Arkeologit Haastattelut Itä-Eurooppa ja Venäjä Lähi-Itä Suomi

Intohimona inventointi – professori Mika Lavennon haastattelu

Helsingin yliopiston arkeologian professori Mika Lavento täytti 60 vuotta maaliskuussa 2022. Kalmistopiiri haastatteli häntä 5.4.2022 Helsingin yliopiston arkeologian oppiaineen seminaarihuoneessa.

Haastattelusi Helsingin Sanomissa on aiheuttanut keskustelua arkeologien parissa. Tarkoititko oikeasti sitä, että Suomen arkeologia on onnettomassa tilassa ja että Museovirasto olisi estänyt tutkimusta?

Näinhän en oikeasti sanonut, vaan kerroin aika pitkään, että mitä on tapahtunut ja miten asiat ovat muuttuneet: Museovirasto on menettänyt vaikutusvaltaansa ja osa työstä on siirtynyt muualle – nykyään käytännössä muutkin kuin Museovirasto tekevät arkeologiaa. Museoviraston lupabyrokratia ei myöskään yksinään ole estänyt arkeologista tutkimusta Suomessa – tähän liittyy muita tekijöitä. Näen itse asian siten, että meillä olisi ollut edellytyksiä enempäänkin. Nykytilanne, käytännössä koko 1990-luvun jälkeinen aika, on paljon parempi verrattuna vaikkapa 1980-lukuun. Yliopistojen näkökulmasta tilanne on muuttunut pitkällä aikavälillä paljonkin. Tutkimuksen laajuus on alkanut näkyä. Nähdäkseni nykyään on myös paljon enemmän vapauksia kuin aiemmin. Alan rahoitustilanne on nykyään parempi, ja esimerkiksi EU:n avulla on ollut mahdollista saada isompia rahoituksia. Aktiivisia hakijoitakin on aiempaa enemmän. Arkeologia on myös tieteenala, joka avaa ovia moneen suuntaan, mikä toisaalta helpottaa rahoituksen hakua. Yliopistojen käytännön rahoitusta on kuitenkin vähennetty ja talous on tällä hetkellä Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa miinuksella, mikä heijastuu suoraan arkeologian opetukseen ja tutkimukseen. Arkeologia on selvinnyt tähän saakka ulkoisen rahoituksen ansiosta – mitä sitten tapahtuu, jos se loppuisi?

Mika Lavento on tehnyt runsaasti tutkimusta mm. tekstiilikeramiikasta. Kuvassa oikealla tekstiilipainanteinen astianpala Kangasalta. Kuva: Museovirasto/Finna.fi (CC BY 4.0).

Miten päädyit arkeologiksi ja minkälainen urasi on ollut?

Olen kotoisin Kajaanista ja 1980-luvun alkupuolella Kainuun museo järjesti sieltä varttuneemmille ihmisille matkan paikkoihin, jota Eve (Eeva-Liisa Nieminen, myöh. Schultz) ja Mikko Perkko olivat kaivaneet. Kohteena oli ainakin Kuhmon Sylväjänniemi 1. Olin yleisesti kiinnostunut kaikesta, sillä Kajaanissa ei noihin aikoihin käytännössä tapahtunut mitään – jopa konsertit, luennoista puhumattakaan, olivat harvinaisia – joten lähdin kiinnostuksesta mukaan. Katselin mitä kaivauksella tapahtuu ja minusta se oli kiinnostavaa, vaikka asia ei tehnytkään valtavaa vaikutusta; mutta tuskin kuitenkaan siis tämän perusteella päätin ryhtyä arkeologiksi. Niihin aikoihin arkeologiaa tultiin opiskelemaan Helsingissä niin, että haettiin historiaan. Pyrin myös Turkuun, mutta päädyin Helsinkiin. Opiskelujen kuluessa huomasin, että arkeologia tarjosi mahdollisuuden tutustua moniin tieteisiin ja se sopi minulle. Yliopisto myös mahdollisti laaja-alaisen, eri tieteiden opiskelun. Ainoastaan lääketieteen opiskelu ei ollut mahdollista. En ollut siitä kuitenkaan pahoillani, sillä isäni oli hammaslääkäri, enkä kaivannut alalle. En siis silloin ehkä osannut ajatella osteologian merkitystä menneisyyden tutkimukselle, mutta myöhemmin olen ymmärtänyt senkin hienouden.

