Historiallinen aika Suomi Väisänen Teemu

Muistitieto osana arkeologiaa: Sodan jäljet muistoissa ja maisemassa

Teemu Väisänen

Vaikka arkeologinen tutkimus perustuu suurelta osin materiaaliseen kulttuuriin, ihmisiltä kerättyä suullista tietoa on hyödynnetty arkeologiassa jo pitkään. Perimätiedon merkitys on ollut erityisen vahva Yhdysvalloissa ja Australiassa, missä perimätiedon ja arkeologisten tutkimusten kautta on voitu mm. haastaa vallinneita käsityksiä alkuperäiskansojen historiallisista vaiheista (esim. McDonald et al. 1991: 72). Myös Suomessa perimätietoa on hyödynnetty jo varhain, sillä esimerkiksi Suomen Muinaismuistoyhdistyksen vuosina 1877–1902 laatimat luettelot muinaisjäännöksistä ja irtolöydöistä perustuivat suurelta osin paikallisiin kertomuksiin asumustarinoista, taikauskosta ja sotamuistoista (esim. Kauhanen 2011: 71). Ajoittain perimätietoa on hyödynnetty myös kaivaustutkimuksissa, joilla on pyritty esimerkiksi selvittämään kertomusten todenmukaisuutta (Poutiainen 2005; Moilanen & Närvänen 2018).

Arkeologisen tutkimuksen laajennuttua kattamaan myös modernin ajan tutkimuksen, omakohtaista muistitietoa on alettu hyödyntää yhä enemmän lähdeaineistona (esim. Moshenska 2007: 91; Whittle 2010 35). Suomen sodat ovat jättäneet jälkensä niin maisemaan kuin ihmisten mielikuviin kaikkialla Suomessa. Taistelukaivantojen ja korsujen ohessa sota-ajan rakennushankkeiden aikaansaannoksiin lukeutui jälleenrakennetut kaupunginosat, upouudet lentokentät sekä huomattava määrä tiestöä. Rakentamisen jäljet ovat näkyneet ympäristössämme näihin päiviin asti ja monet sota-ajan rakennukset ovat sittemmin saaneet uusia käyttötarkoituksia. Myös hylätyt rauniot ovat löytäneet uudet käyttäjänsä esimerkiksi lasten leikkipaikkoina ja suunnistajien maamerkkeinä. Sota-aikaan keskittyvässä konfliktiarkeologiassa muistitiedolla on oma keskeinen roolinsa, sillä aikakauteen liittyy virallisten asiakirjojen tahallinen ja tahaton tuhoaminen. Toisaalta kaikista metsien kätköihin rakennetuista puolustusvarustuksista ja väliaikaisista majapaikoista ei ole koskaan tehty kirjallisia merkintöjä, ja rakenteiden sijaintiin sekä alkuperäiseen käyttötarkoitukseen liittyvät havainnot ovat säilyneet ainoastaan muistitietona.

Historiallisten ilmiöiden selittämisen ohessa haastatteluiden ja muistitiedon keruun kautta voidaan saada aikaan myös laaja-alaista keskustelua esimerkiksi paikkatunteeseen, yhteisön identiteettiin sekä paikkaan sidotun muistitiedon muutokseen ja unohtamiseen liittyen (Juola 2020; Ylimaunu et al. 2013). Arkeologisia kaivauksia on myös hyödynnetty muistitiedon keräämisen välineenä, sillä kaivaukset ovat voineet herättää iäkkäämpää väkeä muistelemaan sota-ajan tapahtumia (Moshenska 2007: 93). Kaivausten yhteydessä on mahdollista käydä keskustelua sota-ajan kohteiden paikallisesta merkityksestä (Moshenska 2007: 93). Muinaismuistolain ulkopuolelle jäävien sotahistoriallisen kulttuuriperinnön osalta keskustelu onkin tarpeen, sillä sota-ajan rakenteet ovat alituisessa vaarassa tuhoutua maankäytön seurauksena (Seitsonen 2018: 66). Vuosittain monista tuhoutuvista kohteista jää jäljelle vain katoava muistijälki.

