Arkeologit Haastattelut Keski- ja Etelä-Eurooppa Skandinavia Suomi

Kalliomaalauksia ja muita tutkimuksia – Lauri Pohjakallion haastattelu

Vuonna 2010 eläköitynyt Forssan museon johtaja Lauri Pohjakallio ahkeroi uransa aikana lukuisissa kenttätöissä. Tässä haastattelussa hän kertoo arkeologian opiskeluajasta ja erityisesti Savossa ja Lounais-Hämeessä tekemistään tutkimuksista.

Miten päädyit arkeologiksi ja minkälainen urasi on ollut?

Se kävi niin, että ylioppilaskirjoituksissa reputin saksan kielessä. Kun sitten syksyllä sain vahingon korjattua, olivat kaikki pääsykokeet jo takanapäin. Selvitin, mitä aineita Helsingin yliopistossa pääsee suoraan opiskelemaan. Yksi sellainen oli Suomen ja Pohjoismaiden arkeologia. Totesin, että siitä en tiedä mitään. Siis sinne. Vuosi oli 1965.

Syksyllä opiskeltiin Ellan (Ella Kivikosken) peruskurssilla. Vaikka arkeologian opiskelun aloittamiseen ei ollut pääsykoetta, peruskurssin selvittäminen vastasi sitä. Kun olin läpäissyt peruskurssin, olin niin myyty arkeologialle, että muut vaihtoehdot saivat unohtua. Samaan aikaan opiskelunsa aloittivat Leena Söyrinki ja jo edesmennyt Leena Tomanterä. Valmistuessani minulla oli pääaineen, arkeologian, lisäksi laudatur kansatieteessä ja approbatur kansanrunoudessa.

Opiskeluaikana osallistuin kaivauksille ja johdin itse kaivauksia Muinaistieteellisen toimikunnan ja Museoviraston tutkimusapulaisena. Muinaisjäännösten inventointia suoritin Itä-Uudellamaalla. Vuodet 1972 ja 1973 olin tp. ap. st. pp. ass. (tilapäinen alemman palkkausluokan sivutoiminen puolipäiväassistentti) Helsingin yliopiston arkeologian laitoksella. Tärkein tehtäväni oli valokuvata esineistä dioja laitoksen opetuskäyttöön. Jonkun verran osallistuin myös opetukseen, mm. kenttätyökursseilla. Usein puolipäiväisyys venähti koko päiväksi ja ylikin, mutta ap.:sta ei lipsuttu. Työrupeamat kenttätöineen ja jälkihommineen pidensivät jonkin verran opiskeluaikaa. 

Valmistuin keväällä 1974. Kuopion museossa avautui silloin arkeologian amanuenssin paikka. Hain ja pääsin sinne. Taisin olla ensimmäinen maakuntamuseoon palkattu arkeologi. Toimenkuvana oli paneutuminen Pohjois-Savon esihistoriaan sekä huolehtia museon esihistoriallisista kokoelmista ja esihistorian näyttelystä.  Museotyön lisäksi suoritin muinaisjäännösten inventointeja ja kaivauksia. Viihdyin työssä, mutta museon ilmapiiri oli sellainen, että halusin pois. En ollut ainoa.

Vuonna 1979 Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen ylläpitämässä Lounais-Hämeen museossa (nykyisin Forssan museo) avautui museonjohtajan paikka. Aloitin työt museossa saman vuoden syksyllä. Meneillään olivat uuden museon kunnostustyöt 1849 rakennetussa entisessä puuvillamakasiinissa. Ensimmäinen tehtäväni oli suunnitella ja toteuttaa uuden museon näytteillepano ja sen jälkeen huolehdin museon toiminnasta. Silloin elettiin Forssan tekstiiliteollisuuden kutistumisen aikaa, joten jouduin pelastamaan tekstiiliaineistoa museoon niin paljon kuin mahdollista. Samassa rytäkässä perustettiin myös tekstiilimuseo. Pääasiallinen työni oli siis aivan muuta kuin arkeologiaa.

