Kirja-arvostelu: Dirhemin synty

Ulla Moilanen

Noin 800–1000-lukujen välinen ajanjakso, viikinkiaika, oli kaukokaupan, verkostojen ja vaurauden aikaa. Kaukokaupan merkittävimpiä materiaalisia jäänteitä ovat itämaiset hopearahat, dirhemit, joita kulkeutui Keski-Aasiasta Eurooppaan ja Skandinaviaan miljoonia kappaleita. Nämä rahat muuttivat maailmaa ja vaikuttivat oleellisesti aikakauden talouteen ja kulttuuriin. Kirjan Dirhemin synty (Coins & History Foundation, 2021) kirjoittajan Jani Oravisjärven mukaan dirhemit eivät ole ainoastaan islamilaista vaan myös pohjoiseurooppalaista ja suomalaista kulttuuriperintöä; niin paljon itämaisia hopearahoja ja niiden jäljitelmiä on meiltäkin löytynyt. On siis perusteltua sanoa, että dirhemit ansaitsevat oman kirjansa.

Dirhemin synty on perusteellinen teos, joka johdattaa viikinkiajan itämaisten rahojen maailmaan ja tarjoaa kattavan katsauksen siihen kulttuuriin, joka rahoja tuotti ja jonka kanssa myös pohjoismaiset kulkijat olivat tekemisissä joko suoraan tai välikäsien kautta. Kirja on asiantuntevasti kirjoitettu, sillä kirjoittaja on numismatiikkaan erikoistunut arkeologi ja väitöskirjatutkija, joka on myös työskennellyt muun muassa Suomen kansallismuseon rahakammion intendenttinä ja Euroopan tiedeneuvoston rahoittamassa tutkimushankkeessa Silver and the Origins of the Viking Age (ks. esim. Idäntien hopeavirta – Rahojen vaikutus viikinkiajan syntyyn).

Katkaistu abbasidi-dirhemi, joka on lyöty kalifi Harun al-Rašidin kaudella (797–806 jaa.). Kuva: Suomen kansallismuseo/Rahakammion kokoelmat.

Kirjassa käydään läpi itämaisten rahojen tunnistamisen periaatteita ja ongelmia, ja esitellään eri hallitsijadynastioiden rahat sekä kolikoissa esiintyvät kuva-aiheet ja niiden symboliikka. Pelkästä rahakatalogista ei kuitenkaan ole kyse. Rahan käyttö on kytköksissä elävään elämään, ja myös tätä puolta käsitellään monipuolisesti. Rahanlyöntiin ja -käyttöön liittyy kiinnostavia seikkoja, kuten uskonnolliset kysymykset: kuinka rahaa voitiin lyödä islaminuskoa kunnioittaen?

Rahojen matka hopeakaivoksesta rahapajaan ja ihmisten käsiteltäväksi saattoi olla pitkä ja vivahteikas. Kaupankäynnin yhteydessä puhutaan tietysti turkiksista ja orjista, jotka ovat luultavasti olleet tärkeitä syitä siihen, miksi hopeaa ylipäätään on kulkeutunut pohjoiseen. Raha ei kuitenkaan liity ainoastaan kaupankäyntiin. Abbasidien kuninkaallisten palatsien eläintarhoilla oli elävine karhuineen, susineen ja ilveksineen ylläpitokustannuksia, ja varoja tarvittiin myös eläimiin ja metsästykseen liittyvän henkilökunnan palkkaamiseen. Oravisjärvi kertoo myös siitä, miten rahojen erilaiset käyttöjäljet, kuten reunaviillot tai taitokset, tai rahojen muuttaminen riipuksiksi ja koruiksi, kertovat viikinkiajan kulttuurista. Myös rahojen elinkaaren viimeistä vaihetta, maahan päätymistä, käsitellään erityisesti kätkölöytöjen osalta. Tätä osiota olisi tosin voinut laajentaa myös hautalöytöihin ja rahan monipuoliseen symboliikkaan (ks. esim. Rituaalin jäljet rahassa?).

Hauhon Lehdesmäen kätkölöytöön kuuluvassa käädyssä on riipukseksi muutettuja rahoja. Joukossa on läntisiä ja itämaisia rahoja sekä itämaisen rahan jäljitelmiä. Kuva: Suomen kansallismuseo/Rahakammion kokoelmat.

Dirhemin synty tarjoaa vastauksia myös rahajäljitelmiä koskeviin kysymyksiin. Ketkä jäljitelmiä valmistivat, missä ja milloin? Miten rahajäljitelmät tunnistetaan? On kiinnostavaa lukea, miksi puolipaimentolaisten kasaarien valmistamat jäljitelmät eroavat esikuvistaan olemalla kovempia. Tämä ei johdu materiaalin koostumuksesta vaan raha-aihon valmistustavasta. Kiovan hallitsijoiden dirhemijäljitelmiin puolestaan on lyöty metsästyshaukan kuva aivan erityisestä syystä, joka jätettäköön kirjasta luettavaksi. Oman osionsa teoksessa ovat saaneet myös Suomen alueella valmistetut rahajäljitelmät.

Vaikka itämaisten rahojen yhteenlaskettu määrä Euroopassa on valtava, muistuttaa Oravisjärvi, että kyseessä on loppujen lopuksi melko pieni summa verrattuna rahamääriin, joita kalifaateissa liikkui samalla ajanjaksolla. Kirjan lopussa voikin tarkastella dirhemien ostovoimaa eri puolilla viikinkiajan maailmaa. Siinä missä pohjoismaissa yhdellä dirhemillä sai kenties ostettua ainoastaan yhden lasimassahelmen, upposi vuonna 825/6 juhlittuihin kalifi al-Mamunin häihin peräti 50 miljoonaa dirhemiä.

Kokonaisuutena 168-sivuinen Dirhemin synty on kiinnostava, informatiivinen ja hyvin kirjoitettu kirja, joka osoittaa hyvin sen, miten yksittäiset esineet ovat osa laajempaa kulttuuria ja elämää. Tästä syystä teosta voi suositella kaikille viikinkiajan maailmasta kiinnostuneille.