”Hengen miekka” Huittisten kirkossa

Mikko Moilanen

Tarina miekasta kirkossa

Kun Pyhälle Katariina Aleksandrialaiselle pyhitettyä Huittisten keskiaikaista kivikirkkoa remontoitiin vuonna 1959, tehtiin kirkon sisältä yllättävä löytö. Kirkon itäosassa sijainneen, nykyään puretun miestenparven penkin ja seinän välistä löytyi noin metrin mittainen miekka.

Museoviraston puolesta remonttia olivat valvomassa Nils Cleve ja Reino Palmroth. He määräsivät miekan nykyiseen paikkaansa sakariston oven yläpuolelle, ja tituleerasivat esinettä”hengen miekaksi”. Miekka olisi todennäköisesti päätynyt Museovirastolle, ellei silloinen rakennustoimikunnan puheenjohtaja olisi pitänyt päätään, ja vaatinut miekkaa jäämään kirkolle. Silloisen lain mukaan maasta löytyneet muinaisesineet tuli toimittaa valtiolle, mutta miekka oli löytynyt kirkon rakenteista, ei maasta. Miekka ripustettiin seinälle samaan paikkaan, jossa se on tänäkin päivänä.

Miekan salaisuus

Pyysin kevättalvella 2009 lupaa tutkia miekan osana väitöskirjatutkimustani. Väitöskirjani aiheena ovat Suomen alueelta löydetyt nuoremman rautakauden n. 600–1200-lukujen miekat, joiden teriin on tehty erilaisia pajamerkkejä ja kirjoituksia. Tällaisia lähdin hakemaan myös Huittisten kirkon miekasta.

Ensimmäisenä silmiini pisti miekan hyvä kunto. Toisin kuin oletin, miekka oli aikoinaan konservoitu poistamalla siitä ruoste ja pinnoittamalla se ohuella parafiinikerroksella. Tämä toimenpide oli todennäköisesti tehty Helsingissä, joten jossain välissä – joko heti löytymisensä jälkeen tai sitten myöhemmin – miekka oli käynyt tutkittavana. Miekan ruostumistapa viittaa selkeästi siihen, että se on aikoinaan löydetty maasta ja tuotu sitten kätköpaikkaansa kirkon sisälle.

Toinenkin yllätys paljastui. Joku toinenkin tutkija oli metsästänyt terään tehtyjä merkkejä, ja hionut hieman terän pintaa. Tämä on varmasti tapahtunut samalla kertaa kun miekka on käynyt konservoinnissa, mahdollisesti heti löytymisensä jälkeen. Merkit ovat normaalisti keskellä terää lähellä miekan kahvaa, veriuraksi kutsutussa, miekan keskellä kulkevassa kourumaisessa syvennyksessä. Tämän uran pintaa oli hiottu vajaan parinkymmenen senttimetrin matkalta. Hiotussa kohdassa näkyikin kirjaimia muistuttavia merkkejä.

Näiden huomioiden vuoksi miekka vietiin luvan kanssa lainaksi Helsinkiin Museoviraston konservointilaitokselle. Siellä se röntgenkuvattiin kaikkien terään kiinnitettyjen merkkien paljastamiseksi. Tämän lisäksi miekka mitattiin ja kuvattiin, ja sen iästä pyrittiin luomaan jonkinlainen kuva.

Mitä tutkimuksissa selvisi?

Arkeologiassa miekkoja jaetaan erilaisiin tyyppeihin kahvan osien muodon perusteella. Huittisten kirkon miekka on kahvansa puolesta tyypillinen ristiretkiaikainen miekka Suomessa. Ristiretkiaika sijoittuu ajallisesti läntisessä Suomessa noin vuosien 1025–1150 väliin, ehkä jopa hieman myöhemmäksikin. Kyseessä on siis noin 850–1000 vuotta vanha miekka. Termi ristiretkiaika on itsessään hieman harhaanjohtava, sillä nykyään ristiretkiajan katsotaan päättyvän oletetun ensimmäisen ristiretken aikoihin. Aikakauden nimitys onkin alkujaan peräisin 1800-luvulta, jolloin ristiretkiajalle ajoittuvien esineiden ajateltiin olevan samanaikaisia kuin oletettu ensimmäinen ristiretki.