Lounais-Hämeen museo, nykyisin Forssan museo, on toiminut Finlaysonin Kehräämöalueella entisessä puuvillamakasiinissa vuodesta 1980 lähtien. Kuva: Lauri Pohjakallio, Finna.fi (CC BY NC SA 4.0).

Vaikka arkeologia ei varsinaisesti kuulunut museon tehtäviin, se oli kuitenkin osa kulttuurihistoriallisen museon toimialaa. Museon näytteillepanossa oli myös esihistorian vitriini. Kun huolehdin siitä, että museo toimi, jäi työssäni aikaa myös arkeologialle. Aloitin Lounais-Hämeessä muinaisjäännösten inventoinnin. Myöhemmin tein siellä myös kaivauksia. Eläkkeelle jäin vuoden 2010 alusta alkaen.

Minkälaisia kenttätöitä olet tehnyt? Mikä näissä on ollut kaikista mieleenjäävintä? 

Varmaan jo heti arkeologian peruskurssin jälkeen kyselin, milloin pääsen kaivaukselle. Ehkä siitä innostuksesta johtuu, että pääsin ensimmäiseksi Ella Kivikosken kaivaukselle vuonna 1966. Tutkimuskohteena oli merovingi- ja viikinkiaikainen Långängsbackenin kumpukalmisto Ahvenanmaalla. Kaivaus ei ihan vastannut odotuksiani. Enimmäkseen katselin sitä kun muut kaivoivat. Riskinä nuorena miehenä sain käteeni kirveen, jolla hoitelin pois hautakumpujen päällä olleita kantoja. Arkeologian tietomäärä karttui myös siten, että Kari Appelgrenin kanssa pyöräilimme katsomassa erilaisia Ahvenanmaan muinaisjäännöksiä.

Hautakummun kaivaus Långängsbackenilla. Kuva: Lauri Pohjakallio.

Vielä samana kesänä pääsin Anna-Liisa Hirviluodon Porvoon Pikku Linnamäen roomalaisajan kalmiston kaivaukselle. Siellä opin ja sain tehdä kaikkia kaivaukseen liittyviä töitä. Siihen aikaan käytetty menetelmä oli kaivauksen dokumentointi valokuvaustornin avulla. Meillä ei ollut tornia, mutta kohteeseen tutustunut puolalainen arkeologi kertoi, että he kutsuivat aina palokunnan tikasauton apuun. Porvoon palokunta auttoi mielellään. Minua ei siihen aikaan huimannut korkeissa paikoissa, joten kiipesin ylös. Vyössä oli varmistuskoukku, jonka kiinnitin tikkaiden ylimpään poikkipuolaan. Kun olin saanut koukun kiinni, säikähdin perusteellisesti – En tiennyt, että vieressäni oli mikrofoni, josta kovalla äänellä kysyttiin, että onko kaikki hyvin. Tikkaat heiluivat melkoisesti, mutta sain otettua kaivauskuvat. Mukanani oli myös kaivajien kameroita, joihin ikuistin kalmiston kiveyksen.

Pikku Linnamäen kaivaukset jatkuivat vuonna 1967. Silloin kohokohta oli pohjoismaisen arkeologikongressin osajanottajien tutustumiskäynti kaivaukselle.

Kaivamassa Porvoon Pikku Linnamäellä. Kuva: Lauri Pohjakallio.
Rannerengas in situ Pikku Linnamäellä. Kuva: Lauri Pohjakallio.

Voidakseni suorittaa muinaisjäännösten inventointia olin seuraavana kesänä pari viikkoa Matti Huurteen opissa Anjalassa. Ensimmäinen oma inventointini oli Lapinjärvellä 1968. Toimialue oli kunta. Työstä maksettiin könttäsumma, jolla piti selvitä alkutöistä, kuukauden kentällä olosta ja lopputöistä. Liikkuminen tapahtui polkupyörällä. 

