Heli Etu-Sihvola
Arkeologian professori Ella Kivikoski (1901–1990) rikkoi lasikattoja monella tapaa: hän oli Suomen ensimmäinen nainen arkeologian tohtorina, esihistoriallisen osaston amanuenssina ja osastonjohtajana. Tämän jälkeen hän oli ensimmäinen nainen arkeologian professorina – ei ainoastaan Suomessa, mutta koko Pohjoismaissa. Tämän lisäksi hän oli toinen kahdesta, samaan aikaan valitusta, Suomalaisen Tiedeakatemian ensimmäisestä naisjäsenestä.
Ella Kivikoski oli kotoisin nykyisen Kanta-Hämeen maakunnassa sijaitsevasta Tammelasta. Ylioppilaaksi tultuaan Kivikoski työskenteli useita vuosia pankkialalla (Helsingin yliopisto 2015) ennen kuin hän haki Helsingin yliopistoon opiskelemaan historiaa ja suomen kieltä. Kivikoski kiinnostui opintojensa aikana kuitenkin enemmän arkeologisista kaivauksista kuin historianopettajana toimimisesta. Hänen esikuviaan arkeologiassa olivat A.M. Tallgren ja Alfred Hackman (Seppälä 2020: 64), ja vuonna 1930 valmistuessaan filosofian kandidaatiksi Kivikoski pääsikin mukaan Hackmanin kaivauksille (Huurre 2005). Seuraavana vuonna Kivikoski suoritti laudaturin Suomen ja pohjoismaiden arkeologiassa.
Vuonna 1932 Kivikoskelle aukesi ura Muinaistieteellisessä toimikunnassa (nykyinen Museovirasto), jossa hän toimi aluksi ylimääräisenä ja sitten vakituisena amanuenssina. Hän oli Muinaistieteellisen toimikunnan ensimmäinen naispuolinen viranhaltija (Söyrinki-Harmo 2020: 100). Amanuenssina hänen vastuullaan olivat museokokoelmien (esineet, kuvakokoelmat) kartuttaminen ja niistä huolehtiminen.
Ella Kivikosken isoisä oli viettänyt lapsuutensa Ahvenanmaalla (Kostet 2020: 21) ja suvun historiasta johtuen Ellan toinen kotikieli oli ruotsi. Tämän vuoksi Kivikoski oli kiinnostunut Ahvenanmaan alueesta. Kivikosken alkuperäisenä suunnitelmana oli tehdä väitöskirja Ahvenanmaan rautakaudesta, ja tätä varten hän opiskeli Tukholmassa perehtyen hyvin Ruotsin arkeologiaan. Tärkeänä kollegana tällä matkalla toimi virolainen arkeologi Harri Moora, josta tuli lopulta Viron arkeologian johtava hahmo aina 1960-luvun lopulle saakka (Salminen 2012: 96). Rautakauden tutkijoiden yhteydet Ruotsiin ja Baltiaan koettiin yhtä tärkeiksi tutkimuksen kannalta (Salminen 2020: 81), vaikka neuvostoajan poliittinen tilanne lopulta hankaloittikin paljon yhteydenpitoa.
Kivikoski joutui kuitenkin lopulta luopumaan Ahvenanmaan tutkimushankkeestaan, sillä aikeesta kehkeytyi (kieli)poliittinen riita (Nuñez 2020: 105–107; Salminen 2020: 70–73). Uudesta Aurajokilaakson rautakauden väitöskirja-aiheesta seurannut asiantuntijuus päätyi kuitenkin hyödyttämään Kivikoskea myöhemmin (Salminen 2020: 75). Kivikoski väitteli tohtoriksi keväällä 1939 (Immonen 2020: 177), Suomen ensimmäisenä naispuolisena arkeologian tohtorina. Positiivisten lausuntojen ohella Kivikosken väitöskirja (Die Eisenzeit im Auraflussgebiet) sai osakseen myös hieman kritiikkiä, sillä työtä moitittiin Aurajokialueen merkityksen liiallisesta korostamisesta (ks. kiinnostava keskustelu väitöskirjasta ja tätä seuranneesta dosentuurihakemuksesta artikkelissa Immonen 2020: 177–184).
