Heli Etu-Sihvola & Ulla Moilanen
Kansallismuseon kokoelmiin kuuluu noin 600 löytöä, jotka Gustaf Nordenskiöld toi Coloradossa sijaitsevan Mesa Verden kaivauksilta vuonna 1891. Nordenskiöldin keräämä esineistö kuului pitkään maailman merkittävimpiin alueen alkuperäiskansoja koskeviin kokoelmiin. Se päätyi aluksi keräilijä Herman Antellille, joka testamenttasi kokoelman Kansallismuseon edeltäjälle Valtion historialliselle museolle muutamaa vuotta myöhemmin. Satojen esineiden joukossa on yhteensä kolmisenkymmentä noin 1200-luvulle ajoittuvaa hautalöytöä: ihmisjäännöksiä ja hauta-antimia, jotka Kansallismuseo palauttaa Yhdysvaltoihin keväällä 2020. Palautettava aineisto on ihmisjäännöksiä ja yhtä pajumattoa lukuun ottamatta näytteillä Kansallismuseossa 14.1.–1.3.2020. Pientä näyttelyä on mainostettu ainutlaatuisena mahdollisuutena nähdä esineet, sillä ne eivät välttämättä enää koskaan tule esille, ainakaan Suomessa. (Petäjä 2020, Kansallismuseo 2019a, 2019b, MTV Uutiset 8.10.2019)
Nykyiset pueblointiaanikansat (mm. zunit, hopit ja acomat) polveutuvat varhaisesta pueblo-kulttuurista (noin 700–1300 jaa.), johon liittyviä muinaisjäännöksiä tunnetaan laajalta alueelta Yhdysvaltojen länsiosista Arizonasta, New Mexicosta, Coloradosta ja Utahista. Viljelystä elantonsa saaneet pueblot rakensivat kallioasumuksia, joihin pääsi vain kiipeämällä, mikä teki niiden puolustamisesta helppoa. Pueblo-kulttuuriin kuului paitsi sodankäynti myös monipuolinen uskomusmaailma rituaaleineen ja kalliomaalauksineen. (Noble 2006.) Muuttuneiden ilmasto-olosuhteiden pahentama kuivuus aiheutti 1200–1300-luvuilla satojen epäonnistumista ja johti lopulta siihen, että kallioasumukset hylättiin (Fewkes 1911: 81). Tämän jälkeen asumukset ovat raunioituneet.
Muinaiskohteiden ryöstely oli yleistä 1800-luvun lopun Amerikassa. Tätä vauhditti se, että muinaismuistoja suojelevaa lainsäädäntöä ei vielä ollut. ”Pot huntereiksi” nimitetyt ryöstelijät kaivelivat esineitä ja myivät niitä surutta eteenpäin. Se, että osa Mesa Verden löydöistä pysyi tallessa ja alue suojeltiin lopulta kansallispuistoksi oli pitkälti paikallisen karjatilallisen Richard Wetherillin aloittaman työn ansiota. Hän nimittäin sattui olemaan arkeologian harrastaja.
Mesa Verden alueelta oli löydetty ja kuvattu joitakin vanhoja intiaanien kallioasuinpaikkoja jo 1700–1800-luvuilla. Alueella kulkijat olivat kukin vuorollaan ”löytäneet” raunioita, mutta niistä ei juuri tiedetty julkisuudessa (Colorado Encyclopedia, Fewkes 1911). Asia muuttui joulukuussa vuonna 1888. Wetherill, hänen lankonsa ja paikallinen ute-intiaani olivat jäljittämässä eksynyttä karjaa, kun he huomasivat jyrkän kallioseinämän alla vanhojen rakennusten jäänteitä. He rakensivat tikkaat ja laskeutuivat katsomaan, mitä kaikkea alhaalla oli, ja löysivät hylättyjä kallioasumuksia. Myöhemmin Wetherill palasi jatkamaan tutkimuksia. Hän kokosi veljiensä kanssa esineitä mukaan niin huolella kuin osasi ja toivoi, että niitä voisi myydä museoihin. Wetherill oli vaikuttunut löydöistä ja selvitti, voisiko Mesa Verdestä tehdä kansallispuiston, jotta paikka saisi suojelustatuksen. Suojelua ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa myönnetty.