Kenttätyön pääasiallinen osuus oli paikantaa kunnan kiinteät muinaisjäännökset ja irtolöydöt peruskartalle ja tarkastaa kohteet. Uuden etsimiseen oli aikaa vain vähän. Tosin irtolöytöjen tarkastus paljasti uusia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Myös paikallislehdessä työstä kertoneen artikkelin vetoomus löytöjen ilmoittamisesta toi tietoon uusia kohteita. Kaikki vuosien varrella suorittamani inventoinnit olen tehnyt saman kaavan mukaisesti.

Inventointiin liittyen tarkastan Pernajan Jättebergetin hautaröykkiötä vuonna 1969. Kuva: Lauri Pohjakallio.

Seuraavina vuosina inventoin Liljendalissa, Pernajassa, Sipoossa ja Askolassa. Askolassa liikuin jo autolla ja jos oikein muistan, niin könttäsumman lisäksi maksettiin kilometrikorvaus. Löytöpaikkojen selvittäminen edellytti usein käyntiä taloissa ja usein löytökohta tultiin näyttämään.  Minulla oli kuplavolkkari, samanlainen kuin keinosiementäjällä. Aika usein ajaessani talon pihaan isäntä saattoi kaukaakin pellolta tulla juosten luokseni. Joskus ilme paljasti tunteet kun hänelle selvisi, että kyseessä olikin talon maalta löytyneen kivikirveen löytöpaikan selvittäminen. Aika usein asiani kuitenkin herätti mielenkiintoa ja vastaanotto oli ystävällistä.

Ensimmäinen itse suorittamani kaivaus oli kiviröykkiön tutkimus Hangon Lillmärsbergetillä kesällä 1967. Hankolainen kotiseutuväki arveli, että alueella olevat röykkiöt olivat viikinkiaikaisia hautoja ja halusi olettamukselle vahvistuksen. Kaivamassani rauniossa ei ollut rakenteita, eikä siitä löytynyt mitään. Siitä seurasi, että tutkimuksia jatkettiin seuraavana vuonna. Silloin ilmeni, että kyse oli tiilenpalasten perusteella historiallisista kohteista, joista ainakin osa oli kivikiukaita. Yhdestä rauniosta löytyi venäläinen raha vuodelta 1714. 

Röykkiön kaivaus Hangossa. Punapaitainen kartanpiirtäjä vasemmalla on Mariliina Karhunen (nyk. Perkko) ja vihreäpuseroinen oikealla Mikko Perkko. Kuva: Lauri Pohjakallio.

Hangon kaivauksiin liittyy muutama muisto. Vuonna 1967 C. F. Meinander lähetti minut matkaan. Koska lähtöä edeltävänä päivänä Kansallismuseossa ei ollut yhtään vaaituskonetta, Meius opetti, että raunion päälle pingotetaan horisontin avulla vaakasuora naru. Sen avulla olisi saanut piirretyksi profiilin. Onneksi sain kuitenkin lähtöpäivänä koneen mukaan.

Kun kaivauksen piti alkaa, oli raivoisa ukonilma. Mennessäni sovittuun paikkaan tapaamaan kaivajia, näin kun poliisiauto oli jäänyt kahden myrskyn kaataman puun väliin. Sovitulle paikalle tulleet kaivajat lähetin kotiin. Aloittamaan pääsimme seuraavana päivänä.    

Vuosina 1972 ja 1973 suoritin kaivauksia Liljendalin Andersbyn Kvarnbackenilla. Kyseessä oli kivikautinen, pääasiassa tyypillistä kampakeramiikkaa (varhaiskampakeramiikasta nuorakeramiikkaan) sisältänyt asuinpaikka. Se piti tutkia pois tulevan tien alta. Asuinpaikan löytöaineistoon kuului myös runsaasti mm. kiviesineitä, luuesineitä, palanutta luuta sekä tulisijoja ja mahdollisia kodanpohjia. Aineisto sai ansaitsemansa käsittelyn. Kaivauksella mukana ollut Pirjo Rauhala (nyk. Uino) teki siitä gradunsa.

Kvarnbackenin asuinpaikka tutkittiin uuden tielinjauksen tieltä.  Kuva: Lauri Pohjakallio.