Olin ollut sekä opiskelijana että valmistumiseni aikoihin Museovirastolla tekemässä kenttätutkimuksia, mutta muutakin. Markku Torvinen soitti minulle ja kertoi, että Museovirastossa haluttiin koostaa tietokanta Museoviraston tutkimista kohteista. Käytännössä kyseessä oli Muinaisjäännösrekisterin esiversio, vaikkakin kömpelö. Sain tehtäväkseni koostaa Lappia ja Pohjois-Suomea koskevaa tietoa. Keväällä jatkoin sitten työtä Janakkalan Taurulan pelastuskaivauksilla sekä omalla pelastuskaivauksella etupäässä Lapissa, Rovaniemellä Saarenkylän Piirittävaaralla. Nämä pelastuskaivaukset (1989–1990) olivat suurimmat johtamani kaivaukset. Kyseessä on kivikauteen ajoittuva kohde, josta löytyi runsaasti kampakeramiikkaa ja jonkin verran myös varhaismetallikautisia löytöjä.

Seularyhmä työssä Janakkalan Taurulan rautakautisella asuinpaikalla, jossa Lavento toimi magneettisten mittausten, koekuopituksen ja koneseularyhmän valvojana. Kuva: T. Pärssinen, Museovirasto.

Varhaismetallikaudesta kiinnostuin enemmän oltuani kaivauksilla Kainuussa, josta oli löydetty ajanjaksolle ajoittuvia löytöjä. Matti (Huurre) ja Chrisse (Christian Carpelan) olivat myös puhuneet aiheesta. Tein pro graduni Suomussalmen Juntusrannan särkkäalueen keramiikasta. Kohteella edustui käytännössä koko kivikausi ja runsaat löydöt ulottuivat rautakauden alkuun saakka. Oli hyvin kiinnostavaa käydä aineistoa läpi, vaikka hieman pienemmälläkin määrällä olisi varmasti saanut opinnäytteen aikaan.

Mitkä ovat olleet sinulle tärkeitä tutkimusaiheita?

Itselleni keskeistä oli se, kun pääsin Museovirastolta yliopistolle tekemään tutkimusta – kaikki oli tässä vaiheessa opettelua, mutta sitä oli mahdollista tehdä monella tavalla. Olen ollut kiinnostunut esimerkiksi inventointien kehittämisestä. Tämä ei ehkä kuulosta kummoiselta, mutta minulle se merkitsi paljon. Inventointia ei aloittaessani opetettu Helsingin yliopistossa, joten tapoja ja menetelmiä kehitettiin itse eri kenttätyöprojektien yhteydessä, myös Kreikassa ja Jordaniassa.

Jordaniassa projektiryhmän johtajana ollut antiikintutkija Jaakko Frösen ei ollut arkeologi, mutta oli halukas tekemään monitieteistä tutkimusta ja kokosi monitieteisen Suomen Akatemian huippuyksikön Finnish Jabal Haroun Project. Kokeilimmekin ahkerasti uusia inventointi- ja kartoitusmenetelmiä yhdessä Aalto-yliopiston geotekniikan kaukokartoitusinsinöörien kanssa ja käytimme satelliittikuvia, ilmakuvia ja heidän tekemäänsä GPS- ja 3D-tarkkuusdokumentointia, joita 2000-luvun vaihteessa ei Suomessa vielä juuri merkittävästi hyödynnetty arkeologisessa tutkimuksessa. Toimme menetelmiä Suomeen siinä mielessä, että inventointiryhmämme jäsenistä lähes kaikki kirjoittivat pro gradunsa tutkimuksista. Lisäksi valmistui kaksi väitöskirjaa ja muuta tutkimusta. Paula Kouki kirjoitti väitöskirjansa Helsingin yliopistossa Petran vaikutusympäristöstä ja sen muutoksesta aikana n. 300 eaa – 600 jaa. Elisabet Holmqvist-Sipilä lähti jatkamaan opiskelua Iso-Britanniaan University College Londoniin. Helsingin yliopiston Muinaisen Lähi-Idän imperiumit -huippuyksikön taustakin on Jordanian tutkimuksille jatkoa siten, että arkeologian ryhmän johtaja Antti Lahelma on nyt aloittamassa inventointia ja halusi jatkaa aiheen parissa.

Mika Lavento käyttää maavastusmittausta Euran Kauttuan kylätontilla 2013. Kuva: Ulla Moilanen.

