Kivikausi Kysymykset ja vastaukset Moilanen Ulla Rautakausi Suomi

Lukijan kysymys: Milloin kesysika tuli Suomeen?

Kuinka kauan kesysika on ollut Suomessa? – Lukijan kysymys

Muinais-DNA-tutkimusten mukaan eurooppalaiset kesysiat ovat sukua Lähi-Idässä yli 10 000 vuotta sitten kesytetyille sioille (Ukkonen & Mannermaa 2017: 153; ks. myös Kalmistopiiristä Kivikauden kesysiat tulivat Lähi-Idästä ja risteytyivät eurooppalaisten villisikojen kanssa). Ahvenanmaan vanhimmat ajoitetut sianluulöydöt ovat kivi- ja pronssikauden taitteesta (n. 1500 eaa.), mutta todennäköisesti sika saapui Ahvenanmaan saarille ihmisen mukana jo aiemmin kivikaudella (Ukkonen & Mannermaa 2017: 136). Manner-Suomeen sikoja on tuotu luultavasti pronssikaudella, viimeistään kuitenkin rautakaudella (Ukkonen & Mannermaa 2017: 153). Vaikka kesyn ja villin sian voi erottaa toisistaan luuston perusteella, on tämä käytännössä usein hankalaa kivi- ja pronssikautisten sianluulöytöjen tapauksessa (Ukkonen & Mannermaa 2017: 153).

Ferdinand von Wrightin teoksessa Sikoja ja harakoita (1875) siat ovat pitkäkarvaisia. Kuva: Kansallisgalleria.

Rautakautisten ja keskiaikaisten sianluulöytöjen arvellaan kuuluneen kesyille sioille, sillä näihin aikoihin villisikaa ei luultavasti enää esiintynyt Suomen alueella (Ukkonen & Mannermaa 2017: 170). Joissakin rautakauden kalmistoissa, kuten Salon (Halikon) Rikalanmäessä, sikaa ei esiinny lainkaan (Ukkonen & Mannermaa 2017: 168), mutta esimerkiksi Sastamalan Kaukolan röykkiökalmistosta tutkitussa merovingi-viikinkiaikaisessa röykkiössä on ollut noin kuukauden ikäisen porsaan jalan luu (Moilanen 2015: 35).

Rautakautisissa ruumishaudoissa sianluita esiintyy vain harvoin. Esimerkiksi Euran Luistarin haudoissa sianluiden löytökontekstit ovat hieman epämääräisiä (Kivikero 2011: 35, 37), mistä syystä niiden tarkkaa ajoitusta ja merkitystä on hankala tutkia. Rautakautisten ja keskiaikaisten sikojen luita on kuitenkin löytynyt esimerkiksi muinaislinnoilta sekä asuinpaikoilta, kuten Raision Mullista ja Sysmän Ihananiemestä (Ukkonen & Mannermaa 2017: 170). Pirkkalan Tursiannotkon asuinpaikalta on löytynyt runsaasti sikojen luita ja myös riipuksena tai amulettina käytetty karjun torahammas (Raninen 2016: 14).

Sian leukaluu Turun linnasta. Kuva: Turun museokeskus/Finna.fi.

Auli Bläuerin kotieläinten arkeologiaa käsittelevässä kirjassa Voita, villaa ja vetoeläimiä kerrotaan sian pysyneen luulöydöistä huolimatta suhteellisen harvinaisena kotieläimenä pitkälle historialliseen aikaan saakka. Pelkästään lihaa tuottavan kotieläimen hyöty ei ollut kovin suuri, minkä lisäksi sian nahka ei ollut käyttökelpoista sen huonon vedenpitävyyden vuoksi. Sekasyöjän talviravintoa (käytännössä kotitalousjätteitä, joita ei välttämättä ollut ylijäämäksi asti) saattoi olla myös vaikea hankkia (Bläuer 2015: 137–138). Vielä keskiajalla sianliha ja -rasva olivat suhteellisen harvinaista luksusta, mistä syystä sikoja pidettiin enemmän kaupungeissa kuin maaseudulla (Kaski 2019: 210).

Ulkonäöltään varhaiset kesysiat ovat muistuttaneet enemmän villisikaa kuin nykyisiä sikarotuja. Rautakauden ja keskiajan siat ovat olleet nykyisiä lihantuotantoon jalostettuja sikoja pienempiä ja pitkäjalkaisempia (esim. Bläuer 2014: 29; 2015: 137). Kalannin kirkon seinämaalauksessa esiintyy ruskea sika. Kuva: Auli Bläuer.
Historiallisella ajalla sianrasvasta on tehty saippuaa ja siankarvoista esimerkiksi harjoja suutarien käyttöön (Elden-Pehrsson 2019). Kuvassa kinnasneulatekniikalla valmistetut siankarvaiset rukkaset, joita on käytetty nuotanvedossa, koska ne eivät imeneet itseensä vettä. Kuva: Kansallismuseo/Seurasaaren ulkomuseon kokoelmat, Finna.fi.

———

Vastaus: Ulla Moilanen, Turun yliopisto

Kysy oma kysymyksesi tällä sivulla tai lue vastauksia muihin lukijoiden esittämiin kysymyksiin tästä linkistä.

Lähteet:

Bläuer, A. 2014. Keskiaikaiset eläimet kuvina kirkkojen seinämaalauksissa. GeeniVarat-tiedotuslehti 2014: 28–29.

Bläuer, A. 2015. Voita, villaa ja vetoeläimiä. Karhunhammas 17. Turun yliopisto.

Elden-Pehrsson, S. 2019. Aikaisemmin siasta käytettiin lähes kaikki osat. Turun Sanomat, Aliokirjoitus 2.5.2019.

Kaski, L. 2019. Myyttiset eläimet. Tarua ja totta eläinten mahdista. Kirjokansi 182. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki.

Kivikero, H. 2011. Cattle Teeth in Graves. Interpretations of animal bones found in Finnish inhumation graves (ca AD 550-1700). Master’s thesis, Archaeology, University of Helsinki.

Moilanen, U. 2015. Sastamala Kaukola. Rautakautisen ja historiallisen ajan muinaisjäännöksen pelastuskaivaus vesihuoltoalueella 30.4.-3.6.2014. Kaivausraportti. Pirkanmaan maakuntamuseo.

Raninen, S. 2015. Pirkkalan Tursiannotkon kaivaukset 2012-2013. Pirkan maan alta 14614.

Ukkonen, P. & Mannermaa, K. 2017. Jääkauden jälkeläiset. Suomen lintujen ja nisäkkäiden varhainen historia. Museoviraston julkaisuja 8. Museovirasto, Helsinki.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.