Vuoden 1973 kaivauksella mukana oli paikallisten kaivajien lisäksi arkeologian opiskelijoita. Joku varoitti minua etukäteen, että älä ota niitä. Tulee arvostelua, moitteita ja muuta ikävää. Ei tullut. Kerran joku esitti epäilyn, että mahtoivatkohan vaaitukset pitää paikkansa. Vaikka enää ei ollut työaika, niin siltä istumalta suoritimme kontrollin ja saatoimme todeta, että kaikki oli kohdallaan. Joinakin päivinä lämpömittari näytti montulla yli 50 ⁰C. Silloin kaivajat saivat tarpeen mukaan tehdä kierroksen metsässä. Ruokataukojen venymisestä ei ollut huolta. Kun oli aika lähteä töihin, opiskelijana mukana ollut, sittemmin edesmennyt Jukka Vuorinen ilmoitti, että nyt mennään.  

Ollessani kesällä 1968 inventoimassa Lapinjärven muinaisjäännöksiä sain Pekka Sarvaalta kirjeen, jossa hän kysyi, lähtisinkö mukaan Ristiinan Astuvansalmen kalliomaalauksen tutkimuksiin. Totta kai lähdin. Siellä suoritettiin arkeologian ”akrobaatti” kun maalauksia dokumentoidessa kiipeiltiin niiden eteen pystytetyillä telineillä. Pekka oli varma, että kalliomaalauksia on maassamme enemmänkin. Ne piti vain löytää. Seuraavana talven hiihtelimme viikonloppuisin Uudenmaan järvillä katsomassa sopivan tuntuisia kalliopintoja. Meitä onnisti. Löysimme hirveä esittävän kalliomaalauksen Espoon Nuuksion Pitkäjärven rantakalliosta. Siitä käynnistyi uusien kalliomaalausten löytymisen vieläkin jatkuva sarja, sillä muutkin alkoivat etsiä niitä, myös minä. Nähdessäni maalauksille sopivia paikkoja, olen käynyt tarkastamassa ne. Maalauksia olen etsinyt myös systemaattisesti. Etsinnän tuloksena löysin vuonna 1975 Mäntyharjun Itkonlahdesta kahta katkelmallista hirveä, hämärää ihmishahmoa ja punaväriä esittävän maalauksen.               

Itkonlahden kalliomaalaus näkyy punaisena laikkuna vähän jään pinnan yläpuolella kallion keskiosassa. Kuva: Lauri Pohjakallio.

Viimeistä kalliomaalauslöytöä lukuun ottamatta edellä mainitut asiat tapahtuivat opiskeluaikana. Vielä on lisättävä, että silloin tehtiin tutustumisretkiä muinaisjäännöksille Arkeologian laitoksen, Fibulan ja erilaisten kokousten puitteissa. Laitoksen järjestämänä tehtiin useita opintomatkoja Viroon ja Baltiaan. Viroon luotujen arkeologituttavuuksien ansiosta siellä tuli käytyä muutenkin.

Professori Ella Kivikoski järjesti minut kahtena kesänä, 1967 ja 1968, Ruotsiin tohtori Hans Christianssonin johtamille Bysken Bjurseletin kaivauksille. Vuonna 1969 Kivikoski lähetti Marianne Schaumannin (-Lönnqvist) ja minut Tekniska Högskolan i Stockholmin järjestämälle fotogrammetrian ja mittaustekniikan kurssille Italiaan. Matkaan kuului myös kymmenen päivää Roomassa, jolloin tutustuimme Rooman historiaan ja asuimme Villa Lantessa. Vuonna 1991 pääsin vielä professori Unto Salon turkulaisille opiskelijoille järjestämälle, kaksi viikkoa kestäneelle Ranskan-matkalle. Siellä tutustuttiin sellaisiin muinaisjäännöksiin, joista olin aiemmin vain lukenut.
 

