Historiallinen aika Pohjois-Amerikka Väisänen Teemu

Samppanjaa ja kookospähkinöitä – bordellielämää 1800-luvun Yhdysvalloissa

Teemu Väisänen

Seksuaalisuuden tutkimus on noussut viimeisten vuosikymmenten aikana yhdeksi dynaamisimmista tutkimussuuntauksista, ja se onkin sittemmin sisällytetty osaksi lähes kaikkia humanistisia tieteitä. Suuntaus on myös herättänyt uudenlaisen akateemisen kiinnostuksen prostituution historiaa kohtaan ja ohjannut tutkimuksia pois ennen 1980-lukua toteutettujen tutkimusten sensaationhakuisuudesta. (Gilfoyle 2005: 133).

Taustalla vaikuttaa osaltaan historiallinen revisionismi, jonka myötä aikaisemman historiantutkimuksen marginalisoimat ryhmät on sisällytetty osaksi tutkimusta (Gilfoyle 2005: 139). Prostituution lisäksi uudet tutkimushankkeet ovat nostaneet esimerkiksi homoseksuaalisuuteen, muunsukupuolisuuteen ja monikulttuurisiin suhteisiin liittyvät tutkimuskysymykset osaksi seksuaalisuuden arkeologiaa (Voss & Schmidt 2000: 18).

Vaikka arkeologiset tutkimukset ovat toki jo aikaisemmin lähestyneet esimerkiksi Välimeren kulttuurien bordelleja, uutena tutkimustrendinä on noussut uuden ajan prostituution tutkimus. Erityisen aktiivista tutkimus on ollut Yhdysvalloissa, missä kaupallisen seksin ja bordelliprostituution nousu oli tyypillistä 1800-luvun Pohjois-Amerikkalaisille teollisuuskaupungeille (Voss 2008: 325).

Myös monien kaupunkien rakennushankkeet ovat johtaneet 1800-luvun bordellirakenteiden paljastumiseen ja näihin liittyviin arkeologisiin tutkimushankkeisiin. Yksi laaja arkeologinen bordellitutkimus keskittyy Mary Ann Hallin 1840-luvulla Washingtoniin perustamaan ilotaloon, joka nousi kaupungin suurimmaksi bordelliksi aikana ennen Yhdysvaltain sisällissotaa.

William Hogarthin maalaus The Tavern Scene kuvaa lontoolaisen bordellin ja ravintolan aamuyön tapahtumia 1700-luvulla.

Mary Ann Hallin bordelli

Mary Ann Hall oli vasta 23-vuotias rakennuttaessaan bordelliansa varten kolmikerroksisen tiilirakennuksen Washingtoniin vuonna 1840. Rakennus erottui selvästi sitä ympäröineestä matalasta rakennuskannasta ja se sijaitsi vain muutaman korttelin päässä Capitol Hillistä, missä Yhdysvaltain kongressi sijaitsi. Läheinen sijainti hallinnollisiin rakennuksiin houkuttelikin bordellin asukkaiksi myös kongressissa asioineita, kaupunkiin ilman vaimoaan matkustaneita miehiä. (O’Brien 2005: 48.)

Vuoden 1840 väestölaskennan mukaan Hallin ohella rakennuksessa asui neljä valkoista naista, yksi vapaa afroamerikkalainen nainen sekä miespuolinen orja, mikä viittaisi bordellitoiminnan jo alkaneen. Vuoden 1850 väestönlaskennassa Hall oli nimetty prostituoituun viittaavalla termillä (”substitute”). Myös hänen siskonsa Elizabeth ja kolmas nainen oli merkitty talon asukkaiksi samalla termillä. (O’Brien 2005: 48.)

Mary Ann Hallin bordelli (ympyröity) sijaitsi varsin lähellä Yhdysvaltain kongressia. Kartta vuodelta 1861. Kuva: Library of Congress.

Vuoden 1864 asiakirjalähteissä Hallin ilotalo laskettiin Washingtonin 21:n korkealuokkaisimman bordellin joukkoon. Se oli tuolloin myös kaupungin suurin, sillä bordellin palveluksessa toimi tuolloin 18 naista, kun taas toiseksi suurimmassa bordellissa toimi 14 naista (O’Brien 2005: 50).

Aikalaislähteiden mukaan naisten työpäivä kesti 12–14 tuntia päivittäin keskipäivästä keskiyöhön tai aikaiseen aamuun. Korkealuokkaiset bordellit tavoittelivat rikasta asiakaskuntaa tarjoamalla heille ylellisyyttä ylenpalttisesti kalustetuin tiloin, jotka pursusivat kalliita huonekaluja, suuria peilejä ja koristeellisia maalauksia. Vieraita viihdytti naisten lisäksi palkattu pianonsoittaja. Tällaisissa bordelleissa asiakaskunta olikin pääasiassa yhteiskunnan ylintä luokkaa. (Sanger 1858: 550.)