Toinen maailmansota lamautti arkeologista toimintaa eri tavoin, sillä moni tutkija oli rintamalla ja kokoelmia oli evakuoitu pois Helsingistä (Uino 2017). Rauhanteon jälkeen olot alkoivat hiljalleen jälleen vakautua, myös arkeologiassa. Kivikoski yleni Muinaistieteellisen toimikunnan esihistoriallisen osaston johtajaksi vuonna 1947, tosin ei yksimielisellä päätöksellä (Söyrinki-Harmo 2020: 95–99). Samaa virkaa havitteli myös Helmer Salmo, eivätkä kaksi tutkijaa tulleet yhtään toimeen keskenään (Nuñez 2020: 104). Kivikoski ehti osastonjohtajuutensa aikana osallistua muun muassa muinaismuistolainsäädännön uudistamiseen liittyneeseen työhön (Kiianmies 2012 :70). Hän ehti hoitaa osastonjohtajan tointa kuitenkin alle vuoden ajan, kunnes uusi virka jälleen kutsui.
Vuonna 1948 Kivikoski nimitettiin Suomen ja Pohjoismaiden vertailevan arkeologian professoriksi Helsingin yliopistoon, jossa oli tuona aikana Suomen ainoa arkeologian oppituoli. Kivikoski oli pohjoismaiden ensimmäinen arkeologian naisprofessori (Silver 2020:209). Hän toimi professorina eläköitymiseensä, vuoteen 1969, saakka. Kivikosken on kuvailtu olleen vaativa opettaja (Helsingin yliopisto 2015), mutta toisaalta hänen kerrotaan myös kohdelleen ihmisiä tasapuolisesti (Silver & Uino 2020: 13; ks. myös Kivikosken oppilaiden Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilanderin ja Matti Huurteen haastattelut Kalmistopiirissä). Kivikoski oli hyvin tutkimusorientoitunut ja sitä mieltä, että väitöskirjan teon tuli olla tutkijoiden päämääränä (Seppälä 2020: 66). Kivikosken aikana perheen ja uran luominen oli naisille huomattavasti nykyaikoja haastavampaa (aiheesta lisää esim. Marketta Tammisen haastattelussa, Kiianmies 2012: 75). Kivikoski ei koskaan avioitunut vaan keskittyi perhe-elämän sijasta tieteen edistämiseen.
Kivikosken merkittäviä kaivauksia ja tutkimusta
Kivikoski teki uransa varrella runsaasti kenttätöitä. Hänen työskennellessään Muinaistieteellisessä toimikunnassa kenttätyöt olivat pääasiassa erilaisia maankäyttöhankkeisiin liittyneitä pelastuskaivauksia, joita tehtiin keskimäärin noin kuukauden verran vuodessa (Suhonen & Lavento 2020; Söyrinki-Harmo 2020: 88–89). Vuodesta 1938 alkaen Kivikoski oli osallistunut myös Itä-Karjalaan kohdistuneisiin arkeologisiin tutkimuksiin, mutta hänellä ei Aarni Erä-Eskon mukaan ollut natsisympatioita (Silver & Uino 2020: 491). Kenttätyöt jatkuivat Itä-Karjalassa myös jatkosodan aikana. Muita Kivikosken pitkäkestoisia tutkimuksia olivat mm. Ahvenanmaan rautakauden asutushistoriaa selvittäneet tutkimusprojektit, joita hän pääsi lopulta toteuttamaan väitöskirjavaiheessa koettujen takaiskujen jälkeen:
1942–1945 Finström Kulla Storhagen
1957–1960 Saltvik Bertby Kvarnbacken
1962–1967 Kastelholma Långängsbacken
Kivikosken kirjallinen tuotanto on laaja, ja uusimman koonnin kaikista julkaisuista ovat tehneet Silver & Uino (2020: 563–578). Kivikoski keskittyi uransa aikana pitkälti Lounais-Suomen alueeseen ja kirjoitti yksityiskohtaisempien tieteellisten artikkelien ohella myös useita yleisteoksia (ks. esim. Salminen 2012: 97). Arkeologit ovatkin vitsailleet, että lähes mistä vain Suomen arkeologiaan liittyvästä aiheesta voi löytää viitteen Kivikoskeen. Teoksista kenties näkyvimpiä ovat ”Kivikosken/rautakauden raamatuksi” kutsuttu kaksiosainen Suomen rautakauden kuvasto (1947, 1951 ja uusittu saksankielinen laitos 1973). Kyseessä on ensimmäinen Suomessa julkaistu teos, jossa on systemaattisesti esitetty eri-ikäiset rautakauden esinetyypit löytöpaikkoineen. Löytöjen määrä on tietenkin kasvanut valtavasti näiden kokoomateosten painamisen jälkeen, mutta vastaavaa uutta yleisesitystä ei ole Kivikosken jälkeen toistaiseksi julkaistu. Kivikoski oli pääasiassa hautatutkija ja voidaan sanoa, että hänen työskentelytapansa oli käytännönläheinen ja esinekeskeinen. Hän ei ollut niin kiinnostunut tutkimaan löytöjen ilmentämiä, sosiaalisista suhteista kertovia näkökulmia (Suhonen & Lavento 2020: 255, 295).
