtainen tapa, jolla ihmiskunta on kaikkina aikoina toiminut. Tämä koskee myös valtaosaa kielenvaihdoista. Menestynyttä kaupankäyntiäkin edeltää usein konflikti tai sen uhka joka tuo siihen tarvittavaa prestiisiä.

    Tykkää

  3. Hei. Muistelen lukeneeni, että saamelaiset ja baskit olisivat euroopan kansoista geneettisesti lähimpinä paleoliittisia eurooppalaisia. Tuon pohjalta on helppo hyväksyä näkemys, että saamelaiset olisivat itse omaksuneet kielensä kielenvaihdon seurauksena uralilaisia kieliä puhuvilta tulijoilta. Ja siitä taas herää kysymys: Millainen osa substraattisanoista lienee siitä kielestä, jota saamelaiskansa itse puhui ennen kielenvaihtoaan?

    Voisi kuvitella, että saamelaisten oman aiemman kielen sanat olisivat helpoimmin säilyneet sellaisista asioista, joilla oli merkitystä heidän omassa kulttuurissaan mutta ei niinkään uralilaista kieltä puhuvien kulttuurissa… ja toisaalta kieliopillisin ”syvissä rakenteissa” tms… mutta toki tuollaisten alimpien kerrostumien jäljittäminen on haastavaa.

    Sivuhuomiona: Vaikka en saamea tai muita kaukosukulaiskieliä tarkemmin tunne, olen kiinnittänyt huomioni siihen, että k-äänne monikon päätteessä näyttäisi yhdistävän saamen ja unkarin kieltä.

    Tykkää

  4. Pidän enemmän saamenkieltä sinä vanhimpana kielimuotona joka on koskaan ollut koko skandinaviassa. Jos se on ollut juuri näinä eri muotoina kun tänään, niin sitä ei voi kkaan sanoa, ainoastaan arvailla! Saamenkielen sanasto on kuiten luontoa läheisin, riippuen siitä että kaikki luontoa koskevat sanat esiintyvät tarkkana kuvauksena erinlaisista paikoista, ihmisistä, elukoista jne. Lumi nimetään sadoilla eri sanoilla, poro samoin ja myös luonnon muodot, esimerkiksi suomenkielen ”kuru” sanotaan eri sanoilla, riippuen siitä millainen se on. Saamenkielen uudet sanat ovat useinmiten selvästi lainasanoja sekä germaanisista että musta kielisuvuista. Vanhemman ajan historia yleensä kuvataan arvaamalla, värittäen sitä jokainen omalla tavallaan ja samoin myös kieli. Kielikulttuuri ei sinänsä koskaan ole ollut staattinen, samoin kuin kaikki muu kulttuuri, vaan ainoastaan arkipäivän käyttösanat ovat säilyneet (ennen kuin kirjoitustaito levisi), mutta lausuntamuoto on aina kaikissa kielissä ollut venyvä ja muuttuva. Esimerkiksi Ruotsin ja Norjan kieli sisältää murteita joita ei edes oman maan rajojen sisällä kaikkialla ymmärretä. Esimerkiksi Dalarnan vanharuotsin murre vaatii erikoiskoulutuksen, että voisi ymmärtää. Samoin ero keskiruotsin ja eteläruotsin , Skånen ja Jämtlannin murteet eroavat toisinaan hyvin suuresti, monesti täysin toisistaan ”ei-ymmärrettävissä” muodoissa.
    Kieli on usein muodostunu siinä ympäristössä, jossa on eletty, koska luku ja kirjoittamistaito on puuttunut. Olen omaa kieltäni miettinyt monesti, lapsuuteni saamenkieli joka pikkusen sisälsi suomen sanoja, mutta kuiten erosi niin paljon että en ymmärtäny suomen koulukirjoja 1960 luvulla. Sitten siitä koulun vaikuttamana muutamassa vuodessa enemmän suomenkieliseksi, mutta säilyttämällä sanoja joita ei ole suomenkielessä, ja siihen myöhemmin opetellut pohjoissamen kieltä, joka tuntuu enemmän äidinkielekseni. Sen sitten vielä on muuttanut se, joka on vaikuttanut minun kieltä, 50 vuotta Ruotsissa asuneena. Siihen vielä jännä huomaus on se että itse olen asunu enemmän pohjoisessa ja minun sisarukset ovat asuneet eteläruotsissa! Kun vertaa meän kieliä tänään niin ollaan ainoastaan 50 vuoden aikana eronneet selvästi kielissämme. Siksi on tärkeää ottaa huomiota silloiseen aikaan, jolloin kirjoitettu kieli, kommunikaatio ja elanto sekä toisistaan erillään asuminen on sekä muodostanut että muutanut ja jopa voinut luoda uusia kieliä. Tässä esimerkkinä ”meänkieli”, joka minusta on selvää suomea , mutta painotetaan ruotsin kielen vaikutuksesta.
    Tosi kiinnostava sivu – että suuret kiitokset !
    / Mauri

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle Vesa P. Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.