Prostituutio oli 1800-luvulla yleistä ja esimerkiksi vuonna 1863 Washingtonissa palveli arviolta 5000 prostituoitua (O’Brien 2005: 50). Aikakauden terveyslautakunnan asiakirjojen mukaan prostituutiota ei nähty terveysuhkana, ja muun muassa uutisartikkelien perusteella Hallin bordelli nautti jopa kansallisesta maineesta vuosisadan lopulla (O’Brien 2005: 48).

Yhdysvaltalaisen bordellin lupakirja vuodelta 1858 viittaa irstaisiin ja hylättyihin naisiin. Kuva: Wikimedia Commons.

Prostituutiota ei nähty sinänsä rikollisena toimintana, vaikkakin Yhdysvaltain sisällissodan aikaan julkinen prostituutio yhdistettiin kerjäämiseen, julkiseen juopotteluun ja muuhun säädyttömään toimintaan, josta voitiin rankaista. (O’Brien 2005: 51.) Tällöin myös joihinkin bordelleihin, kuten Hallin ilotaloon, tehtiin ratsioita. Vuonna 1864 Hall tuomittiin oikeudessa syylliseksi bordellin pitämiseen, mutta mahdollisesta tuomiosta ei kuitenkaan ole tietoa (O’Brien 2005: 52).

Oikeudenkäyntinsä aikana Hall kertoi halustaan eläköityä julkisesta elämästä ja vuoden 1870 väestönlaskennassa hänen osoitteekseen mainitaankin maatila Virginiassa (O’Brien 2005: 53). Vuonna 1883 Hallin bordellirakennuksessa aloitti naisten terveysasema, joka toimi rakennuksessa Hallin kuolemaan saakka (Seifert et al. 2000: 117). Hall kuoli vuonna 1886, jolloin hänen omaisuutensa arvo lähenteli 90 000 dollaria sisältäen entisen bordellirakennuksen sekä 72 hehtaarin maaomistuksen sisältävän maatilan (O’Brien 2005: 47).

Hallin kuoleman aikaan hänen bordellinsa ympäristöön oli kasvanut yksi kaupungin köyhistä alueista, johon oli avattu myös useita muita ilotaloja. Poliisi alkoi vähitellen tyhjentää aluetta bordelleista ja lopulta vuonna 1914 bordellit kiellettiin Washingtonissa. Päätöksen myötä rakennukset tuhottiin maan tasalle 1930-luvun aikana. (O’Brien 2005: 56.)

Elizabeth ja Mary Ann Hallin haudat Washingtonissa. Kuva: Wikimedia Commons.

Bordellin roskatunkion salaisuudet

Kun Smithsonian-instituutti kuuluva National Museum of the American Indian suunniteltiin rakennettavaksi National Mall -puistoon Washingtonissa 1990-luvun lopulla, alueen rakennustöitä varten toteutettiin tontin arkeologinen ja historiallinen selvitys. Siinä paikannettiin Mary Ann Hallin bordellin rakenteiden jäänteet ja niihin liittynyt roskakuoppa. Roskakuoppa ajoitettiin noin 1860-luvulle sen sisältämien keramiikka-astioiden palasten perusteella. (Seifert & Balicki 2005: 59.)

Vaikka prostituutiota on toimintana mahdotonta tunnistaa arkeologisesta aineistosta eikä esimerkiksi katuprostituutio jätä jälkeensä arkeologista aineistoa, on bordellien materiaalisen kulttuurin tutkimus mahdollista etenkin historiallisten arkistolähteiden avulla (Harnett & Dawdy 2013: 46; Seifert et al. 2000: 118). Näin tehtiin myös Mary Ann Hallin bordellin tapauksessa: Tutkimukseen kuului arkeologisen kaivauksen lisäksi myös mittava arkistotutkimus, jonka avulla perehdyttiin Hallin elämän ja bordellin vaiheiden ohessa myös rakennuksen naapurustoon ja 1800-luvun Washingtonin prostituutioon yleisesti (O’Brien 2005: 47).

Mary Ann Hallin bordellin löytöaineistoa verrattiin tutkimuksessa myös muihin Washingtonin alueen bordellikohteiden sekä keskiluokan työläisten asumusten kaivauslöytöihin (Seifert & Balicki 2005: 59). Bordelleiksi tutkimuksessa luokiteltiin sellaiset asumukset, joissa oli vuokralaisina kaksi tai useampi prostituoitu (Seifert & Balicki 2005: 60).

Mary Ann Hallin bordellirakennus näkyy vuoden 1863 valokuvassa vasemmalla kulkevan Maryland Avenuen varrella. Kuva: Library of Congress.