Tässä artikkelissa esitetään kolme esimerkkiä muistitiedon hyödyntämisestä sota-ajan kohteiden paikantamisessa sekä arkeologisen kaivaustutkimuksen ja inventoinnin havaintojen selittämisessä.

Porissa toimineen saksalaisen huoltotukikohdan alueella järjestetty konfilktiarkeologinen kaivaus kannusti paikallisia asukkaita jakamaan omia muistojaan saksalaisista sotavangeista, joihin liittyvä arkistotieto on hyvin vähäistä. Kuva: T. Väisänen.

Partisaanien jälkiä Seitajärvellä

Jatkosodan aikaan Neuvostoliitto perusti erillisiä partisaanijoukkoja, joiden tehtäväksi annettiin tiedustelun ohella hyökkäykset suomalaisten ja saksalaisten selustaan sekä siviilejä vastaan. Neuvostopartisaanien tiettävästi ensimmäinen hyökkäys siviilejä vastaan tapahtui 3. syyskuuta 1941 Savukosken Kuoskulla, missä 30-miehinen partisaaniosasto iski yöllä puolustamattomaan kylään surmaten seitsemän henkilöä ja polttaen lähes koko kylän. Siviileitä vastaan suunnatut hyökkäykset kiihtyivät entisestään vuonna 1942, minkä takia suomalaiset perustivat Savukosken Saunakankaalle partisaanitorjunnan koulutuskeskuksen nimellä Erillinen Osasto Sau (Vuorenmaa 2005: 513). Sotavuosina partisaanien ja takaa-ajajien välillä käytiinkin lukuisia taisteluita.

Vuoden 1944 lämmin ja kuiva kesä kiihdytti neuvostopartisaanien iskuja siviilejä vastaan entisestään. 7. heinäkuuta 1944 partisaanit saartoivat Seitajärven kylän Savukoskella surmaten 17 ihmistä. Viikkoa myöhemmin partisaaniosasto iski Sodankylän Lokkaan polttaen paikallisten asukkaiden pakopaikkana toimineen koulun ja surmaten 21 ihmistä. Iskuissa kuolleisiin lukeutui pääasiassa naisia ja lapsia. Kaikkiaan neuvostopartisaanit surmasivat jatkosodan aikana ainakin 175 suomalaista siviiliä (Vuorenmaa 2005: 519).

Yksi Savukosken Raatelmaselän partisaanitukikohdan monista pesäkkeistä. Kuva: P. Häkälä/Lusto.

Partisaanien iskuissa kärsineillä alueilla tapahtumiin liittyvä muistitieto elää vahvana. Kun Metsähallitus toteutti Savukosken kunnan koillisosan kulttuuriperintöinventoinnin kesällä 2012, Raatelmaselältä paikannettiin paikallisten avulla laaja partisaanitukikohta, josta dokumentoitiin 103 kivistä ladottua puolikaaren muotoista pesäkettä (Häkälä 2012). Kun allekirjoittanut keräsi Savukoskella tietoa sotahistoriallisista paikoista vuonna 2019, myös tällöin useat yhteydenotot koskivat juuri partisaanien toimintaa. Maastotarkastuksissa osa kohteista todettiin tosin vaikeatulkinnaisiksi, sillä kevyesti varustautuneet joukot olivat jättäneet varsin vähän merkkejä maastoon ja ainoastaan muistitieto sitoi paikat juuri partisaanien toimintaan.

Yksi mielenkiintoinen havainto tehtiin Seitajärvellä, missä paikallisen asukkaan vinkki johti puuhun tehdylle kaiverrukselle. Tässä kaiverruksessa kuvataan sotilasta, jolla on toisessa kädessä kivääri ja toisessa pistin. Paikallisten asukkaiden kertoman mukaan, kaiverrus oli ilmestynyt puuhun alueen asukkaiden ollessa evakossa. Näin ollen kaiverruksen tulkittiin olleen neuvostopartisaanien tekemä. Sen lisäksi että kaiverrus olisi ollut hankalaa paikantaa laajemman arkeologisen inventoinnin osana, kaiverrusta ei olisi pystytty suoraan liittämään sota-aikaan tai neuvostopartisaaneihin.

Paikallisen muistitiedon mukaan tämän kaiverruksen ovat tehneet alueella liikkuneet neuvostopartisaanit. Kuva: T. Väisänen.