Miekan kahvan päässä oleva ponneksi kutsuttu, miekkaa tasapainottava osa on raudasta taottu, pyöreä, kiekkomainen ja reunoiltaan hieman fasetoitu. Suomesta tunnetaan tällaisia samanlaisella ponnella varustettuja miekkoja ainakin 17 kappaletta. Käden ja terän väliin jäävä pitkänomainen väistin on sekin tyypillinen suomalaiselle ristiretkiajalle. Normaalisti aikakauden väistimet olivat tasapaksuja tankoja, mutta Huittisten miekan väistin kuuluu hieman harvinaisempaan ryhmään, jonka väistimet levenevät päitä kohti.

Miekan teräosa eli säilä on sekin muodoltaan ja mitoiltaan täysin ristiretkiaikaa vastaava. Tutkimuksissa paljastui, että miekan terän veriuraan oli tehty merkkejä raudasta. Merkit oli muotoiltu ohuesta rautalangasta, ja hitsattu sitten säilän pinnalle. Valmis, teroitettu ja kiillotettu säilä oli luultavasti käsitelty jollain miedolla hapolla, jolloin merkit olivat tulleet näkyviin värieroina. Ohuesta rautavartaasta muotoillut kirjoitukset ovat nekin erittäin luonteenomaisia ristiretkiajalle.

Taidokas, joskin mystinen lausahdus

Miekan terässä oleva teksti jää osittain arvoitukseksi. Ristiretkiaikaisiin miekkoihin kirjoitettiin usein latinankielinen lausahdus ’in nomine domini’, joka tarkoittaa ’Jumalan nimeen’. Teksti vie ajatukset ristiretkeläisten miekkoihin. Miekanterän vastakkaisella puolella taas saattoi lukea vaikkapa sepän nimi. Esimerkiksi Rovaniemen Marikkovaarasta on löydetty miekka, jossa lukee latinaksi ’Gicelin me fecit’, eli ’Gicelin teki minut’. Näiden oikeinkirjoitettujen latinankielisten lauseiden ohella etenkin Suomen ristiretkiajan miekoissa on usein väärin kirjoitettua latinaa. Huittistenkaan miekan terässä ei varsinaisesti lue mitään, vaan siinä on kirjaimia muistuttavia merkkejä mielivaltaisessa järjestyksessä.

Vastaavanlaisia miekkoja on Suomesta muun muassa Maskun Humikkalasta ja Köyliönsaaresta. Huittisten miekasta löytyy mm. I, N, ja O-kirjaimia, joista voisi arvella, että miekan on tehnyt lukutaidoton seppä, joka on yrittänyt matkia alkuperäisiä latinankielisiä tekstejä kuten ’in nomine domini’, jossa on paljon samoja kirjaimia. Taitava seppä on joka tapauksessa ollut, koska näyttää siltä, että molempien puolten merkkien alussa ja lopussa on ollut ristikuvio, jollaisia on myös alkuperäisissä, oikeinkirjoitetuissa versioissa.

Ainutlaatuiseksi miekan säilämerkit tekee se, että toistaiseksi mistään ei tunneta yhtä pitkiä, samankokoisista pienistä rautakirjaimista tehtyjä tekstejä. Normaalisti nämä tekstit, oikeinkirjoitetut mukaan lukien, ovat noin viisitoista senttiä pitkiä ja jopa lyhyempiäkin. Huittisten miekassa kirjaimia on yli kolmenkymmenen senttimetrin matkalla. Kirjoituksen valmistamisessa Huittisten miekkaan on siis ollut moninkertainen työ verrattuna muihin tunnettuihin saman aikakauden miekkoihin, joissa on ohuesta rautalangasta valmistettuja merkkejä.

Tässä kohdassa on huomautettava, että röntgenkuvat jättävät aina tulkinnanvaraa. Röntgenkuvassa nimittäin molempien puolten merkit näkyvät päällekkäin, ja joskus on erittäin hankalaa yrittää erottaa miekan eri puolilla olevat merkit toisistaan. Lisäksi merkkien osia tai jopa kokonaisia merkkejä on saattanut ruostua olemattomiin, eivätkä ne täten näy edes röntgenkuvassa. Huittisten miekan tapauksessa on kuitenkin melko varmaa, että merkit eivät muodosta tiettyjä sanoja eivätkä aina edes kokonaisia kirjaimia. Osa merkeistä nimittäin näkyy paljaalla silmällä katsottaessakin samanlaisina kuin röntgenkuvassa.

Mistä miekka on peräisin?