Pohjois-Savo

Aloittaessani vuonna 1974 Kuopion museon arkeologian amanuenssina elämässä tapahtui huomattava muutos. Ympärillä ei ollut enää arkeologeja, enkä kuulunut organisaatioon, joka olisi järjestänyt kokouksia, koulutusta, retkiä yms. Jäin siis osattomaksi kaikesta sellaisesta. Toisaalta ainoana arkeologina minulla oli jokseenkin vapaat kädet organisoida tekemiseni. Kun tuli ongelmia, soitin ja kyselin neuvoja Matti Huurteelta. Pohjois-Savo kuului Museovirastossa Matin toimialueeseen, joten hän kävi joitakin kertoja paikan päällä katsomassa tekemisiäni. Muutoksiin liittyy myös se, että aikaisempien töiden rahoitukset oli hoidettu Muinaistieteellisestä toimikunnasta ja Museovirastosta käsin. Kuopiossa jouduin hankkimaan ne itse. Kohteina olivat maakuntaliitto ja Pohjois-Savon kunnat.   

Aloitin työn muinaisjäännösten inventoinnilla. Se oli hyvä tapa tutustua Pohjois-Savon maakuntaan ja sen löytöihin. Pian inventoinnin rinnalle tuli kaivauksia. Kivikautta kaivoin enimmäkseen Siilinjärven Pöljällä. Siellä kohteena olivat kampakeraaminen asuinpaikka museon tontilla ja museon kohdalla radan varressa oleva varhaisen asbestikeramiikan aikainen asuinpaikka. Varhaista asbestikeramiikkaa ja kampakeramiikkaa oli myös Vieremän Hukkalanharjulla, jossa kaivoin kaksi kertaa. Siellä oli myös punamultahautoja.  Hukkalanharju on sittemmin tutkittu kokonaan, eikä ole enää rauhoitettu muinaisjäännös. Kuopion Ryönän Kuoppamäen kaivauksissa löytyi asbestisekoitteista Kierikin keramiikkaa. Myös kampakeramiikan sideaineena on Pohjois-Savossa usein käytetty asbestia.

Hukkalanharjun asuinpaikka oli harjun laella. Kuva: Lauri Pohjakallio.
Hukkalanharjun punamultahauta erottui vahvana laikkuna. Kuva: Lauri Pohjakallio.

Tutkin myös lapinraunioiksi luonnehdittavia kiviraunioita. Siilinjärven Autiorannan Saunalahden rauniosta löytyi tasakantaisen piinuolenkärjen kaksi kappaletta. Raunion alaisessa kalliossa oli epämääräisiä kuppimaisia syvennyksiä. Epäilin niitä mahdollisiksi ns. uhrikuopiksi. Kuoppien epämääräisyydestä johtuen pyysin Kuopiossa työskennelleitä geologeja käymään paikalla ja esittämään arvionsa. Heidän mielestään kupit voivat olla ihmisen tekemiä. Koska on myös esitetty, että kuopat olisivat luontaisia, on hyvä, että ne ovat siellä nähtävissä. Suurin osa niistä on tosin ennallistetun kivikasan alla, mutta muutama myös sen ulkopuolella. 

Saunalahden raunion alaiset kuopat liiduttuina. Kuva: Lauri Pohjakallio.

Kuopion Kuusikkolahdenniemen rauniosta löytyi Luukonsaaren keramiikkaa, pronssiesine tai sellaisen katkelma, pronssilevy ja palanutta luuta. Mikael Forteliuksen tekemän analyysin mukaan kyseessä on Homo sapiens, suhteellisen hentorakenteinen yksilö, täysikasvuinen, mutta ei vanha.     

Kuusikkolahdenniemen metallilöydöt. Kuva: Lauri Pohjakallio.