Muistoja Neuvostoliiton komentokeskuksesta Hangossa

Välirauhan aikaan Neuvostoliitolle luovutettu Hankoniemen vuokra-alue muodosti jatkosodan alettua Helsingin lähimmän rintaman. Kaupunkiin suunnatut suomalaisten ja saksalaisten pommitukset pakottivat Neuvostoliittoa siirtämään oleelliset palvelut ja sotilaskohteet maanalaisiin rakennelmiin, joita Neuvostoliiton omien laskelmien mukaan valmistui kaikkiaan 432 kappaletta (Levin 1974: 127). Yksi rakennuksista oli tukikohdan komentaja Sergei Kabanovin käyttöön rakennettu maanalainen komentokeskus, joka Kabanovin itsensä mukaan sisälsi niin juoksen veden ja lämmityksen kuin kolmimetrisen vahvistetun betonikatonkin (Kabanov 1971: 180). Komentokeskus ei kuitenkaan pysynyt Kabanovin käytössä kauaa, sillä Neuvostoliitto veti joukkonsa vuokra-alueelta 2. joulukuuta 1941.

Komentokeskuksen sodanjälkeisistä vaiheista ei ollut pitkään juuri muuta tietoa, kuin Hangö-lehden maininta kaupungin päätöksestä purkaa korsu vuonna 1948 (Karlsson 2005: 318). Rakenteesta mahdollisesti säilyneitä osia lähdettiin paikantamaan vuonna 2017 Helsingin yliopiston proseminaaritutkielmaa varten, jolloin maatutkaus paljasti ainakin joidenkin rakenteiden säilyneen purkamatta. Vuonna 2021 asiaa selvitettiin tarkemmin osana arkeologi Jan Fastin johtamaa Hanko 1941 -tutkimushanketta. Tällöin tutkausalueelle tehdystä koekuopasta paljastui komentokeskuksen säilyneitä tiili- ja lattiarakenteita, jotka ovat sittemmin kannustaneet alueen jatkotutkimuksiin.

Neuvostoliiton komentokeskuksesta on säilynyt vain muutama sota-ajan valokuva. Kuva: SA-kuva.

Rakenteiden löytymisen nostattama mediahuomio on sittemmin saanut monet hankolaiset jakamaan omia muistikuviaan komentokeskukseen liittyen. Erään kertomuksen mukaan komentokeskus toimi sodan viimeisinä vuosina paikallisten asukkaiden pommisuojana. Samainen muistelija osasi myös paikantaa rakennuksen kulkuaukon sen länsipuolelle, kun taas toinen paikallinen asukas kuvaili rakennuksen läheisyyteen rakennettuja konekivääripesäkkeitä. Näissä kuvauksissa Kabanovin omaelämäkerran kertomukset komentokeskuksen ylellisyydestä ovat kaukana, sillä rakennuksen kuvaillaan haiseen ummehtuneelle ja täyttyneen ajoittain vedellä. Veden peittämä lattia on jäänyt mieleen myös rakenteessa sodan jälkeen leikkineillä pikkupojilla.

Kuvaukset veden täyttämästä komentokeskuksesta saattavat selittää myös lattiarakenteiden ja alimpien tiilirivien säilymisen. Erään kertomuksen mukaan komentokeskuksen purkutyöt jäivät nimittäin kesken, koska rakennukseen kertynyt vesi jäätyi ja loput rakennuksen jäänteet haudattiin maan alle vähin äänin. Toistaiseksi muistitieto onkin siis paras selitys rakenteiden sodanjälkeiselle kohtalolle. Mikäli kuvaus pitää paikkansa, rakennelman pohjapirros voidaan selvittää tulevissa kaivaustutkimuksissa hyvinkin tarkasti, kun loput tiilirakenteista kaivetaan esiin.

Kevään 2021 koekaivauksessa onnistuttiin paikantamaan komentokeskuksen tiiliseinän ja lattiarakenteiden jäänteitä. Kuva: T. Väisänen.

