Ulla Moilanen
Eläimille menneisyydessä annetut nimet ovat kiinnostavia, sillä ne voivat kertoa ihmisten asenteista eläimiä kohtaan ja monista kulttuurisista käytänteistä. Nimeäminen on keino yksilöidä eläin, ja sen voi toisaalta myös ymmärtää antropomorfismina, mikä tarkoittaa inhimillisten ominaisuuksien liittämistä eläimeen. Etenkin eläinten hellittelynimet ja eläimillä käytetyt ihmisnimet voivat heijastella eläimiin muodostuneita tunnesiteitä. Läheiseen suhteeseen viittaa esimerkiki 1200-luvun De animalibus -katalogin kuvaus kissan ominaisuuksista (Figg 2015). Siinä kerrotaan, että kissa toimii hiirenmetsästäjänä, pitää itsensä puhtaana pesemällä naamansa, nauttii ihmisen hellistä silityksistä, leikkii peilikuvansa kanssa ja kärsii suunnattomasti veteen joutuessaan.
Muodolliset ja perinteiset nimet voidaan puolestaan ymmärtää etäisemmän ja hierarkkisemman suhteen ilmentäjinä (vrt. Van Dyke 2012), kuten esimerkiksi monien metsästyskoirien tapauksessa. Näissä suhteissa eläimen työ on saattanut korostua varsinaisen lemmikkiroolin sijasta. (Eläinten ja lemmikkien merkityksistä ks. myös Uinu, uinu, lemmikkini – Eläinten hautausmaiden historiaa.)
Keskiaikaisissa lähteissä esiintyy muun muassa seuraavia kissojen ja koirien nimiä:
Kissojen nimiä (Walker-Meikle 2012):
Breone – ”Pikkuliekki”, Irlannin keskiaikaisissa lakiteksteissä. Kuvaa mahdollisesti kissan oranssia väritystä.
Cruibne – ”Pikkutassu”, Irlannin keskiaikaisissa lakiteksteissä.
Glas nenta – ”Nokkosenharmaa”, Irlannin keskiaikaisissa lakiteksteissä.
Méone – ”Pikku mauku” tai voisi käntää myös saman merkityksen sanaksi ”Maukunen”, Irlannin keskiaikaisissa lakiteksteissä.
Mite – ”Kirppu”, 1200-luvun manuskriptissa Beaulieun luostarista.
Martino – 1400–1500-luvulla Mantovan hovissa elänyt kissa
Koirien nimiä (Walker-Meikle 2012):
Purkoy – Muunnos Ranskan sanasta pourquoi (miksi, mitä varten). Kuningatar Anne Boleynin koira, joka sai nimensä kysyvästä katseestaan.
Sturdy – ”Roteva/Vanttera”, Westminsterin apotin koira 1300-luvulla.
Whitefoot – ”Valkojalka”, 1400-luvulla eläneen perheen koira.
Mantovan markiisi Ludovico III Gonzaga (1412–1478) omisti kaksi koiraa, joiden nimet olivat Rubino ja Bellina (Signorini 1978).
1400-luvulle ajoittuvassa The Master of Game -metsästystutkielmassa on listattu yli tuhat koiran nimeä helpottamaan omistajia metsästyskoiran nimen valinnassa. Lista sisältää muun muassa seuraavia nimiä: Amiable (Miellyttävä), Nameles (Nimetön), Crab (Rapu) ja Garlik (Valkosipuli) (Carey-Bunning 2022; Walker-Meikle 2012; 2014). Zürichissa järjestettiin vuonna 1504 ampumiskilpailu, johon osallistuneiden ihmisten ja koirien nimet on kirjattu ylös. Suosituin koiran nimi oli Fürst (Ruhtinas), mutta myös Antiikin kulttuuri on toiminut innoittajana, sillä nimien joukossa on muun muassa Fortuna ja Venus (Walker-Meikle 2012).
Lähteet:
Carey-Bunning, J. 2022. Medieval Dog names. Tudor Treasure & Medieval Musings, 6.12.2022: https://tudortreasures.net/medieval-dog-names/
Figg, K. M. 2015. Pets in the Middle Ages: Evidence from Encyclopedias and Dictionaries. Enarratio 18: 1–22.
Signorini, R. 1978. A Dog Named Rubino. Journal of the Warburg and Courtauld Institutes Vol 41 Nr 1: https://doi.org/10.2307/750876
Van Dyke, C. 2012. Names of the Beasts: Tracking the Animot in Medieval Texts. Studies in the Age of Chaucer 34: 1–51.
Walker-Meikle, K. 2012. The Medieval Pet. Woolbridge: The Boydell Press.
Walker-Meikle, K. 2014. The Dog book. Dogs of historical distinction. Oxford: Old House books.
KALMISTOPIIRI 
Mielenkiintoinen artikkeli. Jo muinaisessa Egyptissä nimettiin kissoja ja niitä myös haudattiin kuten ihmisiäkin. Keskiajan kuluessa suhde eläimiin, erityisesti kissoihin, ilmeisesti muuttui. Kristinusko loi pahan leiman kissojen päälle. Eikö niillä uskottu olevan pahoja ominaisuuksia? Mustan kissan näkeminen tuotti epäonnea ja niillä uskottiin olevan yhteyksiä noitiin ja Paholaiseen.
Artikkeli kuitenkin luo kuvan kissoista, joiden omistajat tuntuivat aidosti välittävän lemmikeistään. Onko siis vanha näkemys kissojen yleisestä huonosta kohtelusta keskiajalla osin harhaa vai ovatko asiakirjoissa mainitut nimetyt kissat vain yksittäisiä poikkeuksia? Yhtä kaikki tuntuu siltä, että kissat alkavat taas saada jokseenkin samankaltaista suosiota ja kohtelua nykyaikana kuin ne saivat muinaisessa Egyptissä.
TykkääTykkää
Hyviä ja kiinnostavia ajatuksia! Kissoihin suhtautuminen oli tosiaan keskiajalla monitahoista. Suurin osa kissojen vainoista liittyy Paavi Gregorius IX:n vuonna 1233 asettamaan bullaan, jossa kissat yhdistettiin satanismiin ja noituuteen. Tämä johti kissojen vainoihin ja surmaamiseen. Jotkut ovat jopa heittäneet ilmoille ajatuksen, että kissojen surmat johtivat rottakannan kasvuun, mikä taas edesauttoi ruttoepidemian syntymistä 1300-luvulla. Tästä suhteesta ei kuitenkaan ole tarpeeksi todisteita, eikä ajatukseen uskota yleisesti. Aiheesta saisi varmasti omankin julkaisunsa aikaiseksi, täytyypä laittaa sellainen korvan taakse.
TykkääTykkää