Marja Ahola
Kuinka monta punamultahautaa kivikautisissa kalmistoissa on yleensä ollut? – Lukijan kysymys
Manner-Suomesta tunnetaan noin 200 kivikaudelle ajoittuvaa metsästäjä-keräilijähautaa eli nk. punamultahautaa (Ahola 2019). Punamultahaudat ovat melko nuori muinaisjäännösryhmä Suomen arkeologisessa aineistossa. Vaikka kivikautisilla asuinpaikoilta havaittujen punamultaläikkien ja hautojen välistä yhteyttä onkin pohdittu aina 1920-luvulta lähtien, pystyttiin ”rikaslöytöiset punamaakuopat” tunnistamaan kivikautisiksi haudoiksi vasta 1950-luvun lopulla Euran Kolmhaaran punamultakalmistosta löytyneiden ihmisluufragmenttien myötä (Edgren 1966, 97; Lappalainen 2007, 6). Samalla hautojen keskeiseksi tuntomerkiksi nostettiin punamullan käyttö. Vaikka punamultaa – eli rautapitoista savimaata – on käytetty yleisesti osana kivikauden metsästäjä-keräilijöiden hautausrituaalia aina paleoliittiselta kivikaudelta lähtien (esim. Pettitt 2011), on termi silti harhaanjohtava, sillä punamultaa ei ole käytetty kaikissa kivikauden metsästäjä-keräilijähaudoissa (Lappalainen 2007, 3-4). Esimerkiksi Liedosta Kukkarkoski 1:n kalmistosta tunnetaan niin hautoja, joissa punamultaa on käytetty runsaasti kuin hautoja, joista se puuttuu kokonaan (Torvinen 1979; Ahola 2015, taulukko 1).
Suomen kivikautisille metsästäjä-keräilijähaudoille on tyypillistä niiden sijainti kivikautisella asuinpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä (Edgren 1993, 61; Ahola 2019, 15). Koska haudoista on vain harvakseltaan saatu radiohiiliajoituksia (Ahola et al. 2016, taulukko 1; Ahola 2019, taulukko 3), on kuitenkin epäselvää ovatko asuinpaikat olleet vielä käytössä hautausajankohtana, vai onko hautapaikaksi valikoitunut jo käytöstä pois jäänyt asuinpaikka (esim. Ahola 2017). Haudat sijaitsevat asuinpaikoilla tai niiden yhteydessä joko yksittäisinä hautoina, muutaman haudan ryppäinä tai usean haudan kalmistoina (Edgren 1984, 48; Ahola 2019, taulukko 1). Vaikka kohteita ei usein ole tutkittu kokonaisuudessaa, sijoittuvat kivikautiset haudat vastaavasti myös Suomen rajojen ulkopuolella.
Vaikka Manner-Suomesta tunnetaan runsaasti kivikaudelle ajoittuvia metsästäjä-keräilijähautoja, ovat Suomen kalmistokohteet pieniä verrattuna esimerkiksi Venäjältä, Baltiasta tai Skandinaviasta tutkittuihin useiden kymmenien – jopa satojen – hautojen kohteisiin (Gurina 1956; Larsson 1989; Zagorskis 2014). Esimerkiksi Latvian tuhansia vuosia käytössä olleesta (noin 7000–3000 e.a.a.) Zvejniekin metsästäjä-keräilijäkalmistosta on tutkittu noin 300 hautausta (Zagorskis 2004) kun Suomen suurimmasta kalmistosta – Tainiaron varhaisneoliittisesta kalmistosta Simosta – hautoja tunnetaan reilu 35 kappaletta (Ahola 2019, liite 1). Tainiaron lisäksi ”suuria”, yli 20 haudan kalmistoja ovat olleet Vaaterannan kalmisto Taipalsaaressa (22 hautarakennetta), Pispan kalmisto Kokemäellä (22 hautarakennetta) ja Jönsaksen kalmisto Vantaalla (24 hautaa). Myös edellä mainitulta Kolmhaaran kalmistolta on tutkittu yhdeksän metsästäjä-keräilijä hautaa sekä 19 nk. paasiarkkuhautausta (Edgren 1966). Vaikka nämä paasiarkkuhautauksetkin sisälsivät runsaasti punamultaa, ajoittuvat ne radiohiiliajoitusten perusteella yllättäen pronssi- ja rautakaudelle (Edgren 1999). Rakenteiden hautaustapa viittaa kuitenkin enemmän kivikauteen kuin metallikausiin (Ahola et al. 2016, 101, 112).
Vaikka Suomen kivikautiset metsästäjä-keräilijäkalmistot ovat pieniä naapurimaiden kohteisiin verrattuina, on kuitenkin huomioitava, ettei suurinta osaa Suomen kalmistokohteista ole kaivettu kokonaisuudessaan. Esimerkiksi Hartikan kalmistosta Laukaasta on kaivettu esiin vain yhdeksän hautausta, mutta paikalla tehtyjen kajoamattomien tutkimusten perusteella nämä eivät ole kalmiston ainoat hautarakenteet (Kukkonen et al. 1997). Vastaavia tuloksia on saatu muutama vuosi takaperin myös Tainiaron kalmistokohteelta. Yhtä lailla iso osa kalmistoa on voinut tuhoutua myös modernissa maankäytössä. Esimerkiksi Jönsaksen kalmistoa halkoi vielä tutkimusvaiheessa laaja hiekkakuoppa, jonka alalla on saattanut olla useita hautoja (Leskinen & Pesonen 2008, 182). Tätä ajatusta tukee itse asiassa kalmiston viisi nuorakeraamisen kulttuurin piiriin ajoittuvaa hautausta (Ahola 2017), sillä niin Keski- ja Pohjois-Euroopassa kuin Baltiassakin nuorakeraamiseen hautaustapaan kuului myös vanhojen, merkittävien hautakohteiden ja -monumenttien uudelleenkäyttö (esim. Holtorf 1998; Malmer 2008; Ebbesen 2008; Bourgeois 2013; Jeunesse 2014; Tunia and Włodarczak 2016). Näinpä myös edeltä mainitulta Zvejniekin kalmistolta tunnetaan useita nuorakeraamisia hautoja (Zagorskis 2004, 97). Vaikka Jönsaksessa ei olisikaan ollut yhtä paljon hautoja kuin Zvejniekissä, on se epäilemättä ollut merkittävä kohde niin käyttöaikanaan kuin sen jälkeenkin.