Lasten sotaleikit Porissa

Vuosina 1941–1944 Porin lentokenttä oli kokonaisuudessaan Saksan ilmavoimien hallussa, kun alueelle perustettiin Pohjois-Norjan ja Suomen lentoyksiköitä palvellut huoltotukikohta. Saksalaisten toimesta alueella käynnistettiin mittava rakennushanke, jonka aikana lentokentän ympärille laaja parakkikylä sekä pitkälle Porin metsään ulottuneet rullausteiden ja sirpalesuojien verkostot. Kun saksalaiset vetäytyivät Porista syyskuussa 1944, he piilottivat lentokentän alueelle ajastettuja räjähteitä, jotka tuhosivat keskeistä rakennuskantaa ja kiitoradat (Uhari 2009: 139). Sodan päätyttyä lentokenttä sekä säilynyt rakennuskanta siirtyi Suomen ilmavoimien käyttöön, joka otti lentokentän käyttöön Satakunnan lennoston tukikohdaksi aina vuoteen 1985 asti.

Vuonna 2019 käynnistetty konfliktiarkeologinen Feldluftpark Pori -tutkimushanke on selvittänyt saksalaisten rakennuskannan myöhempää käyttöhistoriaa. Lentokentän räjäytystöissä säilyneet parakkirakennukset tulivat sodan päätyttyä tarpeeseen, sillä Porin asuntotilanne oli varsin huono ja alueelle täytyi majoittaa lennostoa palvellutta väkeä perheineen. Parakit olivat kuitenkin huteria ja kamiinoista huolimatta niiden sisälämpötila laski ennen kunnostustöitä öisin nollaan (Pakarinen & Rajalainen 1998: 289). Huonokuntoisimpia rakennuksia purettiinkin vähitellen ja monista rakenteista on nykyään jäljellä vain kasvillisuuden valtaamat kivijalat.

Yksi saksalaisten rakentamista kompassien kompensointipaikoista on nykyään keskeinen osa Länsi-Suomen pelastusharjoitusaluetta, sillä rakenteen päällä toteutetaan muun muassa alkusammutuskoulutukseen liittyviä harjoituksia. Kuva: T. Väisänen.

Kun lentokentän ympäristöä inventointiin ensimmäisen kerran vuonna 2019, saksalaisten rakentaman lentokoneiden kohdistusammuntapaikan päällä havaittiin kaivanto, joka herätti paikalla olleissa arkeologian opiskelijoissa kysymyksiä. Kaivanto ei vaikuttanut ikänsä ja luonteensa puolesta saksalaisten tekemältä, mutta sen myöhempääkään käyttötarkoitusta ei osattu heti määrittää. Asia selvisi vasta esitelmätilaisuudessa vuonna 2020, jolloin eräs kuuntelija kertoi kaivaneensa kaveriporukalla 1980-luvulla kaivannon rakenteen laelle osana leikkejään Porin metsässä. Asian selvittyä havainto voitiinkin kirjata inventointiraporttiin ilman spekulointia yhteydestä sota-aikaan.

Sittemmin vastaavia tarinoita alueen raunioilta on jaettu enemmänkin ja on käynyt ilmi, että hylätyksi tulkitulla rakenteilla on todellisuudessa ollut varsin monipuolinen käyttöhistoria. Monet paikalliset ovat myös kokeneet sota-ajan rakenteet itselleen tärkeinä ja kertoneet pettymyksestä huomattuaan tiettyjen rakenteiden katoamisesta muun maankäytön seurauksena. Koska vastaavien raunioiden käytöstä ja niihin liitetyistä merkityksistä on hankalaa saada tarkempaa tietoa vaikkapa arkeologisten kaivausten tai arkistotutkimuksen kautta, muistitietokeruuseen toivotaankin vastauksia myös esimerkiksi sota-ajan raunioiden myöhemmästä käyttöhistoriasta.

Porin metsän kätköissä sijaitseva kohdistusammuntapaikka on toiminut muun muassa lasten leikkipaikkana, suunnistajien maamerkkinä ja ilma-aseiden harjoittelualueena. Vuonna 2022 kohde sai uuden käyttötarkoituksen, kun sen luokse raivattiin kulkureitti ja paikka alueen historiasta kertovalle opastaululle Kuva: T. Väisänen.