Anne Vikkulan ja Tuija Kirkisen kanssa aloitimme 1990-luvulla Ari Siiriäisen johtaman monivuotisen Muinais-Saimaa-projektin, johon saimme aikanaan hyvän rahoituksen yliopistolta. Hankkeessa keskityttiin Saimaan vesistöalueen historiaan ja siinä yhteydessä tuli mahdollisuus tehdä kenttätutkimusta ja käyttää uusia menetelmiä. Projektin päätyttyä aloitettiin uusi hanke Venäjälle, joka tapahtui yhteistyönä pietarilaisten arkeologien kanssa. Suomesta keskeisiä tutkijoita olivat aluksi Pirjo Uino ja Christian Carpelan ja työn alettua Petri Halinen, Teemu Mökkönen, Kerkko Nordqvist ja Oula Seitsonen. Karjalankannaksen tutkimuksiin tulivat mukaan Aleksandr Saksa ja Vladimir Timofeev, sekä nuoria pietarilaisia tutkijoita kuten Dmitrij Gerasimov. Venäläisille ei vielä siinä vaiheessa ollut tuttua senkaltainen inventointi kuin mitä Suomessa tehtiin. Heidän kanssaan teimme sitten kohdennettua inventointia niin, että ennakolta kartoitimme potentiaalisia alueita, joita kannattaisi käydä tarkasti läpi. Yleensä sitten löysimmekin aika paljon uusia kohteita. Tuntui siltä, että mahdollisuuksia on paljon, ja vaikka kaikkea ei saatu loppuun käsitellyiksi, joitakin artikkeleita ja kirjoja on tutkimuksista ilmestynyt.

Tähän alueeseen liittyen oma erityinen mielenkiinnon kohteeni on ollut suomalais-ugrilaisen alueen tutkimus laajemminkin, vaikka se ei ehkä ole saanut suurta huomiota. Olen sen vuoksi liikkunut Venäjällä keräämässä aineistoa Valerij Patrushevin kanssa. Suunnitelmassamme oli kaksi vuotta sitten alkaa tutkia Baltiassa, Valko-Venäjällä ja jopa Ukrainassa olevaa esineistöä museoissa ja yliopistoissa, mutta osin meistä riippumattomia asioita tuli väliin. Toistaiseksi hankkeemme julkaisut ovat ilmestyneet pääosin vasta venäjäksi, eikä niitä ole Suomessa juurikaan huomioitu.

Kirjan julkaisutilaisuus Joshkar-Olassa Marin tasavallassa vuonna 2019. Kuva: V. Patrushev

Minkälaisia hauskoja sattumuksia urasi varrelle on osunut?

Niitä on paljon, mutta olen ehkä huono kertomaan niistä. Inventoidessamme ulkomailla saatoimme löytää mitä tahansa. Yhden kerran Kreikassa kulkiessamme huomasin maassa kvartsia, johon olin tietysti suomalaisena arkeologina hyvin tottunut. Mietin, jaksaisiko siitä edes mainita, koska varmasti kvartsia oli jo aiemmin poimittu. Lopulta oli hyvä asia, että avasin suuni, sillä kävi ilmi, että kvartsia ei oltu Kreikassa aiemmin ajateltukaan kivityökalujen materiaalina.

Venäläisten kanssa liikkuessa ei voinut välttää sitä, että tapahtui jotakin erilaista; mitä ei voinut itse kuvitella. Matkat olivat usein ennalta-arvaamattomia. Esimerkiksi väitöskirjaa tehdessäni ymmärsin, että Museoviraston laajojen aineistojen lisäksi oli viisasta käydä Petroskoissa, Pietarissa ja vieläkin kauempana katsomassa esineitä. Petroskoissa oli aika jännittävää, sillä käytössäni oli asunto pari viikkoa, mutta siellä ei ollut lämmitystä eikä lämmintä vettä. Jopa minulle tuli hieman viileä, sillä oli vasta kevät ja lunta maassa. En myöskään tiennyt uudesta säännöstä, jonka mukaan oli käytävä poliisiasemalla ilmoittautumassa, jotta saa passiin leiman. Aikaisemmin matkat olivat sujuneet hyvin ilman leimoja, eikä kukaan tuttavistani maininnut asiasta. Kun sitten yritin päästä junalla kotiin Pietarin kautta, poliisi otti minut kiinni. He pidättivät minut, kuulustelivat pitkään ja halusivat, että maksan sakon. En puhunut venäjää sujuvasti, eivätkä poliisitkaan puhuneet muita kieliä, mutta jotenkin oli yritettävä käydä keskustelua. Kieltäydyin maksamasta ja ehdotin, että jos leiman saisi vaikka joltakin toiselta poliisiasemalta, jos he siirtäisivät minut jonkun toisen aseman huostaan. Kävi ilmi, että en tulisi pääsemään asemalta mihinkään. Puoli päivää istuttuani asia ei ollut yhtään edistynyt, joten kyselin lopulta, millä summalla asia selviäisi. Lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen ja sain jatkettua kotimatkaa.