Olen aina mielelläni kiivennyt puihin saadakseni valokuvia lintuperspektiivistä. Kuusikkolahdenniemessä aloin nousta raunion vieressä olevaan pieneen mäntyyn kun jalkani lipesi ja retkahdin voimakkaasti taaksepäin. Vaikka en pudonnut kuin ehkä puoli metriä, takaraivo kolahti selkään niin, että menetin tajuntani. Onneksi en sillä kertaa ollut liikkeellä yksin, vaan mukana oli 16-vuotias poika, joka oli tulossa kaivaukselle. Hän osasi kääntää minut kyljelle, löysäsi vyötä ja varmisti, että hengitin. Hän lähti rantaan hakemaan apua. Sinne minäkin pian hoipuin. Monen mutkan jälkeen pääsin ambulanssilla sairaalaan. Siellä vastailin aivan hölmöjä lääkäreiden kysymyksiin. Helena oli jo antanut luvan, että kallooni saa tehdä hoidossa tarvittavan reiän, mutta ennen kuin toimenpide aloitettiin, aloin vastailla kysymyksiin jo asiallisesti ja muistaa asioita. Kalloni jätettiin rauhaan ja sain toipua ajan kanssa. Sairaalasta päästessäni sain todistuksen, jossa kerrotaan, että minut oli tuotu sinne sekavassa tilassa ja kotiutettiin normaalina. Mitenköhän monella muulla arkeologilla on todistus siitä, että on normaali? Parin kuukauden sairasloman jälkeen tutkin Kuusikkolahdenniemen raunion. Puuhun en enää yrittänyt kiivetä.

Eri vuosina Heikki Matiskainen, Eero Muurimäki ja Janne Vilkuna kävivät kanssani inventoimassa. Jannen kanssa tutkimme Kallaveden Honkasaaressa kiviraunion. Löydöttömänä se liittyy arvoituksellisten lapinraunioiden joukkoon. Tämän ja aikaisemmin tutkittujen raunioiden kiveyksissä ei ollut havaittavissa rakenteita.

Lounais-Häme

Lounais-Hämeen museo avattiin kesäkuun 1980 alussa entisessä Forssan puuvillamakasiinissa. Museon näyttelyiden tekemisen ohessa olin selvitellyt mitä arkeologista Lounais-Hämeestä oli löytynyt ja kesällä aloitin kohteiden inventoinnin. Tammelan Kankainen oli ensimmäisiä tutustumiskohteita. Sain paikannettua kiviraunion, josta oli löytynyt rautakauden käyttökeramiikkaa. Samalla alueella oli noin 40 rauniota tai muuta kivikasaa. Tein Kankaisissa kaivauksia monena vuonna. Raunioista ja niiden välistä löytyi rautakauden keramiikkaa, mutta ei esineitä. Siellä oli myös paljon uudempaa aineistoa, kuten parituvan uunien rauniot, haudatun naudan luuranko ja pitkulainen sysimiilu. Yhden raunion hiili ajoittui viikinkiaikaan. Tutkimani rauniot eivät olleet hautoja, ne saattoivat olla uhri- tai peltoraunioita, mutta niiden tarkoituksesta ei ole varmuutta. Alueen maanviljelyksen alkua selvitettiin Irmeli Vuorelan viereisen Kuivajärven pohjasta ottamasta ja analysoimasta siitepölynäytteestä. Tutkimuksen mukaan maanviljely oli alkanut alueella jo ennen ajanlaskun alkua ja se on jatkunut yhtäjaksoisena historialliseen aikaan asti. Kankaisissa on vielä paljon selvitettävää.

Kankaisten raunio turpeenpoiston jälkeen. Kuva: Lauri Pohjakallio.

Rautakautisia kohteita kaivoin myös Urjalan Ali-Uotilassa ja Pappilan Mäntylässä. Ali-Uotilassa kohteena oli löytyneiden ihmisen kallon luiden perustella hauta. Muista löydöistä mainittakoon rautakauden käyttökeramiikka. Kumpu näytti siltä, että sitä oli pengottu joskus aikaisemmin. Mäntylän kummusta löytyi rautakauden käyttökeramiikkaa ja kivikautinen oikokirves. Mäntylän raunio ei ole hauta, eikä se vaikuta peltorauniolta. Se voisi olla uhriraunio ja oikokirves uhraamiseen liittyvä taikakalu.  