Miekan valmistuspaikasta ei tutkimuksen valossa voi sanoa mitään varmaa. Perinteisen näkemyksen mukaan kaikki ristiretkiajan aseet Suomessa ovat tuontia Keski-Euroopasta, missä aseteollisuus kukoisti tuohon aikaan. Väärinkirjoitettu teksti Huittisten miekan terässä antaa kuitenkin vaihtoehtoisen tulkinnan. Miekka saattaa olla valmistettu muuallakin kuin Keski-Euroopan merkkiverstaissa, ehkä jopa Skandinaviassa. Yksi selitys voisi olla, että lukutaidoton seppä on matkinut oikeinkirjoitetulla tekstillä varustettua miekkaa halutessaan nostaa oman tekeleensä arvoa. Osittain säilämerkit on saatettu yhdistää korkeaan laatuun ja näin myös tavanomaista korkeampaan hintaan.

Onko miekka Takkulasta vai Loimasta?

Aiemmin mainittiin, että miekka on löytynyt maasta, josta se on sitten tuotu kirkkoon. Yksi arvaus on, että miekka olisi alunperin löytynyt Takkulan eli Kappelinmäen hautausmaalta Sammun kylästä. Museoviraston rekisteritietoihinkin on kirjattu tämä tieto. Rekisterin mukaan Takkulan kartanon pihapiirissä on ammoin ollut uhripaikka, vanha kalmisto ja kappeli sekä myös kiltatupa keskiajan lopulla. Aikoinaan mäeltä on löydetty miekan lisäksi vanhoja rahoja, joista ei tarkempaa tietoa enää ole. Miekankaan löytövuodesta ei ole tietoa. On arveltu, että miekka olisi tuotu kirkkoon nälkävuosien aikana. Kirkon parvi, jonka taakse miekka oli kätketty, on mahdollisesti rakennettu 1800-luvun lopulla. Ainakaan tätä ennen miekka ei siis ollut vielä kirkossa. Joka tapauksessa syytä miekan kirkkoon kätkemiselle voi vain arvailla.

Takkulan kalmistoa on tutkittu arkeologisin kaivauksin vuonna 1951. Kyseessä on ristiretkiaikainen ruumiskalmisto, johon vainajat oli haudattu polttamatta aseineen ja varusteineen. Ennen ristiretkiaikaa vainajat varusteineen yleensä poltettiin, mutta Huittisten miekassa, kuten muissakaan Takkulan tontin löydöissä ei ole merkkejä tulesta. On siis erittäin todennäköistä, että miekka on todella peräisin Takkulasta.

Mainittakoon, että rautakauden lopulla nykyinen Huittisten alue kuului voimakkaaseen, koko Satakunnan käsittäneeseen asutuskeskittymään, josta ovat merkkeinä useat nuoremman rautakauden kalmistot. Sammun kylän Hiukkavainionmäen kalmisto on tyypiltään niin sanottu polttokenttäkalmisto: vainajien ja varusteiden poltetut jäänteet on siroteltu kivetylle alueelle. Hiukkavainionmäen kalmisto oli käytössä pitkän aikaa merovingiajalta viikinkiajalle saakka, eli noin 600-luvulta 1000-luvun alkuun. Länsi-Suomen kansanopiston päärakennuksen läheltä esiin kaivettu kalmisto ajoittuu samalla tavalla, joten kummastakaan näistä Huittisten kirkon miekka ei varmaankaan voi olla peräisin. Lisäksi samankaltaisia kalmistoja on Loiman kylän Vanha-Perttulasta ja Nanhian kylän Virkonmäeltä.

Loiman kylän Yli-Jaakkolan tilan pihapiiristä on löydetty esineitä 1990-luvulla. Tässä tapauksessa kyseessä on ristiretkiaikainen ruumiskalmisto, aivan kuten Takkulassakin. Yli-Jaakkolan löytöjen joukossa on vieläpä kiekkomaisella ponnella varustettu miekka. Tämän miekan ponsi on hieman erilaisempaa, yleisempää tyyppiä kuin Huittisten kirkosta löydetty. Miekka on muutekin hieman erilainen, sillä sitä on ilmeisesti lyhennetty jossain vaiheessa kärjestään. Jos Huittisten kirkon miekka ei ole alkujaan Takkulasta, voisi se olla täältäkin löydetty.