Petroskoin valtionyliopiston päärakennusta. Kuva: A.Savin / Wikimedia Commons

Pitäisikö venäläistä aineistoa edelleen tutkia ja miksi?

Kyseessä on aihepiiri, johon liittyvää tutkimusta on tehty Suomessa oikeastaan aika vähän 1800-luvun – tai oikeastaan vallankumouksen jälkeen. Venäjän alueella on paljon suomalais-ugrilaisia kansoja, joista puhutaan erittäin vähän ja jotka voivat aika huonosti nykyisen hallinnon alaisuudessa. Miltä nämä kansat näyttävät esimerkiksi 50 vuoden päästä? Onko niitä enää havaittavissa? Nyt kun meillä on vielä mahdollisuuksia, on tärkeää yrittää ymmärtää, mitä nämä kansat ovat ennen olleet, milloin ne ovat syntyneet ja miten ne ovat muuttuneet, ja minkälaisia kontaktit meidän ja näiden ryhmien välillä ovat olleet. Käsiteltävä aikajänne on tällä hetkellä hyvin pitkä, mutta tarkentuu tutkimuksen myötä. Venäläisten arkeologien kanssa keskustelussa on se kiinnostava puoli, että monet heistä ajattelevat, että ennen rautakautta alueen väestö olisi ollut suomalais-ugrilaista. Siinä mielessä tässä on totuuden siemen, koska slaavit tulivat alueelle vasta myöhään.

Venäläisiä aineistoja on toivottavasti jossakin vaiheessa taas mahdollista tutkia. Venäjän kielen osaaminen ei tähän ole välttämättömyys, sillä esineethän eivät itsessään ole minkäänkielisiä. Venäjän osaaminen edesauttaa tietenkin, jotta löytöpaikkojen raportteja ja luetteloita voi tutkia ja jotta saa tietoa löytöjen konteksteista. Nykyään venäläiset tutkijat alkavat olla kuitenkin hyvin kielitaitoisia. Myös Karjalankannaksen tutkimuksissa olisi edelleen paljon potentiaalia, mikäli tutkimukselle olisi aikaa ja mahdollisuuksia. Kannaksella on valtavan paljon kivikautta ja myöhempiä periodeja, joista tiedetään vielä hyvin vähän. Emme esimerkiksi tiedä varhaismetallikauden hautauksista paljoakaan: onko alueella lapinraunioita ja minkä verran? Puhumattakaan rautakauden kohteista, joita kaivettiin jo 1800-luvulla. Rautakautisia hautoja on paljon, ja koska on hautoja, pitäisi löytää asuinpaikkojakin; jossain ihmiset ovat asuneet. Ja tietenkin myös myöhemmät periodit kohteineen olisivat hyviä tutkimuskohteita.

Mikä muinaisjäännös on tehnyt sinuun vaikutuksen?

Minuun ovat tehneet vaikutuksen esimerkiksi Jordanian kohteet, erityisesti Petra, jossa teimme tutkimuksia. Paikassa on rakennuksia, jotka on tehty hieman ennen ajanlaskun alkua, tai pian sen jälkeen roomalaisaikana. Petra on ollut valtavan suuri kauppapaikka ja oli muinoin toisinaan vehreä, vaikka nykyään siellä on pelkkää aavikkoa. Alue on arkeologiselta kannalta todella monipuolinen. Esimerkiksi kenttätöidemme aikana saattoi tulla vastaan mitä tahansa 150 000 vuoden ikäisistä löydöistä lähtien.

Petran kallioon hakattuja hautoja ja temppeleitä. Kuva: Diego Delso (CC-BY-SA).
FJHP-inventointiryhmä vuonna 2000 sekä J. Latikka ja T. Tenhunen. Kuva: P. Kouki

———

Mika Lavennon 60-vuotispäivien kunniaksi järjestettiin Helsingissä 29.3.2022 juhlaseminaari, jossa pidetyissä esitelmissä muisteltiin viime vuosikymmenien kenttätöitä, erityisesti Karjalankannaksella ja Kreikassa, ja pohdittiin muun muassa arkeologian ja kielitieteen yhteyksiä ja eroavaisuuksia. Tilaisuudessa julkistettiin Suomen arkeologisen seuran julkaisema juhlakirja Oodeja Mikalle – Odes to Mika – Оды Мике: Festschrift for Professor Mika Lavento on the occasion of his 60th birthday (MASF 10). Vertaisarvioituun kirjaan on koottu artikkeleita englanniksi, suomeksi ja venäjäksi ja se on vapaasti luettavissa Suomen arkeologisen seuran sivuilla.

Professori Mika Lavento juhlaseminaarin yhteydessä kuvattuna. Kuva: Heli Etu-Sihvola.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.