Tieto löydöistä kiiri myös kuulun löytöretkeilijän Adolf Erik Nordenskiöldin pojan Gustafin korviin. Gustaf oli koulutukseltaan geologi ja kasvitieteilijä, ja hän oli matkustanut Amerikkaan hoitamaan tuberkuloosiaan ja samalla katsomaan erilaisia luonnonihmeitä. Denverissä ollessaan hän näki näyttelyn, jossa oli Mesa Verdestä löydettyjä esineitä. Gustaf innostui löydöistä valtavasti ja tutki lopulta neljän kuukauden ajan (CCZ) Mesa Verden esineitä, arkkitehtuuria ja muumioita. Samalla hän opetti Wetherillin veljeksille parempia kaivaus- ja dokumentointimenetelmiä. Nordenskiöldillä ei ollut arkeologin koulutusta, mutta hän oli pikkutarkka ja tallensi myös sellaisia löytöjä, joita kukaan sen ajan arkeologi ei olisi todennäköisesti ottanut talteen: tuhkaa, roskia ja jopa kuivunutta ulostetta.
Nordenskiöld keräsi yhteensä kuutisensataa löytöä, mukaan lukien yhden muumioituneen ruumiin, aikeenaan laivata ne Ruotsiin. Hanke herätti paikallisissa voimakasta vastustusta ja Nordenskiöld pidätettiin, mutta koska muinaisjäännöksiä koskevaa lainsäädäntöä ei vielä ollut, häntä ei lopulta voitu estää viemästä löytöjä. Nordenskiöld julkaisi tutkimuksistaan vuonna 1893 kirjan The Cliff Dwellers of the Mesa Verde, josta tuli alueen varhaisen arkeologian tärkeä teos. Siinä hän kirjoitti, että löydetyt rakennukset oli hylätty niin kauan aikaa sitten, ettei paikallisten ute-intiaanien (jotka eivät kuulu puebloihin) keskuudessa ollut mitään asutukseen liittyvää perimätietoa (Nordenskiöld 1893, Repanshek 2019 mukaan).
Edistikö Mesa Verden esineiden tuominen Suomeen niiden säilymistä? Kysymykseen on hankala vastata. On tietenkin mahdollista, että kaivauslöydöt olisi Richard Wetherillin vaatimuksesta kuratoitu yhteen tai useampaan museoon. Jää avoimeksi, olisiko kokoelma päätynyt yhteen paikkaan ja olisiko kaikki siihen kuuluva säilytetty nykypäivään saakka.
Lehtitietojen mukaan Nordenskiöld oli ollut huolissaan löytöjen kohtalosta ja halusi suojella niitä. Kokoelman kiistanalaisuus herätti kuitenkin vilkasta keskustelua ja toi esille sitä, että varhaisten intiaanikulttuurien muinaisjäännöksiä ei suojellut mikään laki. Tämä toimi kimmokkeena sille, että lopulta vuonna 1906 astui voimaan Antiquities Act, ensimmäinen laki joka kielsi arkeologisiin jäänteisiin kajoamisen (Romeo 2019). Samana vuonna presidentti Theodore Roosevelt myönsi Mesa Verdelle kansallispuistostatuksen. Mesa Verde oli aiempaan verrattuna uudenlainen suojelukohde, sillä luontoarvojen lisäksi myös esihistorialliseen ihmistoiminnan merkit listattiin tärkeiksi säilyttää. (Romeo 2019.)
Mesa Verden esineet Kansallismuseon näyttelyssä
Kansallismuseon pienoisnäyttely Mesa Verden hautalöydöistä on, kuten sanottua, ainutlaatuinen tilaisuus nähdä hautaesineistö vielä kerran ennen sen palautumista Yhdysvaltoihin. Tätä ennen Nordenskiöldin Mesa Verde -kokoelmaa on ollut näytteillä Kansallismuseon Gustaf Nordenskiöld Mesa Verdessä -juhlanäyttelyssä vuonna 1991 sekä Kulttuurien museon Kaukaa haettua -näyttelyssä vuosina 2004–2013. On harmi, että näyttely on väritön ja lähes huomaamaton. Tämä on silmiinpistävää, etenkin kun salin vastapäätä avautuu sisäänkäynti värikkääseen ja näyttävään esikolumbiaanisia intiaanikulttuureita käsittelevään näyttelyyn Maailma, jota ei ollut.