Huittisten muista miekkalöydöistä

Näiden kahden kiekkopontisen miekan ohella Huittisten pitäjän alueelta on löydetty lukuisia muitakin miekkoja, jotka ajoittuvat merovingiajalle (noin 600–800 jaa.) sekä viikinkiajalle (noin 800–1025 jaa.) eli Huittisten kirkosta löydettyä miekkaa varhaisemmille ajanjaksoille. Hiukkavainionmäeltä on miekanterien paloja sekä irrallisia kahvojen osia, yhteensä ainakin kolmesta miekasta. Esikristillinen polttohautaus käsitti usein vainajalle mukaan annettujen aseiden ja muiden esineiden tuhoamisen syystä tai toisesta. Ehkä kuviteltiin, että vainaja ei enää voinut käyttää rikottuja aseitaan eläviä vastaan (ks. myös Pilkotut ja väännetyt esineet rautakauden kalmistoissa). Länsi-Suomen kansanopiston tontilta on kolme kokonaista miekkaa sekä osia vielä ainakin yhdestä. Yli-Jaakkolasta on aiemmin mainitun kiekkonuppisen lisäksi toinenkin kokonainen miekka mutta ilman pontta.

Huittisten kirkon miekka on teränsä merkkien puolesta poikkeuksellinen. Kaikki muut Huittisten alueelta tähän asti löydetyt ja Museoviraston kokoelmiin päätyneet miekat on tutkittu röntgenkuvaamalla, eikä yhdessäkään ole kirjoituksia tai muita merkkejä terässä. Jopa viikinkiajalle ajoittuvat Huittisten alueelta löydetyt miekat ovat teriltään ”tyhjiä”, vaikka suurimmassa osassa viikinkiaikaisia miekkoja on jotain merkkejä tai kuviointia säilän pinnalla. Miekat ovat suurimmilta osin siis olleet ”halpoja”, ehkä jopa jossain lähialueilla valmistettuja. Huittisten kalmistoista on lisäksi sellaisia irrallisia miekkojen kahvojen osia, joita en tunne mistään muualta. Erityisesti nämä, viikinkiajan puolelle ajoittuvat kahvojen osat, voivat olla paikallistakin valmistetta.

Miekan tehnyt seppä oli taidokas!

Tutkimuksellisesti Huittisten kirkon miekka edustaa kuitenkin erittäin arvokasta miekkaa. Terän kirjainsarjat ovat ainutlaatuisen pitkiä, ja väärinkirjoitettunakin ammattitaitoisesti toteutettuja. Vaikka miekka todella olisi kopio jostain keskieurooppalaisesta miekasta, se edustaa korkeatasoista sepäntyötä. Ohuet, rautaiset merkit nimittäin oli pakko kiinnittää miekanterään jo ennen kuin terä taottiin lopulliseen muotoonsa. Seppä on siis taitanut sekä merkkien kiinnittämisen että miekan taonnan.

Eri asia on, kuinka hyvä miekka on ollut taistelukäytössä. Nykyään on mahdollista selvittää analyysein, kuinka hyvistä materiaaleista terä on valmistettu ja kuinka kovaksi ja käyttökelpoiseksi se on osattu tehdä. Nämä analyysit ovat kuitenkin melko kalliita ja vaativat sen, että terästä irrotettaisiin pieni näytepala. Näiden seikkojen vuoksi Huittisten kirkon miekkaa ei yritetty tutkia perusteellisemmin.

Osa Huittisten esihistoriaa ja osa Huittisten kirkon historiaa

Miekkaa säilytetään edelleen Huittisten kirkon seinällä. Kulttuurisessa mielessä miekka on myös arvokas, sillä se on osa paitsi Huittisten pitäjän esihistoriaa, myös osa keskiajalla alkunsa saaneen kivikirkon historiaa. Nimitys ”hengen miekka” juontuu mitä ilmeisimmin sen löytö- ja sijoituspaikasta eli kirkosta. Nyt kun miekasta on löytynyt ’in nomine domini’ eli ’Jumalan nimeen’ -tekstiä muistuttava – ja todennäköisesti sellaista matkittu – kirjainsarja, voi ”hengen miekka” -nimityksen ymmärtää nyt toisellakin tavoin.

———

Kirjoittaja on miekkojen tutkimukseen erikoistunut arkeologi ja filosofian tohtori.

Teksti on hieman muokattu versio lehdessä Huittisten Joulu 2009 ilmestyneestä artikkelista.    

Kirjallisuutta:

Leppäaho, J. 1964. Späteisenzeitliche Waffen aus Finnland. Schwertinschriften und Waffenverzierungen des 9.–12. Jahrhunderts. SMYA 61. Helsinki.

Moilanen, M. 2015. Marks of Fire, Value and Faith. Swords with Ferrous Inlays in Finland during the Late Iron Age (ca. 700–1200 AD). Archaeologia Medii Aevi Finlandiae XXI. Turku.

Moilanen, M. 2018. Viikinkimiekat Suomessa. Kirjokansi 171. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.