Kivikautisista kohteista kiehtovin oli Humppilan Järvensuo monine asuinpaikkoineen. Kahtena vuonna kaivoin Järvensuo 2 -asuinpaikalla. Sen löydöt, kiviesineet ja saviastianpalat viittaavat pitkäaikaiseen oleskeluun paikalla tai ainakin siihen, että siellä on leiriydytty eri ajanjaksoina. Vanhin löytö on esikeraamisen ajan kirves, nuorimmat kivikauden lopulta. Kaivauksella mukana ollut Kati Salo on analysoinut asuinpaikalta löytyneen luuaineiston. Asuinpaikan tuntumassa oli myös kvartsilouhos, joka lienee ollut asuinpaikan väestön käytössä.

Tein koekaivauksen parhaiten tunnetun Järvensuo 1 -suoasuinpaikan kohdalla mäen päällä, Kuoppanummella. Löytyneiden saviastianpalojen perustella kyseessä on vasarakirves- ja Kiukaisten kulttuurin aikainen asuinpaikka. Asuinpaikan kiinnostavuutta lisäsi sen sijoittuminen niin säiden suhteen kuin puolustuksellisesti suojaisaan maastonkohtaan.  

Järvensuo 2:n kaivaus meneillään vuonna 2002. Kuva: Lauri Pohjakallio.

Kaivajina oli tavallisesti kuntien työllistämiä työttömiä. Ensituntumaa arkeologiaan saivat näillä kaivauksilla myös alalla edelleen olevat tammelalainen Sirkka Seppälä sekä jokioislaiset Kati Salo ja Jasse Tiilikkala. Pidin muutaman vuoden aikana Forssan yhteislyseossa arkeologian kursseja. Niihin osallistuneet oppilaat olivat jonkin aikaa mukana kaivauksilla sekä Kankaisissa että Humppilassa. 

Forssaan muutettuani osallistuin myös Suomen arkeologisen seuran toimintaan sen hallituksen jäsenenä. Seuran Muinaistutkija-lehden ollessa lopahtamaisillaan, aloin toimittaa sitä. Tein lehden leikkaa ja liimaa -periaatteella ja Ulla Lähdesmäki monisti sen Turussa. Ehkäpä noilla perustein minut kutsuttiin vuonna 2005 seuran kunniajäseneksi. Lopetettuani Muinaistutkijan toimittamisen se sai nykyisen muotonsa asia-artikkeleineen.

 Mitkä ovat olleet keskeisimpiä tutkimusintressejäsi?

Sekä inventoinnein että kaivauksin olen pyrkinyt selvittämään alueen muinaisuuden luonnetta. Sitä olen tehnyt julkaisuin ja lehtiin, lähinnä Forssan Lehteen, kirjoittamillani kansantajuisilla artikkeleilla. 

Mikä arkeologinen kohde on tehnyt sinuun erityisen vaikutuksen?

Olen niin ”paatunut” kotimaisiin muinaisjäännöksiin, että vaikka monissa on jännittäviä asioita, ei niistä mikään ole tehnyt erityistä vaikutusta. Sitä vastoin vuonna 1991 tehdyllä Ranskan-matkalla näin monia sykähdyttäviä muinaisjäännöksiä. Erityisen mieleenpainuvia olivat Bretagnen valtavat megaliittihaudat, tumulukset ja menhirit. Esimerkiksi Saint-Michelin kivikautisen tumuluksen kumpare on 125 m pitkä, 60 m leveä ja 10 m korkea. Kirkollisen nimensä se on saanut kummun laelle rakennetusta, mainitulle pyhimykselle omistetusta kirkosta. Toisessa paikassa Arzonin tumuluksen kiveys tarjosi suojan sodanaikaiselle saksalaiselle rannikkobunkkerille. Sen on annettu olla historian kulun kertojana eikä ole purettu. Carnacin menhiirien, isoista paasista koottujen arvoituksellisten kivirivien, tarkoitusta on haettu utopististen avaruudesta johdettujen rakentamisselitysten ohella tähtitieteestä, rajamerkeistä jne. Tietoisuus Välimeren maiden korkeakulttuureiden ja Suomen samanaikaisten olosuhteiden erosta on saanut minut mietteliääksi.     

Carnacin kivirivejä. Kuva: Lauri Pohjakallio.

Mitä asiaa tai osa-aluetta pidät arkeologiassa merkittävimpänä?