Pienoisnäyttelyssä on kerrottu hyvin lyhyesti esineiden päätymisestä Suomeen ja repatriaation taustoista. Vaikka esineiden konteksti on toisaalta Nordenskiöldin tutkimuksissa, jää kävijä kaipaamaan tarkempaa tietoa sekä esineistä että pueblointiaaneista. Informaation vähäisyydestä kertoo se, että eräs näyttelykävijä kuului ihmettelevän vitriinin edessä: ”Eikö näistä esineistä edes tiedetä sitä, miten vanhoja nämä tarkalleen ottaen ovat?” Missään ei tosiaan kerrota onko esineistöä tutkittu Nordenskiöldin jälkeen, mitä niistä on saatu selville, ja miten Kansallismuseo on tähän saakka aineistoon suhtautunut.
Esineistön palauttaminen Yhdysvaltoihin on ehdottomasti oikea ratkaisu, etenkin kun sen kuljettaminen Amerikasta johti jo aikoinaan skandaaliin ja Nordenskiöldin pidättämiseen (johon saattoi toisaalta liittyä myös mustan pörssin kauppiaiden halu saada tavarat käsiinsä, ks. Romeo 2019). Nordenskiöld ei esineitä kaivaessaan kuitenkaan huomioinut sitä, että Mesa Verden alue kuului ute-intiaanien eteläiseen reservaattiin, joka oli yksinomaan utejen käytössä. Hän ei kysynyt lupaa tutkimukselleen ja rikkoi lakia käytännössä jo sillä, että oleskeli luvatta reservaatin alueella.
Mutta miksi aineistosta palautetaan vain osa ja miten löytöjä on tutkittu ennen niiden palauttamista? Kansallismuseo on ainakin inventoinut ja digitoinut kokoelman (Kansallismuseo 2019b). Palautettava aineisto koostuu selkeästi rajatusta osasta: hautalöydöistä. Tämän aineiston ihmisjäännöksistä on myös tehty osteologinen analyysi. Niihin kuuluu muutamia kokonaisia luurankoja, muumioituneen lapsen jäänteet sekä kalloja, hiustuppoja ja hampaita. Ennen luututkimusta ei tiedetty kuinka monen vainajan jäännöksiä Mesa Verde -kokoelmassa oli. Kati Salon tekemän tutkimuksen perusteella kokoelmaan kuuluu kahdenkymmenen ihmisen jäännöksiä, joita on luetteloitu yhteensä 36 eri alanumerolle. Analyysin perusteella miespuoliset vainajat ovat yliedustettuina. Tämä johtuu mahdollisesti pueblojen hautaustavoista, vaikka toisaalta miesten luiden isompi koko on voinut vaikuttaa säilymiseen tai siihen, että Nordenskiöld päätti kerätä ne talteen. (MTV Uutiset 8.10.2019.)
On toivottavaa, että Kansallismuseo tuottaa palautettavasta aineistosta vielä tutkimusjulkaisun, ja että tutkimustulokset päätyvät myös nykyisten pueblointiaanien saataville ja käyttöön. Tutkimus ei ole automaattisesti epäeettistä, eikä siihen pitäisi sellaisena suhtautua edes hankalien kokoelmien tai aineistojen kohdalla. Esimerkiksi Yhdysvalloissa pueblointiaaninen historiasta on tehty runsaasti tutkimusta arkeologisen aineiston pohjalta. Puebloille kuuluvia hautalöytöjä (ihmisjäännöksiä!) on hyödynnetty esimerkiksi varhaisien intiaaniyhteisöjen demografisissa analyyseissä (Spencer Larsen 2015: 551) sekä tutkimuksissa naisten ja lasten asemasta yhteisöissä (Baxter 2005: 101) (Lue myös Kalmistopiirin aikaisempi juttu: Kuudes varvas toi pueblointiaaneille mainetta ja kunniaa). Lisäksi pueblojen luista on Yhdysvalloissa tehty isotooppitutkimuksia, joilla on selvitetty maissinviljelyn historiaa (Spencer Larsen 2015: 308). Luuanalyysejä on hyödynnetty myös intiaaniyhteisöissä esiintyneen väkivallan tutkimuksessa (Baustian 2014).