Lopuksi

Omien kokemusten, muistojen ja kuultujen tarinoiden merkitys on helppo sivuuttaa tutkimukselle merkityksettöminä. Modernilla muistitiedolla on kuitenkin yhä merkittävämpi rooli osana niin arkeologista kuin muutakin tutkimusta. Siinä missä sota-ajalta peräisin olevien kertomusten tai muistitiedon kautta tutkimus voidaan tuoda lähemmäksi paikallisten ihmisten arkea, rakennusten myöhempi käyttöhistoria myös osaltaan avaa sodan kauaskantoisia vaikutuksia paikallisyhteisöissä sekä sodan jälkien merkitystä niin alueellisesti kuin kansallisestikin.

Sota-ajan muistin paikkoihin liittyviä muistoja ja kertomuksia kerätään 31.8.2022 asti yhteistyössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) kanssa. Aineistoa tullaan hyödyntämään erityisesti sota-ajan rakentamisen kauskantoisia vaikutuksia ja rakenteiden merkityksiä selvittävässä väitöstutkimuksessani, mutta aineisto avataan myös muuhun tutkimuskäyttöön osana SKS:n arkistoa. Mitä enemmän vastauksia Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran keruuseen saadaan, sitä monipuolisempaa tutkimusta aineiston avulla voidaan jatkossa toteuttaa.

———
Teemu Väisänen on arkeologi ja maisemantutkimuksen väitöskirjatutkija Turun yliopistossa.

Lähteet

Painamattomat lähteet

Häkälä, P. 2012. Savukoski koillisosa kulttuuriperintöinventointi 2012. Metsähallitus.

Juola, M. 2020. Kukkaniityltä Tapulintarhaan. Muistoja merkityksellisistä paikoista Pateniemen entisen sahan alueella. Pro gradu -tutkielma. Oulun yliopisto.

Poutiainen, H. 2005. Iisalmi Koljonvirta. Taistelualueen arkeologinen tutkimus. Mikroliitti Oy.

Painetut lähteet

Karlsson, Tomy (toim.) 2005. Hangö i tiden 1944–1948. Hanko: Hangethe Böcker

Kabanov, S. [Кабанов, С.] 1971. На дальних подступах. Москва: Воениздат.

Kauhanen, R. 2011. Haastattelut arkeologiassa. Elore, 18(2): 71–84.

Levin, B. [Левин, Б.] 1973. Огнем проверены. K. Grishchinsky [К. Грищинский] (toim.) Гангут 1941: 126–128. Ленинград: Лениздат.

McDonald, J., Zimmerman, L., McDonald, A. Tall Bull, W. & Rising Sun, T. 1991. ‘The Northern Cheyenne outbreak of 1879: using oral history and archaeology as tools of resistance’. R. McGuire & R. Paynter (toim.) The archaeology of inequality. Oxford: Blackwell: 64–77.

Moilanen, U. & Närvänen, N. 2018. Osallistavaa arkeologiaa Kangasniemellä. Arkeologia NYT!: 22–25.

Moshenska, G. 2007. Oral History in Historical Archaeology: Excavating Sites of Memory. Oral History, 35(1), 91–97.

Pakarinen, J. & Rajalainen, J. 1998. Satakunnan lennoston historia 1918–1998. Vammala: Satakunnan Lennoston kilta ry.

Seitsonen, O. 2018. Digging Hitler’s Arctic War: Archaeologies and Heritage of the Second World War German military presence in Finnish Lapland. Helsingin yliopisto.

Uhari, J. 2009. Porin lentokentän historia 1: Varhaisilmailusta Porin Pamaukseen. Tallinna: Satakunnan Lennoston Kilta ry.

Vuorenmaa, A. 2005. Neuvostopartisaaneja Suomen rintamilla. Jari Leskinen & A. Juutilainen (toim.) Jatkosodan pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY.

Whittle, A. 2010. The diversity and duration of memory. D. Borić (toim.) Archaeology and memory. Oxford: Oxbow Books: 35–47.

Ylimaunu, T., Mullins, P., Symonds, J., Kallio-Seppä, T., Heikkilä, H., Kuorilehto, M. & Tolonen, S. 2013. Memory of Barracks: World War II German ‘Little Berlins’ and post-war urbanization in Northern Finnish towns. Scandinavian Journal of History, 38(4), 525–548.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.