Ella Kivikosken uran vuosilukuja
1932 maisteri Helsingin yliopistosta
1932–1947 Muinaistieteellisen toimikunnan esihistoriallisen osaston amanuenssi
1939 tohtorinväitös, seuraavana vuonna valmistuminen tohtoriksi
1941 Suomen ja Pohjoismaiden arkeologian dosentin arvonimi
1942– Suomen muinaismuistoyhdistyksen johtokunnan jäsen
1947–1948 Muinaistieteellisen toimikunnan arkeologian osastonjohtaja
1948–1969 Suomen ja Pohjoismaiden (vuodesta 1968 alkaen Skandinavian) arkeologian professori
1949 Suomalaisen Tiedeakatemian jäsenyys (kyseisenä vuonna valittiin naisjäseniä ensimmäistä kertaa)
1961 Suomen tiedeseuran jäsenyys
1962–1968 Suomen muinaismuistoyhdistyksen puheenjohtaja
Kivikosken teoksia
1947. Suomen rautakauden kuvasto 1. (Die Eisenzeit Finnlands: Bilderatlas und Text 1), WSOY.
1951. Suomen rautakauden kuvasto 2. (Die Eisenzeit Finlands: Bilderatlas und Text. 2), WSOY.
1961. Suomen historia 1: Suomen esihistoria. Laadittu professori Jalmari Jaakkolan johdolla. WSOY.
1963. Kvarnbacken: ein Gräberfeld der jüngeren Eisenzeit auf Åland. Finnische Alterturmsgesellschaft.
1971. Kivikoski, Ella & Gardberg, C. J.: Turun kaupungin historia: Kivikaudesta vuoteen 1366.
1973. Die Eisenzeit Finnlands: Bildwerk und Text. Suomen muinaismuistoyhdistys.
1980. Långängsbacken: ett gravfält från yngre järnåIdern på Åland. Suomen muinaismuistoyhdistys.
Lähteet
Helsingin yliopisto 2015. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. 375 humanistia. Ella Kivikoski.
Huurre, M. 2005. Kivikoski, Ella. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 1.1.2021); artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-007001
Immonen, V. 2020. Hankauksia historian kanssa – Ella Kivikoski ja kiistat väitöskirjasta professuuriin, 177–192. Teoksessa: Silver, M. & Uino, P. (Toim.) Tiedenainen peilissä: Arkeologian professori Ella Kivikosken elämä ja tutkimuskentät. Bibliotheca Sigillumiana 9, Sigillum 2020.
Kalmistopiiri 2020. Esihistorian palkittu popularisoija – Haastattelussa arkeologi Matti Huurre. Julkaistu 15.1.2020.
Kalmistopiiri 2020. Rautakauden rautarouva – Haastattelussa Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander. Julkaistu 15.2.2020.
Kiianmies, M. 2012. Museomiehistä museonaisiin. Museoalan naisistuminen Suomessa 1950–1980-luvuilla. Tampereen yliopisto. Historian pro gradu -tutkielma.
