Lukijan kysymys: Mistä kaikesta voisi saada ihmisen muinais-DNA:ta Suomessa?

Mistä kaikesta voisi ihmisen muinais-DNA:ta saada esille Suomessa? – Lukijan kysymys

Muinais-DNA-tutkimuksissa ihmisperäisen DNA:n lähteenä käytetään ylivoimaisesti eniten arkeologista luuaineistoa. Suomessa tutkimuksia rajoittaa kuitenkin luiden huono säilyminen, sillä Suomen maaperä on hapan ja luut hajoavat siinä nopeasti. Happamuus heikentää myös DNA-molekyylien säilymistä. (Ks. myös Mikä säilyttää luita maaperässä?)

Muinais-DNA:n vaihtoehtoisina lähteinä on käytetty maailmalla monenlaisia eri materiaaleja. Mikä tahansa ihmisperäinen, biologinen materiaali voi periaatteessa sisältää DNA:ta. Suomessa mahdollisia, joskaan ei kovin muinaisia, ihmis-DNA:n lähteitä voisivat olla esimerkiksi lääketieteellisten kokoelmien kudosnäytteet tai kirkolliset reliikit.

Maaperään haudattujen vainajien kohdalla hiukset voivat olla toinen mahdollinen DNA:n lähde, sillä ne säilyvät joskus jopa kauemmin kuin luut. Näin on esimerkiksi Kaarinan Ravattulan Ristimäellä, jossa hautauksista on löydetty paljon hiuksia, vaikka luuaineistoa ei ole juurikaan jäljellä. DNA:n eristäminen hiuksista on kuitenkin teknisesti monimutkaisempaa, eikä DNA:n säilymisestä ole takeita. Alati tarkentuvat menetelmät voivat kuitenkin mahdollistaa lähitulevaisuudessa hiusten laajemman käytön DNA-tutkimuksessa (ks. myös Hiuksia halkomassa – Miten arkeologista hiusaineistoa voidaan tutkia?).

Ihmisen DNA voi joissakin tapauksissa säilyä myös maaperässä ja sedimenteissä (Slon et al. 2017). Ihmisperäisen DNA:n säilymistä Suomen maaperässä on tutkittu pienimuotoisesti, mutta tulokset eivät ole tällä hetkellä erityisen lupaavia (Peltola 2019, ks. myös Kalmistopiirin aikaisempi juttu Muinaista DNA:ta maaperästä). Sedimenteistä eristetyn DNA:n ongelmana on lisäksi sen pieni määrä; DNA:n perusteella voidaan korkeintaan todeta ihmisen olleen paikalla, mutta pitkälle meneviä analyysejä DNA:n jättäjistä on usein mahdotonta tehdä. Sedimentit, latriinit ja likakuopat ovat kuitenkin lupaavampia tutkimuskohteita ihmisen seuralaisista, kuten kotieläimistä ja sisäloisista.

Suomalaisen DNA-tutkimuksen kannalta yksi kiinnostavimmista vaihtoehdoista on purupihka – koivun tervasta keitetty tahmea tökötti, jota on käytetty paikka- ja liima-aineena kivikaudelta saakka. Purupihkaa on nimensä mukaisesti työstetty suussa pureksimalla, ja kovettuessaan aine on voinut vangita sisäänsä pureksijan DNA:ta. Purupihkoista on onnistuneesti eristetty kivikautista ihmis-DNA:ta Ruotsissa (Kashuba et al. 2019) ja Tanskassa (Jensen et al. 2019, ks. myös Muinais-DNA:ta kivikautisesta purupihkasta). Suomalaisista purupihkoista ei ole vielä toistaiseksi julkaistu DNA-tuloksia, mutta muualta pohjoismaista julkaistut tutkimukset on siinä määrin lupaavia, että tuloksia kuullaan varmasti lähitulevaisuudessa.

Toinen erityisen kiinnostava tutkimuskohde voisi olla arkeologisilta kaupunkikaivauksilta usein esiintuleva löytö; liitupiippu. Liituput ovat yleisiä 1600–1800-lukujen kaivauskohteilla, ja piippujen huokoiseen materiaaliin on saattanut imeytyä ihmisen sylkeä piipun polton yhteydessä. Yhdysvalloissa liitupiipun varresta on saatu eristettyä DNA:ta 1800-luvulla eläneeltä naiselta, joka asui Marylandissa orjaplantaasilla (lue aiheesta DNA:n eristäminen liitupiipusta onnistui Yhdysvalloissa).

Vastaus: Sanni Peltola

Kysy oma kysymyksesi tällä sivulla tai lue vastauksia muihin lukijoiden esittämiin kysymyksiin tästä linkistä.

Lähteet:

Jensen, T.Z.T., Niemann, J., Iversen, K.H., Fotakis, A.K., Gopalakrishnan, S., Vågene, Å.J., Pedersen, M.W., Sinding, M.H.S., Ellegaard, M.R., Allentoft, M.E., et al. (2019). A 5700 year-old human genome and oral microbiome from chewed birch pitch. Nat. Commun. 10, 1–10.

Kashuba, N., Kırdök, E., Damlien, H., Manninen, M.A., Nordqvist, B., Persson, P., and Götherström, A. (2019). Ancient DNA from mastics solidifies connection between material culture and genetics of mesolithic hunter–gatherers in Scandinavia. Commun. Biol. 2, 185.

Peltola, S. (2019). Ancient DNA screening from Finnish Stone Age sediments. University of Helsinki.

Schablitsky, J.M., Witt, K.E., Madrigal, J.R., Ellegaard, M.R., Malhi, R.S. ja Schroeder, H. (2019). Ancient DNA analysis of a nineteeenth century tobacco pipe from a Maryland slave quarter. Journal of Archaeologival Science 105, 11–18.

Slon, V., Hopfe, C., Weiß, C.L., Mafessoni, F., De La Rasilla, M., Lalueza-Fox, C., Rosas, A., Soressi, M., Knul, M. V., Miller, R., et al. (2017). Neandertal and Denisovan DNA from Pleistocene sediments. Science 356, 605–608.