Otavaisen olkapäillä, Tuonelan rajamailla -näyttely Turun biologisessa museossa

Heli Etu-Sihvola

Turun biologisessa museossa avautui syksyllä 2019 mielenkiintoinen, suomalaista luontosuhdetta ja uskomuksia esittelevä näyttely Otavaisen olkapäillä, Tuonelan rajamailla. Näyttely on avoinna toukokuun 2020 loppuun saakka ja siihen pääsee Museokortilla ilmaiseksi. Näyttelyyn kuuluu myös erikseen hinnoiteltu, suosituksi osoittautunut luentosarja kevään 2020 aikana.

*Otavaisen olkapäillä, Tuonelan rajamailla* -näyttely pyrkii kertomaan sanoin sekä muutamin kuvin ja esinein, miten ympäristö nähtiin ja koettiin ennen.

Biologisen museon luontodioraamat kuvaavat erilaisten elinympäristöjen lajistoja. Näyttelyssä kävijä kulkee vierailunsa aikana nelikulmionmuotoisen kierroksen. Otavaisen olkapäillä-näyttely on toteutettu koko kierroksen varrelle. Näyttelyn sisällön sijoittelussa on hyödynnetty perusnäyttelyyn kuuluvien dioraamojen teemoja silloin kuin eri sisällöt ovat sopineet teemoiltaan yhteen. Paikoillaan olevat täytetyt eläimet heräävät eloon aivan eri tavalla kun muuten hieman staattisen näyttelyn sisältöön lisätään hippunen ihmisnäkökulmaa. Onpa teksteissä tuotu esiin luonnonsuojeluakin, esimerkkinä maininta metsän emännän eli kuukkelin harvinaistumisesta aarniometsien huvetessa.

Lasin takana nuuhkii näyttelyn jykevä nimikkoeläin karhu. Dioraaman vieressä on valaistuja näyttelytauluja. Vitriinissä on esillä jäljennös kivikautisesta Huittisten hirvenpäästä sekä karhunhammasriipuksia. Kuva: Heli Etu-Sihvola.

Näyttelytekstejä on paljon ja niiden valaisu sopii tummiin seiniin. Näyttelyn toteutus luo tunnelmallista kontrastia dioraamojen värikkyydelle. Teksteissä kerrotaan monipuolisesti erilaisiin eläimiin liittyvistä uskomuksista ja tehdään myös tulkintoja. Esimerkiksi shamanismia ja tietäjyyttä koskevassa osiossa rautakauden väestön kerrotaan kokopäiväisestä pyyntikulttuurista luopumisen ohella luopuneen myös animistisesta maailmankuvasta ja siirtyneen uskomaan ”yliluonnollisiin voimiin ja väkeen”. Pienenä huomiona kristinuskon vaikutuksesta (esimerkiksi siihen, miten vaikkapa käärmeisiin tuli suhtautua), kerrotaan teksteissä katolilaisuuden näkökulmasta, mutta jää hieman epäselväksi, tarkoitetaanko tällä myös kreikkalaiskatolilaisuutta.

Teksteissä esitetään esimerkkejä eri puolilta maata tallennetuista kansanrunoista ja loitsuista esimerkiksi metsään eksyneen karjan pelastamiseksi. Kalevala mainitaan useamman kerran otsikoissa, mutta muuten lähteitä ei ole merkitty. Kuvitusta on käytetty säästeliäästi, todennäköisesti sen vuoksi, että museossa on muutenkin värikästä luontoa esillä. Erikseen painetuissa pienissä kuvatauluissa on käytetty eri eläinten kuvia ja lisäksi tekstien seurana on piirroskohtauksia muun muassa Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historia-teoksesta.

Olaus Magnus kääpiöt taistelevat kurkia vastaan — Piirroskuva Olaus Magnuksen kirjasta, kääpiöt taistelevat kurkia vastaan. Kuva: Heli Etu-Sihvola.

Näyttelyssä on muutama vitriini, jossa on esillä pääasiassa keskiaikaista ja tätä nuorempaa esineistöä Varsinais-Suomesta. Taikauskosta kertovat erilaiset rakennuksiin sijoitetut kätkölöydöt ja toisessa vitriinissä esitellään shamanismiin liittyviä löytöjä kuten puinen tietäjänsauva ja sarvesta valmistettu noitarummun päristin. Molemmissa vitriineissä on esillä erilaisia kiinnostavia luulöytöjä.

Keskiaikaa vanhempia arkeologisia metalliesineitä on esillä pari kappaletta, Mynämäeltä löytynyt merovingiaikainen (n. 550–800 jaa.) käärmesolki , josta puhutaan ”käärmeensolkena” ja kuvatekstissä jostakin syystä jo kansainvaellusaikaiseksi (400–550 jaa.) esinetyypiksi ajoitettu pronssinen karhunhammasriipus, jonka tarkemmasta löytöpaikasta ei kerrota tietoa. Karhunhammasriipukset ovat ennemminkin viikinkiajalla (noin 800–1050 jaa.) yleinen esinetyyppi.

Hylkeiden siitinluut — Hylkeiden siitinluita Turun Vanhalta Suurtorilta. Niitä on todennäköisesti käytetty taikakaluina. Kuva: Heli Etu-Sihvola.

Karhunhammasriipuksia — Kuvassa etualalla kaksi oikeaa karhunhammasta, joita on käytetty riipuksina. Ne näyttävät varsin jykeviltä karhunhampaaksi tulkittuun pronssiriipukseen verrattuna. Kuva: Heli Etu-Sihvola.

Biologinen museo ei ole suuren suuri, mutta tekstien lukemiseen ja pohdiskeluun kannattaa varata tarpeeksi aikaa. Näyttelyssä oli vieraillessani runsaasti lapsiperheitä, joiden museokäynnit näyttivät keskittyvän ymmärrettävästi enemmän eri eläinten bongailuun dioraamoista. Näyttelyn voi onneksi kiertää helposti useampaankin kertaan, riippuen siitä mihin osioon haluaa kulloinkin keskittyä. Museokaupassa oli vieraillessani myynnissä myös muutamia näyttelyn teemaan sopivia kirjoja.

Turun biologinen museo avattiin vuonna 1907. Museorakennus suunniteltiin nimenomaan edelleen esillä olevien dioraamojen esittämiseen. Ne esittelevät Suomen eläimiä ja kasvillisuutta saaristosta Lappiin. Luontonäyttelyn yleisilme on pyritty pitämään alkuperäisen kaltaisena ja esitystapa onkin mielestäni kestänyt hyvin aikaa.