Kostet 2020. Tammelan Lamalasta professoriksi Helsinkiin, 19–36. Teoksessa: Silver, M. & Uino, P. (Toim.) Tiedenainen peilissä: Arkeologian professori Ella Kivikosken elämä ja tutkimuskentät. Bibliotheca Sigillumiana 9, Sigillum 2020.
Nuñez 2020. Kaivauksia ”rauhallisella ja hymyilevällä” Ahvenanmaalla – hautakumpuja, savikäpäliä ja muinaistaloja, 103–126. Teoksessa: Silver, M. & Uino, P. (Toim.) Tiedenainen peilissä: Arkeologian professori Ella Kivikosken elämä ja tutkimuskentät. Bibliotheca Sigillumiana 9, Sigillum 2020.
Salminen, T. 2012. Harri Moora, Ella Kivikoski and Scandinavia. Fornvännen 2012(107):2, [96]–111.
Salminen, T. 2020. Tutkijaprofiili muotoutuu – Ella Kivikoski, Baltia ja Skandinavia, 69–84. Teoksessa: Silver, M. & Uino, P. (Toim.) Tiedenainen peilissä: Arkeologian professori Ella Kivikosken elämä ja tutkimuskentät. Bibliotheca Sigillumiana 9, Sigillum 2020.
Seppälä, S–L. 2020. Arkeologia tapaamassa – Ella Kivikoski muistelee, haastattelu vuodelta 1986, 63–68. Teoksessa: Silver, M. & Uino, P. (Toim.) Tiedenainen peilissä: Arkeologian professori Ella Kivikosken elämä ja tutkimuskentät. Bibliotheca Sigillumiana 9, Sigillum 2020.
Silver, M. 2020. Ella Kivikoski ja muita tieteellisen arkeologian naispioneereja Pohjoismaissa sekä Itämeren piirissä, 209–238. Teoksessa: Silver, M. & Uino, P. (Toim.) Tiedenainen peilissä: Arkeologian professori Ella Kivikosken elämä ja tutkimuskentät. Bibliotheca Sigillumiana 9, Sigillum 2020.
Silver, M. & Uino, P. 2020. Esipuhe, 11–14. Teoksessa: Silver, M. & Uino, P. (Toim.) Tiedenainen peilissä: Arkeologian professori Ella Kivikosken elämä ja tutkimuskentät. Bibliotheca Sigillumiana 9, Sigillum 2020.
Silver, M. & Uino, P. 2020. Opettajana ja oppilaiden muistoissa, 485–510. Teoksessa: Silver, M. & Uino, P. (Toim.) Tiedenainen peilissä: Arkeologian professori Ella Kivikosken elämä ja tutkimuskentät. Bibliotheca Sigillumiana 9, Sigillum 2020.
Silver, M. & Uino, P. 2020. Ella Kivikosken bibliografia, 563–578. Teoksessa: Silver, M. & Uino, P. (Toim.) Tiedenainen peilissä: Arkeologian professori Ella Kivikosken elämä ja tutkimuskentät. Bibliotheca Sigillumiana 9, Sigillum 2020.
Suhonen, M. & Lavento, M. 2020. Arkeologisten löytöjen etsijä, löytäjä ja ymmärtäjä – Ella Kivikosken tutkimuskentiltä, 253–302. Teoksessa: Silver, M. & Uino, P. (Toim.) Tiedenainen peilissä: Arkeologian professori Ella Kivikosken elämä ja tutkimuskentät. Bibliotheca Sigillumiana 9, Sigillum 2020.
Söyrinki-Harmo, L. 2020. ”Käytännöllinen museomies” ja tiedenainen – Muinaistieteellisen toimikunnan virkamiehenä, 85–102. Teoksessa: Silver, M. & Uino, P. (Toim.) Tiedenainen peilissä: Arkeologian professori Ella Kivikosken elämä ja tutkimuskentät. Bibliotheca Sigillumiana 9, Sigillum 2020.
Uino, P. 2017. Kulttuuriperinnön turvaaminen sotavuosina. Museovirasto, Sadan vuoden satoa.
KALMISTOPIIRI 