Hallin bordellin kaivauslöydöt osaltaan vahvistivat kertomukset bordellien ylellisistä elämäntavoista, joita historioitsijat olivat pitkään epäilleet. Löydöt osoittivat asukkaiden ja vieraiden nauttineen kallista ranskalaista samppanjaa, härkää, sikaa ja vuohia erilaisten riistalintujen, kilpikonnien ja kalan ohessa. Kasvikset, marjat, ja hedelmät, mukaan lukien eksoottinen kookospähkinä ja parapähkinä, kuuluivat myös bordellin ruokavalioon. (Seifert et al. 2005: 120).

Ruokalöytöjen monipuolisuus ja eksotiikka poikkeavat merkittävästi aikakauden keskiluokan asumuslöydöistä. Myös keramiikkalöydöissä on selviä eroja, sillä siinä missä keskiluokan keramiikka-aineisto koostuu päosin tavanomaisemmista saviastioista, Mary Ann Hallin bordellin keramiikka sisälsi runsaasti muodikkaampaa posliinia. (Seifert & Balicki 2005: 64.)

Toisaalta löydöissä on eroa muihin vertailukohteena olleisiin bordelleihin. Hallin ilotalon löytöaineistossa oli esimerkiksi suurempi osuus keittiöesineistöä, mikä saattaa johtua bordellin korkeammasta tasosta (Seifert et al. 2005: 120). Myös keramiikka-aineistossa on selkeitä eroja ja jälleen etenkin Hallin bordellin posliiniastioiden osuus on selvästi vertailukohteita korkeampi (Seifert & Balicki 2005: 68).

1800-luvun lopun kartta, johon on kuvattuna Washingtonin ”Hooker District” -alueen bordellit. Kuva: Wikimedia Commons.

Lopuksi

Yksi keskeinen haaste prostituution historian tutkimuksessa on prostituoitujen omien kirjoitusten puute. Yleensä aihetta joudutaan lähestymään esimerkiksi poliisien, toimittajien ja tuomareiden kirjoitusten perusteella. Nämä lähteet eivät kerro luotettavasti prostituoitujen omista ajatuksista ja esimerkiksi syistä ammatin harjoittamisen taustalla. (Gilfoyle 2005: 138.)

Vaikka arkeologian avulla ei voida tutkia prostituoitujen ajatuksia, sen avulla voidaan kuitenkin lähestyä prostituution materiaalista kulttuuria ja verrata bordelleja esimerkiksi esineistönsä osalta niitä ympäröivään naapurustoon sekä yhdistää ne laajemmin yhteiskunnallisiin muoti-ilmiöihin (Gilfoyle 2005: 139). Tutkimuskysymykset eivät kuitenkaan rajoitu vain tähän ja aineisto tarjoaisi edellytyksiä myös entistä laajemmille tutkimushankkeille. Esimerkiksi prostituoitujen omaan materiaaliseen kulttuuriin keskittyvät arkeologiset tutkimukset ovat olleet harvinaisia, vaikka naisiin viittaava aineisto voitaisiin erottaa muusta aineistosta (Foster et al. 2005: 361).

Suomessa prostituutioon liittyviä arkeologisia kaivaustutkimuksia ei ole toteutettu, tai ainakaan prostituution merkkejä ei ole onnistuttu todentamaan, joten jääkäämme mielenkiinnolla odottamaan, milloin avaus tähän suuntaan tehdään. Sitä odotellessa Suomen 1800-luvun alun prostituutioon voi perehtyä esimerkiksi Kirsi Vainio-Korhosen teoksen Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa — Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa avulla.

Tutkimuskirjallisuutta

Foster, M., Lindly, J. & Ryden, R. (2005) The Soiled Doves of South Granite Street: the History and Archaeology of Archaeology of a Prescott, Arizona Brothel. KIVA, Vol.70(4): 349–374.

Harnett, A. & Dawdy, S. 2013. The Archaeology of Illegal and Illicit Economies. The Annual Review of Anthropology, Vol.42: 37–51.

Gilfoyle, T. 2005. Archaeologists in the Brothel: “Sin City,” Historical Archaeology and Prostitution. Historical Archaeology, Vol.39: 133–141.

O’Brien, E. 2005. Illicit Congress in the Nation’s Capital: The History of Mary Ann Hall’s Brothel. Historical Archaeology, Vol.39: 47–58.

Sanger, W. 1858. The History of Prostitution. Harper & Brothers, New York.

Seifert, D. & Balicki, J. 2005. Mary Ann Hall’s House. Historical Archaeology, Vol.39: 59–73.

Seifert, D., O’Brien, E. & Balicki, J. 2000. Mary Ann Hall’s first-class house: the archaeology of a capital brothel. R. Schmidt & B. Voss (toim.) Archaeologies of Sexuality. Routledge, Lontoo: 117–128.

Vainio-Korhonen, K. 2018. Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa — Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Voss, B. 2008. Sexuality Studies in Archaeology. Annual Review of Anthropology, Vol. 37: 317–336.

Voss, B. & Schmidt, R. 2000. Archaeologies of sexuality: an introduction. R. Schmidt & B. Voss (toim.) Archaeologies of Sexuality. Routledge, Lontoo: 1–32.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.