Amerikkalaisten tutkimusten perusteella tiedetään, että Mesa Verden väestö käytti monimuotoisia hautaustapoja. Ruumishautausten lisäksi on löydetty myös polttohautauksia ja ruumiiden polttopaikkoja, joiden esineistö on samankaltaista kuin ruumishautauksissa. Ilmeisesti kuolleita poltettiin tähän tarkoitukseen varatussa huoneessa luolan takaosissa. Raunioiden koon perusteella paikalla asui useita satoja asukkaita, mutta luurankoja on löydetty vain vähän. Todennäköisesti ruumishautaus oli varattu ainoastaan papistolle ja muulle yläluokalle ja muu väestö polttohaudattiin. Ruumishautauksia tehtiin maahan tai huoneiden sisälle. Nordenskiöldin jälkeen 1900-luvun alussa tehdyissä tutkimuksissa ei löytynyt enää muumioita, sillä ne kaikki poistettu jo aiemmin. (Fewkes 1911: 78 ja lähteet.)
Publointiaanit ovat pyrkineet aktiivisesti kulttuuriperintönsä palauttamiseen jo 1970-luvun lopulta saakka (Ferguson et al. 1996: 251). Nykyään Yhdysvaltojen alkuperäiskansojen jäämistöä suojelee Native American Graves Protection and Repatriation Act (NAGPRA), mutta se ei koske ulkomaisia kokoelmia. Tästä syystä Suomen halu palauttaa esineitä on otettu kiitollisuudella vastaan (Simpson 2019). Lehtitietojen mukaan Kansallismuseon Mesa Verde -kokoelmaan kuuluvat ihmisjäännökset on tarkoitus haudata uudelleen lähelle alkuperäistä löytöpaikkaansa seremoniallisin menoin, yhdessä niihin liittyvien hautaesineiden kanssa (Romeo 2019, Simpson 2019).
Lähteet
Baustian, K. M. 2014. Interpreting skeletal trauma and violence at Grasshopper Pueblo (AD 1275–1400). In: Bioarchaeological and forensic perspectives on violence: How violent death is interpreted from skeletal remains: 192-215. Martin, D.L. & Anderson, C.P. (eds.) Cambridge University Press.
Baxter, J. E. 2005. The Archaeology of Childhood: Children, Gender, and Material Culture. AltaMira Press.
Canyon County Zephyr (CCZ) 2019. The 1891 Gustaf Nordenskiöld Explorations: Part I—Mesa Verde …by Harvey Leake.
Colorado Encyclopedia: Gustaf Nordenskiöld and the Mesa Verde Region.
Fewkes, J.W., 1911. Antiquities of the Mesa Verde national park, Cliff palace (No. 51). US Government Printing Office.
Kansallismuseo.fi 2019a. Mesa Verde. Näyttelyn esittely.
Kansallismuseo.fi 2019b. Suomi luovuttaa Yhdysvalloille intiaanikansojen jäänteitä kansalliskokoelmista. Tiedote.
Kaukaa haettua, Kulttuurien museo
MTV Uutiset 8.10.2019. Miksi vantaalaisessa varastossa säilytetään intiaanien jäänteitä ja esineitä? MTV esittelee kohutut intiaaniaarteet – näistä esineistä Trump kiitteli presidentti Niinistöä.
Noble, D.G. 2006. The Mesa Verde world: explorations in ancestral Pueblo archaeology. School for Advanced Research Press
Nordenskiöld, G. 1893. The Cliff Dwellers of Mesa Verde, Southwestern Colorado: Their Pottery and Implements. Stockholm: P. A Norstedt and Söner.
Petäjä, J. 2020. Syksyllä otsikoihin noussut pueblo-intiaanien pyhä jäämistö tulee tiistaina Kansallismuseoon esille viimeistä kertaa, ihmisjäänteitä ei nähdä. Helsingin Sanomat 13.1.2020.
Repanshek, K. 2019. Finland Agrees To Return Remains, Some Items Taken From Mesa Verde In 19th Century. National Parks Traveler.
Romeo, J. 2019. Artifacts taken from Mesa Verde are coming home. The Journal 8.10.2019
Simpson, K. 2019. More than a century ago, a European visitor took more than 600 Native American remains and artifacts from Colorado’s Mesa Verde. Colorado Sun 10.10.2019.
Spencer Larsen, C. 2015. Bioarchaeology: Interpreting Behavior from the Human Skeleton. Second Edition. Cambridge University Press.
KALMISTOPIIRI 