Annan arvon kaikelle tutkimukselle. Olen aina ollut sitä mieltä, että muinaisjäännösten inventointi tulisi kehittää omaksi tieteenalakseen. Sen tulisi kattaa koko maa ja olla jatkuva toimenpide. 

Lauri Pohjakallion julkaisuja

Arkeologinen tutkimus Liljendalin Andersbyn Kvarnbackenin kivikautisella asuinpaikalla. Imupaperi 92, 1972, 8–10.

Pohjois-Savon esihistoriallisten kohteiden arkistoinventointi 15.4.1974. Pohjois-Savon seutukaavaliitto Kuopio 1974. 37 s.

Siilinjärven esihistoriasta. Siilinjärvi 1925–1975, 9–13. Kuopio 1975.

”Koloveden kansallispuiston” esihistorialliset kalliomaalaukset. Suomen Luonto 1/1976, 36–38.

Pohjois-Savon arkeologinen inventointitoiminta. Aarni 16, Itäsuomalainen ympäristö, 24–39. Kuopio 1976.

Esihistorian kohteet maastossa. Suomen Luonnon Tietosanakirja, 40–41. ISBN 951-9078-31-2. Helsinki 1977.

Esihistorialliset löydöt talteen. Museolehti 1-2/1977, 16–19. Kuopion museo.

Mäntyharjun Itkonlahden kalliomaalaus. Kotiseutu 6/1977, 183–186. Forssa 1977.

Muistio sellaisista arkeologisista kohteista, joiden tutkimiseen Pohjois-Savon kunnat voisisvat harkita haettavaksi työllisyysvaroja. Pohjois-Savon maakuntaliitto, Kuopion museo, Monistesarja 4/1978, (20 s.). Kuopio 1978.

Ajatuksia aitoudesta ja alkuperästä. Kuopion läänin taideposti 1/1978, 22-23.

Kuopion muinaisuus esihistoriallisten löytöjen valossa. Aarni 17, 7–33. ISBN 951-95163-1-X. Kuopio 1978.

Siilinjärven Autiorannan lapinraunio ja sen alainen kuppikallio. Aarni 17, 103–118. ISBN 951-95163-1-X. Kuopio 1978.

Katsaus Kuopion museon viisivuotiseen arkeologiseen toimintaan. Pohjois-Savon maakuntaliitto. Vuosikirja 1979, 82–86. Kuopio 1979.

Rautakauden löytöjä Forssasta ja Tammelasta. Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen vuosikirja 51-1982, 50–59.

Metallikautisen asutuksen jatkuvuus Pohjois-Savossa. Helsingin Yliopiston Arkeologian laitos, moniste no: 29, 174–184. 

Esihistoria. Vieremän kirja, 21–35. Saarijärvi.

Kivikausi Siilinjärvellä. Pöljän kotiseutumuseo 1933-1983. Juhlajulkaisu, 5–12. Kuopio 1983.

Esihistorian näyttely. Museopolitiikka 2/85, 31–37.

Esihistorian kohteet maastossa. Suomalainen luonto, 3. uudistettu painos 1989, 40–41.

Vasarakirveskulttuurin löytöjä Lounais-Hämeestä. Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen vuosikirja 1990, 77–97. Forssa 1990. 

Taikakaluina käytettyjä lounaishämäläisiä kivikauden löytöjä. Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen vuosikirja 1991, 38–48. Forssa 1991.

Tammelan esihistoria. Tammelan historia I, 11–51. Forssa 1992.

Tammelan Kuivajärven siitepölyanalyysin taustaa. Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen vuosikirja 62-1993, 25–32. Forssa.

Lounais-Hämeen esihistoria, 212 s. Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen vuosikirja 63–1994. Forssa.

Lounais-Hämeen esihistoriallisia kulkureittejä. Hämäläisillä teillä ja reiteillä. Maakunnallisen kiertonäyttelyn julkaisu, 8–10. Hämeenlinna 1997.

Uusia kivikautisia löytöjä Humppilan Järvensuolta. Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen vuosikirja 74-2005, 7–19. Forssa.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.