Lähteet:
Ahola, M. 2015. Tracing Neolithic Funerary Practices from Finnish Ochre Graves – A case Study from Kukkarkoski Comb Ware burial ground. Julkaisussa Honkasalo, M-L & Koski, K. & Kanerva, K. (toim.): Theme issue: Images of Afterlife: 23–41. Thanatos vol 4, 2/2015.
Ahola, M., Salo, K. & Mannermaa, K. 2016. Almost Gone: Human Skeletal Material from Finnish Stone Age Earth Graves. Fennoscandia Archaeologica XXXIII. 95–122.
Ahola, M. 2017. Memory, Landscape & Mortuary Practice: understanding recurrent ritual activity at the Jönsas Stone Age cemetery in southern Finland. Acta Archaeologica 88/1. 95–120.
Ahola, M. 2019. Death in the Stone Age: Making Sense of Mesolithic-Neolithic Mortuary Remains from Finland (ca. 6800-2300 Cal BC). Helsinki: University of Helsinki.
Bourgeois, Q., 2013. Monuments on the Horizon. The Formation of the Barrow Landscape throughout the 3rd and 2nd Millennium BC. Leiden: University of Leiden.
Ebbesen, K. 2008. Danmarks megalitgrave. Katalog. Vol. 2. Kööpenhamina: Attika.
Edgren, T. 1966. Jäkärlä-gruppen. En västfinsk kulturgrup under yngre stenåldern. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 64. Helsinki: Weilin+Göös.
Edgren, T. 1984. Kivikausi. Julkaisussa Laaksonen, E.,Pärssinen, E. & Sillanpää, K. J. (toim.): Suomen historia I: 19–97. Espoo: Weilin+Göös.
Edgren, T. 1993. Den förhistoriska tiden. Julkaisussa Norrbäck, M. (toim.): Finlands historia I: 6–270. Espoo: Weilin+Göös.
Edgren, T. 1999. Alkavan rautakauden kulttuurikuva Länsi-Suomessa. Julkaisussa Fogelberg, P. (toim.): Pohjan poluilla. Suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan: 311–333. Helsinki: Finska vetenskaps-societeten.
Gurina, N.N. 1956. Oleneostrovskiy mogilnik. Materialy i issledovaniya po arkheologii SSSR 47.
Holtorf, C.J., 1998. The life‐histories of megaliths in Mecklenburg‐Vorpommern (Germany). World Archaeology, 30 (1). 23–38.
Jeunesse, C., 2014. Pratiques funéraires campaniformes en Europe. Faut-il remettre en cause la dichotomie Nord-Sud? La question de la reutilization des sépultures monumentales dans l’Europe du 3e millénaire. Teoksessa Lefranc, P., Denaire, A. ja Jeunesse, C. (toim.) Données récentes sur les pratiques funéraires néolithiques de la Plaine du Rhin supérieur: 211–228.BAR International Series, 2633. Oxford: BAR Publishing.
Kukkonen, I.T., Miettinen, M., Julkunen, A. & Mattson A. 1997. Magnetic Prospecting of Stone-Age Red Ochre Graves With a Case Study from Laukaa, Central Finland. Fennoscandia archaeologica XIV. 3–22.
Lappalainen, M. 2007. Punamullan pauloissa. Kivikauden hautatutkimuksen tutkimushistoria Suomessa. Muinaistutkija 3/2007. 2–19.
Larsson, L. 1989. Big dog and poor man. Mortuary practices in Mesolithic societies in southern Sweden. Julkaisussa Larsson, T.B. & Lundmark, H. (toim.): Approaches to Swedish Prehistory: a Spectrum of Problems and Perspectives in Contemporary Research: 211–23. BAR International Series 50. Oxford: BAR publishing.
Leskinen, S. & Pesonen, P. 2008. Vantaan esihistoria. Vantaa: Vantaan kaupunki.
Malmer, M.P. 2002. The Neolithic of South Sweden: TRB, GRK, and STR. Tukholma: Royal Swedish Academy of Letters, History, and Antiquities.
Pettitt, P. 2011. The Palaeolithic Origins of Human Burial. London and New York: Routledge
Torvinen, M. 1979. Liedon Kukkarkosken kivikautinen kalmisto. Suomen museo 82. 37–80.
Tunia, K. & Włodarczak, P. 2016. Organisation spatiale des sépultures autour des tombeaux monumentaux du TRB dans le bassin de la haute Vistule (Néolithique récent – âge du Bronze ancien). Julkaisussa Robin, G., D’Anna, A., Schmitt, A. & Bailly, M. (toim.):Fonctions, utilisations et représentations de l’espace dans les sépultures monumentales du Néolithique européen: 217–227. Préhistoires de la Méditerranée. Marseille: Presses Universitaires de Provence
Zagorskis, F. 2004. Zvejnieki (Northern Latvia) Stone Age Cemetery. Translated by V. Bērziņś. BAR International Series, 1292. Oxford: BAR Publishing.
KALMISTOPIIRI 